Tinnitus

Sain tylyn vastauksen sairaanhoitajalta kun tilasin aikaa lääkärille tinnituksesta ei siihen mikään auta no kysyin kai lääkäri antaa lähetteen jatkotutkimuksiin vastaus ei anna.lupasi sentään kuulokäyrän ottaa.
olen jo useamman vuoden kärsinyt tinnituksesta molemmissa korvissa nyt vasemmassa korvassa on tinitus voimistunut
häiritseväksi ei muuten kun nukkumaan mennessä vaivaa olen joutunut käyttämään unilääkkeitä. Tietysti on mieli matalalla ja ahdistunut kun ajattelee asiaa ja ruokkii itseään lukemalla netistä kaikkea ja epätietoisuus mikä korvia vaivaa. kun pääsisi tutkimuksiin se ehkä helpottaisi .Taitaa ainona vaihtoehtona olla mennä yksityiselle lääkärille .Ihmettelen mistä tässä veroja maksetaan kun ei edes saa julkisia lääkäri palveluja saa kun niitä tarvitsee .
oleteko päässyt kyseisestä vaivasta lääkäriin ja jatkotutkimuksiin?
71205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Katso sopivilla hakusanoilla mitä tietoa tinnituksesta saat esiin Googlella. Korvalääkäri kertoisi sinulle suunnilleen samat asiat.
Minun kohdallani pääsy lähetteellä onnistui korvalääkäriinkin. Hyötyä ei tosin ollut kuin kuulokäyrästä.Sain mielenrauhaa jossain määrin siitä.

Äänestä

Mulla on tinnitus ollut "elämänkumppanina" jo yli 20 vuotta ja siihen jollainlailla kyllä tottuu vuosien saatossa. Mitään lääketieteellistä parannuskeinoa ei valitettavasti ole, tärkeintä on seurata kuulokäyrää. Jos kuulokäyräsi laskee tulevaisuudessa sille tasolle, ettet pärjää enää ilman apuvälineitä - tämä on peruste tutkimuksille ja seurannalle. Tietysti on olemassa terapioita, joilla opetetaan hyväksymään tinnitus ja elämään sen kanssa - itse en ole koskaan tällaisissa käynyt. Vertaistuen saaminen voi kohdallasi olla helpottava asia, hae netistä tinnitusyhdistyksen sivuilta oma paikallisyhdistyksesi.
Oma tinnitus vaihtelee väsymyksestä ja päivästä riippuen, olen pyrkinyt vain hyväksymään sen osana itseäni, vaikka vaikeaa joskus olikin. Toivotaan, että tulevaisuudessa löytyy hoitokeino tähänkin vitsaukseen.

Äänestä

Minulla on tinnitus vaivannut jo 31 vuotta, alussa ei lääkärit paljoakaan noteerannut. n.9 vuotta menin yksityiselle lääkärille, joka kirjoitti lähetteen ja sitten tutkittiin paljon eri tutkimuksia, jopa aivokasvaimen mahdollisuus....ei siis ollut sitäkään, hyvä niin. Nyt reilu puoli vuotta sitten vasta löydettiin oikea syy, otoskleroosi. Sen vuoksi myös jatkuva korvien lukkoisuus/tukkoisuus eli sama tunne kun olet flunssassa ja välillä nestettä korvassa ja kivun tunteita korvassa...nyt olen menossa leikkaukseen, (otoskleroosi= kuulo estynyt johtumasta sisäkorvaan, koska jalustin on luutunut kuuloluuhun)ja onnistuessaan kuulo palautuu...

Äänestä
  • ollut minullakin joskus kun olen kuntoillut korvien lukkoisuutta . onko sinulta otettu kuulokäyrää ? itselläni on otettu hieman kuulon alenemaa vasemassa korvassa .Kärsitkö kummasakin korvassa tinnituksesta ?

    Äänestä

  • Pentti-. kirjoitti:

    ollut minullakin joskus kun olen kuntoillut korvien lukkoisuutta . onko sinulta otettu kuulokäyrää ? itselläni on otettu hieman kuulon alenemaa vasemassa korvassa .Kärsitkö kummasakin korvassa tinnituksesta ?

    Ensin toinen korva alkoi teininä ja myöhemmin toinen, vasta aikuisena. On otettu useampia kertoja kuulokäyrät ja tehty paljon muitakin testejä. Ensin kuulo aleni siinä korvassa, jossa tinnitti ensin ja nyt viime vuosina on myös tämä 'paremman' korvan kuulo alentunut aika paljon. Huonokuuloisuuden vuoksi mm. maskerin käyttö on aika mahdonta, koska sen pitäisi olla niin kovalla, että ääni peittyy, muut ei kyllä siinä metelissä nukkuisi. Sain viime vuonna diagnoosiksi otoskleroosin ja sen voi leikata, nyt odottelen aikaa siihen, kuulon pitäisi palautua tai ainakin parantua.

    Äänestä

Oletko kuullut tinnitusmaskerista? Ota yhteys lähinpään kuuluntutkijaan ja kysy ko. laitteesta.

Äänestä
  • Olen jossain yhteydessä lukenuut Maskerista . Kiitos tiedosta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pentti-. kirjoitti:

Sain tylyn vastauksen sairaanhoitajalta kun tilasin aikaa lääkärille tinnituksesta ei siihen mikään auta no kysyin kai lääkäri antaa lähetteen jatkotutkimuksiin vastaus ei anna.lupasi sentään kuulokäyrän ottaa.
olen jo useamman vuoden kärsinyt tinnituksesta molemmissa korvissa nyt vasemmassa korvassa on tinitus voimistunut
häiritseväksi ei muuten kun nukkumaan mennessä vaivaa olen joutunut käyttämään unilääkkeitä. Tietysti on mieli matalalla ja ahdistunut kun ajattelee asiaa ja ruokkii itseään lukemalla netistä kaikkea ja epätietoisuus mikä korvia vaivaa. kun pääsisi tutkimuksiin se ehkä helpottaisi .Taitaa ainona vaihtoehtona olla mennä yksityiselle lääkärille .Ihmettelen mistä tässä veroja maksetaan kun ei edes saa julkisia lääkäri palveluja saa kun niitä tarvitsee .
oleteko päässyt kyseisestä vaivasta lääkäriin ja jatkotutkimuksiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu