Olen sivusta seurannut tätä keskustelua ja ajattelin nyt avautua. Minusta on aivan ihana lukea sinun kirjoituksiasi ja todella hienoa, että moni näkee, että on monenlaisia äitejä, jotka antavat lapsen adoptioon, ei tosiaankaan ole siis pelkkien pikkutyttöjen juttu! Arvostan suuresti sinun päätöstäsi, että tiedät omat vaoimavarasi ja tiedät mikä on lapsellesi sitä kautta parasta! On hienoa, että et ole abortoinut lastasi vaan annat hänelle mahdollisuuden elämään, se on todella hieno asia! Adoptiossa lapsi saa vanhemmat, jotka ovat hartaasti odottaneet ja kaivanneet lasta, ja varmasti rakastavat lasta ja tekevät kaikkensa lapsen eteen! Minulle lapsi, joka kasvaa perheessäni on minulle ihan oma lapseni, jonka eteen teen kaikkeni ja rakastan häntä sydämestäni. Sinunlaisiasi, Mameli, pitäis olla PALJON enemmän, jotka ymmärtävät ajatella lasta ja haluavat antaa hänelle mahdollisuuden elämään! Sinun päätöksesi osoittaa hienoa avarakatseisuutta ja hienoa vielä kerran, että olet antamassa ainutlaatuista ihmettä vauvaa kaipaaville vanhemmille! Voimia oikein paljon sinulle!
Mamelille!
Olet todella mahtava ihminen
301577
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
mameli tarvitsei, eikä sympatiaa.
Mamelilta mahtava päätös. Paljon mieluummin adoptioon anto kuin abortointi tai sijaisperhekierre, jos kerran omat voimavarat tietää! Arvostan Mamelia!
haluaa adoptoida mamelin lapsen. Lapselle olisi paras, jos hän syntyisi kuolleena. En hyväksy adoptioon antamista, eikä aborttiluvuista päätellen muutkaan suomalaiset.
Nimimerkki mameli, (jos hän nyt edes on oikea henkilö eikä trolli) ei tiedä millaista sosiaalista painetta hän tulee kokemaan. Työpaikan ja asuinpaikkakunnan vaihtaminen lienee tarpeen hänen "tempauksensa" jälkeen.
Se, että Suomessa on paljon adoptiolasta jonottavia perheitä, ei oikeuta oman lapsensa hylkäämiseen. Nimimerkki mameli on hyvässä sosiaalisessa asemassa. Hänellä ei ole hätää. Lapsen adoptioon antaminen johtuu siis vain puuttuvasta äidinrakkaudesta.
Moi!
Todellakin minä ainakin arvostan Mamelia, että hän on valmis tekemään kiepeän ratkaisun antaessaan lapselle mahdollisuuden elämään. Paljon parempi ratkaisu antaa lapsi adoptioon kuin abortoida. En voi ymmärtää heitä, jotka abortoivat vuodesta toiseen ehkäisymenetelmänä. Juuri se adoptioon antaminen Mamelin tapaukessa osoittaa äidinrakkautta, koska haluaa antaa lapselle elämän, kun tietää omat voimavaransa. Ja on silti päätynyt pitämään lapsen ja tekemään kipeän päätöksen kuin, että lapsi olis abortoitu. MIETIPÄ SITÄ!
Enemmän Mamelin kaltaisia ihmisiä!
työpaikkaakin pitäisi vaihtaa??? Raskaana oleva jää äitiyslomalle ja pitää sen toipuakseen syynnytyksestä. Äitiysloman jälkeen hän palaa työoaikalleen. Raskaus ei voi olla irtisanomisen perusta.
Mameli tekee päätöksensä itse saatuaan siihen tukea sosiaalityöntekijöiltä. Heidän velvollisuutensa taas on kertoa jokaisesta vaihtoehdosta kuin myös ohjata Mamelia siinä, kuinka kertoa isommille lapsille asiasta. Työ- tai asuinpaikan vaihtamiseen ei ole mitään syytä.
ole enää vakavasti otettava. Aikuisten ihmisten oletetaan osaavan käyttää ehkäisyä ja/tai pidättäytyä sellaisista seksisuhteista, joista syntyvät lapset ovat ei-toivottuja.
Adoptio tai pikemmin sitä edeltävä hylkääminen aiheuttavat lapselle aina pysyvän vakavan trauman. Trauma on sitä pahempi, mitä parempiosainen hylkääjä on ollut.
Puhut sellaisesta asiasta josta et TIEDÄ mitään.
Minutkin on annettu pois, paljon köyhempään perheeseen josta lähdin kahden vanhana kun en oppinutkaan puhumaan ja kävelemään. Yllätys, yllätys, opinkin ne taidot 4-5 vanhana ja pääsinpä vielä koulunikin kunnialla läpi. Minut otettiin takaisin bio-perheeseeni. Ikuisesti olen kiitollinen ja omanani pidän perhettä johon minut siis annettiin, siinä olisin halunnut olla aina. (olinkin kesät, ihan teini-ikään saakka)
Nyt kun tunnen bioperheenikin, niin äitiäni ja isääni en tuomitse, he teki oikean ratkaisun omien voimavarojensa kannalta. Raha ei tuo välttämättä jaksamista. Ihminen jaksaa vain määrätyn määrän.
Ja vielä kertoisin, Että olen erittäin onnellinen kolmen terveen lapsen äiti, ja elämä on kohdellut minua hyvin ja silkkihansikkain.
valeita syötät täällä. Jos mamelin juttu on epäuskottava,( sentähden ettei tuollaisia yleensä iljetä tulla kirjoittelemaan), niin oma juttusi on sitä kaksin verroin.
Sinun lapsesi eivät ole
sinun lapsiasi,
he ovat itsensä
kaipaavan elämän
tyttäriä ja poikia.
He tulevat sinun kauttasi
ja vaikka he ovat
sinun luonasi,
he eivät kuulu sinulle.
Voit antaa heille rakkautesi,
mutta et ajatuksiasi,
sillä heillä on heidän
omat ajatuksensa.
Voit pitää luonasi heidän
ruumiinsa, mutta et
heidän sielujaan, sillä
heidän sielunsa
asuvat huomisessa,
jonne sinulla ei ole pääsyä,
ei edes uniesi kautta.
Voit pyrkiä olemaan
heidän kaltaisensa,
mutta älä yritä heistä tehdä
itsesi kaltaista,
sillä elämä ei kulje
taaksepäin eikä
takerru eiliseen.
Sinä olet jousi,
josta sinun lapsesi
lähtevät kuin elävät nuolet.
Kun taivut jousimiehen
käden voimasta,
taivu riemulla.
Hylkääminen aiheuttaa lapselle aina vakavan trauman. Lue vaikka kirja "Minä, adoptoitu", niin ymmärrät, mistä on kysymys.
Tuon runon kaikki vanhemmat ihmiset osaavat ulkoa. Sitä laulettiin 60- ja 70-luvuilla, jolloin lastenhoitoa ja äitiyttä ei arvostettu.
aiheuttaa trauman. Tällöin hylkäämisellä tarkoitetaan puuttuvaa hoivaa. Pienen lapsen oikeat vanhemmat ovat niitä, jotka hoitavat ja rakastavat häntä. Jos äidin (vanhempien) voimavarat eivät riitä lapsen tarvitseman hoidon antamiseen, lapsi kokee itsensä hylätyksi. Vauvasta asti adoptoitujen mahdollisesti kokema hylkäämisen tunne johtuu kulttuurisista odotuksesta, jotka kohtelevat biologista äitityttä jonakin taikavoimana. He saattavat tuntea kaipuuta johonkin, mitä ei ole.
Lapsen on tosi hyvä kasvaa perheessä jossa äiti ei jaksa vaan uupuu.. eihän lapsi tarvitsa rakkautta, fyysistä eikä henkistä huolenpitoa. Kyllähän lapsi kasvaa siinä sivussa, eikä saa traumoja... hah. hah!
Kyseisen sinun lapsesi nimisen runon on kirjoittanut Kahlil Gibran niminen libanonilainen mystikko ja runoilija noin vuonna 1920, teksti ei siis ole 60-60-luvulta peräiain vaan PALJON vanhempi
Nimimerkiki mameli ei halua edes yrittää.
Te nuoremmat ette ymmärrä, missä yhteydessä tuota runoa käytettiin 60-70-luvuilla. On naivia sanoa tuollaista vanhemmalle ihmiselle.
En kuunapäivänä voisi antaa omaa rakasta lastani pois!
Tämä mameli ei ole terve! ei voi olla! ei kukaan anna lastaan pois!ei voi...hirveä teko häneltä.
mamelin on oltava TUNNEKÖYHÄ ihminen kaikinpuolin.
en ymmärrä teitä ketkä puolustelevat tätä tälläistä ihmistä joka voi luopua omasta lapsestaan vain sen takia koska ei muka kykene hoitamaan jaon yh!!
itse neljän lapsen yksinhuoltajana pärjään ihan hyvin.ja mikään EI MIKÄÄN saisi omaa lastani antamaan pois.
sairasta.
Uskotko todella että jaksaminen on asennekysymys?
Eli ne jotka ei jaksa voivat syyttää siitä vain omaa asennetta?
Uskomatonta!
Puhutaan aina siitä että miksi eivät etukäteen mieti asioita vaan ajavat itsensä tilanteeseen jossa eivät jaksa ja jotkut jopa masentuu. Ja sitten jos joku avoimesti kirjoittaa miettivänsä todella lastensa parasta, niin hänet tuomitaan.
En todella voi ymmärtää tuollaista käytöstä!
Täällä ei osata asennoitua toisen elämään toisen lähtökohdista vaan tehdään ratkaisuja toisen elämästä omista lähtökohdista. Kaltaisillasi ihmisillä ei ole yhtään empatiakykyä, ainoastaan itsekkyyttä.
Siksi te ette voi ymmärtää jos joku ajattelee omien lastensa etua oman edun edelle. Ja pystytte vain tuomitsemaan sellaista joka tarvitsee tukea.
..ihminen voi kirjoittaa tekstiä jota sinä tänne kirjoitat?
Kuinka pahasti olet vaurioitunut?
Tai eihän neljän lapsen yh:nä olo ole varmasti ruusuilla tanssimista....vai mikä sen aiheutti?
Et ymmärrä miten jotakin puolustellaan..niin ehkä se ei kuulu sinun tapoihin...
Mutta jos joku ei ole itsekäs, vaan ajattelee lastensa parasta, niin minusta se on puolustelun arvoista.
Ei kaikkien lapsien tarvitse kasvaa yh:n kanssa. Kyllä lapselle on parempiakin paikkoja kasvaa kuin sellaisen luona joka yrittää jaksaa äärirajoilla ja purkaa pahaa oloaan haukkumalla muita yleisillä keskustelupalstoilla. Jos kykenee haukkumaan lyötyä täällä niin miten mahtaa oma arki mennä? Saako lapset kaiken tarvitsemansa?
Itselläsi ei ole yhtään empatiaa.
et viestisi perusteella tiedä mitä on äidinrakkaus,sinulla ei voi itselläsi olla lasta\lapsia.
yksinhuoltajuuten ei aina löydy sitä yhtä syytä,voi kuule syitä tähän löynynee paljon enemmän kuin kuvitteletkaan.
voiiko yksi syy olla ihan puhtaasti pelkästään OMA VALINTA?ilman sen kummempia tragedioita.
lapselle paras paikka olla on äidin luona.
väkivalta ja muu on asia aina erikseen,mutta äiti on aina äiti.
Eli siis... tosissasiko ton kirjoitit...
"lapselle paras paikka olla on äidin luona.
väkivalta ja muu on asia aina erikseen,mutta äiti on aina äiti."
Eli hakataan, sätitään ja ollaan vaikka kuinka %&¤##$ holtittomia niin kunhan lapsi on itse maailmaan puserrettu niin se on paras paikka kasvaa...
Ei kukaan voi oikeasti olla noin tyhmä!
Eihän tässä maassa ikinä joudutakaan pahoinpideltyjä ja heitteille jätettyjä lapsia huostaanottamaan....
Alkaa menna usko suomalaisten terveeseen maalaisjärkeen.
olet sairas!!!
kiitos sinulle sanoistasi.. tuntuu välillä että ihmiset luulee tämän olevan jotenkin helppoa. se on helpompaa kuin vaihtoehtoisesti abortti, mutta ei helppoa. totta kai olen mielessäni käynyt läpi myös sitä vaihtoehtoa että vauva jäisi kotiin. monena yönä unta nähnyt. mutta jo nyt ne viikonloput kun muksut on isänsä luona on kuin jumalan lahja. ilman niitä neljää päivää kuussa en jaksaisi. edes se neljä päivää ihan vaan yksin. vaikka sekin on vain pyykinpesua ja siivousta, mutta se oma rauha. tulevalla vauvalla ei olisi isää kenen luo mennä hoitoon joka toinen viikonloppu. kyllähän sitä itsensä loppuun ajaisi ja huolta pitäisi, mutta mitä sitten? hermo raunio joka ei vaan enää jaksa. sos viranomaisia ja huostaan ottoja. ei kiitos. rakastan omia lapsiani kyllä mutta ihana heidät on viedä isälleen hyvään hoitoon. edes joka toinen viikonloppu. joten kaikki ketkä väittää minun olevan tunne vammainen ja päästään vialla, haukku ei koske kun omaan nilkkaan. en minä ole täydellinen ja varmasti koen vielä menetyksen tunteen. mutta pääsen sen yli kyllä. ajan kanssa ja turva verkon auttamana..
ainakin vähäksi aikaa ja pidä vauva. Niin vanhemmat lapsesi voivat vierailla luonasi joka toinen viikonloppu ja kerran viikossa lyhyemmän ajan. Ei tarvitse voimavarojen puutteessa luopua vauvasta. Vanhemmilla lapsillahan on isä, joka hoitaa heitä hyvin?
Vanhemmat lapset voat kiintyneet äitiinsä ja vauva ei.
Miksi mennä rikkomaan lasten kiintymyssuhde siksi että loisi uuden?
Eikö kannata pitää kiinni siitä mitä jo on ja hoitaa se kunnolla?
vaihtoehtoja kannattaa harkita.
ei sulla asiat nyt näytä kovin vahvasti olevan,oletko nyt aivan varma päätöksestäsi?
sehän on herranjestas sentään SUN OMA PIENI VAUVA!!OLETKO MIETTINYT MILTÄ TUNTUU TULLA KOTIIN TYHJÄN SYLIN KANSSA?OLETKO MIETTINYT,ETTÄ KUINKA SUN TULEE AJATELTUA VAUVAA KOTONASI JA KUINKA VOISITKIN KAIVATA SITÄ PIENTÄ OTUSTA JA HALUASIT PITÄÄ SITÄ KÄSIVARSILLASI?
ITKEÄ YKSIN KOTONA KUN JÄTIT VAUVASI SAIRAALAAN?
MILTÄ VAUVASTASI TUNTUU KUN SE JONKA KOHDUSSA HÄN ON KASVANUT JA KENEN SYDÄMEN LYÖNNIT OLIVAT TUTTUJA JA TURVALLISA ONKIN POISSA?HÄN ON SE VAUVA JOKA EI HETI SYNTYMÄNSÄ JÄLKEEN PÄÄSSYTKÄÄN ÄIDIN RINNALLE KUUNTELEMAAN NIITÄ TUTTUJA SYDÄMENLYÖNTEJÄ KOHDUNULKOPUOLELLA :(
onko sulla masennus?lääkitystä?oletko käynyt lääkärissä?etkö siis jaksa edes näiden 2 lapsen kanssa?
sulta puuttuu se sellainen ns.sisäinen rauha ja jos sulla sellainen olisi et olis todellakaan luopumassa rakkaasta vauvastasi!kun kerran elät sisäisessä kaaoksessa, niin miksi ihmees et hae apua??sen rauhan kun jonain päivänä saavutat,niin samalla hetkellä iskee se katuma päälle.
mun tekee ihan pahaa aatella et kuin joku voi luopuu omastaan ja väittää viel ettei se niin helppoa kuitenkaan ole,mutta jos sen lopullisen ja noin raakan ratkasun pystyy kuitenkin tekemään ylipäänsä,niin kyllä se aika helppoa näyttäs olevan.
HEI,SE ON SUN VAUVA!!SUN KEHSTA LÄHTÖSIN JA SUN SYNNYTTÄMÄ JA SUN LAPSI JA SE TARVII SUA!
Uskon että jos itekkin olisit valmis selviytymään tästä vauvan kanssa ja tekemään asian hyväks jotain muuta kun nostamalla kädet ylös ja Luovuttamalla ja lapsesi pois antamaan,niin kyllä sä pärjäisit!!
KAIKELLA on aina tapansa järjestyä kuntoon!usko jo!
En tiedä lukeeko nimimerkki Mameli tätä enää, mutta tahdon kertoa:
Minä lähdin laitokselta kera tyhjän sylin, annoin vauvani pois.
Vauva menee ensiksi vastaanottokotiin, koska adoptiopäätös ei ole noin vaan suit saan sukkelaan juttu.
Ensin odotetaan 3kk että Äiti ei varmasti kärsi synnytyksenjälkeistä masennusta, sen jälkeen vasta saa kirjoittaa nimen paperiin.
Uskon, että Suomessa on paljon pariskuntia(perheitä jotka tahtovat vielä yhden Vauvan, joten sen jälkeen tilanne ei vie enää kauaa.
Adoptio tilanteessa äiti ei vissiin edes tapaa vauvaansa syntymän jälkeen?
Itse annoin vauvani pois, en adoptioon vaan sijoitukseen.
Laitokselta kysyttiin silti heti samantien: "Tahdotko nähdä vauvasi" Toki tahdoin.
Minäkään en ollut mikään nuori synnyttäjä, oli jo kaksi aikaisempaa lasta.
VOimia elämääsi.
Kaikki päätökset eivät aina ole sitä mitä odotetaan, mutta päätös, kun ajatellaan muita, eikä vain omaa napaa, voivat olla erittäin hyviä.
Itse ainakin uskon ja tiedän, että omalla vauvallani on nykyisin varmasti paremmat olot, kuin mitä olisi ollut minun kanssani.
Adoptio toki..
Sitä ei kai voi verrata minun tilanteeseeni, mutta..
mameli on tätä asiaa harkinnut,eikä tehnyt päätöstä hetken huumassa ja miten voisikaan kantaahan hän lasta 9kk jonka jälkeen koittaa 8vkon harkinta-aika.
olisko mielestäsi lapsella sitten parempi kasvaa kodissa jossa hänestä ei pystytä tai jakseta pitää huolta?.
kysymyshän ei varmasti ole siitä etteikö mameli tietäisi päätöksen jälkeisenkin elämän olevan raskasta aikaa,mutta sisimmässään hän tietää tehneensä oikein!!
ja sehän ratkaisee eikä se mitä muut hänestä ajattelevat.
niin kai sulla tuollainen mielipide onkin kun kerran itselläsi on lapsi jonka olette adoptoineet.
sinä näet asian omalta kannaltasi et osaa ajatella asiaa mieleltään terveen biologisen äidin näkökulmasta.
Minä en omistani millään hinnalla luopuisi.