Varoen tarkkailen
sumuista maisemaa
sielu puuduksissa
käperryn
horjuvien seinien
sisäpuolelle
särkyneessä peilissä
kuin vieraat kasvot
tunnistamattomat
jonkun toisen
Rohkenen katsoa
uudestaan
toivottu
puhdistava myrsky
riepottelee koetun kauas
huolten uurteet
viimeinkin haihtuvat,
valheen jäljet
menneisyyteen
padot murtuvat
vapaan elämän virratessa
sumun hälvetessä rohkeus jo
hengittää itse
sumuista maisemaa
sielu puuduksissa
käperryn
horjuvien seinien
sisäpuolelle
särkyneessä peilissä
kuin vieraat kasvot
tunnistamattomat
jonkun toisen
Rohkenen katsoa
uudestaan
toivottu
puhdistava myrsky
riepottelee koetun kauas
huolten uurteet
viimeinkin haihtuvat,
valheen jäljet
menneisyyteen
padot murtuvat
vapaan elämän virratessa
sumun hälvetessä rohkeus jo
hengittää itse
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jostainhan ne aina alkaa, kertymään nuo muistot
siivilleen nousee ajan virta
luoden polun jota kuljet, yksin tai mukana ystävä
raskaaksi muuttuu joskus mieli, kiroten pahat hetket
milloin niitä aika kultaa, kuin varoen rikkomasta taikaa
voimaton on ihmisen tahto, kun mieli niitä poimii, ihmetellen
sattumusko vai kohtalo,
kertoo ne silti sinun tarinaa…
kierrellen ja kaarrellen
mutkia tehden ja palaillen
ylhäältä alas ja toisin päin
alusta loppuun, aina parhain päin
sumuun peittyy vaaran seinä
Hei kulkija, kuinka syvät on sinun sielusi arvet, jonne itseäsi viilsit?
onko korkea mielesi pato, jonka takana välillä vellot?
kertoiko sinulle kukaan, voit lähettää pois nuo ylpeyden aallot
ankkurit arjen elämän, kuuntelitko kun sanottiin,
näitä ei mieli ylväänä kanna, kertoakseen surun sanomaa
kunnes kipeänä sitten päästät irti, ihmetellen
sattumus vai kohtalo
kertoo ne silti sinun tarinaa…
Aina alkuun kiirehtii ihmisen mieli, valtaisa on tajunnan kulku
harvoin se lepää tai pysähtyy, kuin ajaton on sen laulu
korkealle nousee toivo, ylös kuin leija, tunteakseen elämän tuoksun
silloin sinua tervehtii Joutsen, siivillään hipaisten
tähdistä voit suunnistaa hetken, kunnes palaat kertomaan ne retket
ja silloin, vasta silloin sinä sanot, ihmetellen
sattumus vai kohtalo
kertoo ne silti sinun tarinaa...
-silloin sumusta on hälvennyt taivas .
Tarkkis
Kerron sinulle tässä,
että tajuntaa tyhjentävä
vastauksesi
avaa entisestään,
täydentää sanomaani.
Tarvitsinkin tätä...
Kiitos ymmärryksestäsi,
hienoista ajatuksistasi
Tarkkis
t. Niiskumuikkunen
.. hyvin tuon ilmaisitkaan. Kolhittu ja selvinnyt. Mainiota kerrontaa. :)
Otan palautteesi vastaan
kiitollisena :))
Tarina on koettu...,
ja jospa se olisi
jotain hyvääkin
jättänyt jälkeensä :)
Hyvää mieltä Sinulle,
t. Odelii
oikein hyvä, että rohkenet katsoa uudestaan koe-
tun ja kipujen jälkeen. Voin samaistua vallan
hyvin runosi sieluun, samaa kokeneena. Minäkin
uskaltauduin katsomaan uuteen ja uskoa parempaan
huomiseen. Jotain saavutin, jotain menetin.
Mutta elämä on elämistä varten kaikkinensa, ja
lahjakin se on.
Hienoa tunteiden tilitystä Odelii.
Opetellaan kaikenaikaa,
elämästä ja elämistä.
Tunteita on kyllä toisinaan
liikaakin, ja siksi runonikin ovat
tällaisia, järjettömiä lähes :)
Omasta mielestäni tämä on
hieman kankea, mutta
ehkä se kuuluu tunnelmaan... :)
(Itsekritiikki ei häviä kai koskaan)
Kiitos, elämä opettaa,
kunhan vain osaisimme
tallettaa opetukset
Kiitos palautteestasi,
t. Odelii
Pitääköhän aina
mennä ihan rikki
pieniksi palasiksi
ennekuin voi alkaa
eheytyä?
Mikä on se
viimeinen tikki
kun ei jaksaa
enempää
repeytyä?
- Upeasti tunteita kuvaat runossasi.
*puhaltaa lempeämpiä tuulia*
Ajattelisin niin,
että eheytymiseen
tai kasvamiseen yleensä
tarvitaan
huonoja kokemuksia,
jotta osaisi arvostaa
jokapäiväisiä pieniä
niitä arkisia hyviä...
Mutta eihän särkeviä
vastoinkäymisiä
silti kenellekään toivo.
Elämä ottaa ja antaa,
siihen on nöyrtyminen.
Kiitos kehuista,
tuulet tasoittuvat :O))