Kuvio 1. Sosiaalityön toimintajärjestelmän ristiriidat (Karvinen-
Niinikoski ym., 2005)
Sosiaalityön koulutus on vakiinnuttanut asemansa yliopistojärjestelmässä.
Sosiaalialan koulutusta on muutettu ja kehitetty
viimeisten kymmenen vuoden aikana, ja tätä kehitystä on tarkasteltu
Sosiaalialan osaamis-, työvoima- ja koulutustarpeiden
ennakointihankkeessa (SOTENNA; Vuorensyrjä ym. 2006).
Koulutusjärjestelmässä tapahtuneet muutokset ovat vaikuttaneet
osaltaan alan tehtävärakenteen hämärtymiseen samalla kun
tehdyillä koulutusratkaisuilla on pyritty vastaamaan työmarkkinoiden
tarpeisiin. Sosiaalialan kentällä tarvitaan monenlaista
osaamista ja ammattilaisia, joten yhdenmukaisen koulutuksen
järjestäminen ei ole tarkoituksenmukaista. Tätä taustaa vasten
on myös nähtävä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välinen
työnjako.
Tulevaisuuden henkilöstön tilanne sosiaalityössä huolestuttaa,
sillä merkittävä osa pätevistä sosiaalityöntekijöistä (kolmannes,
noin 1500–1700) siirtyy eläkkeelle vuoteen 2010 mennessä.
Pätevistä sosiaalityöntekijöistä on nyt jo pulaa. Kysymys siitä,
miten turvata asiantuntevan ja riittävän henkilöstön saanti alalle ja lisätä kiinnostusta sosiaalialaan työpaikkana, on keskeinen.
Valtioneuvoston periaatepäätöksen (2003) mukaan sosiaalialan
henkilöstön osaaminen turvataan, henkilöstön tehtävärakennetta
ja työoloja kehitetään sekä palvelurakenteita ja toimintoja
uudistetaan. Samalla on laadittava valtakunnalliset suositukset
sosiaalityöntekijöiden ja sosionomien (AMK) tehtävä- ja ammattirakenteesta.
Työnohjausta ja työturvallisuutta on kehitettävä,
samoin sosiaalityön ja -alan työntekijöiden työ- ja toimintakyvyn
ylläpitoa. Periaatepäätöksen tavoitteilla on selkeä yhteys
myös alan koulutusratkaisuihin.
Sosiaalialan painoarvo julkisessa taloudessa on suuri (yli
10 % osuus BKT:sta ja 30 % sosiaaliturvan kokonaismenoista).
Hyvinvointivaltioon kohdistuvien paineiden vuoksi on tärkeää,
että taloudelliset resurssit hyödynnetään tehokkaasti. Tämä edellyttää
sosiaalialan henkilöstöltä korkeaa koulutustasoa ja tutkimustiedon
täysimääräistä hyväksikäyttöä. Ratkaisemattomat ongelmat
tulevat yksilöille ja yhteiskunnalle sekä sosiaalisesti että
taloudellisesti kalliiksi. Siten korkeatasoinen sosiaalityö, hyvin
toimivat sosiaalipalvelut ja hyvinvointi-interventiot merkitsevät
pitkällä aikavälillä säästöjä. Sosiaalityö ja sosiaalipalvelut koskettavat
noin 15 % koko väestöstä. Tämä tarkoittaa noin 300.000
kotitaloutta. Lisäksi on huomioitava, että vuonna 2005 sosiaalipalveluissa
toimi 7,34 % maamme työllisestä työvoimasta, ja
osuuden on laskettu kasvavan 7,98 prosenttiin vuoteen 2015
mennessä (Vuorensyrjä 2006, 61).
Sosiaalialan ja sosiaalityön yhteiskunnallinen painoarvo on
näilläkin mittareilla arvioituna huomattava. Toisaalta sosiaalityön
ongelmana on ollut koko sen koulutushistorian ajan tarpeisiin
nähden liian pieni koulutusvolyymi (Vuorikoski 1999), eikä
tarve siis ole ainakaan vähentymässä.
Niinikoski ym., 2005)
Sosiaalityön koulutus on vakiinnuttanut asemansa yliopistojärjestelmässä.
Sosiaalialan koulutusta on muutettu ja kehitetty
viimeisten kymmenen vuoden aikana, ja tätä kehitystä on tarkasteltu
Sosiaalialan osaamis-, työvoima- ja koulutustarpeiden
ennakointihankkeessa (SOTENNA; Vuorensyrjä ym. 2006).
Koulutusjärjestelmässä tapahtuneet muutokset ovat vaikuttaneet
osaltaan alan tehtävärakenteen hämärtymiseen samalla kun
tehdyillä koulutusratkaisuilla on pyritty vastaamaan työmarkkinoiden
tarpeisiin. Sosiaalialan kentällä tarvitaan monenlaista
osaamista ja ammattilaisia, joten yhdenmukaisen koulutuksen
järjestäminen ei ole tarkoituksenmukaista. Tätä taustaa vasten
on myös nähtävä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välinen
työnjako.
Tulevaisuuden henkilöstön tilanne sosiaalityössä huolestuttaa,
sillä merkittävä osa pätevistä sosiaalityöntekijöistä (kolmannes,
noin 1500–1700) siirtyy eläkkeelle vuoteen 2010 mennessä.
Pätevistä sosiaalityöntekijöistä on nyt jo pulaa. Kysymys siitä,
miten turvata asiantuntevan ja riittävän henkilöstön saanti alalle ja lisätä kiinnostusta sosiaalialaan työpaikkana, on keskeinen.
Valtioneuvoston periaatepäätöksen (2003) mukaan sosiaalialan
henkilöstön osaaminen turvataan, henkilöstön tehtävärakennetta
ja työoloja kehitetään sekä palvelurakenteita ja toimintoja
uudistetaan. Samalla on laadittava valtakunnalliset suositukset
sosiaalityöntekijöiden ja sosionomien (AMK) tehtävä- ja ammattirakenteesta.
Työnohjausta ja työturvallisuutta on kehitettävä,
samoin sosiaalityön ja -alan työntekijöiden työ- ja toimintakyvyn
ylläpitoa. Periaatepäätöksen tavoitteilla on selkeä yhteys
myös alan koulutusratkaisuihin.
Sosiaalialan painoarvo julkisessa taloudessa on suuri (yli
10 % osuus BKT:sta ja 30 % sosiaaliturvan kokonaismenoista).
Hyvinvointivaltioon kohdistuvien paineiden vuoksi on tärkeää,
että taloudelliset resurssit hyödynnetään tehokkaasti. Tämä edellyttää
sosiaalialan henkilöstöltä korkeaa koulutustasoa ja tutkimustiedon
täysimääräistä hyväksikäyttöä. Ratkaisemattomat ongelmat
tulevat yksilöille ja yhteiskunnalle sekä sosiaalisesti että
taloudellisesti kalliiksi. Siten korkeatasoinen sosiaalityö, hyvin
toimivat sosiaalipalvelut ja hyvinvointi-interventiot merkitsevät
pitkällä aikavälillä säästöjä. Sosiaalityö ja sosiaalipalvelut koskettavat
noin 15 % koko väestöstä. Tämä tarkoittaa noin 300.000
kotitaloutta. Lisäksi on huomioitava, että vuonna 2005 sosiaalipalveluissa
toimi 7,34 % maamme työllisestä työvoimasta, ja
osuuden on laskettu kasvavan 7,98 prosenttiin vuoteen 2015
mennessä (Vuorensyrjä 2006, 61).
Sosiaalialan ja sosiaalityön yhteiskunnallinen painoarvo on
näilläkin mittareilla arvioituna huomattava. Toisaalta sosiaalityön
ongelmana on ollut koko sen koulutushistorian ajan tarpeisiin
nähden liian pieni koulutusvolyymi (Vuorikoski 1999), eikä
tarve siis ole ainakaan vähentymässä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tulevaisuuden henkilöstön tilanne sosiaalityössä huolestuttaa,
"sillä merkittävä osa pätevistä sosiaalityöntekijöistä (kolmannes,
noin 1500–1700) siirtyy eläkkeelle vuoteen 2010 mennessä.
Pätevistä sosiaalityöntekijöistä on nyt jo pulaa. Kysymys siitä,
miten turvata asiantuntevan ja riittävän henkilöstön saanti alalle ja lisätä kiinnostusta sosiaalialaan työpaikkana, on keskeinen."
Niin olisihan näitä päteviäkin varmasti mutta kunnat eivät halua palkata heitä, koska pätevät työntekijät tulisivat palkan puolesta kalliiksi ja huostaanotot mahd.vähentyisivät. Mutta voihan asia olla niinkin että pätevät työntekijät eivät lähde pienipalkkaseen hommaan jonka kunta vain tarjoaisi.
Mutta mielenkiinnolla odotan radikaalista muutosta vuonna 2010, kun tuolloin päteviä sossuja ei juurikaan sitten varmaan ole lainkaan. Kun jo nyt mainitaan että
"Pätevistä sosiaalityöntekijöistä on nyt jo pulaa. Kysymys siitä,
miten turvata asiantuntevan ja riittävän henkilöstön saanti alalle ja lisätä kiinnostusta sosiaalialaan työpaikkana, on keskeinen."
Niin erikoista on minkä ratkaisun keksivät kun eivät ole ratkaisseet vuosiin tätä ongelmaa.
Eikös tuolloin olisi käräjä oikeus silloin paikallaan kun vain epäpätevät suunnittelevat tehtailla huostaanottoja? Käräjä oikeudessa oikeus tapahtuisi. Joten silloin olisi lähes ihan sama millä koulutuksella sossu olisi,kun asian vain saisi käräjä oikeuden käsiteltäväksi.
Sosiaalityön ja laajemmin sosiaalialan kehittäminen on ollut
runsaasti esillä 2000-luvun alussa. Sosiaalityön koulutus
nousee esiin lähes kaikissa kehittämis- ja uudistamishankkeissa.
Muun muassa Sosiaalityö hyvinvointipolitiikan välineenä
2015 –toimenpideohjelmassa on suositeltu koulutuksen aloituspaikkamäärien
lisäämistä, tutkinnon opintopistemäärän
kasvattamista ja käytännön opetuksen kehittämistä erillismäärärahan
turvin.
Nykytilanteessa pätevistä sosiaalityöntekijöistä on erittäin
suuri pula. Tilanne tulee tulevaisuudessa vielä heikentymään,
ellei koulutuksen volyymia kasvateta tarvetta vastaavasti.
Sosiaalityön koulutusta on leimannut koko sen historian
ajan tarpeisiin nähden liian pieni koulutusvolyymi. Vuoteen
2010 mennessä eläkkeelle siirtyy merkittävä osa pätevistä sosiaalityöntekijöistä
(kolmannes eli noin 1500–1700 henkeä),
ja nytkin pätevien osuus kaikista sosiaalityöntekijöistä on vain
75 %. Tästä on syntymässä osaamisvaje, joka uhkaa jo merkittävästi
sosiaalipalvelujen laatua koko maassa.
Samaan aikaan kansalaisten kohtaamat sosiaaliset ongelmat
ovat monimutkaistuneet ja monimuotoistuneet. Pitkittynyt
työttömyys, päihde- ja mielenterveysongelmat, maahanmuuttajien
vaikeudet ja erityisesti lasten ja nuorten hyvinvoinnin
vajeet näyttävät jatkuvasti olevan lisääntymässä. Lisäksi väestörakenteessa
tapahtuu muutoksia, jotka nekin osaltaan kasvattavat
sosiaalityön ja sosiaalipalvelujen tarvetta.
Sosiaalityön painoarvo on julkisessa taloudessa erittäin
suuri, mitattiinpa sitä millä mittarilla hyvänsä. Sosiaalialan
menot ovat 30 % sosiaaliturvan kokonaismenoista ja yli 10 %
bruttokansantuotteesta. Sosiaalityö ja sosiaalipalvelut koskettavat
noin 15 prosenttia koko väestöstä eli noin 300 000 kotitaloutta.
Lisäksi sosiaalipalveluissa toimii yli 7 % koko maan
työllisestä työvoimasta.
Yliopistossa suoritettu tutkinto, joka sisältää pääaineopinnot
sosiaalityössä, on ainoa koulutus joka antaa kelpoisuuden
sosiaalityöntekijän tehtäviin. Koulutukseen kohdistuu näin ollen
valtavia paineita, joista selviytyminen edellyttää vankkaa
lisäpanostusta ja -resursointia sen toteuttamiseen ja kehittämiseen