Miksi mittaetsin kamerat on niin suosittuja ammattilaisten parissa?
Jos oikein ymmärsin ulkomaalaisilta sivuilta ni mittaetsin kamera on suosittu esim. lehtikuvaajien ja muitten sellaisten parissa.
Mikä tekee kyseisestä kamerasta niin suositun.
Jos oikein ymmärsin ulkomaalaisilta sivuilta ni mittaetsin kamera on suosittu esim. lehtikuvaajien ja muitten sellaisten parissa.
Mikä tekee kyseisestä kamerasta niin suositun.
Vastaukset 5
Vanhimmat
... mittaetsimessä yhdistyy prismaetsimen ja elektronisen etsimen edut. Eli objektiivi saadaan lähelle kennoa, koska siihen väliin ei tarvita sitä peiliä (näin myös elektronisessa etsimessä), mutta etsinkuva on kirkas ja suuri ja viiveetön eikä pimene kuvauksen ajaksi (kuten on laita peili- ja elektronisessa etsimessä). Mittaetsinhän se on siksi, että sillä on mahdollista tarkentaa manuaalisesti koska siinä on pienellä prismalla heijastettu kuva siinä keskellä josta voi nähdä tarkennuksen vaiheen lisäksi etsimeen on heijastettu halokehä, jonka avulla rajauksen näkee täsmällisesti. Oikeastaan ainoa tämän etsintyypin puute on parallaksi virhe, joka johtuu siitä ettei etsin kuva ole täsmälleen sama kuin objektiivin tuottama. Parallaksi virhe kasvaa kohteen ollessa lähellä ja vastaavasti se on vähäisempi kaukana olevan kohteen kohdalla. Toinen huono puoli on korkea hinta. Mittaetsimet on tarkkuustyökaluja ja kalliita valmistaa. En ole kuullut, että kameratyyppi olisi kovin lehtikuvaajien suosiossa, mutta katukuvaajat suosivat tätä tyyppiä pienen koon, hiljaisuuden, nopeuden, ja laukaisuviiveen puuttumisen vuoksi. Esim. Leica, Zeissikon, Contax ovat maineikkaimpia tämän kameratyypin valmistajia. Viiskytluvun lopulta tuonne kahdeksankymmentäluvulle saakka monet valmistajat tekivät mittaetsinkameroita kiinteällä optiikalla (ei siis järjestelmiä) itselläni on Yashica viiskytluvun lopulta ja Minolta kuuskytluvun lopulta ja molemmat kuvauskunnossa ja toisessa parhaillaankin filmi sisällä. Digitaalisena tätä kameratyyppiä on tähän mennessä nähty Epson RD1 (oli likipitäen saman hintainen kuin Leica M8 ja käytti Leican optiikkaa) ja Leica M8 ja taitaa noiden kysyntä rajoittua aika suppealle porukalle. Itse saattaisin olla valmis tappamaan saadakseni Leican;-).
loppulause kruunaa :-)
Käytin 50-luvun lopuilla Leica IIIg - kameraa ja siinä oli parallaksinkorjaus etsimessä. Lähelle tarkentaessa etsimen helokehä painui alas ja sivuittain kuin laskeva aurinko.
.... noissa huippuvehkeissä se varmaan ei olekaan varsinainen ongelma. Korjaantuiko se kokonaan vaan vain parani?
Parallaksivirheen korjaus on Leicassa viety niin pitkälle kuin se inhimillisesti katsoen on mahdollista. Kehä liikkuu sen mukaan kuin tarkennetaan, ja rajaus on sangen tarkka koko objektiivin tarkennusalueella.
Pientä hienosäätöä ja tilannetajua kuvaajalta vaatii sen oivaltaminen, että kiinteäpolttovälisen objektiivin kuvakulma muuttuu kapeammaksi kun tarkennetaan lähelle. Järkeenkäyvää, koska objektiivin etäisyys filmitasosta kasvaa lyhimmälle veivattaessa. Kuvakulmamuutos on pieni mutta todellinen. Tämän korjaamiseksi tehdas kehoittaa katsomaan rajauksen helokehäviivan ulkoreunaa pitkin, kun kuvataan äärettömään ja viivan sisäreunaa pitkin lyhimmällä tarkennustäisyydellä operoitaessa. Sillä välillä liikuttaessa siltä väliltä. Tämän vuoksi myös eri polttovälien kehät on rakennettu eri paksuisista viivoista. Helppoa kun sen osaa.
Toinen tarina on sitten pääkohteen ja taustan sivu/pystysuuntaiset muutokset suhteesa toisiinsa. Tätä on vaikeampi selittää piirtämättä, mutta yllätyksiä tulee kun taustan taulu pökkääkin mallin päähän vaikka etsimessä näytti tilaa ja toleranssia olevan. Siihenkin tottuu kun kyllin kuvaa.
Leican vuoksi en ole murhannut, mutta katkerasti kadun köyhälistöleicani eli Minolta CLE:n myymistä taannoin kassavirran ehtymisen jarruttamiseksi.