HALLITUKSEN TYPERÄT LAUSUNNOT VAARANTAVAT OSAKESÄÄSTÄMISEN.
Osakesäästäminen on tavallisen ihmisen yksi säästämismuoto.
Oskesäästämisen tuotto on niitä osinkoja, joita yhtiöt maksavat ja joita säästäjät myös odottavat sijoittamalleen rahalleen.
Osinkojen maksamatta jättäminen vaarantaa osakesäästämisen.
Kuka nyt sellaiseen paikkaan rahansa laittaa josta ei ole tulossa mitään tuottoa.
Laitetaanko rahat muualle ja yritykset saavat rahoittaa toimintaansa finanssirahoituksilla, eli pankkilainoilla?
Yrityksien edullisinta rahoitusmuotoa on osakkeannit, osakkeita ostamalla sijoittajat rahoittavat yritysten toimintaa.
Erikseen on sitten elää toivossa, että joskus saa ostamistaan osakkeista enemmän kuin on maksanut, se on sitten sitä osakkeilla tapahtuvaa kaupankäyntiä, jonka mahdollisesta voitosta maksetaan myöskin pääomatuloveroa.
Osakesäästäminen on tavallisen ihmisen yksi säästämismuoto.
Oskesäästämisen tuotto on niitä osinkoja, joita yhtiöt maksavat ja joita säästäjät myös odottavat sijoittamalleen rahalleen.
Osinkojen maksamatta jättäminen vaarantaa osakesäästämisen.
Kuka nyt sellaiseen paikkaan rahansa laittaa josta ei ole tulossa mitään tuottoa.
Laitetaanko rahat muualle ja yritykset saavat rahoittaa toimintaansa finanssirahoituksilla, eli pankkilainoilla?
Yrityksien edullisinta rahoitusmuotoa on osakkeannit, osakkeita ostamalla sijoittajat rahoittavat yritysten toimintaa.
Erikseen on sitten elää toivossa, että joskus saa ostamistaan osakkeista enemmän kuin on maksanut, se on sitten sitä osakkeilla tapahtuvaa kaupankäyntiä, jonka mahdollisesta voitosta maksetaan myöskin pääomatuloveroa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
parhain, kuinka kansalta varastetaan laillisesti rahaa "osinkoina".
Tässä sulle aiheesta laulu:DD
http://www.youtube.com/watch?v=VD6zQqlrWEQ
Kyllä niin esimerkki on ihan hyvä:
Myöskin>
Yrityksiin palkataan johtajat hyvillä palkoilla tekemään hyvää tulosta, mutta miksi maksetaan optioita ym. sehän kuuuu jo siihen palkkaan jonka vuoksi heidät on palkattu eli tekemään hyvää tulosta.
Fortum on esimerkki rahan vallasta, jota eliitti joukot keskuudessaan "viljelelee" eli rahaa kylvetään kavereille.
Päätöksiä tekevät yhtiöiden hallituspomot, joilla ei aina itsellään ole yhtään osaketta, mutta jonkun yrityksen omistuksessa on suuria osakeomistuksia, joista he pomoina päättävät.
Esimerkiksi työeläkevakuutusyhtiöillä on isot osakkesalkut, mutta päätöksiä tekevät ne pomot, jotka ovat siellä vallassa ja sitten sanotaan, että omistajat päättävät, oletko ottanut osaa oman työeläkevakuutusyhtiösi päätöksiin, tuskimpa.
Samoin menetellään muissakin isoissa yhtiöissä, päätöksiä tekevät ne suomen rahavallan eliittijoukot, jotka kavereilleen päättävät jakaa optioita ym. muita rahallisia etuja.
Saatana
Kirjoittanut: kun vituttaa 18.1.2009 klo 17.14
Minä olen eläkeläinen eläkkeet noin 10000 € vuodessa, muut tuloni ovat säästösijoitusten pienet osinkotulot, nyt Vanhanen vaatii, ettei osikotuloja maksettaisi vaan säästetäisiin nousukauteen.
Nythän minä noita tuloja juuri tarvitsenkin, kun eläkkeet jäävät jatkuvasti jälkeen.
Kuule Vanhanen silloin kun sinä ja muut suurituloiset laskette palkojanne voin minäkin hyväksyä pienempiä tuloja.
Tuollaisia pukkeja meillä on kaalimaan vartijoina.
Anna köyhille se mikä köyhille kuuluu ja ota tosi suurituloisilta pois ne jakovarat, jotka heille nousukauden aikana jaoit.
Nytkin annoit verohelpotuksia ja ostovoimaa juuri suurituloisille.
Pieniä osikotuloja ei saisi verottaa yhtään, ettekö te nuijat osaa laatia niitä lakeja sellaisiksi, että veroja kerätään sieltä, missä on isoja tuloja.
V K
Kirjoittanut: Vanhanen Katainen 18.1.2009 klo 17.55
V K = Vakio Kusetus
Kuka maksaa valtion ja kuntala-alan suuret palkat, no me veromaksajat, nyt verorahoilla maksetut palkat alas, eihän tässä muukaan auta....
Kirveelle
Kirjoittanut: töitä 18.1.2009 klo 18.11
Näinhän ne ovat värkänneet.
Minullakin on pienistä eläkkeistä veroprosentti alle 20%, mutta esim. säästöjen korkotuloista jotka ovat tosin aika pienet, niistä menee 28% veroa.
Kun pääomatulot laskevat suurituloisten veroastetta, niin minulla pääomatulot nostavat veroastetta.
Laaja veropohja tarkoittanee sitä, ettei vain anneta ostovoimaa pienituloisille
Matti
Kirjoittanut: kukkarossa 18.1.2009 klo 18.16
Pääministeri Matti Vanhanen kehottaa osakkeenomistajia tyytymään pienempiin osinkoihin tai luopumaan osingoista kokonaan, jotta yritysten ei tarvitse vähentää työntekijöitä.
- Tällaisessa taloustilanteessa osakkeenomistajien pitää luopua omastaan, ja otetaan ne osingot sitten hyvinä aikoina.
- Minun neuvoni on se, että nyt yritysten pitää harjoittaa erittäin kovaa malttia osinkojenmaksussa, muuten on turha perätä palkansaajiltakaan palkkamalttia tulevissa palkankorotuksissa.
LUOVU MATTI SINÄKIN SIITÄ MINKÄ OLET KANSALTA KERÄTYISTÄ VEROISTA SAANUT ISOON PALKKAPUSSIISI.
paska
Kirjoittanut: hommaaa 18.1.2009 klo 18.25
Matti ja Jyrki ottakaa lisää lainaa kansan piikkiin.
Olette hoitanut asioita huonosti, älkää syyttäkö mailmantaloutta, te olette jakaneet kansantuloa siten, että tuloerot ovat kasvaneet ja köyhyys on lisääntynyt.
Ainakin pieniä osakesäästäjiä on enää turha huutaa taantumatalkoisiin. Osakkeenomistajat ovat jo menettäneet mittavat määrät rahaa kun osakekurssit sukelsivat.
Hallituksen
Kirjoittanut: huvimestarit 18.1.2009 klo 18.36
Vanhanen toivoo osakkeenomistajien ottavan mallia valtiosta, joka ei odota saavansa osinkoja ollenkaan.
--------------
Valetta, minä valtion osakkaana toivon, että saan yhteiskunnan palveluita edullisemmin ne ovat niitä minun osinkoja, mutta sinä nostat jatkuvasti kaikkia maksuja ja viet ansaitut osingot, joita 43 vuotta perse limassa yritin hankkia.
MUTTA MATTI SINÄ OTATKIN KANSAN PIIKKIIN VELKAA, KENENKÄ PIIKKIN MINÄ VOISIN OTTAA VELKAA, JOTTA OMATALOS ELPYISI?
Hallituksen
Kirjoittanut: hupikoulussa 18.1.2009 klo 20.58
Tämä Vanhasen juttu on taas niitä hallituksen huulia, joilla ihmisiä sumutetaan.
Suomessa on lähes 1 miljoonaa taloutta jotka omistavat arvopapereita, eivät he kaikki ole miljonäärejä.
Joku omistaa muutaman satasen edestä ja joku muutaman miljoonan edestä, nämä osigot ja muut pääomatulot pitäisi olla progressiivisesti verotettuja kutten ansiotulotkin, silloin suuret pääomatulojen saajat joutuisivat maksamaan niistä suurista tuloista suhteessa enemmän kuin pienet pääoman saajat.
Mutta meillähän kaiki tehdään rahavallan haluamalla tavalla ja nuijitaan politiikkojen päätöksillä sellaisiksi, että maailma on se miltä se tänäpäivänä näyttää eli finanssikriisissä ollaan, suomeksi kusessa.
Höpötä sinä
Kirjoittanut: vain jos ei mene perille 18.1.2009 klo 20.46
Höpö
höpö! 18.1.2009 klo 21.10
Pääomatulot ei nosta mitään veroastetta, ne on kaikilla samat! Turha tänne esittää mitään paskaa, joku voi saada väärän käsityksen.
-----------------
Kokonaisveroaste nousee pienituloisilla, kun ansiotuloista menee esimerkiksi 20% ja pääomatuloista 28%.
Veroaste voi pääomatuloista riippuen olla 26% ja se nostaa sitä 20% aika paljon.
Suurituloisillahan se on päinvastoin, esim. ansiotuloista 45% ja pääomatuloista 28% veroaste jää 31% niistähän saa lukea lähes päivittäin.
voi
Kirjoittanut: anna mun 18.1.2009 klo 22.40
kaikki kestää. Päomatulo on kaikilla sama 28 %! Ansiotulon verotus on progressiivinen ja valitettavasti kadehtimasi suurituloiset maksavat tuloistaan jopa yli puolet veroa. Miten sinä saat veroasteen pienenemään suurituloisilla? Kerro se meille niin olet nero! Kirjoituksestasi päätellen olet kyllä idiootti!
______________________________-
VASTAAN TÄSSÄ KYSELE JOS ET YMMÄRRÄ
Tässä tämä idiootin esimerkki:
Pienituloisella pääomatulot nostavat verotusta ja suurituloisella se toimii päinvastoin.
ansiotuloja 10000€ veroprosentti 20%
veroihin 2000€
korkotuloja 5000€ veroprosentti 28%
veroihin 1400€
tulot yhteensä 15000€
verot yhteensä 3400€
maksettu 15000€ tuloista 3400€ veroja, joka on siis 22,66% meni veroihin.
Suurituloinen vain esimerkki:
ansiotulot 80000€ veroprosentti 45%
veroihin 3600€
pääomatulot 1000000€ veroprosentti 28%
veroihin 280000€
tulot yht. 1080000€
verot yht. 316000€
maksettu 1080000€ tuloista 316000€ veroja, joka on siis 29,25% meni veroihin.
Virheen korjaus oli 3600€ pitää olla 36000€,
mutta muut numerot on oikeita eikä muuta esimerkkien lopputuloksia.
Tässä tämä idiootin esimerkki:
Pienituloisella pääomatulot nostavat verotusta ja suurituloisella se toimii päinvastoin.
ansiotuloja 10000€ veroprosentti 20%
veroihi 2000€
korkotuloja 5000€ veroprosentti 28%
veroihin 1400€
tulot yhteensä 15000€
verot yhteensä 3400€
maksettu 15000€ tuloista 3400€ veroja, joka on siis 22,66% meni veroihin.
Suurituloinen vain esimerkki:
ansiotulot 80000€ veroprosentti 45%
veroihin 36000€ (korjattu)
pääomatulot 1000000€ veroprosentti 28%
veroihin 280000€
tulot yht. 1080000€
verot yht. 316000€
maksettu 1080000€ tuloista 316000€ veroja, joka on siis 29,25% meni veroihin.