Lihakset pois

Täällä oli aikaisemmin kirjoitus rasvakudoksen eli läskin jakautumisesta naisellisiin paikkoihin, jos laihduttaa ensin ja sitten antaa painon hiljalleen palautua. Eiköhän sama päde myös lihaksiin.

Monella transnaisella on naiseksi jopa huomiotaherättävän raamikas kroppa: hartioissa on leveyttä ja isot reisilihakset tekevät reidet miehekkään näköisiksi. Teholaihdutus puree myös lihaksiin, varsinkin jos ei samaan aikaan treenaa niitä kovasti. Tietysti vaikutus on kaikkein tehokkain, jos vielä samaan aikaan saa testosteronivaikutuksen pois.

Ihan yksityisajattelun tuloksena voisi ehdottaa, että transnaiselle paras muutosprosessin aloitus olisi teholaihdutus yhdistettynä antiandrogeenihoitoon ja vain vähäiseen liikuntaan. Jos painoindeksin pudottaa 20:een - vähän tietty luustosta riippuen - ja pitää sen alhaisena vaikkapa ensimmäiset puoli vuotta eikä harrasta juurikaan lihaksia vahvistavaa liikuntaa, niin varmasti miehinen lihaksikkuus kuihtuu pois. Hartiat ja selkä kapenevat, reidet ja sääret ohenevat tikuiksi. Sen jälkeen on estrogeeneillä hyvä pohja, johon kasvattaa naisellisia muotoja.

Tällaista vähäisen liikunnan kuuria ja lihasmassan vähentämistä tuskin kukaan lääkäri suosittelisi, mutta ehkä kohtuudella toteutettuna - esim. pitkiä, rauhallisia kävelylenkkejä ja kevyttä, venyttelevää aerobiciä - se ei olisi terveydellekään haitallista. Kävisiköhän tämä hoitosuositukseksi?
201891
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Paras on kun yrittää pitää itsensä normaalipainossa koko ajan, se lihoaminen tässä suurin ongelma on muutenkin. Lihakset kyllä pienenee ajanmittaan ihan itsestäänkin, eli ei kannata tehdä yksinkertaisista asioista niin monimutkaisia...

Äänestä

Kyllä ne lihakset muuttuu ilman mitään erityistä ohjelmaa ja jopa nopeasti. Yllätyin lihasvoiman heikkenemisestä kun kukaan ei ollut tästä erityisesti maininnut. Luulin jo sairastuneeni kun en enää jaksanut lenkkeillä samalla vauhdilla. Kaikki tämä jo muutama kuukausi hormonien aloituksesta. Saahan niitä lihaksia säästettyä kovalla treenillä, mutta sittenkin ne pyrkivät naisistumaan. Jopa hartiat kapenivat kun lihakset kutistuivat.

Äänestä

Suurin osa miehistä tuskailee langanlaihojen reisiensä kanssa ja suurin osa naisista kiroaa paksuja reisiään. Ja sitten transnainen saa isot reisilihakset, joita vihaa, ilman raskasta treeniä. Tasan ei käy onnen lahjat...

Äänestä
  • Antiandrogeenit ja estrogeenit muuttavat tuon tilanteen. Transnaisen reisilihakset ohenevat naisten kaltaiseksi. Koska minulla ei ole kertynyt rasvaa kovin paljon reisiin, niin jalat on melkoiset tikut entiseen verrattuna. Testoilla pohkeetkin olivat muodokkaammat kuin nyt.

    Äänestä

  • tasaantuu kirjoitti:

    Antiandrogeenit ja estrogeenit muuttavat tuon tilanteen. Transnaisen reisilihakset ohenevat naisten kaltaiseksi. Koska minulla ei ole kertynyt rasvaa kovin paljon reisiin, niin jalat on melkoiset tikut entiseen verrattuna. Testoilla pohkeetkin olivat muodokkaammat kuin nyt.

    Reisiläskit tuleekin pikkuhiljaa ajan kanssa. Älä siis murehdi, saat ne IHAN VARMASTI.

    Äänestä

  • ajan kanssa kirjoitti:

    Reisiläskit tuleekin pikkuhiljaa ajan kanssa. Älä siis murehdi, saat ne IHAN VARMASTI.

    Tämä oli juuri se pointti niissä aikaisemmissa kirjoituksissa, että laihtuminen ja uudelleenlihoaminen saavat läskit jakautumaan naiselliseen tapaan. Tapahtuuhan se vuosien mittaan varmasti muutenkin, mutta nopeammin käy, jos sitä vähän avustaa.

    Sama ajatus minulla oli tässä lihasten kutistamisessa, mutta sen taitaa hormonit hoitaa aika nopeasti ilman omaa myötävaikutustakin.

    Äänestä

  • Onhan se kun toiset tässä pohtivat, miten pääsisi poikamaisen kapeasta lantiosta eroon ja saisi perseen leviämään ja reisiin läskiä. Tällaisiin murheisiin voi olla geneettisillä naisilla empatiat vähissä.

    Äänestä

  • Kata-riina40 kirjoitti:

    Onhan se kun toiset tässä pohtivat, miten pääsisi poikamaisen kapeasta lantiosta eroon ja saisi perseen leviämään ja reisiin läskiä. Tällaisiin murheisiin voi olla geneettisillä naisilla empatiat vähissä.

    itse huomattu viime keväänä että ei ne
    edellis kesänä ostetut ihanat mukavat
    sopivat housut enää mahdu kunnolla... :(

    kiristi perseestä ja reisistä...

    Äänestä

  • huomattu kirjoitti:

    itse huomattu viime keväänä että ei ne
    edellis kesänä ostetut ihanat mukavat
    sopivat housut enää mahdu kunnolla... :(

    kiristi perseestä ja reisistä...

    Juu ja hameet alkaa kummasti pönköttää takamuksesta vaikka vyötäröstä on löysää.

    Äänestä

  • tasaantuu kirjoitti:

    Antiandrogeenit ja estrogeenit muuttavat tuon tilanteen. Transnaisen reisilihakset ohenevat naisten kaltaiseksi. Koska minulla ei ole kertynyt rasvaa kovin paljon reisiin, niin jalat on melkoiset tikut entiseen verrattuna. Testoilla pohkeetkin olivat muodokkaammat kuin nyt.

    koska monilla miehillä edes kohtuulihaksikkaat reidet on kiven takana ja vaatii vuosien raskaat jalkakyykkytreenit. Niin ihmettelen miten ts-naisella voi olla ongelmallisen isot reidet.

    Äänestä

  • Kata-riina40 kirjoitti:

    Onhan se kun toiset tässä pohtivat, miten pääsisi poikamaisen kapeasta lantiosta eroon ja saisi perseen leviämään ja reisiin läskiä. Tällaisiin murheisiin voi olla geneettisillä naisilla empatiat vähissä.

    olemaan jos prosessiin lähdet eikä muuta tekemistä ole kuin miettiä tuollaisia joutavia asioita.

    Äänestä

  • helppoo tuu kirjoitti:

    olemaan jos prosessiin lähdet eikä muuta tekemistä ole kuin miettiä tuollaisia joutavia asioita.

    lähtee niin ei saa ajatella mitään omaan kehoon liittyvää, puhumattakaan nyt herrajumala siitä että miten siitä voisi ehkä saada jollain lailla nätinkin? Niin joo, naisethan ovat pelkästään henkisellä tasolla liikkuvia olentoja ja koreilu tai vaatteiden ja kehon pohtiminen on tiittien puuhaa...

    Äänestä

  • prosessiin kirjoitti:

    Heh..aivan loisto kommentti.
    Siis katsos varsinkin suomalainen TS-nainen on niin nainen, ettei tarvitse todistaa sitä millään ulkoisilla kotkotuksilla. Joku täälllä kirjoitti Maria-siskosta, ettei ole naisen velvollisuus olla kaunis. Joo, ei ole todellakaan, mut turha mussuttaa mistään läpimenostakaan, jos on tasoa M-S.

    Äänestä

  • kommentti! kirjoitti:

    Vaikkei naisella ole velvollisuutta olla kaunis, niin on se kuitenkin hauskaa.

    Äänestä

  • prosessiin kirjoitti:

    lähtee niin ei saa ajatella mitään omaan kehoon liittyvää, puhumattakaan nyt herrajumala siitä että miten siitä voisi ehkä saada jollain lailla nätinkin? Niin joo, naisethan ovat pelkästään henkisellä tasolla liikkuvia olentoja ja koreilu tai vaatteiden ja kehon pohtiminen on tiittien puuhaa...

    perse- ja reisiläskitkö tekevät sinut kauniiksi ja onnelliseksi?

    Äänestä

  • itsekin vähän kirjoitti:

    perse- ja reisiläskitkö tekevät sinut kauniiksi ja onnelliseksi?

    miesmäisen luiseva takapuoli ja reidet, niin kyllä rasvakerros kaunistaa ja tekee naisellisemmaksi. Ei lihava tarvitse olla...

    Äänestä

  • kommentti! kirjoitti:

    Heh..aivan loisto kommentti.
    Siis katsos varsinkin suomalainen TS-nainen on niin nainen, ettei tarvitse todistaa sitä millään ulkoisilla kotkotuksilla. Joku täälllä kirjoitti Maria-siskosta, ettei ole naisen velvollisuus olla kaunis. Joo, ei ole todellakaan, mut turha mussuttaa mistään läpimenostakaan, jos on tasoa M-S.

    päivääkään hormoneilla, että se ei ehkä oo paras esimerkki.

    Äänestä

ennen kuin aloitin hormoonit. Sairaus masensi ja sitä masennusta parantelin syömällä. Nyt aloin taas pudottamaan painoa, mutta onnistuko se, jos hormoonit muutenkin lihottavat. Onneksi en ole muutenkaan ollut kovinkaan lihaksikas, sillä työni on melko kevyttä.

Äänestä
  • Ei hormonit ole ainakaan mua lihottaneet. Kun pitää syömisensä kurissa.

    Äänestä

Paljonko nousee jalkakyykystä? Jos ei nouse vähintäänkin 2 kertaa oma painosi, ei sinulla mitään lihaksia olekaan, vaan kuvittelet vain.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kata-riina40 kirjoitti:

Täällä oli aikaisemmin kirjoitus rasvakudoksen eli läskin jakautumisesta naisellisiin paikkoihin, jos laihduttaa ensin ja sitten antaa painon hiljalleen palautua. Eiköhän sama päde myös lihaksiin.

Monella transnaisella on naiseksi jopa huomiotaherättävän raamikas kroppa: hartioissa on leveyttä ja isot reisilihakset tekevät reidet miehekkään näköisiksi. Teholaihdutus puree myös lihaksiin, varsinkin jos ei samaan aikaan treenaa niitä kovasti. Tietysti vaikutus on kaikkein tehokkain, jos vielä samaan aikaan saa testosteronivaikutuksen pois.

Ihan yksityisajattelun tuloksena voisi ehdottaa, että transnaiselle paras muutosprosessin aloitus olisi teholaihdutus yhdistettynä antiandrogeenihoitoon ja vain vähäiseen liikuntaan. Jos painoindeksin pudottaa 20:een - vähän tietty luustosta riippuen - ja pitää sen alhaisena vaikkapa ensimmäiset puoli vuotta eikä harrasta juurikaan lihaksia vahvistavaa liikuntaa, niin varmasti miehinen lihaksikkuus kuihtuu pois. Hartiat ja selkä kapenevat, reidet ja sääret ohenevat tikuiksi. Sen jälkeen on estrogeeneillä hyvä pohja, johon kasvattaa naisellisia muotoja.

Tällaista vähäisen liikunnan kuuria ja lihasmassan vähentämistä tuskin kukaan lääkäri suosittelisi, mutta ehkä kohtuudella toteutettuna - esim. pitkiä, rauhallisia kävelylenkkejä ja kevyttä, venyttelevää aerobiciä - se ei olisi terveydellekään haitallista. Kävisiköhän tämä hoitosuositukseksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu