Tämä kysymys on suunnattu lähinnä niille naisille, joilla on ollut kokemuksia miehistä ennen naisia tai rinnakkain. Miten suhtaudutte ex-miehiinne; katkeruudella, surulla, lämmöllä, kiukulla, ahdistuksella? Moniko on jättänyt miehensä naisen vuoksi ja mitä siitä on seurannut?
Miehenne
Sadie-77
213028
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Tää ei oo nyt vastaus kysymykseen, vaan vain ja ainoastaan itsensä korostamista, (eikös e niinmennyt, nurisijat? :)) kun sanon, että mitään miehiä ei ole koskaan ollutkaan. 100% gold star :D...
Ootsä jo vapaa?
JOO NO AHISTUSTA LÄHINNÄ!ja v****sta!
ärsyttää se et miks oon joskus niiden kanssa ollu!
ekan kerran kun aloin nasen kaa seurustelemaan mies jäi kuin nalli kalliolle.ei siinä toinen voi mitään oikeen sanoa tai tehdä enään siinä vaiheessa.
olen jollain lailla aina tiennyt pitäväni silloin nuoruudessani naisista mutta en ole jotenki vain `myöntänyt`itselleni ja se mua ärsyttää eniten koska nyt tiedän mitä olen aina ollut ja mitä tulen aina olemaan.
voisi sanoa näin jälkeen käsin että nuoruudessa olin bi mutta minkäs teet ku et myönnä ja kehtaa myöntää sitä itselleni sillon.nyt aikuisempana on tullu sekoiltuu miehen kans en tiedä kyllä miks ihmeessä ehkä se oli jotain vielä kerran itsensä etsimistä mutta nykysin tiedän mitä haluan ja olen varma siitä! ja kaduttaa tekemäni sekoilut ja se että miksi en silloin myöntänyt itselleni pitäväni naisista,moni asia oisi toisin!ei auta kuin syyttää itseään ja menneisyydelle ei voi enään mitään ja turha alkaa mitään peittelemäänkään entisiä juttuja koska niitä ei saa tekemättömäksi ja niitä ei voi pyyhkäistä pois kädellä!jokaisella meistä on jos jonkin näköinen menneisyys!miettinyt olen sitä toisaalta että kaikki mitä nuoruussa tulee tehtyä virheet kasvut ym.ovat muovanneet minusta sen mikä nyt olen ja olen todella tyytyväinen itseeni ja elämääni koska sen jälkeen vasta olen alkanut elämään kun ensimmäiselle naiselle annoin pikkusormen ;)ja kuis kävikään se vei koko ruumiini :D
kuin mun elämästäni menneisyydessä.
Mä vedin vaan miehiä ympärilleni ja en saanut niiltä muutakuin helvetin pahan mielen ja paljon muuta joista en viitsi täällä mainita.
Miehet ovet tehneet minusta sovinistin , feministin , miesvihaajan.
En ole heille vihainen vaan itselleni.
Naiset ovat ollet mun love- elämäni pelastus, seksuaalisuuteni heräämö!
Usein tulee tunne, että olen "pilannut" toisen elämästä ison osan ja omani samalla.
Olen myös kohdellut häntä epäreilusti, on saanut matkan varrella kaikki kulissit ja kaapin oven palat niskaansa. Toisaalta, ei mikään pakota ketään miestä roikkumaan naisessa jonka tietää lesboksi.
Nuorempana lakaisin tunteeni maton alle ja ajattelin voivani olla onnellinen miehen kanssa.
Tavallaan se sitä olikin, mutta alkuvaiheen jälkeen seurustelusuhteesta tuli ystävyyssuhde.
Olemme edelleen ystäviä. Minä karistan heteroleimaa sielustani ja haaveilen, millaista olisi kun henki ja ruumis joskus ensimmäistä kertaa kohtaisivat kahden ihmisen välillä.
eronnut riidoissa. Varmaan siksi että suhde on loppunut aina hiipumiseen, ne on hiljaa hiipuneet pois, koska en ole pystynyt niihin panostamaan, mutten silloin vielä ollut tajunnut olevani lesbo. Miesten kanssa oleminen ei tuntunut oikealta, seksi etenkään. Mutta nyt kun olen löytänyt itseni,niin ajattelen noita miehiä kuin olisivat veljiäni, mukavia tyyppejä kumminkin. Yhdelle olen jopa kertonut lesboutumisestani.
Olen bi, yhden ihmisen nainen aina kerrallaan, eikä minulla ole monia suhteita takana,mutta miesten kanssa ne suhteet ovat olleet.
Tällä hetkellä ja toivottavasti ikuisesti olen ihanan naisen kanssa. Entisiä miessuhteita en olisi halunnut mistään hinnasta jättää kokematta, ne suhteet ovat antaneet minulle paljon. Olen saanut olla ajattelevaisten ja sydämellisten miesten kanssa.
Koen, että myös miehen kanssa voi saada syvän yhteyden, vaikkakin myönnettäköön, että nyt naisen kanssa olen kyllä enemmän ytimessä jollain tavoin kuin ikinä ennen.
En jätä toista jonkun muun sukupuolen takia, kyllä se on aina "se jokin" vaan siinä ihmisessä, mikä sitten pysäyttää ja vie mennessään, oli kyseessä sitten mies tai nainen.
ihmisiin. Riippuen siitä millainen se mies on, mitä on tapahtunut erossa jne. Minä tapaan harvakseltaan miestä, joka oli poikaystäväni 19-vuotiaana. No, nykyisin hän on vähän psyykkisesti sairas ja minä ehkä olen vuorovaikutuksen enemmän antava osapuoli.
Ex-aviomieheeni en ole ollut yhteydessä, mutta näin hänet telkkarissa ja ajattelin, että hän on aika sympaattinen mies. Pehmeä ja avoin.
Katkeruuteen minulla ei ole mitään syytä.
Nainen vauhditti ex-aviomiehen ja minun eroa, mutta olimme jo monta vuotta eläneet hyvin sisarellis-veljellisessä suhteessa. Tuttavissani on muitakin naisia, jotka eivät ole eronneet miehestään koska suhde on toiminut monella tavalla hyvin vaikka seksi yms. fyysinen on loppunut aikoja sitten.
Mitään katastorofia ei seurannut kun kerroin silloiselle miehelleni että olen rakastunut naiseen. Hän kyllä liitti asian vähän siihen että olin ollut paljon feministijutuissa ja piti selittää että ei se siitä.. Kai hän tajusi. Ihan älykäs mies ja toivoi käsittääkseni hyvää minulle, kuten minäkin hänelle.
näitä biseksuaalisia juttuja tuodaan esille täällä?
Miksei bi-palstaa voi käyttää näihin mieskysymyksiin?
Siellä näkyy muutenkin olevan hiljaista,niin herätelkää te bisset sitä palstaa henkiin ja keskustelkaa mielummin siellä miesasioista!
elämään kun vaan sattuu kuulumaan miehiä. Tai on kuulunut.. Ja tässä maailmassa on sekä miehiä, että naisia- kissoja ja koiria- ehkä siksi niistä voi myös puhua tässä palstassa:)
on bisse, jos menneisyyteen sattuu mahtumaan miessuhteita? Onko lesbon titteli oikeutettu vain niille, jotka eivät ole koskaan miehiin sekaantuneet?
Ihmettelen koko kategorisointia, ainakin, jos toinen toiselle haluaa osoittaa, että sä olet "sitä ja sitä". Mitä se oikeastaan kenellekään muulle syvällisesti kuuluu kuin itselle ja sille läheiselle, onko lesbo, bi vaiko hetero, jos ei siis halua ystävistään sulkea myös pois jotakin ryhmää ihan periaatteesta.. Minä pidän itseäni lesbona, olen käynyt asian suhteen varsinaisen identiteettikriisin kypsällä aikuisiällä läpi, eikä minulla ole pienintäkään kiinnostusta miehiin intiimisti, sen tien kävin loppuun, viimeisin miesyritelmä nostaa mieleen lähinnä kuvotusta.
Minä elin 36 vuotta heteron elämää, mielessäni kyllä olin varmaan ainakin bi, miehiä oli tasaiseen tahtiin, vuodesta neljään vuoteen suhteiden pituudet, yksi lapsikin tuli, suhteista olen aina halunnut toipua rauhassa ja ollut siis myös yksin vuosia. Ex-miesystäviä en tapaa suunitellusti, useimman kanssa vaihdan kuulumiset, jos törmätään, sen yhden väkivaltaisen voisi vieläkin ampua (noin kuvannollisesti siis!)Pari on jo mullan alla. Se miehistä, levätköön rauhassa:)
heerosuhteita. Kaikille ei asia vaan ole täysin kristallinkirkas jo syntymästä. Olen vasta tajunnut olevani lesbo, aikaa siihn meni, mutten enää voisi kuvitellakaan olevani miesten kanssa.
Se että olen niiden kanssa ollut, huonolla menestyksellä tosin, ei minusta bi-seksuaalia tee. Miksi se on sinulle niin vaikeaa käsittää?
Lesboksi tulemisestakin on niin monta eri variaatioita, niin kuin kaikesta muustakin tässä elämässä.
elämääni on aikoinaan kuulunut miessuhteita. Sanoisin, että olen sitten mieluummin hetero jos en ole lesbo, koska elin ns. heterona n. 30-vuotiaaksi ja nyt olen pitänyt itseäni lesbona 20 vuotta. Missään vaiheessa en ole ajatellut olevani bi.
Tätä samaa keskustelua käytiin just äsken jonkun muun otsikon alla. Joillakin on hirveä tarve määrättää, kuka on oikeutettu käyttämään lesbonimikettä itsestään.
Minulla on takanani n. 20 vuoden avioliitto, kolme lasta ja vasta kahden vuoden suhde naiseen. Kun rakastuin nykyiseen naisystävääni, en ole hetkeäkään ajatellut, että olisin bi. Olen lesbo.
En myöskään ole ajatellut/tuntevan olevani bi, koska ne miehet olivat elämässäni silloin kun en vielä myöntänyt itselleni olevani vain naisista kiinnostunut. Ensimmäisen nais suhteen jälkeen olen tiennyt mikä on minun oma juttuni, eli ainoastaan suhde naisen kanssa mahdollista. Lapseni isään ei yhteyksiä, (mustis vaimo)Eikä entisiin miehiin muutenkaan, enkä edes näe heitä, toisella puolen maata vaikuttavat. Näin on hyvä olla ja vapaus hengittää!!
Mulla ainaki kaikki exät on edelleen tosi läheisiä, siis miehet!!
Naisista ku ei ole kokemusta kuin tästä nykyisestä vaimostani.
Nykyään kaksi viimeisintä exää on minun parhaita kavereita ja hyväksyvät ja jopa pitävät vaimostani erittäin paljon.
Minulla on muutama miesexä, kaksi seurustelusuhdetta ja yksi avoliitto.
Kahden ensimmäisen miehen kanssa en ole ollut tekemisissä. Ei me silti huonoissa väleissä olla, ihan hyvin voitais vaihtaa kuulumiset, jos törmättäis.
Ex-avomiehen kanssa erottiin aikoinaan riidoissa, mutta kolmen vuoden kuluttua meistä ihme kyllä tuli ystävät. Tajuttiin, että vaikka parisuhdemielessä ei sovittukaan yhteen, ystävyys toimii ja antaa molemmille paljon. Kun kerroin tälle exälle, että olen tajunnut olevani lesbo, hän sanoi, ettei ole tuosta yhtään yllättynyt :D
Oikeasti, kun kirjoitin aloitukseni, olin varma että suurin osa vastauksista olisi ollut negatiivisia, miehiä haukkkuvia ja bi-leimaamisia (Huom! Minusta bi ei ole edes haukkumasana!) Tarkoitukseni ei ollutkaan aloittaa keskustelua bi- ja lesbo-naisten eroista, vaan kyselin ihan 100% mielenkiinnosta miten suhtaudutte ex-miehiinne.
Onneksi täältä palstalta löytyy arvonsa tuntevia naisia, jotka myös kunnioittavat menneisyyttään eivätkä sitä häpeä. Uskoisin monen saaneen helpotusta omaan elämäänsä tästä keskusteluketjusta.
Minäkin ihan yllätyin tämän keskustelun tasosta. Vielä vuosi sitten täällä kävin välillä tsekkaa juttuja, ja kun välillä itsekin jotakin kirjoitteli, ja mainitsi miehistä, niin sai kauheat haukut niskaansa. Olen lesbo ja naimisissa miehen kanssa, lasten takia en halua rikkoa perhettä, kun arkielämä muuten on ihan sujuvaa.
ei ole. En kuitenkaan halua hajottaa elämäämme, sillä rakastan miestäni. En ole lesbo, vaan BI.