Olen huolestunut vanhempien ylimielisyydestä.
Kerrostalossa 20 vuotta sitten yläkerrassa sattui vesivahinko ja vettä tuli vähän meidänkin katosta. Kylpyhuoneen katon rajaan muodostui pallon oloinen kupru ja siitä sitten seinää pitkin pitkä halkeama. Aikoinaan talkkarit ja muut eivät siitä olleet moksiskaan ja kaikki nämä vuodet vanhemmatkaan eivät asiasta ole piitanneet ja nyt aikovat rempata kylppärin. Mietinpä vain onkohan sieltä karmeakin ylläri tulossa? Halkeaman rajassa on paljon pölyä ja kun sitä vähän sipaisee niin vähän tummaa väriä leviää halkeamaan. Olen melko varma, että jonkinsortin vaurio siinä on halkeaman lisäksi. Porukat tosin aina sanoneet, että 20 vuotta se on siinä ollut ilman mitään ongelmaa, ja kylppärin ilmanvaihto ja ilmatila ovat liian kuivat millekään dramaattiselle.
Joskus, kun kylppärissä tapahtui vesivahinko, niin vedet tulivat oven ulkopuolelle ja parketti siinä sitten vähän haavoittui, porukat sitä puhuivat että ei siihenkään ole voinut mitään jäädä, koska asunto on aivan liian kuiva siihen.
Itse en kyllä tiedä homejutuista sun muista mitään, mutta onkohan noissa nyt väistämättä jotain hometta? Eipä siellä ikinä mikään ole haissut tai mitään konkreettista ollut, mutta tuntuisi täyttävän kaikki tunnusmerkit noin muuten?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Mene peilin eteen ja mieti ihan nyt rauhassa että oletko sairastunut ns. homehysteriaan?
Näin juuri käy kun asioista vouhkataan.
Vaikka siellä nyt joku kauhea ylläri olisi niin myöhäistä on porata. Parikyt vuotta siellä on asuttu ilman hajuja niin mistä se nyt enää kauheasti kamalemmaksi menisi.
Vanhempasi on ihan oikeassa. Ota lunkisti.
No eikös tuollainen asian kieltäminen ole yhtälailla "hysteriaa".
parempi tutkia kuin hutkia.
Kuulemma jotkut kestää hometta paremmin kuin toiset.
Yleensä niitä parhaita ongelman tutkijoita ja korjaajia on ne joiden ei tarvi välittää turhista kustannuksista.
Korjataan ja tutkitaan vaikka koko suomi mutta kuka maksaa?