vuonna 2030

Vuonna 2030 on neljännesmiljoona työikäistä vähemmän
Suomen eläköitymisaalto estää massatyöttömyyden

Matalasuhdanteen ei pitäisi Suomessa aiheuttaa sellaista massatyöttömyyttä kuin nähtiin 1990-luvun alun lamassa.

Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Jaakko Kiander vertailee, että nyt väestökehitys on erilainen:

- 1990-luvulla työikäinen väestö oli selvässä kasvussa. Nyt sopeutumista auttaa se, että ihmisiä lähtee eläkkeelle.

Lisäksi yksityinen kulutus näyttää nyt kehittyvän paljon vakaammin.

Kiander esittää vuodesta 2010 silti aika pessimistisen arvion, jonka perusteena olisi tuotannon supistuminen tänä ja ensi vuonna yhteensä 3-4 prosenttia: työttömyysaste nousisi ensi vuonna 9-10 prosenttiin, kun se viime vuonna oli keskimäärin vähän yli 6 prosenttia.

Kianderin mukaan elvytyksellä voidaan työttömyydestä leikata 1-2 prosenttiyksikköä.

Neuvotteleva virkamies Pekka Tiainen työ- ja elinkeinoministeriöstä arvioi, että tänä vuonna työpaikat voivat vähentyä enemmän kuin 40 000:llä, jos talous painuu hieman miinukselle.

Neljänkymmenentuhannen työpaikan menetyksestä koituu kuitenkin käytännössä vain 20 000-30 000 työtöntä, koska työvoiman tarjonta on alkanut supistua.

Käänne on ainutlaatuinen Suomen sodanjälkeisessä historiassa. Se johtuu ennen kaikkea suurten ikäluokkien siirtymisestä vanhuuseläkkeelle.

Työikäinen eli 20-64-vuotias väestö supistuu hiukan jo tänä vuonna mutta voimakkaasti ensi vuodesta alkaen, ja supistuminen jatkuu pari vuosikymmentä. Pudotukset ovat suurimpia heti vuosina 2010-2012.

Kaikkiaan 20-64-vuotias väestö vähenee ennusteen mukaan lähes neljännesmiljoonalla vuoteen 2030 mennessä.
2401
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kun seinä nousee eteen

Taantuma ajaa ennestään heikkoja yrityksiä yhä syvempiin taloudellisiin vaikeuksiin. Vuodesta on tulossa konkurssien synkkä vuosi. Kun vienti ei vedä, rahoittajat kaikkoavat ja asiakas ei maksakaan tilaustaan, on yrityksillä edessä musta seinä.

LIISA ENKVIST

Kuluvasta vuodesta on tulossa pahin konkurssivuosi koskaan.

Näin arvelee palvelujohtaja Risto Kallio Suomen Asiakastiedosta. Jo viime vuoden lopulla taantuma alkoi ajaa ennestään heikkoja yrityksiä yhä syvempiin taloudellisiin vaikeuksiin.

Uusia maksuhäiriömerkintöjä yritykset saivat viime vuonna 14 prosenttia edellisvuotta enemmän.

- Tänä vuonna kasvu jatkuu ja esimerkiksi konkurssihakemusten määrä kasvaa 30-40 prosentilla, Kallio sanoo.

Kallio arvelee, että konkurssiaallosta tulee jopa pahempi kuin 1990-luvun laman aikana.

- Silloin lama oli kotikutoinen, mutta nyt ulkomainen talous vaikuttaa paljon enemmän. Viennin tyrehtyessä yritysten on vaikea toimia, Kallio sanoo.

Protestilista pitenee

Vielä muutama kuukausi sitten Suomen Asiakastiedon keräämissä julkisissa protestointilistoissa oli vain muutaman yrityksen nimi. Nyt protestointien ja trattojen listalla on viikottain huomattavasti enemmän nimiä, kuin uusien yritysten listalla.

- Ei protestointilistalle joutuminen välttämättä ole lopun alkua, mutta kyllä se vaikeuttaa esimerkiksi lainan saantia sekä korottaa lainarahan hintaa, Kallio kertoo.

Yritysten luottotietoihin tallennettiin vuonna 2008 yhteensä yli 85 000 uutta maksuhäiriömerkintää.

Uusista häiriöistä yli puolet on perinnässä käytetyn tratan protestoinnista kertovia merkintöjä. Trattamerkintöjen määrä kasvoi viime vuonna peräti 28 prosentilla.

Konkurssihakemusten määrä kasvoi keskimäärin loka-joulukuussa yli 30 prosentin vauhtia. Yrittäjien itsensä hakemien konkurssien määrä kasvoi samaan aikaan jopa 66 prosenttia.

- Konkursseja tekevät tänä vuonna ennen kaikkea pienemmät yritykset. Suurimmat supistavat toimintojaan sekä fuusioituvat toisten kanssa. Varsinkin rakennusalalla, sekä majoitus- ja ravitsemisalalla nähdään tänä vuonna konkursseja, Kallio ennustaa.

Kallion mukaan yritykset kyselevät nyt erityisesti potentiaalisten asiakkaidensa luottotietoja varmistaakseen, että asiakkaalla on myös rahaa, millä maksaa tilauksia.

Puolet yrityksistä silti velattomia

Ylettömään synkkyyteen on kuitenkin turha vaipua.

- Yritykset ovat kuitenkin suhteellisen hyvässä kunnossa nyt. Ne jotka jäivät henkiin viime lamasta, ovat kokeneet monta hyvää kasvun kautta, muistuttaa pääanalyytikko Ari Rajala Balance Consultingilta.

Rajalan mukaan 1990-luvun laman aikaan yritysten omavaraisuus oli keskimäärin vain 20 prosentin luokkaa, kun se nyt on 45 prosenttia.

- Silloin ei ollut taseissa sitä puskuria, joka nyt on turvaamassa monia yrityksiä, Rajala sanoo.

Balance Consultingin tutkimista kotimaisista yrityksistä yli puolet oli nettovelattomia.

- Niillä on mahdollisuus reagoida tähän muuttuneeseen tilanteeseen, niillä on esimerkiksi vakuuksia uuden lainan ottamista varten, Rajala arvioi.

Balance Consulting listaa kaikki Suomessa toimivat, yli 1,7 miljoonaa euroa liikevaihtoa tekevät yritykset. Niin sanottuja kroonikoita, eli jatkuvissa rahoitusvaikeuksissa ponnistelevia yrityksiä näistä on noin viisi prosenttia.

Konkurssien määrä alkoi kiihtyä rajusti viime vuoden lopulla. Silloin nähtiin myös Suomessa erittäin harvinainen pörssiyrityksen konkurssi, kun kartonkitehdas Strömsdal ajautui umpikujaan.

Turun talousalueella konkurssiin ajautui loppuvuodesta muun muassa huonekaluketju Kodin Onni, kaarinalainen telakan alihankintayritys Mametek ja kiinteistönvälitysfirma Turun Asuntopalvelu. Esimerkiksi Mametek työllisti 80 henkeä sekä lukuisia ulkomaalaisia alihankkijoita. Konkurssista kertoi kaksi päivää sitten myös raisiolainen telakan alihankkija Hermann’s Project Design.

Konkurssin partaalla on heilunut esimerkiksi taivassalolainen Länsi-Rannikon kala, joka kärsi Venäjän vientiongelmista.

Suuria konkurssitapauksia Suomessa on ollut muun muassa 330 henkeä työllistänyt Kuitu Finland sekä lihayhtiö Järvi-Suomen Portti, jonka verottaja on hakenut useaan kertaan konkurssiin. Portti on kuitenkin kiistänyt konkurssiuhan ja jatkanut toimintaansa kireästä maksuvalmiustilanteesta huolimatta.

- Tyypillinen konkurssin tekijä on Suomessa ollut tähän saakka hyvin pieni yritys, tyyliin isä, poika ja pakettiauto. Siksi konkurssit eivät ole paljoakaan vaikuttaneet työpaikkojen määrään, kertoo toimistopäällikkö Harri Hämäläinen Konkurssiasiamiehen toimistosta Turusta.

- Nyt on kuitenkin selvästi nähtävissä, että tulossa on myös suurempien yritysten konkursseja. Niissä työpaikkoja poistuu jopa satoja kerralla, Hämäläinen arvioi.

Konkurssin merkit näkyvät etukäteen

Ari Rajala muistuttaa, että yksikään konkurssi ei ole ollut yllätys. Jopa yhdeksän kymmenestä konkurssista on tunnistettavissa jo vuotta aikaisemmin.

- Jos yritykset eivät ole pärjänneet vuosia kestävän nousukauden aikana, on selvä, etteivät ne pärjää ainakaan nyt. Heikot poistuvat markkinoilta, Rajala sanoo.

Vaikeuksien taustalla on aina kannattavuuden heikkeneminen. Se puolestaan syö vakavaraisuutta ja sitä kautta maksuvalmiutta. Tilanne huomataan usein vasta siinä vaiheessa, kun pankit eivät enää lainaakaan rahaa.

- Viimeisin epätoivoinen teko on se, että otetaan lainaa tavarantoimittajilta, eli ostetaan velaksi. Yritetään realisoida omaisuutta ja karsia menoja. Kamelin selän katkaisee sitten viime kädessä se, ettei ole rahaa, millä maksaa palkkoja, Rajala kuvailee.

Harri Hämäläisen mukaan hetket ennen konkurssia ovat niitä, jolloin tuhoa tapahtuu eniten. Yrittäjä on usein aivan sekaisin ja arvostelukyky sumentunut. Silloin pyydetään äidin nimeä kotimökin panttaukseen.

- Parempi olisi, kun ymmärtäisi lopettaa ajoissa, eikä sotkea vielä sukulaistensakin asioita, Hämäläinen huokaa.

Harmaa talous houkuttaa liikaa

Alihankintaketjuissa, kuten esimerkiksi laivanrakennuksessa, yritykset joutuvat usein vaikeuksiin harrastaessaan harmaata taloutta.

- Sillä, että ei maksa alveja tai ennakonpidätyksiä, saa aivan tolkuttoman kilpailuedun rehellisiin toimijoihin verrattuna, Hämäläinen muistuttaa.

Metallialan alihankkijat myyvät työtä, joka on yritysten tuotteista kaikkein raskaimmin verotettua. Ei siis ihme, että houkutus verojen maksamatta jättämiseen on suuri.

- Suurin osa konkursseista onkin verottajan tai eläkeyhtiöiden hakemia. Niillä ei ole muuta keinoa lopettaa tällaista pakkolainanantoa, Hämäläinen kuvailee.

- Verojen maksamatta jättäminen on se ”helpoin keino”. Bisnes pyörii ja tavarantoimittajilta saa tavaraa, vaikka alvit ja ennakot unohtuisivatkin. Kunnes sitten todellisuus tulee vastaan.

Hämäläisen mukaan noin joka kolmanteen konkurssiin liittyy jonkin asteinen talousrikos, tyypillisesti kirjanpitorikos. Joidenkin yritysten liiketoimintasuunnitelmaan se jopa sisältyy.

- Paatuneimmat konkurssikeinottelijat ovat perustaneet yrityksiä jopa virolaisten hautausmaiden hautakivistä poimittujen nimien avulla, puuskahtaa Hämäläinen.

lähde.http://www.turunsanomat.fi/talous/?ts=1,3:1004:0:0,4:4:0:1:2009-01-17,104:4:587793,1:0:0:0:0:0:

Äänestä

Kun työpaikat nyt vähenevät laman myötä, ei niitä kaikkia enää koskaan saada takaisin.

Tämän vuoden aikana tulee lähes 60.000 työtöntä lisää. Joskus vuoden 2010 lopulla työttömyys vähenee, mutta uusia työpaikkoja tulee n. 16.000. Osa työttömistä tietysti saavuttaa eläkeiän siihen mennessä, mutta kaikille nyt irtisanotuille ei tule töitä löytymään. Ja uusia työntekijöitäkin tulee lisää, nuoremmat ja paremmin koulutetut pääsevät ensiksi töihin syrjäyttäen pitkään työttömänä olleita vanhempia työntekijöitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jo eläkkellä kirjoitti:

Vuonna 2030 on neljännesmiljoona työikäistä vähemmän
Suomen eläköitymisaalto estää massatyöttömyyden

Matalasuhdanteen ei pitäisi Suomessa aiheuttaa sellaista massatyöttömyyttä kuin nähtiin 1990-luvun alun lamassa.

Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Jaakko Kiander vertailee, että nyt väestökehitys on erilainen:

- 1990-luvulla työikäinen väestö oli selvässä kasvussa. Nyt sopeutumista auttaa se, että ihmisiä lähtee eläkkeelle.

Lisäksi yksityinen kulutus näyttää nyt kehittyvän paljon vakaammin.

Kiander esittää vuodesta 2010 silti aika pessimistisen arvion, jonka perusteena olisi tuotannon supistuminen tänä ja ensi vuonna yhteensä 3-4 prosenttia: työttömyysaste nousisi ensi vuonna 9-10 prosenttiin, kun se viime vuonna oli keskimäärin vähän yli 6 prosenttia.

Kianderin mukaan elvytyksellä voidaan työttömyydestä leikata 1-2 prosenttiyksikköä.

Neuvotteleva virkamies Pekka Tiainen työ- ja elinkeinoministeriöstä arvioi, että tänä vuonna työpaikat voivat vähentyä enemmän kuin 40 000:llä, jos talous painuu hieman miinukselle.

Neljänkymmenentuhannen työpaikan menetyksestä koituu kuitenkin käytännössä vain 20 000-30 000 työtöntä, koska työvoiman tarjonta on alkanut supistua.

Käänne on ainutlaatuinen Suomen sodanjälkeisessä historiassa. Se johtuu ennen kaikkea suurten ikäluokkien siirtymisestä vanhuuseläkkeelle.

Työikäinen eli 20-64-vuotias väestö supistuu hiukan jo tänä vuonna mutta voimakkaasti ensi vuodesta alkaen, ja supistuminen jatkuu pari vuosikymmentä. Pudotukset ovat suurimpia heti vuosina 2010-2012.

Kaikkiaan 20-64-vuotias väestö vähenee ennusteen mukaan lähes neljännesmiljoonalla vuoteen 2030 mennessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu