Kuinka moni uskoo/tietää että on joutunut siepatuksi maan ulkopuolisen älyn toimesta ? Kuinka monella teistä on "implantti/implantteja", ja missä ?
Siepatut
Nimetön
7901
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ketään maan ulkopuolinen olento ei ole koskaan kaapannut ketään meikäläistä. Hullut väittävät, että heitä on kaapattu, eivät terveet.
Miksi olet täällä yliluonolliset keskustelu palstalla ? Sinulla ei tietenkään ole kokemusta ja uskot vain mitä muut sanoo/kirjoittaa ? Kysyn että etkö sinä olekin hullu ?
Jep minulla on ollut implantti jo useamman vuoden. Oikeastaan niitä on jopa useampia, maanulkopuolinen äly asensi osan jo ennen syntymääni, osa on asennettu jälkikäteen. Kärsin niistä, toisaalta olen siten tavallisia kadundallaajien yläpuolella.
Voi teitä tavallisia raukkoja joita ei ole valittu,teistä tulee orjiani.Siksi pikku pissa ja kakkavaivat implantin takia eivät haittaa, ei myöskään se, että räkä valuu koko ajan ylähuultani pitkin leualle ja kaulukseen.
Implantin kautta terveyttäni tarkkaillaan enkä koskaan sairastu mihinkään virtsa tai räkätauteihin, mielenterveyteni on erittäin vahva ja tietoisuuteni aivan toista maata kuin maanihmisillä jotka ovat alkuapinan asteella verrattuna minuun. Hammasimplantti vahtii ettei minua voi myrkyttää tai tartuttaa mitään oksennustauteja, automaattinen oksennusrefleksiimpulssi lähtee välittömästi hammasimplanmtista ja näin vältyn saamasta tartuntaa, pahan myrkytysyrityksen jälkeen suojasi implantti minua kolmen päivän oksenteluimpulsseilla! Mutta sen virtapiirit eivät koskaan lopu.
Pimpissäni on myös implantti ja sillä kartoitetaan maan alkumiesten penisrakennetta ja tilaa, kuvart ovat galaktisen liiton arkisrtoissa ja kirjastossa analyyseineen nähtävillä. Itselläni on pään sisällä verkkoimplantti, jolla näen aina alkumiehen peniksen koon jos hän on aiemmin ollut parisuhteessa toiseen impalantoituun yhteyshenkilöön ja näin vältyn hyödyttömiltä, turhilta ja mitään antamattomilta tutkimuskohteilta.
Oöen synnyttänyt avaruudessa 5000 lasta jotka kehitetään synnytyskupolin kvarkissa marski on muuten yhden lapseni "neferatiokasperin" kummitäti, hän on jo nykyisin oman linnunratajärjestelmänsä "kekkivollin" pääkonsultti, hän ei kuole koskaan ja on nyt jo 3490 vuoden vanha mitattuna galksin kirähtämisnopeusvuodella. Olen hänestä erittäin ylpeä!
Hankkikaa tekin oma implantti, voin lähettää ohjeet hankinnasta sähköpostilla jos laitatte sp osoitteenne syntymäaikanne ja tilinumeronne tänne!
Jokaisella meistä on joku ongelma, mutta emme me niitä tänne ilmaise, me ihmiset.
Te maan ihmiset ilmaisette ongelmanne jo pelkällä läsnäolollanne. Minulla ei galktisuniversaalisen sivistyneisyyteni ja implanttieni ansiosta ole mitään ongelmia tai sairauksia.
Mikäs se yks ohjelma oli joka tuli tv:stä tossa jokunen aika sitten jossa joku suomalainen naikkonen väitti olevansa ulkoavaruudesta. Siinä oli jotain juttua siitä, että hänen lapsensa olisi siepattu kohdusta ja siitä oli kai jotain näyttöä?(itse epäilen kaikkea). Ja tämä nainen sanojensa mukaan tapaili tätä tytärtään joka tuli sieltä ulkoavaruudesta.
Ohjelma jäi seuraamatta kunnolla koska mulla oli just silloin musiikillisen idean toteutus meneillään. Ei voinut seurata ohjelmaa.
Kertokaapa te jotka katsoitte ohjelman tarkemmin tuosta jutusta.
terv:*Höpisijä*
sulla on perseessä implantti.