koirani

Mulla on norjan harmaa hirvikoira ja vähän lassien sekoitusta. ikää sillä on 10 vk. Mikä vikana ku koira ei tottele minua vaan isäntää ja kun yritän saada koirani lenkille. se istuu ja alkaa viskaamaan päätä ja hyppii maassa ja äkkiä kotia ku tietää että isäntä jäi sisälle. Kertokaa hyvät ihmiset miten saan koirani tottelemaan minua. Onko siinä vika että olen päivät koiran kans kahestaan kotona ku isäntä on töissä. isäntä ku palaa töistä niin se lahtee sen kans käveleen vaikka kuuhun eikä pane yhtään hanttiin.
7445
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kaikki koirat valitsevat aina jonkun perheensä jäsenen laumanjohtajaksi, jota kunnioittavat eniten. Jotkut koirat ovat ns. yhden miehen koiria, eli valitsevat laumastaan vain yhden ihmisen isännäkseen, jota siitä lähin palvovat.

T: Mastiff

Äänestä

Onko sun koira vasta 10 viikkoa vanha. Sehän on ihan vauva vielä eikä sen tarvi totella vielä ketään.Ei noin pienen kanssa edes voi pitkiä lenkkejä kiertää, pitää mennä pennun ehdoilla.

Äänestä

yhdyn edelliseen... koira on vasta ihan vauva ja varmaan hakee "äidinkorviketta" eli johtajaa laumastanne (perheestänne) enkä tuon ikäistä koiraa lenkittäisi itse ollenkaan.. tietty pikku pissalenkit mutta en itse kutsuisi lenkiksi...

älä yritä olla itse koiralle se johtaja, koska se on jo löytänyt sen. ole koiralle kiva kaveri. leiki sen kanssa ja tee hauskoja asioita.. ei se varmaan mielellään lähde lenkille sinun kanssa koska laitat koiralle remmin ja täten päätät mitä koira saa tehdä... ethän ole sen johtaja.. ala pikkuhiljaa leikin varjolla kouluttamaan koiraasi... juokse pihalla "piiloon" (juokse koirasta pois päin ja mene kyykkyyn selkä koiraan päin) aina kun koira tulee luoksesi niin palkkaa.. toinen on kontakti.. mene kyykkyyn lattialle ja kädet tiukasti nyrkissä (joissa makupaloja), toinen polvi lattialla ja toinen "pystyssä", toinen käsi maahan ja toinen ylhäällä olevan polven päällä.. aivan varma että kätesi ovat ruvella (nimimerk. kokemusta on) heti kun koira vilkaseekaan kasvojasi niin palkkaa. ja palkkaa aina vastakkaisesta kädestä (jos koira raapii ja puree oikeaa kättäsi ja sen jälkeen vilkaisee kasvojasi niin palkkaa vasemmasta kädestä) 10 viikkoiselle pennulle riittää ihan vaan muutama katse päivässä (ESIM. 3treeniä/katsetta 2kertaa päivässä) makupaloiksihan riittää pikkurillinpään kokoinen makupala (nakki, makkara ym.) mutta ei koiran omat raksut! makupalan tarkoituksena on antaa koiralle hyvä maku suuhun jota ei tarvi juurikaan/ollenkaan pureskella, se ei ole ruokaa. mutta älä vaadi koiraltasi liikaa!! ja opettele yksi temppu kerrallaan.. tuttu koulutti "oppieni" mukaan koiransa.. kolmen kuukauden ikäisenä (n.12viikkoisena) koira pyöri, hyppi ja pomppi kun pyydettiin istumaan.. no selvis että koiralle oli YHDEN päivän aikana opetettu istu, maahan, kieri ja pyöri (n.10viikoisena).... ei ymmärtänyt mitä ohjaaja halusi vaan tarjosi kaikkea, vähän sinnepäin, mitä oli opetettu.. ohjaaja ei ymmärtänyt kun sanoin että liikaa pukattu tietoa sisään koiralle... no koira on kohta 2 vuotias ja samat ongelmat jatkuu.. omistaja opettaa päivä päivältä ihmeellisempiä temppuja koiralle vaikka ei osaa edellisiäkään... emme kylläkään ole väleissä enään niin en mene asiasta kommentoimaankaan sille..

mutta koirahan on ihmisen paras ystävä joten vietä hauskoja hetkiä koirasikanssa :D

Äänestä
  • Kyllä koiralla voi olla 2 johtajaa, yleensä toinen on ylempiarvosempi kun toinen. Koira on laumassa ALIMMAISENA, ja tottelee kaikkia muita lauman jäseniä..

    Meidän koira ei tahtonut emäntää pentuna totella, mutta asia hoitui, kun emäntä alkoi antamaan ruoan koiralle.. Ensin esitti syövänsä kiposta, laittoi kipon maahan ja kielsi syömästä.. Ja sitten antoi luvan.. Myös ei alkanut leikkimään kun koira koitti komentaa, vaan aloitti itse leikin kun koira rauhottui.

    Koira on laumaeläin ja laumassa jokaisella on oma paikkansa, Ylempiarvoiset syövät ensin, sitten muut. Näin se oppii paikkansa. Nykyään annetaan molemmat koiralle ruoka vuorotellen.

    Koiran pitää mielestäni KUNNIOITUKSEN takia totella, ei sen takia että se odottaa saavansa siitä hyvästä palkinnon.

    Äänestä

  • kaveri vain kirjoitti:

    Kyllä koiralla voi olla 2 johtajaa, yleensä toinen on ylempiarvosempi kun toinen. Koira on laumassa ALIMMAISENA, ja tottelee kaikkia muita lauman jäseniä..

    Meidän koira ei tahtonut emäntää pentuna totella, mutta asia hoitui, kun emäntä alkoi antamaan ruoan koiralle.. Ensin esitti syövänsä kiposta, laittoi kipon maahan ja kielsi syömästä.. Ja sitten antoi luvan.. Myös ei alkanut leikkimään kun koira koitti komentaa, vaan aloitti itse leikin kun koira rauhottui.

    Koira on laumaeläin ja laumassa jokaisella on oma paikkansa, Ylempiarvoiset syövät ensin, sitten muut. Näin se oppii paikkansa. Nykyään annetaan molemmat koiralle ruoka vuorotellen.

    Koiran pitää mielestäni KUNNIOITUKSEN takia totella, ei sen takia että se odottaa saavansa siitä hyvästä palkinnon.

    koira kyllä tottelee minua paremmin kuin emäntää, mutta pääasia että tottelee myös emäntää, ja lähtee sen kanssa lenkille ja osaa siellä käyttäytyä.

    Äänestä

  • edelliseen kirjoitti:

    koira kyllä tottelee minua paremmin kuin emäntää, mutta pääasia että tottelee myös emäntää, ja lähtee sen kanssa lenkille ja osaa siellä käyttäytyä.

    niin juu temppujen opettamisessa ovat namit kyllä paikallaan.

    Äänestä

oikeesti ihan vauva, niinku muissakin vastauksissa on tullu ilmi ja tiiät sen varmaan itekin..oma koira ei 10 viikkosena käyny ku tosi monta kertaa päivässä pissalla ja kakalla ulkona, ei lenkillä.. :) kierrettiin kerrostalon ympäri ja vähän siinä lähistöllä liikuttiin et näkee uusia paikkoja..mentiin takas sisälle..sisällä leikitään ja syödään ja annetaan pennun nukkua, sitähän ne koiranpennut tekee..ja meillä oli niin et isäntä oli päivät töissä ja ite kun olin työtön niin tietysti pennun kanssa enemmän ja johtajan paikasta ei ollu epäselvyyttä..isäntää se on koetellu enemmän kun luuli kai aika kauan et isäntä on vaan joku kuka käy pihalla meiän kanssa:) ja se johtu siitä ettei isäntä raaskinu aluks ees komentaa ku toinen oli niin pieni ja sievä:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei tottele minua kirjoitti:

Mulla on norjan harmaa hirvikoira ja vähän lassien sekoitusta. ikää sillä on 10 vk. Mikä vikana ku koira ei tottele minua vaan isäntää ja kun yritän saada koirani lenkille. se istuu ja alkaa viskaamaan päätä ja hyppii maassa ja äkkiä kotia ku tietää että isäntä jäi sisälle. Kertokaa hyvät ihmiset miten saan koirani tottelemaan minua. Onko siinä vika että olen päivät koiran kans kahestaan kotona ku isäntä on töissä. isäntä ku palaa töistä niin se lahtee sen kans käveleen vaikka kuuhun eikä pane yhtään hanttiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu