No niin ladyt, saakos teitä innostettua pieneen hupailuun...? Mitäs sanoisitte jatkokertomuksen kirjoittamisesta? Minä voin kirjoittaa tarinaan aloituksen ja joku joka ehtii jatkaa siitä ja seuraava neiti kuljettaa juonta omaan suuntaansa ja niin edelleen. Kukin voi kirjoittaa useamminkin jos haluaa. Tarkoitus olisi vain jatkaa siitä mihin edellinen kertomus jäisi. Ei muuta kuin tarinoimaan!
Kaukana pohjoisessa ja kylmässä kaupungissa nainen juoksee meren viivaa. On pimeää, tähdet valaisevat katulamppujen pimennyttyä. Taustalla pienenä näkyvät hotellin valot. Naisen olo on rauhaton ja huurainen hengitys jättää pienen pilven kasvojen eteen nopealla tahdilla. Auttaako nopeuden kasvattaminen ahdistukseen? Ikävään? Haluun olla lähellä ja koskettaa?
Tunnin kuluttua nainen raottaa kotioveaan ja kolluuttaa lumet lenkkareista eteiseen. Katon korkuisesta peilistä katsoo toppaan ja villaan naamioitunut yksinäisyys. Hän kuorii pipon, kaulahuivin ja tunkee takin ja housut kaappiin. Villasukat ja lämpökalsarit päällä hän kiipeää portaita yläkertaan. Suihkun jälkeen kuuma kaakao lämmittää enemmän. Sininen viltti ympärillään nainen upottautuu sohvalle ja nostaa kissansa jalkopäähän. Miau, enempää ei karvakeräkään jaksa tytölle vastata. Taustalla soi vaimeasti elämästä kertova musiikki, nostaen palan hänen kurkkuunsa.
Äkkiä kuuluu kilahdus kannettavasta. Toivo pilkahtaa yksinäiseen sydämeen. Viltti lentää vauhdilla hartioilta kun tyttö syöksyy kannettavalleen, ihmissuhdeportaalilleen. Hän kirjoitti! Hän vastasi! Ilo ja onni läikähtelee ja puna kohoaa hänen poskilleen. Varovasti, kuin lastaan kantaen tyttö nostaa koneen, oikoo johdot ja istuu takaisin sohvalle. Katse kiertää olohuoneen nurkkaan, kehystetyt hymyilevät kasvot hyllyllä, muistot koetuista kesistä ja auringonpolttamasta ihosta, mennyttä ikuisesti. Niin, niin se on.
Uusi kilahdus, uusi mahdollisuus. Kissan silmät kiiluvat vieressä tietäen, ennustaen. On aika mennä nukkumaan, vielä uskollinen kumppani, yksinäisyys katselee hänen untaan varoen ja säälien. Unipillerit vuoteenvierellä, puoliksi juotu kaakaomuki pöydällä, lenkkarit juoksuvalmiina hän nukkuu nyt, odottaen taas huomisesta parempaa päivää.
Aamulla...
Kaukana pohjoisessa ja kylmässä kaupungissa nainen juoksee meren viivaa. On pimeää, tähdet valaisevat katulamppujen pimennyttyä. Taustalla pienenä näkyvät hotellin valot. Naisen olo on rauhaton ja huurainen hengitys jättää pienen pilven kasvojen eteen nopealla tahdilla. Auttaako nopeuden kasvattaminen ahdistukseen? Ikävään? Haluun olla lähellä ja koskettaa?
Tunnin kuluttua nainen raottaa kotioveaan ja kolluuttaa lumet lenkkareista eteiseen. Katon korkuisesta peilistä katsoo toppaan ja villaan naamioitunut yksinäisyys. Hän kuorii pipon, kaulahuivin ja tunkee takin ja housut kaappiin. Villasukat ja lämpökalsarit päällä hän kiipeää portaita yläkertaan. Suihkun jälkeen kuuma kaakao lämmittää enemmän. Sininen viltti ympärillään nainen upottautuu sohvalle ja nostaa kissansa jalkopäähän. Miau, enempää ei karvakeräkään jaksa tytölle vastata. Taustalla soi vaimeasti elämästä kertova musiikki, nostaen palan hänen kurkkuunsa.
Äkkiä kuuluu kilahdus kannettavasta. Toivo pilkahtaa yksinäiseen sydämeen. Viltti lentää vauhdilla hartioilta kun tyttö syöksyy kannettavalleen, ihmissuhdeportaalilleen. Hän kirjoitti! Hän vastasi! Ilo ja onni läikähtelee ja puna kohoaa hänen poskilleen. Varovasti, kuin lastaan kantaen tyttö nostaa koneen, oikoo johdot ja istuu takaisin sohvalle. Katse kiertää olohuoneen nurkkaan, kehystetyt hymyilevät kasvot hyllyllä, muistot koetuista kesistä ja auringonpolttamasta ihosta, mennyttä ikuisesti. Niin, niin se on.
Uusi kilahdus, uusi mahdollisuus. Kissan silmät kiiluvat vieressä tietäen, ennustaen. On aika mennä nukkumaan, vielä uskollinen kumppani, yksinäisyys katselee hänen untaan varoen ja säälien. Unipillerit vuoteenvierellä, puoliksi juotu kaakaomuki pöydällä, lenkkarit juoksuvalmiina hän nukkuu nyt, odottaen taas huomisesta parempaa päivää.
Aamulla...
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hän nousee kovalta vuoteeltaan kalpeana ja hiljaa.Hän istuu hetken vuoteen laidalla pää painuksissa,mitään ajattelematta.
Hän tiesi jo ennen heräämistään että näki vain unta.
Ei meren rantaa,kotona odottavaa kissaa.Ei kannettavaa,joka mahdollistaisi tien täältä ulos,hetkeksi minne vain.
Parempaa päivää ei tule koskaan,milloinkaan,ei hänelle.
Mennyt on mennyttä,mennyt on myös tulevaisuus.
Hän säpsähtää ovelta kuuluvaan rautaiseen kolahdukseen,avain nipun helähdykseen.Ovi aukeaa,tie maailmaan on auki,hänen maailmaan.
Hänellä on oma avain odottamassa pesuhuoneen lavuaarin alla putken päällä.Sillä hän avaa oven sinne minne hän kuuluu,helvettiin.
Skitsofrenia on vakava sairaus, ainakin näin hoitamattomana. Vapisevin käsin hän hamuaa pilleripurkkia, kohottaa katseensa ja näkee peilissä oudot kasvot. Kaksi tablettia ja puoli lasillista vettä, nopeasti. Hän sulkee silmänsä, puristaa ohimoitaan haurain käsin ja heittäytyy pitkäkseen sohvalle. Kohta tämä on ohi hän ajattelee ja toivoo, voi kunpa tämä olisi jo ohi.
Hän nukahtaa hetkeksi. Herätessään toteaa että kaksi pilleriä riittää vielä, mutta kohta on vaihdettava vahvempiin.
Hän kerää itsensä ja astuu ovesta ulos pesuvälineet mukanaan.Hän ei katso ympärilleen,pitää katseen maassa.Hän ohittaa seinän vieressä seisovan ihmisen,katse seuraa häntä aina pesuhuoneen ovelle asti.Hän menee lavuaarin luo,sen jonka alla putken päällä on "avain".
Huoneeseen astuu muitakin naisia,juuri silloin kun hän on aikeissa ojentaa kätensä lavuaarin alle.Kaksi naisista menee suihkuun.Hän laskee päänsä pestäkseen kasvonsa.Kolmas nainen on siirtynyt hänen taakseen ja läimäyttää häntä niskaan.Hän lyö kasvonsa lavuaarin reunaan,halkaisten huulensa.Nainen puristaa vahvalla käsivarrellaan häntä kurkusta ja suoristaa hänet ylös.
Hän katsoo itseään peilistä,takana seisovaa naista hän ei uskalla katsoa.Veri virtaa huulesta alas leukaan ja siitä kaulaa pitkin paidan alle.Hän sulkee silmänsä.
"Miia!Päästä irti!"
Ovelta kuuluu ja naisen ote irtoaa.
"Jos vaikka sitten ite kaatuilit,s**tanan ämmä!"
Nainen sanoo ja menee suihkuun.
Hän katsoo naista joka sai Miian irrottamaan hänestä.Nainen seisoo ovella olkapäällään pyyhe.Naisella on päällään valkoinen hihaton aluspaita,siniset yöhousut.Samanlaiset kuin heillä kaikilla on.
Nainen on kaunis.Mustat pitkät hiukset on koottu sykeröksi niskaan.Silmät on siniset,jäätävän siniset.
Naisessa on jotain erikoista,hän ajattelee katsoessaan auttajaansa peilin kautta.
Hän ryhtyy pesemään uudelleen kasvojaan,veri värjää lavuaarin punaiseksi.Hän tekee aamutoimensa hitaasti.Niin hitaasti että kaikki muut poistuisivat ja hän saisi napatuksi sen mitä hän tarvitsi.
Mutta Miiaa komentanut nainen ei lähde.Nainen lähtee vasta kun hänkin on poistunut pesuhuoneesta.
Hänenkö takia nainen sinne jäi?Häntäkö vahtimaan,ettei hänelle sattuisi enää mitään?
Hän astelee mietteissään ylätasanteelle.
Loppupäivän hän viettää eristyksissä muista,oman turvallisuutensa vuoksi.Se sopii hänelle,ei hän halua ketään lähelleen.
Illalla valojen sammuttua,hän toivoo näkevänsä unta jota on nähnyt joka yö tänne tultuaan.
Unessa hän juoksee meren rannalla...
Hän ei aavista että seuraavana päivänä hänen elämänsä saa uuden tarkoituksen.
Aamulla...
kun luin.
jaloissa kiehnäävää kisuaan. Kahvinkeitin päälle, suihkuun. Maskaraa vielä silmiin ja kiiltoa huuliin ja nainen istuu bussiin aloittamaan jälleen uuden päivän.
Töissä hymy liimautuu poskille, kukaan ei huomaa sen väkinäisyyttä. Kunnes hän astuu ovesta sisään, tuo ihmeellinen olento. Eilinen paha olo pyyhkäistyy unohduksiin kun hän lähestyy pakkastytön pöytää.
kompastua johonkin, kissarahjus on heittänyt veininsä ja löytänyt viimeisen matkansa pään vinttiin vievien portaitten ensimmäiseltä askelmalta. Eli aamu alkoi niin huonosti kuin vain kuvitella saattaa hyvin valvotun yön jälkeen. Nyt ei auta kuin korkata se faijavainaan jäämistöstä pöllitty viskipullo ja sen jälkeen miettiä seuraavaa siirtoa tähän ankeana sarastavaan päivään..
Hän avaa viskipullon ja heiluttaa sitä hetken kissan nenän edessä. Krrrnau, kissa herää henkiin ja kehrää onnellisena. Yhdessä he suunnistavat keittiöön ja kissa saa aamiaiseksi herkullisen file-aterian ja kermaa.
Tyttö istuutuu pöydän ääreen ja katselee kermaa litkivää harmaaraidallista kissaansa. Ulkona on vielä pimeää. Tyttö vilkaisee huuruista ikkunaa, ja vilunväristys kulkee selkäänsä pitkin.
Muistot palaavat taas mieleen. Kirkkaina, liian kirkkaina. Jos voisikin vain unohtaa ja nukkua ja nukkua ja nukkua... Kolahdus. Kissa on nuollut kermakuppinsa tyhjäksi, ja nyt se kolisee seinää vasten, kun tämä yrittää tavoittaa viimeisetkin herkulliset pisarat kulhonsa pohjalta. Tyttö hymähtää, nousee, ottaa kupin lattialta ja laskee sen tiskipöydälle.
Pitäisi kai syödä. Mutta ei tunnu siltä. Vatsaa kivistää ja ajatukset pyörivät vain siinä yhdessä asiassa. Takaisin nukkumaan siis. Tyttö kävelee läpi olohuoneen, seinien kuvat tuntunat nyt virnistelevän häijysti. Olivatko he koskaan oikeasti onnellisia? Kyllä, varmasti olivat! Miksi se toinen sitten katsoo niin kuin tietäisi, mitä tulee vielä tapahtumaan?
Askel, toinen, kädet kohoavat nostamaan kauniisti kehystetyn kuvan seinältä. Nyt kädet, irti! Mutta ei se kuva irtoa, eipä tietenkään. Tyttö laskee taulun sohvalle odottamaan suotuisampaa ajankohtaa.
Makuuhuone ja kylmä sänky odottavat. Uni ei enää tule, mutta aina voi miettiä miten särkeä se. Taulu, toisen sydän. Silmä silmästä, niin kuin sanotaan. Tytön huulilla karehtii pieni hymy, ja hän nukkuu.