Nykyään sanotaan usein, että ihmiset antavat liian helposti periksi jos parisuhteeseen tulee ongelmia. Ei jakseta käydä läpi ongelmallisia asioita ja kenties sitä kautta saavuttaa yhä läheisempi ja henkisesti rikkaampi parisuhde. Ero tuntuu ehkä helpommalta ratkaisulta.
Onko täällä ketään, joka on parisuhteessaan käynyt läpi vaikeita asioita ja selvinnyt siitä silti "voittajana"? Eli parisuhde voi ongelmista huolimatta yhä hyvin, jopa paremmin kuin ennen? Olisi mielenkiintoista kuulla tällaisia tarinoita, kun itse juuri kamppailee eroamisajatusten parissa, mutta ei silti haluaisi heti antaa periksi.
Onko täällä ketään, joka on parisuhteessaan käynyt läpi vaikeita asioita ja selvinnyt siitä silti "voittajana"? Eli parisuhde voi ongelmista huolimatta yhä hyvin, jopa paremmin kuin ennen? Olisi mielenkiintoista kuulla tällaisia tarinoita, kun itse juuri kamppailee eroamisajatusten parissa, mutta ei silti haluaisi heti antaa periksi.
Vastaukset 8
Vanhimmat
myönnän, että tilanteessa, jossa olen joutunut toteamaan, että toisen persoona on jotenkin liian voimakas tai jopa toista halveksiva, ylimielinen ja ei-kannustava, olen pakittanut suhteesta.
olisi ollut liian suuri painolasti, enkä välttämättä olisi kyennyt edes siihen, siis jaksanut, ryhtyä kasvattamaan toista edes neutraaliksi. ja rakkauteenhan kuuluu hyväksyä toinen sellaisena kuin hän on.... mä en kyennyt tähän, vaan lähdin kyllä kävelemään, kun tuli jotenkin tunne että olisin itse musertunut, jos olisin jäänyt suhteeseen, pala palalta.
jos todella luulet koskaan kasvattavasi siipastas sopivaa voit unohtaa suhteet kokonaan ja hankkia itsellesi koira kasvatettavaksi. Luultavasti luulet että partnerisi on ylimielinen jne koska sinulla on itsetunto nollassa. Get a life!
Toi kommentti nyt oli taas jostain syvältä..! Sellanen ihminen jolla on itsetunto kohdillaan ja arvostaa itteensä, ei jää ottamaan iskuja vastaan - ei fyysisiä eikä henkisiä! Kaikkea ei tarvitse sulattaa - turha siitä on toista mollata jos siihen ei aio alistua!
ollaan samoilla linjoilla...
ja mitä itsetuntoon tulee, niin sen määrä kyllä vaihtelee, kotona kuitenkin odottaa toisen tukea eikä jatkuvaa mollaamista ja huomauttelua... siis jos toinen jatkuvasti purkaa pahaa oloaan muihin (kykenemättä kohtaamaan omaa osuuttaan vastoinkäymisissä), musta sitä ei enää tarvitse ottaa vastaan, siis jokapäiväisenä asiana.
voi loppua, vaikka kumpikaan ei olisi ylimielinen tai halveksiva. Ihan kivat ihmisetkin eroavat joskus toisistaan. Ei ongelmat parisuhteessa tarkoita sitä, että ollaan, tai toinen on, millään tavalla kusipää.
Minusta silloin voi alkaa harkita louvuttamista, tai ainakin peräänantamattoman keskustelun aloittamista, kun oma elämä alkaa säröillä liikaa. Parisuhteessa on tietenkin vaiheensa ja varmasti jotakin raskasta täytyy aina hioutumisvaiheessa käydä läpi, mutta jos oma elämä alkaa mennä pahasti alamäkeen ja suhde vie jotakuinkin kaikki voimat, olisi kyllä hyvä havahtua.
Kumpikin kun tuo omat mielen sisällöt, kiemurat ja ongelmatkin suhteeseen mukaan, on kyllä aikalainen haaste saada toinen toistaan tukeva ja luottamuksellinen suhde toimimaan ilman törmäyksiä ja mielipahaa puolin ja toisin. Luulen myös, että ongelmien huomaaminen ajoissa voisi pelastaa monta suhdetta, sillä esim. jos vajoaa loukkausten suohon kovin syvälle, on sieltä periaatteessa elinkelpoistakin suhdetta vaikea pelastaa.
Minun haaveeni on suhde, joka antaa voimaa - kummallekin - ja uskon sellaisen olevan (vielä) mahdollinen. Sellainen on varmasti mahdollinen kahden itsensä jotakuinkin tuntevan ja toisen arvostamiseen kykenevän ihmisen välillä.
Kirjoitin äsken aiheen vierestä huomaan..
Oma kokemukseni on se, että on myös osattava antaa periksi juuri siitä syystä kuin äsken kirjoitin, eli jos oma elämä alkaa kärsiä ihan liikaa. Itse olen ollut valmis yrittämään ja keskustelemaan niin paljon kuin vaan irtoaa puolin ja toisin, mutta kun suo on liian syvä ja keskustelut äityvät loukaamisiksi, voi mielipahan määrä olla myös sellainen, että se vaikeuttaa muutenkin jo suhteesta takkuavaa elämää. Kokemusta on myös aika rauhallisesti omaan elinkelvottomuuteensa kuolleista suhteista.
Luulen, että se liian helposti luovuttaminen on kiinni vain ihmisestä. Tässä ajassa hyvääkin on se, että ei tarvitse sosiaalisen paineen vuoksi pakolla olla yhdessä nuoruudesta hautaan. Kun katsoo iäkkäitä pariskuntia, kaikki eivät ole onnellisia, elämänpelkoisia ehkä kyllä..
Uuteen ihmiseen tutustuessa jo toisen seurusteluhistoria kyllä kertoo ihmisestä jotakin. Itse en ryhtyisi suin päin suhteeseen ihmisen kanssa, joka tuntuu aika lennossa vaihtaneen suhteesta toiseen.
Itse ajattelen katsoneeni suhteet läpi, katkeraa on, kun asiat ovat solmussa, mutta rakkaus ei ota kuollakseen, mutta kyllä sekin hiipuu..
ja pieniä suutahduksia, mutta jos se on jokin taistelutanner ei se minusta kyllä ole silloin hyvä asia. Tiedän pareja jotka heittävät toinen toisiaan ulos vuorotellen ja sitten taas sanotaan että se vahvistaa. Mutta onko se vahva asia kun ei voi yhtään luottaa toiseen tai siihen että hän on siinä aina jos pienetkin asiat saa tantereen tömisemään.
Me ollaan oltu yli 10 vuotta ja voin sanoa että ollaan riidelty alle 10 kertaa, minusta parisuhteeseen kuuluu toisen kunnioittaminen ja kun asiat riitelee niin ihmisten ei pidä.
Me ollaan ihan puhuttu asiat siten että kumpikin on tyytyväisiä, tosin meillä ei mitään isoja riitoja siis ole ollut. Me kunnioitetaan tätä meidän rakkautta, eikä ole ollut tarvetta huutamalla tai yms keinoilla saada sitä toimimaan.
Hyvä suhde ei kaipaa tappelua, hyvä suhde kaipaa kompromisseja, kunnioitusta, rakkautta, aitoja ja aidosti. Ei sen vaikeempaa. Elämä ja rakkaus on helppoa kun ei kuvittele että kaikki ne mitkä tekee niistä vaikeaa kuuluu asiaan.
Jos kuluttaa energiansa siihen että jaksaisi taas yhden riidan yli, mitä siinä jää itse parisuhteelle? Miten käy luottamuksen jos asiat menevät tappeluksi? Miten käy avoimuuden ja halun jakaa ajatuksiaan jos niitä käytetään riidassa aseena?
Minä sanon että jos pitää tapella, erotkaa, jos taas kun tulee kinkkinen tilanne eteen ja tekee mieli vain selvittää se, ilman suurta kaaosta, niin olet oikealla tiellä.
Riitely ei ole merkki intohimosta eikä ihanasta tulisuudesta vaan epäkypsyydestä.