Millä perusteella voi joutuu mielisairaalaan pakkohoitoon? joutuuko jos on psykoottinen?
PAKKOHOITO
hhtutu
2300
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Psykoottisuus riittää kyllä sairaudeksi. Muutaman muunkin edellytyksen pitää täyttyä.
Pakkohoitoon,
-mikäli on (huomattavaksi)vaaraksi itselleen, esim. itsemurhayritys tai aiheuttaa kuolemanvaaran itselleen erittäin vakavalla piittaamattomuudellaan, esim. ei syö ruokaa kuukausiin, nauttii vaikkapa harhaisena myrkkyä tms.
TAI jos on vaaraksi muille (huomattavaksi vaaraksi, esim. uhkaa tappaa kaikki ympärilläolevat ja heiluttelee puukkoa ja vaikkapa kuvittelee olevansa taistelussa
TAI jos hoitoon pakottamisen jättämisen katsottaisiin aiheuttavan merkittävää vahinkoa ko. henkilölle.
Pelkkä psykoottisuus ei välttämättä oletodellakaan riittävä syy pakkohoitoon. Usein pakkohoitoa tarvitsevalla ei ole sairaudentuntoa ja saattaa olla pahoja harhoja. Psykiatri määrittää pakkohoidon tarpeen kartoittamalla potilaan tila esihaastattelulla esim. tarv. omaisilta esitiedot. Pakkohoitoon voidaan määrätä 3vrk:ksi, jonka jälkeen tilanne tarkastettava ja katsottava, täyttyykö pakkohoidon kriteerit yhä.
Esim. jos omaisella epäillään yhtäkkistä pakkohoidon tarvetta, otettava yhteys poliisiin, ja sitä kautta selvitettävä asiaa.