Hienoa, Linux lähestuu jo 1% rajaa, hurjaa menoa etten sanois :D
********************
Windowsin markkinaosuus on maailmalla vajonnut alle 90 prosenttiin – ensi kertaa miesmuistiin. Netapplicationsin luvut eivät toki ole aivan tarkkoja, mutta trendi on selvä. Hämmästyttävää on se, ettei Linux näytä olevan juuri mitenkään ilmiön takana. Windowsin markkinaosuuden nakertaja löytyy aivan muualta.
Netapplications seuraa käyttöjärjestelmien osuuksia seuraamalla kymmenien tuhansien nettisivujen käyttäjä. Uusimpien lukujen mukaan Windowsin kaikkien versioiden osuus nettisivujen käyttäjistä on laskenut 89,62 prosenttiin.
Vielä viime vuonna Windowsin osuus liikkui 92,5-93,5 prosentin tuntumassa, joten muutos on selvä.
Apple nakertaa – ei Linux
Aiempina vuosina Linuxin odotettiin laittavan Windows ahtaalle ja nakertamaan sen markkinaosuuksia. Näin ei näytä käyneen. Linuxin osuus Netapplicationsin mittauksissa oli vain 0,83 prosenttia. Osuus on toki jopa kaksinkertaistunut viime vuodesta, mutta lukema on silti yllättävän pieni.
Windowsin laskun takana on sen sijaan Applen Mac-koneiden nousu. Macin osuus oli nyt 8,87 prosenttia, kun viime vuonna Macin osuus liikkui 6 prosentin tienoilla.
Mielenkiintoista on myös se, miten Applen Iphone on noussut käyttöjärjestelmälistoille. Iphonella on jo 0,37 prosentin osuus nettisivujen kävijöistä.
On toki muistettava, ettei nettisivujen kävijöiden seuraaminen ole aivan tarkka tapa mitata käyttöjärjestelmien markkinaosuuksia. Marraskuussa kotikäyttäjien osuus nettiselailusta oli tavallista suurempi, mikä voi hieman nostaa Linuxin ja Applen käyttäjämääriä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Ihmiset eivät yksinkertaisesti luota järjestelmään, jonka suosio on näin alhainen.
Jos on toimiva systeemi, jota osaa käyttää niin eipä siinä paljoa ole syytä alkaa vaihto-puuhiin.
Se riittää että homma pelaa.
Ja käyttis kun tulee koneen kylkiäisenä niin sitä ei koeta edes rahallisesti raskaaksi.
Ja jos käyttiksen päivittää vaikka joka 5v niin eipä se paljoa maksa.
"Harrastajat" ovat eri asia, oli käyttis mikä tahansa, silloin on jo muitakin tarpeita.
Toki linux saattaa tulevaisuudessa olla kova sana, mutta se vaatii vielä aikaa...
..työpöydällä joskus vuonna 2002. Nyt siinä ei ole mitään ihmeellistä vaan arkipäiväistä. Suomessa WWW-tilastot näyttää Linux-pohjaisille käyttöjärjestelmille yli 15% markkinaosuutta.
http://www.tekniikkapiste.fi/blogi/2008/12/03/5
Mutta jotain suurempaa pitää tapahtua että siitä tulis koko-kansan käyttis.
Ajan kanssa kyllä, ehkä, mutta jos homma jatkuu näin niin ei se kovin nopsaan siitä yleisty.
Mutta aika näyttää, mitäs sitä arpomaan ja vatvomaan :)
"Mutta jotain suurempaa pitää tapahtua että siitä tulis koko-kansan käyttis."
Ubuntu alkaa jo olla tasavallan käyttöjärjestelmä Windows XP:n tilalle. Jos nyt ei ihan ole toinen sormi perseessä ja toinen suussa niin ihmisillä Ubuntu on joko toisessa koneessa, dual boottina tai sitten ainoana käyttiksenä. Tapahtui se ns. läpimurto kuluttajien työpöydillä jo pari vuotta sitten että tämä on kyllä ihan arkipäivää. Lähinnä siinä tekisi itsensä pelleksi jos höpöttäisi jotain satuja 1% käyttäjämäärästä tai puhuisi jostain "Linuxin tulemisesta".
On tapahtunut jo, vanha juttu.