kissan ripuli

Onko normaalia, että kissa ripuloi jännityksen vuoksi tultuaan uuteen kotiin? Tuntuu, että pentu (ei enää aivan pieni) käy koko ajan laatikolla ja ulos tulee todellakin kunnon ruikkua. Muuten ruoka ja juoma tuntuu maistuvan hyvin. Yritin ensin antaa juotavaksi vettä, mutta se ei kelvannut, vaan tahtoi maitoa. Voiko maito aiheuttaa nämä oireet?
5490
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Epäilen, että jännitys olisi kyseessä. Useimmat kissat ovat laktoosiallergigoita, joten maito voi vaikuttaa asiaan, tosin noin pienellä vielä kuitenkin hieman epätodennäköistä.

Jos tuota on jatkunut muutama päivä, vie pentu lääkäriin, ettei se kuivu. Muutenkin noin voimakas ripuli noin pienellä on hieman huolestuttavaa.

Äänestä
  • Todennäköisesti se on se maito, joka kisun mahan on saanut sekaisin. Pitää yrittää antaa vaan vettä tai sitten ostaa laktoositonta maitojuomaa.Vanhemmillani on ollut maatiaiskissa iät ja ajat ja se on aina juonut maitoa ilman mitään ongelmia, niin en typeryyttäni heti tajunnut, että tämän uuden kissan maha ei välttämättä maitoa kestäkään.

    Äänestä

  • Aqua kirjoitti:

    Todennäköisesti se on se maito, joka kisun mahan on saanut sekaisin. Pitää yrittää antaa vaan vettä tai sitten ostaa laktoositonta maitojuomaa.Vanhemmillani on ollut maatiaiskissa iät ja ajat ja se on aina juonut maitoa ilman mitään ongelmia, niin en typeryyttäni heti tajunnut, että tämän uuden kissan maha ei välttämättä maitoa kestäkään.

    Voit ostaa apteekista Aptus Attapekt nimistä lääkettä, tämä ei maksa paljon mutta on tehokas. Jos ei auta parin päivän sisällä on mentävä eläinlääkäriin.

    Äänestä

  • Aqua kirjoitti:

    Todennäköisesti se on se maito, joka kisun mahan on saanut sekaisin. Pitää yrittää antaa vaan vettä tai sitten ostaa laktoositonta maitojuomaa.Vanhemmillani on ollut maatiaiskissa iät ja ajat ja se on aina juonut maitoa ilman mitään ongelmia, niin en typeryyttäni heti tajunnut, että tämän uuden kissan maha ei välttämättä maitoa kestäkään.

    Minulla on puolivuotias pentu, joka oli meille tullessaan vähän yli kuukauden ripulilla. Nyt on vatsa jo onneksi kunnossa. Maito voi todella olla ripulin syynä. Ainakaan meidän kissan vatsa ei ole alusta kestänyt maitoa, vaikka pieni onkin. Madot osoittautuivat kuitenkin kissamme päällimmäiseksi ripulin syyksi. Kissa kun söikin kuin hevonen koko ripulin ajan. Eläinlääkärissäkin käytiin kun ripuli ei tuntunut loppuvan. Kannattaa siis madottaa varmuuden vuoksi. Ei siitä ainakaan haittaa ole. Itse jouduimme madottamaan kissan viisi kertaa ennen kuin vatsa tuli lopullisesti kuntoon. Eläinlääkärin mukaan pennuilla madot voivat joskus olla todella sitkeitä.

    Kannatta myös koitta jättää kissan ruokavaliosta teollinen purkkiruoka pois ja syöttää esim. jauhelihalla ja muulla kotiruualla sekä kuivaruualla niin kauan kuin ripulia jatkuu. Pentujen vatsat ovat joskus yliherkkiä teollisen pöperön aineille kun loistartunta on paha. Toivottavasti myös sinä saat kissasi masun pian kuntoo!

    Äänestä

Ruokinnan muutos uuteen kotiin tultaessa aiheuttaa helposti ripulin. Jos kisu ei ole (lehmän)maitoa ole saanut on todennäköistä että masu on sekaisin. Maatiais kissat eivät saa ripulista maitoa kun sitä ei ole pastoroitu. Samoin on useimmilla maito allergisilla ihmisillä. Vesi on kissan luonnollinen juoma, kyllä se sitä juo, mutta vain janoonsa ei herkutellakseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aqua kirjoitti:

Onko normaalia, että kissa ripuloi jännityksen vuoksi tultuaan uuteen kotiin? Tuntuu, että pentu (ei enää aivan pieni) käy koko ajan laatikolla ja ulos tulee todellakin kunnon ruikkua. Muuten ruoka ja juoma tuntuu maistuvan hyvin. Yritin ensin antaa juotavaksi vettä, mutta se ei kelvannut, vaan tahtoi maitoa. Voiko maito aiheuttaa nämä oireet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu