Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Metsässä misten kanssa

Olin tässä yhtenä iltanan metsällä kävelemässä ja katsomassa kun metsäkoneet harvensivat metsässä puita.
Huomasin hienot vihreät metsäkoneet siellä puiden takana ja kävelin siitä ohitse sen enmpää kiinittämättä huomiota.
Mutta kun palasin takaisin huomasin koneiden seisovan siellä metsän reunassa ja samassa huomasin jotain liikettä koneen takaa maassa.
Lähdin katsomaan että siellä on sattunut jotain tapaturmaan liittyvää.
Kun pääsin lähemmäksi ja ja huomasin siellä kahden miehen touhussaan ja sitten oksa rusahti jalkani alla ja samasssa huomasivat minut ja kysyivät olenko kiinostunut jos vähän hyväilisivät minua.
Olin aivan kauhussani ja en saanut sanaa suustani.
Sitten yks miehistä tuli luokseni ja jalassaan nämä vihreät Timberjack koko haalarit.
Sepalus siten auki että komea punaisen sinisen värinen kalu seisoi täydessä komeudessaan edessäni.
Tuli viereeni ja kietoi kätensä ympärilleni ja alkoi hivuttamaan minua maata kohden ja kaatoi selälleen ja siirtyi jalkojeni väliin polvilleen ja alkoi avaamaan farkkujani ja veti ne nilkkoihin saakka ja sitten nosti jalkojani ja hivuttautui eteenpäin.
Samassa toinen tuli polvilaan pääni takaa ja työnsi päätäni jalkojensa väliin ja smassa tavallaan polvillaan istui naamani päällä ja haistelin haalarin takamusta.
Samassa tunsin kun jotain liukasta alkaa työntyyn persaukkooni ja alan vaikeroimaan kivusta ja enkä pääse pois kun toinen istuu naamanipäällä ja alkaa samassa ketkuttamaan ja tunnen kun ottaa kullini käteensä ja alkaa sitä kädellään hiveleen ja tunnen kun perseeni alkaa tuntua lämpimältä ja samassa luiskahtaa jotain sisuksiin ja tuntuu kuin repeäisi paikat kun on syvällä.
Sitten ärjäisee, että nyt poika saat maistaa oikein kullista ja alkaa veteleen ulos ja sisään hitain vedoin ja kiihtyy hiljalleen ja toisinaan työntää oikein syvälle ja ai kun tekee makeata.
Sitten alkaa oma kullini olla siinä vaiheessa että kohta laukean ja samassa tunnen kun vatsalleni tulee jotain ja sitten pääni päällä ollut hivuttautuu hieman taaksepäin ja työntää oman kalunsa suuhuni ja samassa suuhuni menee valtavasti tavaraa ja alan yskimään.
Samassa perseeni räjähtää kun työntää voimalla syvälle ja laukeaa samalla spermansa sisuksiini.
Sitten hetken odottaa ja vetää pois kalunsa.
Hetken siinä puhisevat ja yks hihkaa haluavansa myös kullin perseeseen joka oli naamani päällä.
Sitten tämä asettuu taas vatsani päälle polvet harallaan polvillaan ja perseeeni työntänyt hivuttautuu nyt naamani päälle ja näen kun laittaa rasvaa edessään olevan pepun reikään ja työntää sormensa ja sitten alkaa työntään kulliaan sinne ja naamassani haalarin takamus hinkkaa rajusti kun pumppaa sinne kaluaan ja sitä taitaa kestää pitkäänennen kuin laukeaa ja taas tunnen kun oma kullini seisoo ja toinen vetelee siitä orgioita ja sitten tulee jotain ja samoin omani laukeaa ja sitten edessä oleva valittaa vitusti kun saa mällit sisuksiinsa.
Tämä tuntuu aika rajulta touhulta, mutta tämän olen kylläkin saanut kokea omalla kohdallani.
Vastaava olis mukava kokea Moottoripyäilijän nahkahaalareiden kanssa joissa oliskin todellakin jotain kokemisen arvoista mukavilta miehiltä.
03363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Jukkis kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu