Basaarit

Jos haluatte nähdä jotakin ikimuistettavaa, niin menkää Kairon basaareihin. olen itse käynyt läpi, Kairon, Jerusalemin, Beirutin, Damascosken ja Istanbulin basaarit, mutta mielestäni Kairon basaari on näistä number one.
Menkää, niin itse näette, miksi!
2442
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Suosittelen kyllä käyntiä, jos hermo kestää. Luultavasti suomipoikaa ja -tyttöä vedetään siellä ostoksissa tosi pahasti höplästä. Kiinnostuin jo aiemmin kuparilautasista "käsin taotuista". Kyllä siellä kaikki olivat "käsin taottuja", vaikka selvä ero on näkyvissä käsityön ja tehdastyön välillä. Pyydettiin ensin 80 euroa halkaisijaltaan n. 40 senttisestä. Kun huomasivat, että todella ryhmä meni edellä, kuten sanoin, enkä voinut jäädä tinkaamaan, myivät hädissään n. 8-10 eurolla kauniin tehdasvalmisteisen.
Älä anna huijata itseäsi. Tinkaaminen on loputonta, mutta myyvät vaikka mummonsa, jos tilanne vaatii.

Äänestä

cairon basaarissa mahtavia kapeita kujia ja mikä määrä ihmisiä.
kuinkahan iso koko basaari alue on,se kun jatkuu tien toisella puolella vielä(paikallisten puoli)
siellä eksyy.
me eksyttiin pieneen kujaan,myyjät opastivat vuorotelleen meidät ulos sokkelosta, välillä mentiin kaupan sisään ja sieltä toisesta päästä ulos.huuhh
kannatta käydä cairossa ja pyramideillä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mats kirjoitti:

Jos haluatte nähdä jotakin ikimuistettavaa, niin menkää Kairon basaareihin. olen itse käynyt läpi, Kairon, Jerusalemin, Beirutin, Damascosken ja Istanbulin basaarit, mutta mielestäni Kairon basaari on näistä number one.
Menkää, niin itse näette, miksi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu