Tekee taas mieleni kysyä Teiltä tekstistäni.
Tämä on yksi pätkä tuolta Jatkonovellit Joulutarina ketjusta, johon minäkin muiden ohella osallistuin aktiivisesti.
Ette ehkä käyneet lukemassa lainkaan, mutta siellä se edelleen on nähtävissä usean kirjoittajan kooste. Villi tekstirypäs joka alkoi pienillä lyhyillä jaksoilla, jotka sitten ryöpsähtivät taas aika mittaviin sfääreihin.
Niistä toisista kirjoittajista en taas tälläkään kerralla tiedä keitä olivat ja kuinka moni. Siitä häipyikin sitten osa teksteistä sensuurin iskiessä, syynä ehkä liiankin tulenpalavaa tekstiä... ?
Mutta asiaan.
Ajattelin tässä nyt Teiltä kysyä, olisiko tämänlaatuinen teksti sellaista nykyajan
satukirja tasoa?
Siis irroitettuna siitä Joulutarina kokonaisuudesta kun tätä pätkää lukee, niin ainakin omasta mielestäni tämä olisi. Vai onko liian vaikeaselkoista lapselle?
Kyselen täällä, koska en oikeastaan ole perehtynyt näihin nykyisiin satukirjoihin.
¤
Tämä allaoleva tekstini löytyy siis myös kohdasta
Jatkonovellit – Joulutarina –
”film noir........
Mari epäili, että kettu oli joku viime vuonna pukinkontista karannut pehmolelu kun se tapitti niin liikkumattomana hangessa, mutta sitten sen viiksikarvat värähtivät ja se heilautti hiuksenhienosti korviaan. Se näytti kuuntelevan valppaasti, nousi vikkelästi ylös ja pyörähti pari kertaa ympäri häntä kainalossa, ja alkoi stepata villisti kinoksessa keikkuen kuin paraskin revyytähti. Aika muhkean punaruskea tuuheaturkki, Marille pälähti sitä komeaa otusta katsellessaan heti mieleen, että ketultahan puuttui vain silinterihattu ja kävelykeppi niin olisi ollut film noir tähtiainesta! Kaikenlaisia metsäneläimiä Mari oli tavannut, mutta ei koskaan ennen ollut nähnyt noin upeasti steppailevaa viirusilmäistä viekastelevaa ketunkutaletta. Kun Mari astahti uteliaana lähemmäksi Mikko Repolainen hypähti muutaman ovelan sivuloikan ja näytti uppoavan kinokseen.
Voi hyrskynmyrsky!
”Lähtikö se nyt myyrästämään ja jänisten perässä juoksentelemaan keskellä kirkasta päivää? Yleensähän ne liikkuvat niissä puuhissa vain iltahämärissä ja öisin!” sanoi pulu hölmistyneenä ja lennähti ilmaan nähdäkseen paremmin. ”Ai, tuollahan se taitaa viiletellä jo saunalle päin valkoinen hännänpää ilmassa viuhuen..”
Mari alkoi uteliaana seurata jälkiä, jotka lumeen painuneina näyttivät kuin helminauhalta, sillä ketuthan astuvat takajaloillaan aina etutassujen painaumiin. Siistiä. Vaan eipä näkynyt repolaisesta enää hännänvilaustakaan. Omituista, sillä nämä jäljet päättyivät nietoksessa ylösalaisin nököttävään taikurinhattuun. Mari kurkisti hatun sisään ja kuuli tutun sävelen:
” Kettu juoksi yli järven,
kettu juoksi yli järven.
Saammehan, saammehan
laulaa leipurin laulun?”
” Kas kummaa, miksi ihmeessä tämä kotitonttuni eilenillalla kadottama soittorasia on täällä?” Mari huudahti ja samassa hatusta loikkasi söpö pitkäkorva suoraan syliin.
Citypupu !
Citypupun kaulassa oli joulukortti, jossa luki: ”Ystävälleni Marille joulutervehdykseni sinne kauppakeskusten ulottumattomiin, luonnon ääriolosuhteisiin. Pormestarimme luontokäsityksen mukaisesti nämä yksilöt eivät kuulu joukkoomme, joten kääräisin tämän pikku jänösen Sinulle jouluterveydykseksi, jotta ainakin tämä yksilö välttyisi joutumasta luokitelluksi tuhoeläimeksi. Kaupunkilaisten mielestä citykanit ovat petoja, koska syövät kauniit jalostetut kukkaistutuksemme ja järsivät myös puistojen pensaita ja tekevät kaninkolojaan lenkkipoluillemme, hautausmaista puhumattakaan. Täällä etelän teknohelvetissä hyväksytään vain duracel-puput.”
”Oh! Eikö olekin suloinen?” Mari hihkui onnessaan, mutta se oli hyvin lyhytnäköistä, sillä...
“
Voisittekin samalla tähän laittaa joitakin hyviä esimerkkejä viimeaikaisista suomalaisista satukirjoista, jos teillä on mielessä. Siis sellaisia, joiden teksti on mielestänne lapsille hyvää luettavaa.
Tämä on yksi pätkä tuolta Jatkonovellit Joulutarina ketjusta, johon minäkin muiden ohella osallistuin aktiivisesti.
Ette ehkä käyneet lukemassa lainkaan, mutta siellä se edelleen on nähtävissä usean kirjoittajan kooste. Villi tekstirypäs joka alkoi pienillä lyhyillä jaksoilla, jotka sitten ryöpsähtivät taas aika mittaviin sfääreihin.
Niistä toisista kirjoittajista en taas tälläkään kerralla tiedä keitä olivat ja kuinka moni. Siitä häipyikin sitten osa teksteistä sensuurin iskiessä, syynä ehkä liiankin tulenpalavaa tekstiä... ?
Mutta asiaan.
Ajattelin tässä nyt Teiltä kysyä, olisiko tämänlaatuinen teksti sellaista nykyajan
satukirja tasoa?
Siis irroitettuna siitä Joulutarina kokonaisuudesta kun tätä pätkää lukee, niin ainakin omasta mielestäni tämä olisi. Vai onko liian vaikeaselkoista lapselle?
Kyselen täällä, koska en oikeastaan ole perehtynyt näihin nykyisiin satukirjoihin.
¤
Tämä allaoleva tekstini löytyy siis myös kohdasta
Jatkonovellit – Joulutarina –
”film noir........
Mari epäili, että kettu oli joku viime vuonna pukinkontista karannut pehmolelu kun se tapitti niin liikkumattomana hangessa, mutta sitten sen viiksikarvat värähtivät ja se heilautti hiuksenhienosti korviaan. Se näytti kuuntelevan valppaasti, nousi vikkelästi ylös ja pyörähti pari kertaa ympäri häntä kainalossa, ja alkoi stepata villisti kinoksessa keikkuen kuin paraskin revyytähti. Aika muhkean punaruskea tuuheaturkki, Marille pälähti sitä komeaa otusta katsellessaan heti mieleen, että ketultahan puuttui vain silinterihattu ja kävelykeppi niin olisi ollut film noir tähtiainesta! Kaikenlaisia metsäneläimiä Mari oli tavannut, mutta ei koskaan ennen ollut nähnyt noin upeasti steppailevaa viirusilmäistä viekastelevaa ketunkutaletta. Kun Mari astahti uteliaana lähemmäksi Mikko Repolainen hypähti muutaman ovelan sivuloikan ja näytti uppoavan kinokseen.
Voi hyrskynmyrsky!
”Lähtikö se nyt myyrästämään ja jänisten perässä juoksentelemaan keskellä kirkasta päivää? Yleensähän ne liikkuvat niissä puuhissa vain iltahämärissä ja öisin!” sanoi pulu hölmistyneenä ja lennähti ilmaan nähdäkseen paremmin. ”Ai, tuollahan se taitaa viiletellä jo saunalle päin valkoinen hännänpää ilmassa viuhuen..”
Mari alkoi uteliaana seurata jälkiä, jotka lumeen painuneina näyttivät kuin helminauhalta, sillä ketuthan astuvat takajaloillaan aina etutassujen painaumiin. Siistiä. Vaan eipä näkynyt repolaisesta enää hännänvilaustakaan. Omituista, sillä nämä jäljet päättyivät nietoksessa ylösalaisin nököttävään taikurinhattuun. Mari kurkisti hatun sisään ja kuuli tutun sävelen:
” Kettu juoksi yli järven,
kettu juoksi yli järven.
Saammehan, saammehan
laulaa leipurin laulun?”
” Kas kummaa, miksi ihmeessä tämä kotitonttuni eilenillalla kadottama soittorasia on täällä?” Mari huudahti ja samassa hatusta loikkasi söpö pitkäkorva suoraan syliin.
Citypupu !
Citypupun kaulassa oli joulukortti, jossa luki: ”Ystävälleni Marille joulutervehdykseni sinne kauppakeskusten ulottumattomiin, luonnon ääriolosuhteisiin. Pormestarimme luontokäsityksen mukaisesti nämä yksilöt eivät kuulu joukkoomme, joten kääräisin tämän pikku jänösen Sinulle jouluterveydykseksi, jotta ainakin tämä yksilö välttyisi joutumasta luokitelluksi tuhoeläimeksi. Kaupunkilaisten mielestä citykanit ovat petoja, koska syövät kauniit jalostetut kukkaistutuksemme ja järsivät myös puistojen pensaita ja tekevät kaninkolojaan lenkkipoluillemme, hautausmaista puhumattakaan. Täällä etelän teknohelvetissä hyväksytään vain duracel-puput.”
”Oh! Eikö olekin suloinen?” Mari hihkui onnessaan, mutta se oli hyvin lyhytnäköistä, sillä...
“
Voisittekin samalla tähän laittaa joitakin hyviä esimerkkejä viimeaikaisista suomalaisista satukirjoista, jos teillä on mielessä. Siis sellaisia, joiden teksti on mielestänne lapsille hyvää luettavaa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Hei,
tosi viihdyttävää luettavaa, varmasti pärjäisi. Meillä on luettu pääasiassa alle kouluikäisten kirjoja ja Risto Räppääjää, eli ei ehkä verrattavissa näihin sinun teksteihisi, palaan paremmalla ajalla
hoitolapselleni, joka ei oikein ymmärtänyt sanastoa. Sanat kuten citypupu, pormestari, stepata, film noir menivät ohi ja jäivät pientä häiritsemään.
Joulutarina, -joulusatu?
Kyllähän tekstit liikkuivat laidasta laitaan vissiinkin kaikki genret läpikäyden. Itse tulin kirjoittaneeksi nimimerkeillä Slkmnuj, Kurja savaseura sekä Sammie.
Alussa sitä ei oikein tiennyt vielä, miten juttu kehittyy ja jaksaako tarina edes kulkea kohti loppuaan, mutta hyvinhän se sujui ja ainakin itse sain inspiratsioonia kaikilta edellisiltä kirjoittajilta -että kiitoksia vaan. Näin jälkeenpäin tarinaa lukiessani ajattelen että lajityyppi oli määritelty jo aivan alussa, josta ainakin itse koitin pitää kiinni edes jollakin tasolla. Mutta mukavaa oli ja ehkä juuri sen takia koska ei tarvinnut olla niin tarkka pienistä lipsahduksista..
... nimimerkillä
Moi!
Tosiaankin se alku siinä Joulutarinassa alkoi hyvin tyypillisesti, kun tarpomista lumisessa maisemassa riitti ja riitti ja ennenkuin tytölle tuli edes nimeä niin kesti ja kesti... itselläni ei ollut haisuakaan taas kerran, mutta sitten se aukesi ja helppohan sitä oli näpytellä. Kun tulee niitä eri hahmoja niin ne alkavat aina viemään mukanaan.
Niitä pätkiähän pätkittiinkin sitten, vaikka mielestäni hurjempiakin on Jatkonovelleissa kirjoiteltu. Ehkä netissä ollaan nykyisin tarkempana ja poistot tietysti tarpeellisiakin.
Liian vaikeaa luettavaa lapsille. Paranna.
Kiitos upeista vastauksistanne!
Ja todellakin kirjoitin tuon esillä olevan pätkän silloin männä vuonna aivan huithapelisen nopeasti ”vastauksena” Joulutarinan ketjuun tulleeseen pätkään.
En siis edes ajatellut silloin kirjoittaessani niitä muitakin pätkiä tekstiä satukirjaan sopivaksi, kunhan annoin koneen laulaa ja näppäilin. Tositosi hauskaa oli se joulutohina. Eipä juuri nokka tuhissut kun joutui heittämään tekstiä, ettei jäänyt toisten jalkoihin. Hyvin inspiroivaa kirjoittaa jatkonovellia tuntemattomien kynäniekkojen kanssa.
Kiitos vaan vieläkin Teille kirjoittajille, keitä sitten olettekin!
Ja nythän tiedän sitten senkin, että useammalla nimimerkillä niitä pätkiä kirjoitti ainakin tämä yksi veijari! Olet ehkä aiemminkin kirjoittanut kanssani? Jotkut pätkät ovat olleet aivan villiä menoa. Itse käytän aina samaa nimimerkkiä scarabaeus. (Vain kerran olen käyttänyt niitä neljää pistettä .... siellä jatkonovellissa Lyhyitä....... juttuja tähän.)
Tästä tekstistäni vielä sen verran, että vasta myöhemmin tarkemmin tekstiä silmäiltyäni ajattelin, että voisi hyvinkin sopia saduksi muokattuna. Minun vaan pitäisi perehtyä tarkemmin näihin nykyisiin suomalaisiin julkaistuihin satukirjoihin, jotta ymmärrän missä mennään.
Helsingissä kaikki tietävät kyllä citypuput, mutta ei varmaankaan muualla Suomessa. Täällä niihin törmää puistoissa ja kadunvarsillakin.
Ja nyt kun mietin, miten selittäisin pienelle lapselle film noir, no mustavalkoinen elokuva... mutta eihän se sitä tarkoita pelkästään, vaan on paljon muuta. Wikipediasta sekin löytyy kyllä kattavasti selitettynä.
Siis tosiaan tarkkana kuin porkkana täytyy olla aina kirjoittamisissaan. Käytän aika paljon faktaa fiktioissani. Siinä yhdessä Joulutarinan pätkässä oli mm. se pulunkoloperiaate, jonka myös löysin netistä. Ihme juttu!
Nyt yritin etsiä netistä vuoden 2008 eniten myytyjä suomalaisia satukirjoja, mutta ei kai ole vielä tilastoa niistä. Juuri tuo räppäriristo on ilmeisesti tämän hetken suosituimpia ja myös Tatu ja Patu.
Selailin näitäkin satukirjoja eilen kumpaistakin hieman, kun käväisin kirja-alessa.
Satukirjoissa on kyllä enemmänkin kuvituksella osuutta kuin kirjoituksella. Tai tietenkin ne molemmat ovat tärkeitä. Jos nyt jotain Mauri Kunnaksen kirjojakin perehtyy lukemaan niin hyvin korkeatasoista lukemista ovat.
Pitkät löpinät ilman kuvitusta tuskin nykyisiä tenavia edes kiinnostavat, mieluummin tuijottavat kotiteatterista räiskintää ja hillitöntä menoa robotteineen ja ainakin yksi vampyyri pitää aina jossakin viuhahtaa. Ilmeisesti myös satukirjojen pitää sisältää näitä tyyppejä, jotta niistä voi sitten valmistaa dvd:t sun muuta oheistuotantoa, musiikkia ja erilaisia muoviötököitä ja pehmoleluja.
Sellainen tässä vielä tuli mieleeni, että tiedättekö onko satukirjoja joissa olisi kuvitukset lasten tekemiä ja myös tarinat. Nehän voisivat olla mukavia. Ehkä niitä onkin olemassa ja jos ei ole niin pitäisikö alkaa valmistamaan. Enkä nyt tarkoita että minä alkaisin, vaan ihan putkahti tällainen ajatus vain.
Juuh!
Näitä putkahteluja riittää meikäläisellä, mutta toteutus... se toteutus... äääääääääähhhhhhhhh! Nytkin olen aivan gamalassa jamassa paperipinkkojeni kanssa
... enää hieman aikaa siihen Otavan kisan deadlineen... ja mitäköhän varten tuo Xsherlockkikin kirjoittaa tällä hetkellä lastenkirjaa...... ja tietysti Te kaikki muutkin kirjoittajat samassa puuhassa !
tässä itsekin, josko sitä osallistuisi siihen otavan kisaan, mutta tajusin etten tiedä hölkäsen pöläystä saduista enkä varsinkaan siitä mistä kohderyhmä voisi innostua. Tekstuuristani syntyisi liian raakaa tai sitten lällyä tai liian kahelia; tasapainottelu on tässäkin lajissa ilmeisesti kultaa...Joten päätin jättää väliin (eikä inspiratsiooniakaan luikerrellut mistään)
Nimimerkittömyydellä kirjoittamiseen on oikeastaan hyvä syy: pelkkä teksti eikä mitään muuta (leimautuminen jne.)
Eihän sen sadun tarvitse olla ihan pienille lapsille. Sehän voisi olla vaikka 8- 10 vuotiaille ja miksei toki vanhemmillekkin. Sen ikäisillä on hyvä huumorintaju ja ehkä kaipaavatkin jo hiukan meneväpää luettavaa. Kuviahan ei tarvitse silloin edes olla paljon, muutama sivun kokoinen siellä tekstin välissä.Ja kuvittajiahan löytyy jos itse ei tahdo piirrellä. Tsemppiä vain sinulle, kyllä siitä hyvä tulee.
Miksei lapsille voisi kerrankin olla vähän vauhdikkaampi joulutarina? Citypupu on ok. Satukirjathan vilisevät outoja hahmoja, ei niitä kaikkia tarvitse heti ymmärtää, kysehän on sadusta. Ja eikös sadussa saa olla asioita joita jäädään yhdessä vanhemman kanssa pohtimaan? Mitä se ja se tarkoittaa...Mikä ihme citypupu voisi olla? Ja kuvat, nehän kertovat paljon. Ja tarina voi olla vähän vanhemmille, ei sitä ole pakko suunnata tarhaikäisille. Niko lentäjän poikakinhan kertoi poro-pojasta, joka oli syntynyt yhdenillan suhteesta, ja poika lähti etsimään isäänsä....näin minä sen ymmärsin.Joten siinä nykysatua. Uskoisin, että omat lapseni pitäisivät tarinasta. tsemppiä sinulle.
Tähän on tullut vielä lisääkin huomioitanne.
Minäkin olen ollut vähän sitä mieltä, että pitäisi kirjoittaa vähintään dekkari tai kaiken mieluiten kaunokirja joka on heti vähintään bestseller.
Kukapa nyt ensimmäisen julkaisun haluaisi aloittaa
satukirjalla!?
Aika pölhö ajatus!
Sitten kun selailee kirjailijoita vaikkapa Wikipediasta, niin huomaa että aika monet kirjailijat ovat aloittaneet satukirjalla tai runokirjalla.
Olen tosi iloinen vastauksistanne ja
KIITÄN Teitä kaikkia runollani jonka olen aiemmin laittanut Runopalstallekin.
(Siellä se edelleen on, ellei ole jo poistettu... krhhhmmm...)
¤
taiteilijana
yhäkö ne sumuiset unet
taivas riippuen matalalla
tuulen sivaltelu kasvoilla
veren polte
taiteilija on nyt vaan hyvä
ja hakee itseään
ei mitään ummehtunutta
kaikukoon
kimmahtelevat naurunpyrskähdykset
antaa kuulua
se käheä nauru