Muulit yrittävät pelotella vuokran korotuksista.
Miksi meille ei ole tullut vuokran korotusta pitkään aikaan eikä ole tullut ilmoitusta tulevastakaan korotuksesta. Vuokramme on indeksisidonnainen eivätkä korotukset ole olleet kovin paljoa. Luulisi että vuokranantaja olisi jo ilmoittanut tulevasta vuokrankorotuksesta, jos aikoisi korottaa vuokraa.
Miksi meille ei ole tullut vuokran korotusta pitkään aikaan eikä ole tullut ilmoitusta tulevastakaan korotuksesta. Vuokramme on indeksisidonnainen eivätkä korotukset ole olleet kovin paljoa. Luulisi että vuokranantaja olisi jo ilmoittanut tulevasta vuokrankorotuksesta, jos aikoisi korottaa vuokraa.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Tämän vuoden korotus tuli jo. Tarkastuskuukausi on siis tammikuu. Ensi tammikuussa ollaankin jo hommattu lainatorppa.
Eihän ne ikinä kivoja nuo korotukset ole, mutta vähän kyllä ihmetytti korotuksen pienuus, kun peilaa palstan tietäjien juttuihin =)
Saa nähä miten ensi vuonna, ollaanko enää tässä kaksiossa lukemassa kirjettä vuokraisännältä. Voi olla että ollaan pankin kämpässä, edellyttäen tietysti että hinnat "vähän" kohtuullistuvat.
Tällä hetkellä näyttää aika *MAISKIS* hyvältä =)
Itselläni oli viimeisessä vuokra-asunnossa vuokrankorotus rakennusindeksin mukaan mutta vähintään 4.0% vuodessa. Kyse oli yleishyödyllisestä vuokrantajasta VVO.
Jos vukra nousee vain 4% vuodessa, niin se tuplaa vuokran alle 20 vuoden aikana.
muista muuliparan viimeinen lause kun velkapurjein varustettu kaleeeri uppoaa...
"vuokrat nousee 4% joka vuosi"...
omani nousi (niin todellakin nousi ensimmäisen kerran kolmeen vuoteen) 4,26€...ja kun aikaisempi vuokra oli 417,76€/kk niin sehän on sitten sen 4%:a vähintään...
teen lähes konkurssin...tuotahan ei saa kasaan edes pulloja keräämällä...nyyh
muulimatikkaa?
Kauanko sinulla menee kun kävelet asuntosi "länsisiivestä" eteishallin kautta salonkiin. Vai miten on 22 neliön kämppä järjestelty?
417€...
isomman?
tässä on 48m2 ja rivitalo espoossa...ihan paska aluehan tämä on mutta ei ne sitten nuo vieressä olevat okt:tkaan ole kummoisia varmaan?
että silleen...ainahan vuokralla asuminen on kallista...mutta köyhästä se vaan tuntuu siltä...
oletko köyhä?
En osaa sanoa, mutta meillä laski juuri kuukausittainen lainanhoitokulu n. 150e kun vaihdettiin viitekorko 3 kk:een.
Toisilla laskee, toisilla nousee...
asunnon hinta?
Ei mitään tietoo, eikä mitään väliä. En ole muuttamassa mihinkään tästä omakotitalostani vielä pitkään aikaan. Kattellaan sitten seuraavan syklin huipulla. Sinähän voit sen sitten ostaa, kun jaksat odotella siihen asti...
se okt...sinullakin...
onko varaava takka ja x0:takin?
no tottakai on....hohhoijaa
... ja sekös se tuntuu sinua kismittävän :)
taitaa olla niin että sinua kismittää kun paljastuitkin tuhnuksi...ja tämä on faktaa.
Olen asunut samassa kämpässä jo 11 vuotta ja koko aikana en ole kuullut mitään vuokranantajasta millään muotoa. Mitä pitäisi tehdä kun vuokra ei ole noussut euroakaan koko aikana. Ehdotanko jotain 100-200 euron korotusta niin päästäisiin edes lähelle käypää vuokraa vai mitä teen?
asuu jonkun mummin vuokralaisina.
Katsokaa vaikka kummelin alivuokralainen niin näette! Vuokrat on jäädytetty sinne 1950 luvun tasolle...buhahahah
> ... jo 11 vuotta ja koko aikana en ole kuullut mitään vuokranantajasta millään muotoa.
Onkohan se vuokranantajasi edes elossa? Onko sinut unohdettu? Minkä ikäinen vuokranantajasi oli silloin 11 vuotta sitten kun teit vuokrasopimuksen?
Vuokranantaja on oma äiti ja vuokra-asunto oma huone...
Äitee alkoi vaatia korvausta ruuasta ja pyykkäyksestä 11 vuotta sitten kun poju täytti 40.
En asu enää mutsin helmoissa, erosin -05 ja vaimon kanssa jaettiin. Toisin sanoen myytiin talo, kummallekin jäi omat autot, sun muut irtaimet. Kesäsämökki jäi yhteiseks kun se jää lapsille. Talosta saatiin 305000e joka jaettiin, nyt asun vuokralla ja odotan että pankin vuokralainen saa potkut ja joutuu myymään mulle jonkun unelman, halvalla. En ole käyny enää töissä vuosiin, kun ei ole enää pakko, siitä vuokran korotuksesta, erosta lähtien olen asunut kaksiossa, ihan siisti, hyvät naapurit, meri näköala, vuokra 305e/ kuukaus eikä ole kertaakaan noussut. Joten se siitä vuokran korotuksesta
tulla totuus.
"Vuokranantaja on oma äiti ja vuokra-asunto oma huone...
Äitee alkoi vaatia korvausta ruuasta ja pyykkäyksestä 11 vuotta sitten kun poju täytti 40. "
Voi jehna...
hehehehehehe...
Juurikin semmoisia nämä vuokralla asujat taitaa emnimmäkseen olla. :-)
sano,,,kun koira muniaan nuoli.
"vuokra 305e/ kuukaus"
Mä en suostuisi tommoisessa asumaan, vaikka joku sen mulle maksais.
Sulla ei taidakkaan olla hyviä veljiä. tulen sitten ostamaan sun ihanne luukkus pakkohuutokaupasta.