mitä tekisin!!!

viime viikon tiistaina meille tuli sekarotuinen koira sakemannia/labradorinnoutajaa ikä 1.5 v. no se jäi meille viikonkokeiluksi (omistaja itse ehdotti) että katotaan kuin se pärjää täällä. 3 päivää siitä huomattiin että koiraa ei ole peruskoulutettu lainkaa. elikkä sen kanssa on vaan leikitty pentuna ja sisäkoiraksi siitä ei todellakaan ole, vaikka omistajat sanoivat kyllä se sisällä pärjää mainiosti. olen perjantaista lähtien yrittänyt soittaa omistajille, mutta eivät vastanneet ja lauantaina pistin tekstiviestin..tähän päivään asti ei ole kuullunut mitään (halusivat vaan eroon koirasta??)
minusta koira ei sovi ensikoiraksi(omistajan mielestä sopii erittäin hyvin ensikoiraksi) ja tämä on ensikoira minulle.Minusta tarvitsee omistajan joka osaa kouluttaa sen oikein ja todellakin kärsivällisyyttä. olen menettänyt jopa yöuneni tämän takia...mitä minä teen tämän koiran kanssa?? onko kenellekkään tapahtunut samanlailla??
91170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Itse kävisin poliisiasemalla tekemässä rikosilmoituksen jos omistajat eivät hae koiraansa pois. Et ole sitoutunut ottamaan koiraa omaksesi.

Äänestä
  • isäpuoleni on poliisi..ja kysyin voinko tehdä mitää heidän kautta...ja en voi ku olen jo maksanut sen ja kaikki on suullista..

    Äänestä

  • *noora* kirjoitti:

    isäpuoleni on poliisi..ja kysyin voinko tehdä mitää heidän kautta...ja en voi ku olen jo maksanut sen ja kaikki on suullista..

    Nyt olet kyllä toiminut pikkasen omaa tyhmyyttäsi. Ei olisi kannattanut todellakaan maksaa koiraa ennen kuin tämä "koeaika" päättyy. Selväähän se on että jos ne ns. omistajat vain tahtoivat koirasta eroon ja saivat rahat jo käteen niin mikä heitä kiinnostais enään sinun ja koira_si_ ongelmat.

    Äänestä

  • HKH kirjoitti:

    Nyt olet kyllä toiminut pikkasen omaa tyhmyyttäsi. Ei olisi kannattanut todellakaan maksaa koiraa ennen kuin tämä "koeaika" päättyy. Selväähän se on että jos ne ns. omistajat vain tahtoivat koirasta eroon ja saivat rahat jo käteen niin mikä heitä kiinnostais enään sinun ja koira_si_ ongelmat.

    Suullinen sopimus on samassa asemassa kirjallisen sopimuksen kanssa. Sovitte koeajasta ja koeaika on molempia sitova.

    Se että menit koiran jo maksamaan ei mielestäni tilannetta muuta, vaikkakin lisää kyllä tulkinnanvaraisuutta.

    Erittäin ikävää jos joudut nyt pitämään sinulle sopimattoman koiran.

    Äänestä

No heips, johan olet soppaan osalliseksi päässyt.. Itselle kävi vähän vastaavanlaisesti, otin entisen omistajan "allergian" vuoksi 11 kk rotikka/colliepennun.. hieman leikkisän kuulemma. No toki pennut leikkisiä ovatkin, eihän siinä mitään. Mutta kun tämä pentu olikin saanut olla entisessä elämässään aivan kuin oli huvittanut, niin työurakan alle itsekkin jouduin.

Ei minkään valtakunnan kuria, 2 tunnin välein käytetty ulkona ja rähjää jokaiselle vastaantulijalle. No pikkuhiljaa alkaa normaali elämänrytmi mennä jakeluun ja aikaa on kulunut sellainen reilu kuukausi.

Mutta sinun tapauksesi... Jos koira on muuten mukavaluontoinen ja kiltti, niin pidä koira ihmeessä jos vain suinkin pystyt. Molemmat rodut ovat hyvin palvelualttiita ja taatusti kohtuullisen helposti oppivaisia, joten toimi niinkuin haluat koiran tekevän. Äläkkä missään nimessä niin, kuinka koira haluaa. Normaali päivärytmi alkaa nyt ja heti tästä päivästä, normaalit lenkit ja joka päivä tuhannen toistoa haluamastasi asiasta, niin huomaat että oletkin saanut koiran oppimaan.

Kaikki ruuan odotukset, jonka jälkeen esim. ole hyvä, ei riehuta, kun ollaan ulos lähdössä, lenkillä ei riuhdota jne... Toimit vaan niinkuin olisit ikäsi koiria kouluttanut, nimittäin sama koiriin pätee kuin pikkulapsiinkin... toistoa ja toistoa.. Jos tunnet itsesi epävarmaksi, niin pyydä joku tuntemasi / tutuksi tuleva koiraihminen mukaasi auttamaan. Vuoden kuluttua huomaat omistavasi mahtavan koiruuden...

Tsemppiä !

P.s. Ainahan sitten on nämä koiria välittävät järjestöt, mm. Pelastakaa koirat ja Rekku Rescue, joiden kautta varmasti löytäisit uuden kodin koiralle...

Äänestä
  • Mulla on saropi rotikka lapukka seefferi ja voin sanoa että melkein parempaa koiraa ei saakkaan:))Siis tarvii koulutusta ja koulutusta.. Toistoja ja toistoja siitä miten haluat koirasi toimivan kun kerran on saannut "vapaan kasvatuksen". Varsinaisia jästipäitä:))
    Niin koira ei ole mikään lelu jota saa liikuttaa omistajalta omistajlle, mutta jos susta tuntuu ettet voi koiraa pitää niin otappa yhteys eläinsuojeluyhdistykseen ja kysy missä on lähin "koiratarha" niin koirallesi etsitään hyvä koti.
    Kerrompa teille IDAN tarinan.
    Ida tuli mulle hoitoon viikonlopuksi, Ihan samassa talossa asuttin ja omistaja (nuorityttö) pyysi että katsoisin iidaa viikonlopun. No, mikäpäs siinä. Mulla kun on suuri sydän noille koirille:))Siinä se menee kaksinki koiraa, ainakin välaikaisesti. Tuli sunnuntai ilta ja iidan omistajaa ei näkynyt. Kävin rinkuttamassa ovi kelloa ei avattu, valot paloivat. Meni se viikko ja näin tämän tytön siinä puolessa välissä viikoa. Aneli että kun viikoloppu oli tulossa niin pitäisin viellä kun hän on menossa poikakaverinsa luo ja kaveri oli allerginen. Tätä jatkui kuukausi. Iida on arka, kouluttamaton, haukkui viellä kuulema yksin ollessaan (naapurit kertoi)(lapu.pystykorva.ajokoirasekoitus)
    Oli selvää etten todellakaan voi pitää iidaa sen aran luonteen vuoksi ja siten se että iidaa ei edes voinnut pitää vapaanakaan yms. Aloin hakemaan muutaman viikon päästä iidalle aktiivisesti uutta kotia. Omistaja ei tullut hakemaan ja kaikkein hassuin juttu oli kun hän toi iidalle ruokaa( pussillisien perunoita)Tämä koira ei perunoita edes syönnyt:))
    Kerroin tälle tytölle etsin iidalle uutta kotia kun ei määräpäivään mennessä tullut hakemaan koiraansa. Ei tullut! Mutta tuli haukkumaan minut kun iida oli lähtenyt uuteen hyvään kotiin (maalle, omakotitaloon perheen "vauvaksi") kävin kodin katsomassa ja hyväksi totesin. Iidalle olisi ollut ottajia muitakin, mutta katsoin että tämä koira tarvitsee parasta.
    iida elää vieläkin onnellisena perheessä. On tyttö jo "toisella kymmenellä:)))

    Äänestä

Olet kyllä toiminut tosi ajattelemattomasti. Hyvin ongelmalliseksi asian tekee se, että tämä on sinun ensikoirasi. Itse en ostaisi koskaan aikuista koiraa. Aiukuisen koiran taustoje ei voi tietää. Jotkut aikuisostokit ovat osoittautuneet vihaisiksi lapsille, viinan hajulle, toisille koirille. Jokainen koira tarvitsee peruskoulutuksen. Jos koira saa vapaasti kasvaa ohi murrosikien, on kouluttaminen vaikeaa.

Ota selvää koirakoulusta ja osallistu siihen. Koulutukseen kuuluu myös teoriaosuus omistajille. Lue alan kirjallisuutta ja katso netistä osoitteesta KUMIKANA, sieltä löytyy just koulutusasioista. Vaatii tosi pitkää pinnaa kouluttaa "vierasta" aikuista koiraa.

Ellet tunnu selviytyväsi, on sinun annettava koira ihmiselle, joka varmasti tietää koirista ja osaa ja on halukas opettamaan koiran yhdyskuntakelpoiseksi. Ota yhteys esim. paikalliseen eläinlääkäriin, hänkin varmasti tietää linkkejä, jonne voit tarjota koiraasi Koiratarha ei ole välttämättä hyvä vaihtoehto. Ota myös yhteys eläinsuojeluihmisiin kysäksesi asiaa. Tiedot löytyy varmasti netistä.

Jos et saa koiraa kunnon kansalaiseksi, se voi koitua kalliiksi, jos pääsee irti ja tekee vahinkoa.

Osta koirasi pentuna. Tutustu eri rotuihin ja valitse itsellesi juuri sopiva rotu. Keskustele kasvattajien kanssa, käy kenneleissä, etsi netistä eri rodut ja niden ominaisuudet, löytyy linkistä: www.koirat.com tai Suomen Kennelliiton sivuilta. Tsemmpiä !

Äänestä

Totta kai sitä joutuu tekemään hommia vanhemman koiran kanssa.Mutta kyllä vanhakin koira uusia temppuja oppii. Tarvii vaan aikaa ja pitkää pinnaa.Sinun on opetettava omat tapasi sille.Hyvävähän on se jos ei ole arka tai äkäinen.Suurempi riski on mielestäni ottaa rotu koira.On kaiken maailman allergiat sun muut vaivat.Kyllä aika sen tasottaa ja sinun aktivisuus sen kanssa.Keksi mukavaa puuhaa sen kanssa.Että tsemppiä vaan.

Äänestä

kiitos kaikille..vastanneille ja lukeneille.
koira jää meille :o)ylihuomenna mennään pallien poistoon :o) siitä se ainakin jonkun verran rauhoittuu...ja tosiaan ajan kanssa siitä varmasti saa loistavan perheen jäsenen..sille ei vaan saa antaa mitään periksi..
Täs kaikesta olen todellakin oppinu..ihmisiä on monenlaisia ja minä vielä olin sinisilmäinen..kaikkea sitä joutuukin oppimaan kantapään kautta :O)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


*Noora* kirjoitti:

viime viikon tiistaina meille tuli sekarotuinen koira sakemannia/labradorinnoutajaa ikä 1.5 v. no se jäi meille viikonkokeiluksi (omistaja itse ehdotti) että katotaan kuin se pärjää täällä. 3 päivää siitä huomattiin että koiraa ei ole peruskoulutettu lainkaa. elikkä sen kanssa on vaan leikitty pentuna ja sisäkoiraksi siitä ei todellakaan ole, vaikka omistajat sanoivat kyllä se sisällä pärjää mainiosti. olen perjantaista lähtien yrittänyt soittaa omistajille, mutta eivät vastanneet ja lauantaina pistin tekstiviestin..tähän päivään asti ei ole kuullunut mitään (halusivat vaan eroon koirasta??)
minusta koira ei sovi ensikoiraksi(omistajan mielestä sopii erittäin hyvin ensikoiraksi) ja tämä on ensikoira minulle.Minusta tarvitsee omistajan joka osaa kouluttaa sen oikein ja todellakin kärsivällisyyttä. olen menettänyt jopa yöuneni tämän takia...mitä minä teen tämän koiran kanssa?? onko kenellekkään tapahtunut samanlailla??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu