Kirjoitan

eri nikillä tämän viestin, ja syy on se jota joku toinenkin on maininnut, nimittäin "että keskityttäisiin aiheeseen, eikä itse nikkiin".

Tässä aamun tunteina tuli mieleeni usein mainittu sanonta: moni kakku päältä kaunis, silti silkoa sisältä.

Onkohan täälläkin niin , että ne jotka esittävät itsestään vain parhaimmat puolensa kirjoitus tyylillään, ovatkin juuri niitä "silkosisäisiä" ja pahemmin parjatut ansaitsevatkin kiitoksen siitä kun rohkenevat esiintyä omana itsenään tälläkin palstalla. Nostakaamme siis hattua näille parjatuille.

Ihmettelen kyllä sitä, miksi joitakuita parjataan kun he kuitenkin tuntuvat osaavan kirjoittaa. Onko se vain huonommin osaavien kateutta, näitten jotka ainoastaan osaavat sen moittimisen taitonsa parilla sanalla esiin tuoda, tiedä häntä.

Mainitsen kuitenkin jokaista tarvittavan täällä, muuten ei koko palsta toimi. Parempi tosin olisi ettei yhtäkään nikkinsä takana kirjoittavaa solvattaisi, silloin pystyisimme olemaan sellaisia kuin kukin haluaisi olla, "kaunis kakku", päältä sekä sisältä.

Olette kaikki hyviä kirjoittajia, suur'KIITOS siitä.
14417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Alku aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo !
Toivon Sinu ja toisten jo vähitellen siirtyvän asialliseen keskusteluun toisten arvioinnin sijasta.
Itse ainakin nautin huumorin kyllästämästä asiallisesta keskustelusta, jossa vältetään asiattomuuksia.
Aloita siis keskustelu mieleisestäsi aiheesta !

Äänestä
  • hajupoika levittää hajujaan,itsekehu
    tuoksuu paskalta,missä lie hänen itsensä kirjoittamat asialliset keskustelut,
    onko ne niitä toisten solvaamisia,
    mutta eihän hän saakkaan muihin vastauksia kuin niihin ja niitäkin itseltään,montakohan
    ruusupuskaa on itelleen lähettänyt.

    Äänestä

  • "Aloita siis keskustelu mieleisestäsi aiheesta!"

    Onko ohjeesi vain muille tarkoitettu?

    Aloititko päivän asiallisesti, huumorin kyllästämänä. Ethän arvioinut muita!?

    Lue ja hämmästy mitä kirjoitat!

    Äänestä

  • julius kirjoitti:

    hajupoika levittää hajujaan,itsekehu
    tuoksuu paskalta,missä lie hänen itsensä kirjoittamat asialliset keskustelut,
    onko ne niitä toisten solvaamisia,
    mutta eihän hän saakkaan muihin vastauksia kuin niihin ja niitäkin itseltään,montakohan
    ruusupuskaa on itelleen lähettänyt.

    Palsta on vapaa Sinunkin asiallisille keskustelunavauksillesi. Niitä vaan saa hakea kuin neulaa heinäsuovasta.
    Paskanjauhantaan ei järkeä tarvita - siinä se on vain rasite.

    Äänestä

  • Johan Poika Pyllisti kirjoitti:

    "Aloita siis keskustelu mieleisestäsi aiheesta!"

    Onko ohjeesi vain muille tarkoitettu?

    Aloititko päivän asiallisesti, huumorin kyllästämänä. Ethän arvioinut muita!?

    Lue ja hämmästy mitä kirjoitat!

    Olen jäävi omassa asiassani.
    Voisit tehdä tutkimuksen. Kuinka suuri osa keskusteluista on viimeisen puolen vuoden aikana pyörinyt yhden nikin ympärillä ? Syy ei ole välttämättä yksin minun vaan - sinunkin !
    Nikkini aloittamat keskustelut ovat useimmiten olleet mielenkiintoa herättäviä, jos mittapuuna käytetään osanottajamäärää ja sivun avaaja (ei välttämättä lukija) määrin mitattaessa.
    Laske myöskin ja vertaa toisiin, paljonko käytän kirjoituksissani negatiivisia ilmauksia ja toisten henkilöön meneviä ilmauksia ohi asian.
    Asiaa pyrin arvostelemaan, en henkilöä sinänsä.

    Äänestä

  • Hajupoika kirjoitti:

    Minä en pyri asiaan vaan olen siinä! En kirjoita sanaakaan Sinusta vaan itse kirjoittamastasi tekstistä.

    Äänestä

  • Tällä tavallako aloittaisin mainitsemasi huumoripitoisen keskustelun?

    Mihin lähetän
    Kirjoittanut: Hajupoika, 17.11.2003 klo 19.42
    Mihin minä lähetän sen suukon ? Olin jo miettimässä, että mitenkäs niitä ruusuja kun eivät kenellekään kelpaa. Olisikohan tällä palstalla kenties muitakin tonttuja. Joku reipas ja nokkela tonttu voisi vaikka pukille kertoa, että pukki toisi Sinulle ne hajupojan suukot, hajupoika valtuuttaa pukin antamaan Sinulle oikein kunnon suukot.Minä tonttuna tietysti saisin seurata sivusta kun nään niiden tulleen perille. Sopiiko Sinulle ? suukko

    Kirjoittanut: kellohame®, 18.11.2003 klo 04.30

    Eikös tontulle itelleen suukot maistu,mitäs sille iänikuisen vanhalle partasuu-ukolle suukkojani jakelen-tontulle mieluummin. Canadan hanhet tais lähtee jo paluumatkalle,oisit niiden kyydissä näppärästi päässy suukkojas tuomaan,ihan porrasetteen olisivat heittäneet.Kai tästä ite on sit lähettävä niitä tuomaan--kuha poppelit avaa tuoksuvat hiirenkorvansa,hyppään siiville ja lennän yli merien ja jääkenttien.Siten saat ihan tuoreensuukon ja tuulahduksen samalla ihanien poppeleitten huumaavasta tuoksusta.MuisKISS!
    Joulupukki

    Kirjoittanut: Hajupoika, 18.11.2003 klo 12.03

    Joulupukki on meillä lahjojen tuoja. Itse minulle hiippalakkia tontun päähän sovitit. Kuinka muuten voisin Sinulle suukon antaa ? Etkö Sinä uskokaan joulupukkiin ? Pelkäätkö puin antavan sinulle tarkoittamani suukon jolle kulle muulle kiltille tytölle ? Olethan Sinä kiltti tyttö ? Kanadanhanhia oli todella paljon Nikolainkaupungin rantapuistoissa. Taisivat jo lähteä muuttomatkalle, mutta jaksan minä Sua oottaa - suukkosi Sun ?

    Äänestä

  • Johan PP kirjoitti:

    Minä en pyri asiaan vaan olen siinä! En kirjoita sanaakaan Sinusta vaan itse kirjoittamastasi tekstistä.

    Miksi pillastut kun käytän sinun kirjoittamaasi tekstiä. Pillastut joka kerta kun kysyn asiasta.
    Edellisessä viestissäsi et kysynytkään muuten josko se oli täyttä asiaa - nimittäin kirjoittamani.

    Äänestä

  • Mallu kirjoitti:

    Tällä tavallako aloittaisin mainitsemasi huumoripitoisen keskustelun?

    Mihin lähetän
    Kirjoittanut: Hajupoika, 17.11.2003 klo 19.42
    Mihin minä lähetän sen suukon ? Olin jo miettimässä, että mitenkäs niitä ruusuja kun eivät kenellekään kelpaa. Olisikohan tällä palstalla kenties muitakin tonttuja. Joku reipas ja nokkela tonttu voisi vaikka pukille kertoa, että pukki toisi Sinulle ne hajupojan suukot, hajupoika valtuuttaa pukin antamaan Sinulle oikein kunnon suukot.Minä tonttuna tietysti saisin seurata sivusta kun nään niiden tulleen perille. Sopiiko Sinulle ? suukko

    Kirjoittanut: kellohame®, 18.11.2003 klo 04.30

    Eikös tontulle itelleen suukot maistu,mitäs sille iänikuisen vanhalle partasuu-ukolle suukkojani jakelen-tontulle mieluummin. Canadan hanhet tais lähtee jo paluumatkalle,oisit niiden kyydissä näppärästi päässy suukkojas tuomaan,ihan porrasetteen olisivat heittäneet.Kai tästä ite on sit lähettävä niitä tuomaan--kuha poppelit avaa tuoksuvat hiirenkorvansa,hyppään siiville ja lennän yli merien ja jääkenttien.Siten saat ihan tuoreensuukon ja tuulahduksen samalla ihanien poppeleitten huumaavasta tuoksusta.MuisKISS!
    Joulupukki

    Kirjoittanut: Hajupoika, 18.11.2003 klo 12.03

    Joulupukki on meillä lahjojen tuoja. Itse minulle hiippalakkia tontun päähän sovitit. Kuinka muuten voisin Sinulle suukon antaa ? Etkö Sinä uskokaan joulupukkiin ? Pelkäätkö puin antavan sinulle tarkoittamani suukon jolle kulle muulle kiltille tytölle ? Olethan Sinä kiltti tyttö ? Kanadanhanhia oli todella paljon Nikolainkaupungin rantapuistoissa. Taisivat jo lähteä muuttomatkalle, mutta jaksan minä Sua oottaa - suukkosi Sun ?

    Huumorissa on aina aimo annos yllätyksellisyyttä.
    Kun äskettäin olin tilaisuudessa, jossa ihan professoritasolla tutkineet kertoivat huumorista niin ei juuri naurattanut vaikka eräs tutkija kertoi maailman parhaaksi arvioidun vitsin.
    Nuori runoilijarouva Uudestakaupungista kertoi huumorittomana kokemallani lounaismurteella puolisen tuntia ilman, että olisi käyttänyt lunttipaperia tai siteerannut toisia.
    Murre oli niin hyvin "hanskassa", että se oli nautinto jo sinänsä. Kerronta sai ainakin minut ja muun salintäyteisen yleisön nauruhermot kovalle koetukselle. Nauran vieläkin aina silloin tällöin hänen verrattomalla esityksellään - ja "nauru pidentää ikää."
    Rehellisesti sanon, että olisipa luoja muistanut minuakin ja muita palstalaisia tällä lahjallaan.
    Suukkokin - vaikka vain virtuaalina lämmittäisi kovin mieltäni.

    Äänestä

  • olevasi, kun itsesi laatimat aloitukset ovat käsityksesi mukaan ainoastaan asiaa????

    Mutta huomaa, täällä on toisia jotka eivät sinun nimittämistäsi ASIOISTA välitä tuon taivaallista. Kuinka monta asioistasi kiinnostuneita täältä löydät, et edes yhden käden sormien verran.

    Äänestä

  • Kuka kirjoitti:

    olevasi, kun itsesi laatimat aloitukset ovat käsityksesi mukaan ainoastaan asiaa????

    Mutta huomaa, täällä on toisia jotka eivät sinun nimittämistäsi ASIOISTA välitä tuon taivaallista. Kuinka monta asioistasi kiinnostuneita täältä löydät, et edes yhden käden sormien verran.

    Intetäänkö ja nikkeillään taas. Aloita ihmeessä jokin mieleinen keskustelu, jolle kaikki rientävät kilvan kirjoittamaan ja vastailemaan.
    Onko joku Sinua estänyt näin tekemästä?
    Onko joku kehoittanut ulla jauhamaan tyhjänpäiväisyyksiä kun joku haluaa keskustella asiasta?

    Äänestä

  • Hajupoika kirjoitti:

    Olen jäävi omassa asiassani.
    Voisit tehdä tutkimuksen. Kuinka suuri osa keskusteluista on viimeisen puolen vuoden aikana pyörinyt yhden nikin ympärillä ? Syy ei ole välttämättä yksin minun vaan - sinunkin !
    Nikkini aloittamat keskustelut ovat useimmiten olleet mielenkiintoa herättäviä, jos mittapuuna käytetään osanottajamäärää ja sivun avaaja (ei välttämättä lukija) määrin mitattaessa.
    Laske myöskin ja vertaa toisiin, paljonko käytän kirjoituksissani negatiivisia ilmauksia ja toisten henkilöön meneviä ilmauksia ohi asian.
    Asiaa pyrin arvostelemaan, en henkilöä sinänsä.

    ovat melkein poikkeuksetta sisältäneet jonkunasteisen provosoinnin ja saaneet palstalaiset - ei suinkaan keskustelemaan - vaan riitelemään kanssasi.
    Jos riita on paisunut suureksi, katsot omahyväisesti avauksesi olleen "mielenkiintoa herättävän". Sanot lisäksi: "pyrin arvostelemaan asiaa, en henkilöä sinänsä". Kuitenkin, jos saat vastaansanomisia, alat nimitellä kirjoittajaa tyhmyriksi, typerykseksi ym.
    Eikö sinulla ole minkäänlaista käsitystä omasta persoonastasi, olethan saanut jonkinasteista palautetta siviilielämässäsikin, että et ole niin hyvä kuin luulet olevasi? Eivätkä toiset ole niin huonoja kuin sanot niiden olevan.

    Äänestä

"Tosi on," sanoi Jaakko Lassila aikoinaan.
Kuuntelin kun hän avasi erään KOP:n konttorinja kertoi, että huonosti pitää pankkia hoitaa, jotta se päätyisi konkurssiin.
Läheltä piti Lassilallakin, mutta laki ei suonut näin tapahtuvan.
Mallukin alkaa jakamaan nikkeilijöitä karsinoihin ja muutenkin kuten jälleen tänä aamuna.
Valituksen ja ruikutuksen sijaan toivoisin jo auringonkin pilkahtavan jollain palstan nurkalla.

Äänestä
  • intoile. Vaikka (sinä joka olet) kokenut kaikki tietää.
    Kestääkö kauan ennekuin saat oman koneen?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mallu kirjoitti:

eri nikillä tämän viestin, ja syy on se jota joku toinenkin on maininnut, nimittäin "että keskityttäisiin aiheeseen, eikä itse nikkiin".

Tässä aamun tunteina tuli mieleeni usein mainittu sanonta: moni kakku päältä kaunis, silti silkoa sisältä.

Onkohan täälläkin niin , että ne jotka esittävät itsestään vain parhaimmat puolensa kirjoitus tyylillään, ovatkin juuri niitä "silkosisäisiä" ja pahemmin parjatut ansaitsevatkin kiitoksen siitä kun rohkenevat esiintyä omana itsenään tälläkin palstalla. Nostakaamme siis hattua näille parjatuille.

Ihmettelen kyllä sitä, miksi joitakuita parjataan kun he kuitenkin tuntuvat osaavan kirjoittaa. Onko se vain huonommin osaavien kateutta, näitten jotka ainoastaan osaavat sen moittimisen taitonsa parilla sanalla esiin tuoda, tiedä häntä.

Mainitsen kuitenkin jokaista tarvittavan täällä, muuten ei koko palsta toimi. Parempi tosin olisi ettei yhtäkään nikkinsä takana kirjoittavaa solvattaisi, silloin pystyisimme olemaan sellaisia kuin kukin haluaisi olla, "kaunis kakku", päältä sekä sisältä.

Olette kaikki hyviä kirjoittajia, suur'KIITOS siitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu