Kukaan ei psykologia-palstalla vastannut minulle, mutta yksinnaurajia täytyy olla muitakin kuin minä. Vakava yksineläminen on joskus raskasta ja paineet purkautuvat ulos naurulla, kun muistaa jonkun hauskan jutun.
Nauratteko joskus yksin?
tärppääkö täällä
24871
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
purkautuu yksipuheluna, ja yksinnauruina
kun nousen aamulla sängystä pääsee pieru, ennen kuin kerkiän vessaan.
En siis pysty nousemaan ennen "sian pieremistä".
Se tuppaa naurattamaan.
Eli, kyllä, nauran yksinkin.
kun löysin hauskan kuvan tuossa äsken Riemurasian kaatopaikalta. Liittyi siihen kala-baliikkiin....Vantaalla. JA hekottelin taas, itsekseni.
oikein naurattaa, ei kai siihen nauramiseen kaveria tarvita. On sitä jonkun kerran joutunut yksikseen naurahtamaan jopa täältä jonkun hauskan kommentin luettuaan. Tosin sen kommentin pitää ollakkin sitten tosi hauska saadakseen meikäläisen nauramaan, vakavamielisen ihmisen.
naurettavan näköisiä. Jos vilkaisee peiliin, niin pakkohan se on nauraa, tai ainakin hymyillä olemukselleen.
jo vain, useasti.
Jopa täällä naurattaa, joskus. Yleensä oma tai toisten kirjoitusmoka, jolla sana voi saada aivan uuden ulottuvuuden.
Nauran, mutta nauran hyvällä
Saatanpa jopa puhellakin, kevään ensimmäiset leskenlehdet saavat tervehdykseni, ja joskus nolostunu olen, kun ohimenijä luo kummastuneen katseensa ;)
Ei kai tuo nyt niin outoa ole?
- Ei paljon naurata, ennemminkin veetuttaa...
Nyt tämmöstä, kyllä se siitä taas.
eläjä olekaan.
Noloja tilanteitakin on tullut sen vuoksi.
Kerrankin muistan, kun olin töistä palaamassa ja kävelin torin poikki, aivan yksikseni, ei ollut lähelläkään ketään.
Muistin jonkun jutun, mille oli just töissä naurettu ja huomasin nauravani ihan kippurassa keskellä toria.
Kun sen tajusin, niin pikainen vilkaisu ympärille ja lujaa eteenpäin, naama vakavana, ainakin hetken.
Yleensä just sillon vasta naurattaakin, kun ei oikein vois.
Meillä olis tuohon aikaan just aivan mahtava porukka töissä, kaikki melkein saman ikäisiä päällikköä myöten ja naurua ja hulluttelua riitti.
Jatkuvasti tehtiin kepposia toisillemme, lähinnä naiset vastaan miehet.
Joka ikinen päivä syötiin myös leivoksia.
Siellä oli tapana, et piti tarjota leivokset, vaikka mistä syystä.
Oli tärppileivokset, eli, jos oli jäänyt raskaaksi.
Omat synttärit ja nimpparit luonnollisesti.
Jos sai vanhan auton läpi katsastuksesta, leivokset, jos osti uuden auton, jos oli nimi lehdessä etc. Kun ei ollut mitään syytä, niin leivoskassa tarjosi leivokset.
Firmassa oli vielä tapana tarjota leivokset joka perjantaina henkilökunnalle, joten silloin syötiin kahdet päivässä.
Tässä vähän eksyin aiheesta, mut kun tuli niitä muistoja, suonette anteeksi.
herkkänä ihmisenä nauran ja itken herkästi.
Ihan riippumatta siitä olenko yksin, kaksin vai onko kylänmiehetkin paikalla.
Yksin tai omissa porukoissa saan joskus ihan hepulin, naurukohtauksen, jota ei millään saa lopetettua.
Yleensä silloin nauraa muutkin jos ei muuta niin ainakin sitä kun nauran.
Naurukin tarttuu niin helposti.
Useinkin, kun tulee joku hyvä juttu mieleen. Joskus nämä jutut ovat vuosikymmenien taka ja niin älyttömiä ettei niitä viitsi edes esim. vaimolle ruveta selittämään. Mölähtelen myös käsittämättömiä sanoja kun tiedän ettei muita ole kuulolla kuin korkeintaan perheenjäseniä. Joskus hyvällä tuulella ollessani ulisen kuin koira. Kaippa minulla on joku syndrooma...
ja vastaan esim. joskus uutistenlukijan tervehdykseen. Minä saatan myös sohvannurkassa taputtaa hyvälle esitykselle televisiossa ja itkeä tai nauraa tilanteen mukaan!
Johtuu toisaalta siitäkin, että jostain syystä monet ihmiset eivät koe itseäni huvittavia asioita komediellisina.
Seurasssa itkemistä ei ole tullut kokeiltua, se voisi tuntua jotenkin perverssiltä.
=DW=
nauratti :)
kyllä nauran :D
Hahhahhahhaaa. Kiäh-kiäh-kiäh-hähhähhää. Aijaiai ku nakrattaa hähhähhähhääää...
Missäs murteessa sanotaan "nakrattaa". Ihan kuin karjalaiset sukulaiseni olisivat sanoneet niin.
Mie ainaskin nauran, itken, kiroan, jopa saatan kehaistakki itteäni.
Ei tuo kyllä mitenkään yksinäisyyestä johu.
Mie saatan nuo kaikki tehä vaikka talo olis täynnä porukkaa, ja vaikka en olis kotonakhaan.
Tilannekohtanen juttu.
Saatan mie itekseni lauleskellakkin, mutta ei sillä väliä vaikka joku kuuliskin, sehän siitä joutuu kärsimään.
Se on kyllä jo vakavaa, jos ei itsekseksen voi tunteitaan esittää.
Sanoit vakavan yksinelämisen olevan raskasta. Mitä se varmaan onkin, jos ei osaa yksin touhuta jotahin mieltä piristävvää. Mutta että ne paineet purkautus sitten nauramisena, onkin jo kakspiippusempi juttu ratkottavaksi, koska luulen ettei se ihan noin mene.
Minulla ei oikeastan ole koskhaan kovinkaan yksinäistä. Joskus suorastaan haluan olla yksin ajatuksineni, ja monesti ne ovat kyllä aika naurettaviakin. Ja sillonhan mie nauran jos kerta naurattaa.
No kyllä se yksinauru on vähän "hillytympää".
Useammin mie saatan sanoa, että voi sinä helevetin tomppeli.
Jos meikäläistä naurattaa, niin taatusti myös nauran yksinkin.
Ihana ajatus tuo, että voi puhua kevään ensimmäisille leskenlehdille.
Olisi milestäni vakavaa, jollei voi vaikka naurahtaa jotain lukemaansa, yksinkin.
Ei minullakaan se yksinäisyydestä johdu, nykyisessä tilanteessa tuntuu, että voisi välillä ollakin enemmän yksin.
Voin myös kehaista itseäni, se kannattaa.:))
jos yksin nauraa jos ei seuraa ole?
Normaalina pidetään, jos joku puhuu kännykkään ja nauraa, samoin, jos edessä on lehti, kirja tai telkkari, siis että naurunkohde tulee ulkopuolelta ja on kaikkien sivullistenkin nähtävissä.
Mutta olen epävarma, saako omille ajatuksilleen nauraa yksin. Toissa päivänä piirsin kuvan entiselle pomolle, jonka pistin kirjekuoreen. Kun olin piirtänyt kuvan, hähättelin itsekseni.
Kukapa ei olisi kostonhimoisena hähätellyt itsekseen? Eri asia on sitten, jos ryhtyy tosi toimiin kostaakseen.
mutta jos satun lukemaan tai esimerkiksi televisiosta seuraamaan jotakin hauskaa, nauran kyllä spontaanisti ääneen. Tänäänkin jo pari kertaa...
peiliin ja nauran.... terapeuttista... :)
Ihmiset toivovat minun hymyilevän enemmän. Sanovat, että minulla on kaunis hymy.
Irvistelen joskus peilikuvalleni ja olen ymmärtävinäni, mitä he meinaavat.