Vesikiertoisessa lattialämmityksessä reikä

painajainen raksalla

Meillä on valmistumassa uusi omakotitalo ja muutto kahden viikon päästä. Lauantaina kytkettiin vesikiertoinen lattialämmitys päälle ja sunnuntaina todettiin, että ilmeisesti yläkerrassa on vuoto. Syynä voi olla se, että kun lattialämmitysputkien päällä on levy, joka on ruuvattu kiinni, on joku ruuvi mennyt väärän paikkaan putkesta läpi. Tämä kai tarkoittaa sitä, että kun vesi oli vajaan vuorokauden liikkeellä, pitää yläpohjaa kai sitten kuivattaakin? Ja kauanko se vie? En tajua tällaista systeemiä, laitetaan vesiputkia, niiden päälle levyt ja sitten "arvotaan" (näin minä siitä ajattelen) mihin kohtaan voi ruuvin porata. Yritin silloin sanoa, että eikö noita levyjä voi kiinnittää ilman ruuveja, mutta eihän minua kukaan kuuntele koska olen nainen. Nyt haluaisian, että joku joka kenties on tämän saman painajaisen kokenut, kertoisi minulle miten asia etenee? Meillähän on siis yläkerta valmis, parketit ja kaikki. Mitä tämä mahd. vuoto-ongelma käytännössä tarkoittaa?

Toinen asia jota en voi käsittää on se, että piippu tehdään nyt, kun lattiat ja katot ovat valmiita. Minä olin sitä mieltä, että se olisi pitänyt tehdä sitä mukaa kun rakennetaan alakerrata yläkertaan ja siitä katolle. Mutta naisenahan en voi mistään mitään tietää. Nyt meillä on kaikki pinnat valmiina ja häiskät alkaa tehdä kattoon/lattiaan reikää saadakseen piipun läpi.

Olen tosi epätoivoinen tämän vesiputkiasian kanssa. Onni uudesta kodista muuttui painajaiseksi ja minä olen sairasloman partaalla. Meillä on kolme lastakin ja hekin ovat jo vieneet ja järjestelleet tavaroitaan huoneisiinsa.

Mieheni sanoi, että tuollainen vesikiertoinen lämmitysratkaisu on yleisin, mutta minun on vaikea uskoa sitä. Sehän on ihan älytön ratkaisu. Laitetaan vettä menemään pitkin rakenteita ja sitten käy näin.

5

10820

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kovin hyvältä

      Ensinnäkin ei lattialämmitysputkien alueelle saa ruuvata mitään kiinni. Ja kaikista huoneista pitäisi olla tarkat kuvat, joista voisi katsoa missä kohdassa putket menee (raudoitusristikoiden standardimitoilla helppo laskea reunasta alkaen) jos nyt jotain pitää kiinnittää ruuvaamalla. Tai tarkoitatko että teillä parketti laitettu koolauksen ja levyn päälle, eli ei ole betonivalua?

      Joka tapauksessa vuotokohta pitää löytää ja ottaa auki. Tämä voi olla isokin työ. Itse paikkaus onnistuu varsin helposti, itselläni tehtiin betonin sisällä olleeseen putkeen kun työmiehet porasivat yhden läpiviennin väärään kohtaan.

      Piipun muuraus on järkevää tehdä vasta kun kerrokset valmiit, saa tehtyä kerralla. Mutta ei reikiä pitäisi joutua tekemään, ne olisi pitänyt tehdä samalla kun lattiat/katot tehtiin ja laittaa vaikka vaneri/styroxi j.ne. tippumista/lämpövuotoja estämään piipun tekemiseen asti.

      Mutta yhteenvetona sanoisin kuitenkin: Älä menetä hermojasi/yöuniasi. Jos olette jo noin lähellä talon valmistumista ja vieläkin parisuhde ja talous edes jossain kunnossa, niin nyt tehkää mitä pitää, hoitakaa asiat kuntoon ja valmistautukaa nauttimaan hyvästä ja onnellisesta elämästä uudessa talossa! Noi asiat voivat olla työläitä ja maksaa hieman, mutta eivät ole mitään ylitsepääsemättömiä ja paljon pahempiakin juttuja olisi voinut tulla eteen!

    • just puhetta...

      Amiksessa töissä ja tästä oli puhetta just tänään LVI-puolen kanssa. Käsittääkseni ammattilaisilla on sellaista jotain värillistä kaasua jolla voidaan löytää se vuoto suht nopeasti, tämä tietenkin edellyttää että ainakin se lattialämmityspiiri jota epäillään, tyhjennetään vedestä ja täytetään ilmalla. Kyllähän siinä joutuu lattiapäällysteitä todennäköisesti purkamaan mutta ei sitä voi tekemättäkään jättää. Raksoilla sattuu tuollaisiakin juttuja, näitä yritetään parhaan mukaan välttää mutta aina jotain sattuu. Vesikiertoisen lattialämmityksen kanssa ei pitäisi koskaan tosiaan arpoa. Toisaalta ei kyllä auta arpoa sähköisenkään lattialämppärin kanssa. Kerran oli yksi tapaus, että oli sähköinen lattialämmitys ja tyyppi oli ihmetellyt suihkussa käydessään sellaista pientä sähköistä tunnetta jaloissa, se oli aina toistunut ja toistunut. Sitten oli alettu etsiä vikaa ja viimein oli löydetty jostain paneelista yksi ruuvi joka oli osunut johonkin sähköjohtoon ja alkanut päästää noita jännitteitä tai virtoja rakenteeseen ja kun rakenteessa oli ollut kosteutta, se oli johtanut jalkoihin sitä!

      Ikävä asenne jos sua ei kuunnella vain koska olet nainen - mutta ei se kyllä sitä asiaa hokemalla paranekaan. Olen minäkin nainen mutta mua kyllä kuunnellaan enkä ole mikään räyhääjä vaan hyvin rauhallinen argumenteissani. Riippuu tietenkin vastaanottavasta tahostakin tuo, miten kuunnellaan totta kai. Mutta olen huomannut että kun on tietoa, jolla perustella, niin yleensä kuunnellaan.

      Mun mielipide tuohon reikään on just se minkä toivottavasti olettekin jo tehneet että ei muuta kuin yhteys ammattilaisiin ja sitä kautta reikää metsästämään ja piiriä korjaamaan. Jos voi jotenkin lohduttaa, niin tuo on ainakin toisaalta näkyvä vika - kyllä vesikiertoisessa järjestelmässä voi olla hutilointeja silläkin tavalla että ne eivät noin dramaattisesti näy.
      Nuo on vähän noita tapauksia kun autokolarista itse vähin vammoin selvinneet harmittelee autonsa kohtaloa ja tavataan sanoa, että peltiähän aina saa. Ja kyllä sitä aina saa. Kyllä ne rakenteet kuivuu, älä sitä murehdi. Kaipa te vuodon havaittuanne pistitte sieltä heti vedet veks? No tsemppiä nyt joka tapauksessa.

      • Parempi mieli tänään

        Hei.
        Kun vika huomattiin, veden kierto suljettiin heti. Onneksi se vekotin näyttää heti jos paineissa on vikaa, tämä ehkä lohduttaa minua tulevaisuudessakin. Minä kun en enää luota koko systeemiin vaikka minulle on nyt vakuutettu, että ei ne putket itsestään siellä mene rikki. Vika löytyi vain yhdestä huoneesta. Onneksi siis ei pureta koko yläkertaa. Parkettia on purettu, lattialevyä ei vielä. Mutta epäilen, että kun se puretaan, löytyy ruuvi vesiputkesta :( Eikä niitä ruuveja ole arvottu, näin minulle on vakuutettu, mutta minä olen sitä mieltä että tuollainen tapa on "arpomista". Vaikka kuinka katsoisi missä kohtaa putket menee ja on kuvat ja kaikki, niin tosiasiahan on, että kun levy on päällä, et näe mihin ruuvi menee). Nyt vuoto siis korjataan ja tehdään tarvittavat muut toimenpiteet. Minä alan pikkuhiljaa toipua, vaikka vieläkin fyysiset oireet painaa päälle. Mieheni kyllä kuuntelee minua ja on aina sanonut, että sano vain mielipiteesi ja monta kertaa on ollut hyvä, että sanon, on mennyt asiat paremmin. Mutta just näissä kohtaa minusta on tuntunut, että "olen vain nainen", sillä enhän tiedä rakentamisesta mitään enkä varsinkaan noista "isoista" asioista, kuten piippu tai lattialämmitys. Ehkä oli tyhmää käyttää tuota sanontaa "olen vain nainen", koska paljon on naisia raksahommissa ja muissa teknisissä töissä ja ovat parempia kuin monet miehet. Mutta kaipa tuosta nyt kuitenkin välittyi se minun mielialani. Ilmeisesti me sitten muutetaan kuun vaihteessa ja minun täytyy jotenkin löytää taas iloa tähän asiaan, sillä tämähän on ainutkertaista - muuttaa uuteen omakotitaloon. Kiitos viestiini vastanneille.

      • eipaha ei paha
        Parempi mieli tänään kirjoitti:

        tyypillisesti 200 neliöisen talon lattioissa yhteensä noin 100 litraa vettä. jos tulee vuoto yläkertaan niin edes koko tuo määrä ei valu rakenteisiin. Tuo vesimäärä ei pilaa mitään taloa, onneksi.

        rapatessa roiskuu sano muurari.

        vertaa systeemiä jossa patterit seinillä kiertäähän sielläkin vesi. Ja sähkölämmitys taasen ei ole nykyaikaa enää.

      • dhsjksklkslöa
        eipaha ei paha kirjoitti:

        tyypillisesti 200 neliöisen talon lattioissa yhteensä noin 100 litraa vettä. jos tulee vuoto yläkertaan niin edes koko tuo määrä ei valu rakenteisiin. Tuo vesimäärä ei pilaa mitään taloa, onneksi.

        rapatessa roiskuu sano muurari.

        vertaa systeemiä jossa patterit seinillä kiertäähän sielläkin vesi. Ja sähkölämmitys taasen ei ole nykyaikaa enää.

        Ei pitäisi roiskua edes rapatessa. Yksi suuri syy näihin "vahinkoihin" on juuri asenteissa. Enää harvalla rakentajalla on ammattiylpeyttä vastata teoistaan

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      27
      3633
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      41
      2469
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      37
      2323
    4. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      7
      2067
    5. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      43
      1582
    6. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      1569
    7. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      14
      1402
    8. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      128
      1320
    9. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      271
      1304
    10. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      45
      1275
    Aihe