Minä, äiti, olen siis suomalainen ja isä ulkomaalainen (afrikasta, huom! ei muslimi). Lapsen laskettu aika on huhtikuussa, sukupuolesta ei tietoa, vaikka sitäkin ollaan moneen kertaan tiedusteltu.
Isä haluaisi, että lapsen ollessa poika hänet ympärileikattaisiin (isäkin siis ympärileikattu vauvana). Itse olen ns. sujut asian kanssa, mutta haluaisin kuulla muiden mielipteitä asiasta.
Taustoista sen verran, että lapsen isän kotimaassa poikien ympärileikkaus on enemmänkin kirjoittamaton sääntö kuin yleinen tapa. Ympärileikkaamatonta pidetään epäpuhtaana, epäsovinnaisena ja säälittävänä, ja ympärileikkaamaton poika/mies saa osakseen halveksuntaa, jopa syrjintää ja häntä kutsutaan eri haukkumanimillä.
Suurinosa ajasta olisi tarkoitus elää täällä Suomessa, missä ko. asiaan ei sinänsä kiinnitetä suurempaa huomiota, mutta tarkoitus olisi myös elää joitakin aikoja mieheni kotimaassa, jossa ko. asiasta voi muodostua isokin sosiaalinen probleema.
Tältä osin kannatan poikamme ympärileikkaamista, sillä vaikka hänellä olisikin vahva itsetunto ja näin, niin jo poikkeava ihonväri ja hiuslaatu antaa tarpeeksi taistelemista ilman että mukaan heitettään vielä esinahallissuus/-nahattomuus.
Toisaalta, en tiedä miten lapsi reagoi siihen että "isillä on erilainen pippeli" jos päätämme olla ympärileikkaamatta poikaamme.
Tahtoisin kuulla mielipiteitä niin puolesta ja vastaan. Mitään päätöstä asiasta ei ole lyöty lukkoon.
Asiallista keskustelua kiitos.
pojan ympärileikkaus
25
2311
Vastaukset
- Kirpaisu
Islamilaiseen kulttuuriin ikävä kyllä liittyy ympärileikkaukset.
Ympärileikkaus on Suomessa sallittua, kunhan sitä ei tehdä tytölle. Suomi on tasa-arvoinen maa joka kunnioittaa ihmisoikeuksia, siksi tyttöjen ympärileikkaus on rikos. - Yksi vain
Ympärileikkaukseen liittyy melkoisen suuri riski kaikenlaisille ongelmille. Tuntoherkkyys menee joka tapauksessa terskan paksuuntumisen myötä. Haluatko todella altistaa poikasi niille vain kauneuskäsityksen vuoksi?
Riskejä:
- terskan kulumat, jotka aiheuttavat toistuvia tulehduksia terskan alueelle.
- terskan epämuodostumat, kun leikkauksesta jäänyt arpikudos vääntää terskaa kivuliaaseen ja epänormaaliin asentoon. Pahimmillaan arpikudos voi vääntää koko peniksen kieroksi, jolloin erektio on kivulias.
- peniksen ylenmääräinen arpeutuminen ympärileikkauksesta johtuvien komplikaatioiden ja esinahan alueen repeämien takia
- virtsaamisvaikeudet, jotka johtuvat joko siitä että virtsaputki tai terska on vahingoittunut ympärileikkauksen yhteydessä, tai suojaamaton virtsaputken pää on epämuodostunut siihen kohdistuneen kulutuksen vuoksi (esinahan tärkeä hyöty on suojata virtsaputken herkkää päätä kulumiselta). Jopa kolmannes ympärileikatuista miehistä ei kykene virtsaamaan normaalisti vaan kärsivät mm. moneen suuntaan hajoavasta virtsasuihkusta.
- välittömästi leikkauksen jälkeen tapahtuvat komplikaatiot, vähäisimpinä arpeutuminen ja tulehdukset, pahimpina jopa verenmyrkytys. Kaikissa kirurgisissa operaatioissa on haavan saastumisriski. Maailmalla pieni joukko poikia menettää joka vuosi osittain tai jopa kokonaan sukuelimensä agressiivisen bakteeritulehduksen vuoksi.
- Itsetunto-ongelmat: esinahka on osa terveen miehen vartaloa. Ilman sitä et ole kokonainen mies. Tämän asian tiedostaminen vaihtelee, jotkut eivät sitä tiedosta lainkaan eivätkä siten kärsi, toiset ahdistuvat ja masentuvat vaikeasti.
Erään esinahkansa menettäneen kommentti:
"Minulle on kans tehty aikuisiällä esinahan poisto ja kyllä kaduttaa. Olin tutustunut ulkomailla opiskeluvaiheessa neitoseen, jonka houkuttelusta/painostuksesta suostuin operaatioon. Se oli tuskallinen toimenpide ja kesti suht pitkää parantua, kun tuli kokeiltua toimintaa vähän turhan aikaisin ;-o Kun oli parantunut niin sain alkuun noloja stondiksia julkisilla paikalla, kun terskan nahka ei vielä ollut menettänyt suurinta osaa tuntoherkkyydestä. Myöhemmin taas kuin tunto on mennyt ei tunnu enää hyvältä, kun ei tunnu enää niin herkältä. Voisi verrata siihen että olisi päällä kymmenkunta kondomia :(
Kyseinen tyttöystävä on aikoja sitten vaihtunut muutaman kautta nykyiseen vaimoon ja onhan se viehättänyt ulkoisesti neitosia, mutta ikävä kyllä visuaalisuudella ei voi korvata menetettyä nautintokykyä. Eli summatakseni älkää kukaan menkö tyhmyyksissänne poistamaan esinahkaa ilman lääketieteellistä syytä! " - se..
ole Suomessa laissa kielletty? Tai jostain kerran katselin, että jos asuu Suomessa, niin olisi myös kiellettyä matkustaa ulkomaille leikkaukseen. Että kun palaa Suomeen, ja neuvolassa tai lääkärissä se huomataan, niin vanhemmat saisivat pahoinpitelysyytteen. Suomessa leikataan vaan lääketieteellisistä syistä.
En siis suosittele. Ainut mikä tulee mieleen olisi, että lapsi saa päättää sen itse, eli leikkauttaa itse itsensä sitten aikuisena, jos niin haluaa. - Raivotar
Hyvä ystäväni on myös afrikkalaisen kristityn miehen kanssa naimisissa ja miehen kotimaassa sama tapa ja samat perustelut kuin mainitsit. Heidän poikansa ympärileikattiin muutaman päivän vanhana ja oli pieni ja nopea toimenpide, parani hyvin.
Kyllähän se pojan ympärileikkaus on yleinen monissa muissakin kulttureissa, eikä ole pelkästään muslimien juttu. Poikien ympärileikkaus on juutalainen tapa, Amerikan Yhdysvalloissa muuten vaan yleinen, lukemattomat heimokulttuurit maailmassa (indonesiassa, oseaniassa ylipäänsä, australian aboriginaalit, buddhalaiset, sikhit etc etc etc!!! )
Suomessa vaan kavahdetaan kun ei meillä ole yleistä.- Raivotar
että onhan se myös ihmisoikeuksien vastaista ja julmaa kajota puolustuskyvyttömän lapsen intiimielimiin kulttuurisista syistä. Voi siis olla aiheellista myös miettiä missä kulttuurissa lapsi tulee kasvamaan ja mennä sen mukaan. Pojalle voi olla tärkeämpää että pippeli on samannäköinen kun muilla pojilla liikuntatunnin jälkeen suihkussa kuin se että onko se samanlainen kuin isillä. Jos taas kasvatatte lapsenne isänsä kotimaassa ja kulttuurissa, on ympärileikkaus varmaan ihan järkevä vaihtoehto.
- nimimerkki.
Kannattaa miettiä, että minkä ikäinen poika on kun aiotte asua isän kotimaassa. Onko hän silloin vielä niin pieni, ettei käy esim. koulua, eikä kukaan ulkopuolinen tule todennäköisesti tietämään ympärileikkaamattomuudesta?
Jos on kouluikäinen jo silloin niin sitten se varmaan on ihan kannattavaa, turhan kiusaamisen välttämiseksi. Suomessa taas voidaan kiusata ympärileikatusta pippelistä.
Vaikea päätös kuitenkin varmasti on. Ja leikkaus on aina leikkaus, vaaratonta se ei ole ja aina kivuliasta. Haluatko oman pienen nyyttisi kokevan sellaisen ekoina päivinään? - tavalla...
....älä hyvä nainen anna silpoa lapsesi sukuelimiä turhan takia. Ympärileikkaus on hyväksyttävää ainoastaan lääketieteellisistä syistä Suomessa. Suomalaiseen kulttuuriin se ei kuulu.
- neuvoa
mutta sen voin kertoa että esim.veljeni on leikattu ja mieheni ja muistakin olen kuullut ...heille ei ole tullut probleemia leikkauksen takia .
On myös päinvastaisia mielipiteitä -että nahattomuus on terveellistä ,tuntee herkemmin jne .
En osaa suhtautua asiaan silpomisena .Vauvalle tehtynä on suht pieni operaatio ja varmasti suomessa turvallinen .Koskaan ei tietysti voi tietää tulehtuuko haava vai ei ... - nyt 10kk
on ympärileikattu. Leikkaus tehtiin mieheni kotimaassa ja lääkärinä asiaan erikoistunut 30 vuoden kokemuksella. Poika oli tuolloin noin 5kk. Leikkaus oli nopea toimenpide ja ainoa kivulias hetki oli puudutspiikki (rokotteetkin itkettävät poikaa samalla tavoin). Arkuutta esiintyi vain seuraavana päivä leikkauksesta. Paranemin tapahtui siis hyvin nopeasti eikä poika varmasti siitä kärsinyt. Tiedän että monilla on asiasta hyvin negatiivinen asenne, mutta päätös on kuitenkin sinun ja miehesi ja loppupeleissä ei kannata kuunnella muiden mielipiteitä, suomalaiset ovat tunnetusti hyvin ennakkoluuloisia "erilaisia" asioita kohtaan. Minulla ei leikkausta vastaan ollut mitään. Mieheni on leikattu. Tiedän että hygieniasta on huomattavasti helpompi huolehtia leikkauksen jälkeen. Eikä miehelläni ole ollut mitään ongelmia. :)
- *tätyli*
_pitäisi_ olla puolustuskyvyttömän lapsen(tosin vasta täysi-ikäisenä), eikä äidin tai isän.
Suomessa pitäisi jokaisella olla oikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen, siksi varmaan menitte silpouttamaan poikaparan johonkin muslimimaahan tai vastaavaan. Valitettavasti käytännössä vanhemmat saavat oikeudenkin mukaan leikellä lastensa sukuelimiä(sairasta), jos leikkelyn motiivina on johonkin tiettyihin uskontoihin kuuluminen ja liittäminen.
Ja kuule, Suomessa on toimiva vesijohtoverkosto, ja kaikilla on mahdollisuus peseytyä päivittäin, eli tuota hygienia-sepustusta on ihan turha käyttää tekosyynä täällä. Eriasia on varmaan jossakin köyhässä Afrikanmaassa.
Kyllä pistää vihaksi tuollaiset vanhemmat, pitäisi nostaa syyte ruumiinvamman tuottamisesta. Olette sairaita.
- poikasi päättää
itse, kunhan varttuu! Älä anna leikellä pientä lasta, joka ei hänen koko loppuelämäänsä vaikuttavaan asiaan voi sanoa juuta eikä jaata.
Kun miehillä kerran on syntyessään esinahka, niin joku tarkoitus sillä on... Ei pitäis mennä leikkelemään.
Nuo perustelut miehesi suusta ovat täysin naurettavia ja aikansa eläneitä! Miehelläsi on kokemusta vain ympärileikattuna olosta, hän ei tiedä muusta, toisin voi olla parempi. Ehkä entisvanhaisissa Afrikan hygieniaoloissa voinut olla perusteltua, mutta ei nykypäivänä ja varsinkaan Suomessa.
Nyt muutosta kehiin, onhan lapsesi puoliksi suomalainen. Erilainen hän on joka tapauksessa, niin täällä kuin Afrikassa. - ...
Turha kysellä asiasta suomalaisilta, joilla monilla on asiasta vai erittäin kielteinen mielikuva! Älä siis suotta kysele asiasta näillä keskustelupalstoilla!!!
- päivänselvää,
että lapsensa leikkelyyn on normaaleilla suomalaisilla vanhemmilla kielteinen suhtautuminen? Miksi ei olisi?
- vain...
päivänselvää, kirjoitti:
että lapsensa leikkelyyn on normaaleilla suomalaisilla vanhemmilla kielteinen suhtautuminen? Miksi ei olisi?
Tälläistä asiaa on ihan turha täällä jauhaa!
Jokaisella on oma mielipiteensä, eikä sen vuoksi kannata ruveta hihojaan polttamaan tai haukkumaan toisia vanhempia. Kultturit ovat erilaisia, tavat ja tottumukset ovat erilaisia. Suomalaiset pitävät ympärileikkausta julmana raakana lapsen leikkelynä, monissa maissa asiasta ollaan aivan toista mieltä. Sellaiset, joiden oma esinahka on leikattu eivät tunne tulleensa pahoinpidellyiksi lapsena tai muuten kaltoin kohdelluiksi. Eikä itse toimenpide todellakaan ole lapsen kidutusta, sen tietävät ainoastaa ne, joilla siitä kokemusta on. Siksi ihmiset, joilla ei mitään käytännön kokemusta asiasta ole, voisivat jättää mielipiteensä omaan tietoonsa. Turha googlettaa kaikkea mahdollista pahaa ympärileikkauksista. Tämä on minun mielipiteeni. :) - Vaan
vain... kirjoitti:
Tälläistä asiaa on ihan turha täällä jauhaa!
Jokaisella on oma mielipiteensä, eikä sen vuoksi kannata ruveta hihojaan polttamaan tai haukkumaan toisia vanhempia. Kultturit ovat erilaisia, tavat ja tottumukset ovat erilaisia. Suomalaiset pitävät ympärileikkausta julmana raakana lapsen leikkelynä, monissa maissa asiasta ollaan aivan toista mieltä. Sellaiset, joiden oma esinahka on leikattu eivät tunne tulleensa pahoinpidellyiksi lapsena tai muuten kaltoin kohdelluiksi. Eikä itse toimenpide todellakaan ole lapsen kidutusta, sen tietävät ainoastaa ne, joilla siitä kokemusta on. Siksi ihmiset, joilla ei mitään käytännön kokemusta asiasta ole, voisivat jättää mielipiteensä omaan tietoonsa. Turha googlettaa kaikkea mahdollista pahaa ympärileikkauksista. Tämä on minun mielipiteeni. :)Mitä hyötyä lapsellesi on ympärileikkauksesta? Ei mitään.
Asiassa on varmasti kulttuurieroja, mutta nyt kuulostaa siltä, että sinut on taitavasti puhuttu ympäri. Mielestäni ympärileikkauksen vastustamisessa ei ole kyse suomalaisten epäluuloisuudesta vaan lähinnä asian järkevästi ajattelusta.
Hyvä nainen, ethän sinä tahdo lastasi silpoa. En usko, että silpoisit itseäsikään. Siinä ei ole mitään eroa, kummalle sukupuolelle se tehdään. - hoijaa
Vaan kirjoitti:
Mitä hyötyä lapsellesi on ympärileikkauksesta? Ei mitään.
Asiassa on varmasti kulttuurieroja, mutta nyt kuulostaa siltä, että sinut on taitavasti puhuttu ympäri. Mielestäni ympärileikkauksen vastustamisessa ei ole kyse suomalaisten epäluuloisuudesta vaan lähinnä asian järkevästi ajattelusta.
Hyvä nainen, ethän sinä tahdo lastasi silpoa. En usko, että silpoisit itseäsikään. Siinä ei ole mitään eroa, kummalle sukupuolelle se tehdään.Tyttöjen ja poikien ympärileikkauksilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Ne ovat kaksi aivan eri asiaa, paitsi mielestäsi tietenkin molemmat ovat täysin sama asia. On aivan eri asia leikata pieni parin senkin turha nahka pois kun leikata tytöltä jotain aivan muuta.
- *tätyli*
hoijaa kirjoitti:
Tyttöjen ja poikien ympärileikkauksilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Ne ovat kaksi aivan eri asiaa, paitsi mielestäsi tietenkin molemmat ovat täysin sama asia. On aivan eri asia leikata pieni parin senkin turha nahka pois kun leikata tytöltä jotain aivan muuta.
lapsesta sitten saa leikellä? saako leikata pois esim korvannipukat, jos vaan huvikseen haluaa, kysehän on turhasta nahanpalasta.
Sairasta, että joku puolustelee lapsen elimien huvikseen leikkelyä.
Suomessa pitäisi taata jokaiselle, ikään ja sukupuoleen katsomatta, ruumiillinen täydellinen koskemattomuus(valitettavasti se ei vaan toteudu käytännössä,niinkuin tästäkin keskustelusta huomaa). Toisin on niissä maissa, joissa puolustuskyvyttömän vauvan silpominen on yleisesti hyväksytty tapa (muslimimaat, USA jne), ihmisoikeuksista ei ole tietoakaan.
Jos lapsiaan välttämättä haluaa silpoa, muuttakoon johonkin em. maihin, sivistyneen Suomen kulttuuriin ja lakiin se ei sovellu. - hui
*tätyli* kirjoitti:
lapsesta sitten saa leikellä? saako leikata pois esim korvannipukat, jos vaan huvikseen haluaa, kysehän on turhasta nahanpalasta.
Sairasta, että joku puolustelee lapsen elimien huvikseen leikkelyä.
Suomessa pitäisi taata jokaiselle, ikään ja sukupuoleen katsomatta, ruumiillinen täydellinen koskemattomuus(valitettavasti se ei vaan toteudu käytännössä,niinkuin tästäkin keskustelusta huomaa). Toisin on niissä maissa, joissa puolustuskyvyttömän vauvan silpominen on yleisesti hyväksytty tapa (muslimimaat, USA jne), ihmisoikeuksista ei ole tietoakaan.
Jos lapsiaan välttämättä haluaa silpoa, muuttakoon johonkin em. maihin, sivistyneen Suomen kulttuuriin ja lakiin se ei sovellu.Taidat olla aika rasistinen ihminen! Harmittaa varmasti, että Suomessa ylipäätään asuu muita ihmisiä kun hienoja kauniita (nyrpeitä) suomalaisia.
- *tätyli*
hui kirjoitti:
Taidat olla aika rasistinen ihminen! Harmittaa varmasti, että Suomessa ylipäätään asuu muita ihmisiä kun hienoja kauniita (nyrpeitä) suomalaisia.
rasismi-kortin esille, muuta et keksinyt! :D
Korjaan arvailujasi hieman: Harmittaa, että Suomessa on ihmisiä, jotka hyväksyvät lasten elimien huvikseen leikkelyn, aivan sama mitä kansalaisuutta ko. ihmiset edustavat.
Niin vastaisitko, mitä osia mielestäsi lapsestaan saa leikellä pois? - .....
*tätyli* kirjoitti:
rasismi-kortin esille, muuta et keksinyt! :D
Korjaan arvailujasi hieman: Harmittaa, että Suomessa on ihmisiä, jotka hyväksyvät lasten elimien huvikseen leikkelyn, aivan sama mitä kansalaisuutta ko. ihmiset edustavat.
Niin vastaisitko, mitä osia mielestäsi lapsestaan saa leikellä pois?Tuskinpa tässä kukaan onkaan nyt leikkeilemässä käsiä tai jalkoja lapselta. Kyse oli vain esinahasta, ja sen leikkaus hyvin harvoille aiheuttaa mitään haittaa. Itse en ympärileikkausta Suomessa edes suostuisi lapselleni tekemään. Täällä on toki hyvät lääkärit, mutta hyvin harvalla on kunnon kokomusta tuosta leikkauksesta.
Se tästä aiheesta! :) - Kanadasta
vain... kirjoitti:
Tälläistä asiaa on ihan turha täällä jauhaa!
Jokaisella on oma mielipiteensä, eikä sen vuoksi kannata ruveta hihojaan polttamaan tai haukkumaan toisia vanhempia. Kultturit ovat erilaisia, tavat ja tottumukset ovat erilaisia. Suomalaiset pitävät ympärileikkausta julmana raakana lapsen leikkelynä, monissa maissa asiasta ollaan aivan toista mieltä. Sellaiset, joiden oma esinahka on leikattu eivät tunne tulleensa pahoinpidellyiksi lapsena tai muuten kaltoin kohdelluiksi. Eikä itse toimenpide todellakaan ole lapsen kidutusta, sen tietävät ainoastaa ne, joilla siitä kokemusta on. Siksi ihmiset, joilla ei mitään käytännön kokemusta asiasta ole, voisivat jättää mielipiteensä omaan tietoonsa. Turha googlettaa kaikkea mahdollista pahaa ympärileikkauksista. Tämä on minun mielipiteeni. :)Asun nyt suomessa. Olen teini-ikäinen ja kyllä ympärileikkauksesta kiusataan. Tiedän sen hyvin. Itsetyydytys on myös kamalaa silloin kun on ympärileikkaus. En todellakaan pidä tästä amerikkalaisesta/nämä muut maat tavasta.
- palsta...
Olisit suosiolla heti laittanut kyseisen kysymyksen tuonne monikulttuuristen aihioon. Sieltä tulisi kunnon tykitystä...
- Efia
Meilla on mieheni kanssa sama tilanne, vauva tulossa ja ymparileikkauksesta on keskusteltu. Se tosiaan on niin osa kulttuuria taalla ja ymparileikkaamaton poika tuntuu taalla ihan kauhistukselta ja saa pilkkaa osakseen. Kasvatamme lapsemme kuitenkin Suomessa. Minun puolestani sen voisi lapsellemme suorittaa mutta sitten tulee kaytannon kysymys eteen -missa sen voi suorittaa ja kuka sen Suomessa tekee? Toivoisin kuitenkin, etta siihen tottakai laitettaisiin puudutus. Voiko sairaaloissa Suomessa siis suorittaa ymparileikkausta? Olisiko sinulla/kellaan tietoa?
- VÄÄRIN!
Joskus tuli dokumentti pojasta jonka ympärileikkaus oli menny pieleen.Pippelistä oli lähteny iso osa pois.Poika päätettiin kasvattaa tyttönä,eipä siitä mitään tullu mitään-poika tappoi ittensä parikymppisenä..
Lasta ei saa leikellä!tehköön sitten vanhempana jos haluaa,mutta sen pitää olla oma päätös ei vanhempien!
Ja helppohan se on naisena sanoo et on vaan ylimäärästä nahkaa,Ei voi tietää miltä miehestä tuntuu! - yleistää
VÄÄRIN! kirjoitti:
Joskus tuli dokumentti pojasta jonka ympärileikkaus oli menny pieleen.Pippelistä oli lähteny iso osa pois.Poika päätettiin kasvattaa tyttönä,eipä siitä mitään tullu mitään-poika tappoi ittensä parikymppisenä..
Lasta ei saa leikellä!tehköön sitten vanhempana jos haluaa,mutta sen pitää olla oma päätös ei vanhempien!
Ja helppohan se on naisena sanoo et on vaan ylimäärästä nahkaa,Ei voi tietää miltä miehestä tuntuu!Mikä tahansa leikkaus voi epäonnistua, mikä vain. Turha yhden tv:stä näytetyn tapauksen varjolla yleistää että näin sattuisi kaikille. Maailmassa on kuitenkin monia kymmeniä miljoonia miehiä, jotka ovat ympärileikattuja. Ja vain hyvin hyvin pieni prosentin sadasosa on siitä jotekin joutunut kärsimään.
ps. En ole vielä tavannut yhtäkään ympärileikkattua miestä, joka olisi jotenkin joutunut katumaan sitä leikkausta. Päin vastoin, ei leikatut miehet kuvottavat heitä. :) :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.62473- 1161648
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361386Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1601223- 1411193
- 521125
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1061081- 571071
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.116966Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46949