Andreas Krieger

"Andreas Krieger (syntymänimeltään Heidi Krieger, s. 20. heinäkuuta 1966, Berliini) on entinen saksalainen kuulantyöntäjä."

"Kuten monet muut johtavat DDR:n urheilijat aikanaan, myös Krieger oli mukana maan systemaattisessa dopingvalmennuksessa. 1997 hän meni sukupuolenkorjausleikkaukseen ja muutti nimensä Andreas Kriegeriksi."

"Mieshormonit olivat aiheuttaneet Kriegeriin muutoksia, joiden vuoksi hän vaihtoi lopulta sukupuoltaan."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Andreas_Krieger


Miten on mahdollista, että esim. mieshormonien saanti voi kyseisessä tapauksessa muuttaa myös henkilön sukupuoli-identiteettiä? Itse olen ymmärtänyt asian siten, että ihmisen sukupuoli-identiteetti on aivojen synnynnäinen ominaisuus, eikä sitä ole mahdollista muuttaa - nykytieteen valossa - millään tavoin.
3856
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olen joskus katsellut telkkarista hänestä kertovan dokkarin ja muistaisin että hän kertoi että oli parempi hoitaa prosessi kunnolla loppuun saakka, koska dopingaineet olivat muuttaneet fyysisesti jo niin paljon miehiseen suuntaan. Tuossa dokkarissa tuntui olevan tyytyväinen elämäänsä miehenä ja taisipa olla avioliitossakin naisen kanssa.

Äänestä
  • eikö tämä ole silloin ristiriidassa sen kanssa, että sukupuoli-identiteetti olisi (ainakin tässä tapauksessa) ihmisen synnynnäinen ominaisuus? Eikö Andreaksen pitäisi ainakin teoriassa kärsiä tällä hetkellä valtavasta henkisestä ristiriidasta, koska mieli ei enää vastaa kehoa, johon hän on syntymästä asti ollut identifioitunut?

    Äänestä

Katsoin myös sen dokkarin ja kyllä asia lienee niin, että Heidi/Andreas oli alunalkaen transmies, ehkä sitä itse ymmärtämättä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


.................... kirjoitti:

"Andreas Krieger (syntymänimeltään Heidi Krieger, s. 20. heinäkuuta 1966, Berliini) on entinen saksalainen kuulantyöntäjä."

"Kuten monet muut johtavat DDR:n urheilijat aikanaan, myös Krieger oli mukana maan systemaattisessa dopingvalmennuksessa. 1997 hän meni sukupuolenkorjausleikkaukseen ja muutti nimensä Andreas Kriegeriksi."

"Mieshormonit olivat aiheuttaneet Kriegeriin muutoksia, joiden vuoksi hän vaihtoi lopulta sukupuoltaan."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Andreas_Krieger


Miten on mahdollista, että esim. mieshormonien saanti voi kyseisessä tapauksessa muuttaa myös henkilön sukupuoli-identiteettiä? Itse olen ymmärtänyt asian siten, että ihmisen sukupuoli-identiteetti on aivojen synnynnäinen ominaisuus, eikä sitä ole mahdollista muuttaa - nykytieteen valossa - millään tavoin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu