Nyt en

asiattomia viestejä vaan keskitytään kerrankin siihen pääasiaan eli uusperheen elämään. Miten teillä on koettu kun uusi yhteinen vauva on tullut taloon? Meillä on ihan pian tulossa joten jännittää :) Iskän lapset odottavat tätä uutta, mutta mietin miten osataan ottaa tarpeeksi myös isot sisarukset huomioon elämänmuutoksen myötä. Isällä on siis kokemusta mutta minä äitinä olen ihan untuvikko :)Kertokaan kokemuksianne...
6362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

meilla on siinä mielessä eri tilanne että itselläni on poika 9v miehelläni tytär 8 ja poika 6v. nyt ollaan yhteen muuttamassa mut tätä ennen ollaan oltu minun tai miehen luona lapsien kans. alussa oli mustasukkaisuutta varsinkin minun pojan puolelta oltiin totuttu kahdestaan olemaan ja eleleen. lapsilla oli valtataisteluita varsinkin mieheni poika taisteli huomiosta. nyt vuoden jälkeen kaikki on hyvin :) lapset tulee mainiosti toimeen. ja meki nyt ollaan mietitty yhteisen yrittämistä. siinä mielessä ihan hyvä että ikäeroa tulee olamaan yli 5v nuorimpaan. minkä ikäisiä miehesi lapset on? tottakai vauva vie vanhempien huomiota enimmäkseen mutta alusta asti ottaa isommat lapset mukaan vauvan hoitoon niin eiköhän se siitä :)
onnea paljon teille :)

Äänestä

asiaa noin paljon niin en usko teillä tulevan ongelmia. Ajattelet näköjään jo olemassa olevia lapsia muutenkin. Sisaruksilla voi tulla kateutta muutenkin ydinperheissäkin kun vauva saa huomion. Teillä on se hyvä puoli että isä voi antaa huomiota isommille lapsille paljon heidän siellä käydessään kun sinulla on tuo vauva ensimmäinen eikä vanhempia "jaloissa pyörimässä".

Meillä on lapseni isä tehnyt heti eromme jälkeen tyttöystävänsä kanssa vauvan ja lapseni ei mainitse koko vauvaa kotona, vaikka yritän kysellä "mitäs vauva, onko kasvanut" ja sillai. Piirsi perheen psykologilla ja vauvaa ei siinä ollut eikä isin uutta tyttöystävääkään. Lapseni käy siis juttelemassa psykologilla koska isi lähti aika äkkiseltään uuden matkaan ja heti tuli nainen raskaaksi. Oli rankka paikka pikkuiselle. En tiedä miten siellä päässä kohtelevat ja ottavat huomioon vauvan kanssa.

Äänestä

kun on entisetkin jättänyt äidin huomaan. Kyllähän mies silloin tällöin lapset luokseen ottaa, mutta se onkin eri asia kuin asua lastensa kanssa.
Aika uhkarohkeaa sunkin on tehdä lapsia miehen kanssa, kun on entisen vaimon ja lapset jättänyt. Kohta olet sinäkin varmaan menneen talven lumia. Sillä mihinkäs mies tavoistaan pääsee, kun uusi taas kiiltää kohta silmissä, jäät kuin nalli kalliolle lapsinesi. Ite en uskaltaisi tehdälapsia miehen kanssa joka jättää perheensä.

Äänestä
  • Siis kuka on sanonut että ne muksut asuvat äitinsä luona? Kun asuvat meidän kanssa!!!!!!!!!

    Äänestä

  • tehdä lapsia ollenkaan, isättömiksi ja jätettäviksi.

    Valitettavasti siihen hommaan ei ole älykkyysrajaa.

    Äänestä

Heips! vastaan koska itse aikoinaan mietin aivan samoja asioita mutta en uskaltanut tällä palstalla edes tuoda esille mitään kysymyksiä. Yleensä pysyn taka-alalla ja lueskelen mitä täällä tapellaan. Nyt kuiteskin teki mieli kertoa sulle rohkaisevaa tarinaa; meillä meni tän kanssa oikein hyvin. Kesällä tuli pieni suloinen poikavauva taloon ja miehen 10-vuotias tytär on sitten tähän hyvin sopeutunut. Vähän taustafaktaa : mies ja exä eronneet jo pari vuotta ennen minun astumista kuvioihin, me taas oltiin yhdessä viisi vuotta ennen kuin vauva teki tuloaan, että tyttärellä on ollut siinä mielessä aika mukava aika sulatella asioita.

Tärkeitä asioita kuitenkin jotka ovat pehmentäneet tätä tytölle ehkä uhkaavan-tuntuista asiaa on esim se että aina ollaan otettu tytön mukaan vauvapuheisiin ja touhuihin, ja myöskin huomioitu sitä että hän kotona äitinsä luona, (jossa jo on pikkusisko) oli pelännyt että kaikki muuttuu vauvan tulon myötä. Isä jutteli hänen kanssa kahdestaan, ja teki muitakin juttuja ihan heidän kesken jo raskaanaollessani jotta hän tuntisi sen saman isän vielä. Ja nyt kun pienokainen on mukana perheessä on ollut tärkeää että vauvaa ei tuputella tytölle ja hän onkin saanut omalla tahdillaan tehdä tuttavuutta.

Kaikki pähkinänkuoressa ehkä se että ei pakota eikä vaadi heti kauhean suuria kiintymyksen merkkejä, ne tulee kyllä kun lapset huomaavat että heidän paikkansa on vielä tallella, vauva siis ei vie mitään vaan tuo. Ja lapset nauttivat sitten siitä kun heihin luottaa "hoitajina", voi vaikka antaa pukea, harjata vauvaa ja tietenkin, antaa isän viettää omaa aikaa jatkossakin lastensa kanssa. Kun vauva varttuu niin hänkin luonnollisesti voi olla siinä mukana. no niin pitä tarina mutta toivon teille kaikkea hyvää ja kuuntele myöskin itseäsi, sinullakin on erittäin tärkeä rooli!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaipaa kirjoitti:

asiattomia viestejä vaan keskitytään kerrankin siihen pääasiaan eli uusperheen elämään. Miten teillä on koettu kun uusi yhteinen vauva on tullut taloon? Meillä on ihan pian tulossa joten jännittää :) Iskän lapset odottavat tätä uutta, mutta mietin miten osataan ottaa tarpeeksi myös isot sisarukset huomioon elämänmuutoksen myötä. Isällä on siis kokemusta mutta minä äitinä olen ihan untuvikko :)Kertokaan kokemuksianne...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu