Myrkkyä?

Onko kellään tullut minkäänlaisia oireita tai sivuvaikutuksia luontaistuotteiden käytöstä?

Itse epäilen saamiani oireita luontaistuotteiden aiheuttamiksi. Olen kärsinyt viime kesän lopulta niin epämääräisistä oireista ettei lääkärikään tiedä syytä ja olen käynyt verikokeessakin turhaan.

Tunsin olevani kuin "jumissa". Tuntuu kuin en pystyisi keskittymään mihinkään ja kun yritän niin väsyn. Alussa oli mm. voimattomuutta ja väsymyksen tunnetta.

Tänä päivänä olen epävarma itsestäni. Väsymys tulee yhtäkkiä esim. kävellessäni luonnossa. Se ei tunnu kehossa vaan päässä. Tätä on vaikea selittää... Silloin kuitenkin en pysty ainakaan keskittymään ympäristöön.

Kertokaa onko teillä ollut luontaistuotteista aiheutuvia haittoja? Mitä tuotetta käytitte?Miten pääsitte ongelmista eroon? Kaipaan kovasti omia kokemuksianne ja neuvojanne! En halua enää kärsiä tästä!
101000
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Se oli joku Tri Tolosen gla-valmiste, mikä aiheutti itselleni samankaltaisia oireita. Itselläni se meni niin pitkälle että laukaisi paniikkihäiriön, johon sain lääkityksen. Tämän kokeilun jälkeen olen suhtautunut todella skeptisesti luontaistuotteisiin!

Äänestä
  • ...ja ottaa asioista selvää.

    Mutta ei kannata antaa periksi. Hyviä ja turvallisia tuotteita on olemassa.

    Jos ostat huijarilta auton, suhtaudutko skeptisesti kaikkiin autoihin.....;-)

    Äänestä

  • Miten sulla ilmeni paniikkihäiriö? Reagoitko tietyssä tilanteessa? Musta tuntuu etten pärjää ihmistenkään kanssa oireideni takia. Näytän ihan "puusta päähän lyöneeltä". Kävitkö neurologilla?

    Äänestä

  • pajuntu kirjoitti:

    ...ja ottaa asioista selvää.

    Mutta ei kannata antaa periksi. Hyviä ja turvallisia tuotteita on olemassa.

    Jos ostat huijarilta auton, suhtaudutko skeptisesti kaikkiin autoihin.....;-)

    ...mutta enpähän taida enää tämän helvetin jälkeen kokeilla enää luontaistuotteita. Mulle taisi ainakin vähäksi aikaa riittää. Enää en voi luottaa siihen mitä pakkauksen kyljessä lukee. Valitettavasti...
    Lääkkeitä tutkitaan ainakin kymmenen vuotta ennenkuin ne tuodaan markkinoille, mutta luontaistuotteita tehdään miltei samana päivänä kuin ne keksitään.

    En enää riskeeraa terveyttäni luontaistuotteilla. Olen alkanut arvostamaan oikeata ja monipuolista ruokaa ja välttämään epäterveellisiä asioita. Näillä jo pääsee pitkälle...

    Toivon vain että paranen ja uusia oireita ei ilmaannu...

    Äänestä

  • Haluaisin tietää... kirjoitti:

    Miten sulla ilmeni paniikkihäiriö? Reagoitko tietyssä tilanteessa? Musta tuntuu etten pärjää ihmistenkään kanssa oireideni takia. Näytän ihan "puusta päähän lyöneeltä". Kävitkö neurologilla?

    Siis oireita alkoi ilmestyä ihan erilaisissa tilanteissa, alkoi yhtäkkiä pyörryttämään ja muutenkin "outo" olo. Tuntui muutenkin ettei hallitse itseään, omaa kehoaan ja reaktioitaan. Pyörryttämistunteesta seurasi paniikinomainen ahdistuskohtaus, jonka lääkäri diagnosoi paniikkihäiriöksi. Kävin neurologilla, joka oli vielä erikoistunut paniikkihäiriöiden hoitoon. Tietenkään ei voitu todistaa että kyseinen luontaistuote aiheuttivat oireeni, mutta ne alkoivat melkein heti tuotteen käytön aloitettuani ja helpottivat heti kun jätin tuotteen syömisen.

    Äänestä

Käytin Imedeenin tuotteita ja erityisesti -tan optimizer -tuotetta, jonka piti auringossa lisätä nopeammin rusketusta ja suojata ihoa auringon UV -säteilyltä.

Söin pari tabua myös -time perfectiä mutta ne maistui ihan koiran Serti -muroilta. Heitin ne suoraan roskiin. Onneksi! Varmaan olisi vielä pahempi olo, kuin nyt...

Jos jollain on vielä kokemuksia luontaistuotteista ja erityisesti Imedeen nimisistä tuotteista niin olkaa hyvä ja kertokaa niistä rohkeasti! Kaikki tieto on tervetullutta!Tarvitsen tietoa että onko muilla ollut samanlaisia oireita ja miten niistä on päässyt eroon.

Nää oireet on ollu siinäkin mielessä huono homma että ne on vaikuttanut mun ihmissuhteisiinkin negatiivisesti...

Äänestä

Kokeilin Imedeen -Time perfectionia pari kuukautta. Ei niistä onneks tullu kuin paha mieli. Mitään ei tapahtunu ihossa! Ihan turhia tuotteita ja maksoin siitä paskasta paljon.

Äänestä
  • Luontaistuotteitakaan ei saa syödä jatkuvasti vain kuuri luonteisesti.
    Jatkuvalla käytöllä menee teho.

    Välillä kannattaa olla 1kk syömättä mitään luontaistuotetta, että ei pääse kuona-aineet kertymään.

    Aina tietysti on paikallaan myös pieni paasto paikallaan, jo yksi vuorokausi syömättä parantaa oloa kummasti.

    Tuoreet kasvikset ruuan laitossa ovat hyvä ravintolisä, mutta esim. valkosipuliakaan ei ole hyvä syödä jatkuvasti (menee teho).

    Homeopatiaan erikoistuneita hoitajia ei oikein ole suomessa ollenkaan on vain meitä kokeilijoita jotka yrittävät elää terveemmin.

    Suomessa eletään vielä jälkijunassa luontaistuotteiden suhteen, ollaan totuttu kaikkiin lääketeollisuuden tuotteisiin, tosin emme voi elää ilman lääkkeitä, se ei ole mitenkään mahdollista.

    Suomen luonnossa olisi paljon hyödynnettävää.

    Se että on valmis muuttamaan maalle takaa jo sinänsä kaikin puolin "yleensä" terveemmän ja pidemmän elämän.

    Itse elän kaupungissa , koska olen niin köyhä kaikin puolin.

    Äänestä

  • MISTÄ ONNEN LÖYTÄÄ kirjoitti:

    Luontaistuotteitakaan ei saa syödä jatkuvasti vain kuuri luonteisesti.
    Jatkuvalla käytöllä menee teho.

    Välillä kannattaa olla 1kk syömättä mitään luontaistuotetta, että ei pääse kuona-aineet kertymään.

    Aina tietysti on paikallaan myös pieni paasto paikallaan, jo yksi vuorokausi syömättä parantaa oloa kummasti.

    Tuoreet kasvikset ruuan laitossa ovat hyvä ravintolisä, mutta esim. valkosipuliakaan ei ole hyvä syödä jatkuvasti (menee teho).

    Homeopatiaan erikoistuneita hoitajia ei oikein ole suomessa ollenkaan on vain meitä kokeilijoita jotka yrittävät elää terveemmin.

    Suomessa eletään vielä jälkijunassa luontaistuotteiden suhteen, ollaan totuttu kaikkiin lääketeollisuuden tuotteisiin, tosin emme voi elää ilman lääkkeitä, se ei ole mitenkään mahdollista.

    Suomen luonnossa olisi paljon hyödynnettävää.

    Se että on valmis muuttamaan maalle takaa jo sinänsä kaikin puolin "yleensä" terveemmän ja pidemmän elämän.

    Itse elän kaupungissa , koska olen niin köyhä kaikin puolin.

    >Luontaistuotteitakaan ei saa syödä jatkuvasti vain kuuri luonteisesti.
    Jatkuvalla käytöllä menee teho.

    Neuvo oli oikea mutta perustelu väärä. Luontaistuotteita kannattaa käyttää varoen, koska niiden tuottamisessa käytetyt raskasmetallit, kasvinsuojeluaineet ja tuholaismyrkyt aiheuttavat vekkuleita puhdistusoireita. Joissakin myös hormonien ja myyntikiellossa olevien vakavia sivuvaikutuksia aiheuttavien lääkeaineiden pitoisuudet ovat huolestuttavia.

    Jos kuuri on riittävän lyhyt, niin hyvällä säkällä maksa ja munuaiset vielä kestävät.

    Äänestä

  • maltti valttia kirjoitti:

    Clasta sain niveltulehduksen joka vaivaa vieläkin

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Haluaisin tietää kirjoitti:

Onko kellään tullut minkäänlaisia oireita tai sivuvaikutuksia luontaistuotteiden käytöstä?

Itse epäilen saamiani oireita luontaistuotteiden aiheuttamiksi. Olen kärsinyt viime kesän lopulta niin epämääräisistä oireista ettei lääkärikään tiedä syytä ja olen käynyt verikokeessakin turhaan.

Tunsin olevani kuin "jumissa". Tuntuu kuin en pystyisi keskittymään mihinkään ja kun yritän niin väsyn. Alussa oli mm. voimattomuutta ja väsymyksen tunnetta.

Tänä päivänä olen epävarma itsestäni. Väsymys tulee yhtäkkiä esim. kävellessäni luonnossa. Se ei tunnu kehossa vaan päässä. Tätä on vaikea selittää... Silloin kuitenkin en pysty ainakaan keskittymään ympäristöön.

Kertokaa onko teillä ollut luontaistuotteista aiheutuvia haittoja? Mitä tuotetta käytitte?Miten pääsitte ongelmista eroon? Kaipaan kovasti omia kokemuksianne ja neuvojanne! En halua enää kärsiä tästä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu