Hoi!

Hei!

En keksinyt muutakaan paikkaa jonne kirjoittaa asiasta kun työpaikka kategoriassakaan ei oikein ollut varsinasta tietoa asiasta.

Olen 19-vuotias nuorinainen ja olen ensimmäisessä pitempiaikaisessa työpaikassani.
Joka on aina välillä kyllästyttänyt ja nyt olen viimein saanut paikasta tarpeekseni.

Työpaikallemme tuli uusi kakkosesimies jonka kanssa ei monenkaan kemiat kohtaa. Oli 2 viikkoa kun oikea esimiehemme oli lomalla niin tämä kakkonen sitten päätti pistää kaikkien päät ihan mullinmallin.
Antoi kummallisia työmääräyksiä. Puhunut paskaa ylemmille tahoille ja keksinyt kaikennäköistä joka ei todella pidä paikkaansa. No.. Kävimme valittamassa asiasta toimitusjohtajalle joka kokonaan ohitti asiamme joista yritettiin keskustella.
Oikea esimiehemme tuli takaisin töihin ja yritti hän myös keskustella tämän toimitusjohtajan kanssa joka oli käyttäytynyt samalla tavoin esimiestämme kohtaan. Välinpitämättömästi. Oli sanonut että olemme asennevammaisia työntekijöitä eikä ollut kuunnellut laisinkaan muita työntekijöitä jotka olisivat voineet todistaa että nämä aiemmin esitetyt väitteet eivät pidä paikkaansa.

Pääni alkaa olla räjähtämis pisteessä enkä oikein enää jaksa. Menetin äitinikin pari kuukautta sitten ja tämä tilanne ei yhtään paranna oloani.

Olisikohan mitenkään mahdollista että pääsisin jotenkin ansiosidonnaiselle päivärahalle? Onko teillä siihen neuvoja miten voisi saada asiaa eteenpäin? Olisi pakko saada hetki aikaa miettiä asioita ja päättää mitä sitä haluaa elämältään.

Toinen ongelma kyllä on myös se että minulla on pari lainaa joita pitää maksaa.. Saakohan niitä jäähdytettyä määräajaksi? Siis näiden lainojen maksua?

Olen erittäin väsynyt...
8513
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Paras vaihtoehto sinulle tässä vaiheessa on, että hakeudut sairauslomalle. Mene lääkäriin, sillä vaikutat tosi ahdistuneelta ja masentuneelta.

Jos irtisanoudut, niin saat työkkäristä kolmen kuukauden karenssin, miltä ajalta ei makseta mitään.

Laina-asiat on syytä keskustella pankin kanssa. Pankki sitten harkitsee, myöntääkö pari maksutonta kuukautta vaiko ei. Tuskin myöntää.

Äänestä
  • Tulisi tarpeeseen.
    Tosin olin jo lähes koko joulukuun sairaslomalla. Pitkittyneen flunssan vuoksi.. joka sekin laski vielä yleiskuntoa hyvinkin reippaasti. En sitten tiedä mitä ne työpaikalla taas ajattelevat. Lusmu työntekijä- ei kestä kritiikkiä - asennevammainen.. Ai niin ja kaikkien asioiden täytyy vain antaa olla.... En tiedä...

    Äänestä

Voi hyvä tyttö!

Tervetuloa työelämään! Näitä yhteisöjä, työkavereita, esimiehiä ja pikkupomoja on joka lähtöön - kaikenlaisia. On pinnareita, sairaslomalaisia, juoruilijoita, lusmuja, pisteidenkerääjiä yms. yms. Elämässä vain joutuu tulemaan toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa.


Tervetuloa työelämään!

Karavaani kulkee ja koirat haukkuu. Työ työnä ja riittää kun raha tulee tilille. Työyhteisön teette TE keskenänne. Tehkää se niin hyväksi kun tällä hetkellä voitte. Ei joka kiistasta voi heittäytyä masennuksen kautta sairaslomalle. Mikähän se sellainen yhteiskunta olisi? Jokainen kai tässä v***tuutuneena töihin lähtee muutamana aamuna viikossa. Masentuneena tai ei.

Elämä on!

Äänestä

On kyllä ongelmien siirtämistä jos irtisonoutuu. Ei kestä pitkään kun sulle tulee ikävä työpaikkaas, kun alkaa työkkärin toimenpiteet. Sairauslomaa kannattaa koittaa se on paras vaihtoehto.

Äänestä
  • Pomoa en nähnyt loppuaikana moneen kuukauteen kun suututin hänet vaatimalla pikku oikeuksia meille työntekijöille :) se ei minua harmittanut yhtään päinvastoin mitä vähemmän sitä näin sen paremmin tein omat työni ja sekös pomoa harmitti kun hän sai taas haukkuja tekemättömistä töistään :)

    Ei sitä tarvi kenenkään haukkuja tai olemattomia asioita kuunnella sulkee vaan korvansa ja keskittyy omiin töihinsä, työssä käydään palkan ja työn vuoksi ei niiden ihmisten takia ketä siellä töissä on :)

    Näin minä tein suljin ne ärsyttävät ihmiset pois mielestä jos niillä oli jotain asiaa minulle, puhuin vaan välttämättömät työasiat, joukkovoima yhtä vastaan voi nujertaa tai sitten vahvistaa itsetuntoa se on ihan itsestä kiinni.

    Tsemppiä alkuperäiselle, ole vahva.

    Äänestä

Heips!
Johdon/omistajien suostumuksella on huono esimies valittu tehtävään. Joku tarkoitushan siinä on.
Juuri ehkä se, että vakkarit lähtisivät.
Onko teillä luottamusmiesmiestä ja työsuojeluvaltuutettua. Heidän kuuluu asiaan puuttua.Mutta jos tilanne on jo ohi, niin silloin tuskin on mitään tekemistä.
Sinulle kyllä ehdottaisin, että haet sairaslomaa.

Äänestä
  • että ehkä olisi toiveita mukavammasta työstä. Käy läpi mitäolisi tarjolla. Sitten kun saat opiskelupaikan voit irtisanoutua . Opibtotukea saat uhteensä noin 600 euroa /kk voit ansaita aika paljon verpttakin samanaikaisesti, eli pääset noin 1000 euron asuntotuki. Jos tämä onöiian vähän kannattaa vain purra hampaat yhteen ja jatkaa nykyisessä työssä, tietysti hakemuksia muihin työpaikkoihin kantsii lähettää ahkerasti.

    Äänestä

"Olisikohan mitenkään mahdollista että pääsisin jotenkin ansiosidonnaiselle päivärahalle?"

Juu :=) helppoa kun heinänteko.
Toimi näin: sano goodbye ja hyvää loppuelämää, menet työpaikkasi ulko-ovesta ulos enää sinne palaamatta.
Eikös kuulostakin helpolta.?

tosin voisit haistattaa lähtöäsi ennen pomoilla pitkät peet, ja hankkia näin irtisanomisen.
meinaan jos itse lähdet, niin joudut tuota sinua "houkuttelevaa" ansiosidonnaista saada vasta aikasten pitkän karenssin jälkeen tai pakkotyössäoloehto, olisko viisi kuukautta.

Ja työttömänä sitten saat sitä ansiosidonnaista sen 500 päivää, se menee todella nopeasti ja kohta huomaat että putoat kelan työmarkkinatuelle, kun sitä unelmaduunia ei sitten löytynytkään. ja saat kuussa neljäsataa käteen. Siinä vaiheessa sitten voit alkaa ihmettelemään, mitä tulikaan tehdyksi.

vaikeampaa se on sitten päästä takas duuniin, mutta se ei näytä sua huolettavan.

Tiedän miltä susta tuntuu,kun itsekin menetin äitini puoli vuotta sitten.
Itse sijanasi pitäisin työpaikasta kiinni ja etsisin kuumeisesti uutta duunia.
on paljon helpompaa saada työpaikka, kun on jo sellaisessa. työttömänä on vaikeampaa työllistyä.
Menet työterveyslääkärille ja haet stressilomaa tai esitä hullua tai ihan mitä vaan että saisit sairauslomaa. sitten sen loman aikana otat työpaikkailmoitukset ja käyt työkkärissä ja etsin kuumeisesti uutta duunia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Marsviim kirjoitti:

Hei!

En keksinyt muutakaan paikkaa jonne kirjoittaa asiasta kun työpaikka kategoriassakaan ei oikein ollut varsinasta tietoa asiasta.

Olen 19-vuotias nuorinainen ja olen ensimmäisessä pitempiaikaisessa työpaikassani.
Joka on aina välillä kyllästyttänyt ja nyt olen viimein saanut paikasta tarpeekseni.

Työpaikallemme tuli uusi kakkosesimies jonka kanssa ei monenkaan kemiat kohtaa. Oli 2 viikkoa kun oikea esimiehemme oli lomalla niin tämä kakkonen sitten päätti pistää kaikkien päät ihan mullinmallin.
Antoi kummallisia työmääräyksiä. Puhunut paskaa ylemmille tahoille ja keksinyt kaikennäköistä joka ei todella pidä paikkaansa. No.. Kävimme valittamassa asiasta toimitusjohtajalle joka kokonaan ohitti asiamme joista yritettiin keskustella.
Oikea esimiehemme tuli takaisin töihin ja yritti hän myös keskustella tämän toimitusjohtajan kanssa joka oli käyttäytynyt samalla tavoin esimiestämme kohtaan. Välinpitämättömästi. Oli sanonut että olemme asennevammaisia työntekijöitä eikä ollut kuunnellut laisinkaan muita työntekijöitä jotka olisivat voineet todistaa että nämä aiemmin esitetyt väitteet eivät pidä paikkaansa.

Pääni alkaa olla räjähtämis pisteessä enkä oikein enää jaksa. Menetin äitinikin pari kuukautta sitten ja tämä tilanne ei yhtään paranna oloani.

Olisikohan mitenkään mahdollista että pääsisin jotenkin ansiosidonnaiselle päivärahalle? Onko teillä siihen neuvoja miten voisi saada asiaa eteenpäin? Olisi pakko saada hetki aikaa miettiä asioita ja päättää mitä sitä haluaa elämältään.

Toinen ongelma kyllä on myös se että minulla on pari lainaa joita pitää maksaa.. Saakohan niitä jäähdytettyä määräajaksi? Siis näiden lainojen maksua?

Olen erittäin väsynyt...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu