Hämmentynyt

Ensimmäistä kertaa elämässäni ihastuin naiseen. Ihmettelen miten se voi olla mahdollista- onko kaikki vain mielikuvitusta... Täysin heterona elellyt tähän asti.

Tosin koskaan ennen ei ole tullut eteen "tilaisuutta" enkä ole ymmärtänyt asiaa edes
ajatella.

Näin kauniin nuoren naisen baaritiskillä vastapäätä ja hymyiltiin toisillemme. Tanssittiin ja hän esitteli itsensä.

Minä en oikein tiennyt miten suhtautua kun sanoit suoraan ja näytit ihastumisesi. Olin tuoreen miesystäväni kanssa siellä ja kerroin hänelle myöhemmin mitä tapahtui. Hän tuijotteli törkeästi sinua ja minua otti päähän, kadutti että kerroin. Tyhmä minä. Käskin miehen lopettaa sen tuijottelunsa heti.

Olen ajatellut sinua paljon, vaikka tuskin koskaan toisiamme näemme.

Miehen kanssa juttu tulee tuskin onnistumaan muutenkaan. On hämmentynyt olo, koska mulla ei ole ollut koskaan aiemmin tämmöistä fiilistä.
121971
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Älä turhaa murehdi, tutkaile tunteitasi ja pohdi sydäntäsi. Jos tämä nuori neito baarissa avasi silmäsi, älä sulje niitä enää.

Mikä oli motiivisi kertoa poikaystävällesi? Halusitko järkyttää/testata häntä vai olitko itse puhtaasti niin yllättynyt että sinun oli pakko jollekin puhua? Miehesi reaktio oli aika hyvin suhteessa uutiseen. Suhteenne tulevaisuus riippuu teistä molemmista.

Ensimmäinen nainen, johon minä ihastuin aiheutti todellisen myrskyn elämässäni, ja keräilen edelleen vuosien jälkeen palasia ympäriltäni. Hän kuitenkin avasi minussa jotain, mitä en ollut osannut odottaa. Paluuta entiseen ei ole.

Äänestä
  • tuntui todella luonnolliselta, en edes asiaa pahemmin ajatellut, että ihastukseni kohde onkin nainen, vaikka olin aina ajatellut olevani hetero. Ihastuin ja rakastuin ja se tuntui oikealta ja hyvältä. Myöhemmin vasta tajusin ettei miehet enää kiinnosta ollenkaan. Mulla ei myöskään ole asiasta minkäänlaista kriisiä vaan olen todella todella iloinen tästä itseni löytämisestä, ja ylpeä!

    Äänestä

  • Kiitos vastauksestasi!

    Motiivini: Olin yllättynyt ja taisin olla hiukan innostunut ja imarreltu. En osannut pitää asiaa sisälläni... Varmasti halusin myös nähdä miten mies reagoi. Taisin vähän näpäyttääkin, koska hän luuli, että neito hymyili hänelle;D.

    Olen tähän asti (37v.) elellyt suht tyytyväisenä heterona ja siksi tämä tunne on aika rysäys. Minulla on lapsiakin...

    Mietin, että onko tämä joku ohimenevä vaihe, mutta jokatapauksessa, katselen nyt maailmaa uusin silmin.

    Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, tämän tapahtuneen seurauksena. Voisin hyvin kuvitella miten erilainen parisuhde voisi olla naisen kanssa, tämä nykyinen suhde mieheen näyttää kariutuvan kovaa vauhtia- tosin muusta syystä. Suhde oli muutenkin ihan alussa.

    Kerroin ystävilleni ja äidilleni, että minusta oli vähän kilpailua miehen ja naisen kesken, mutten tietysti uskaltanut kertoa omista tunteistani mitään. Tekisi mieli puhua jollekkin asiasta, mutta pelkään reaktiota.

    Äänestä

  • myrskyä, kaikki kirjoitti:

    tuntui todella luonnolliselta, en edes asiaa pahemmin ajatellut, että ihastukseni kohde onkin nainen, vaikka olin aina ajatellut olevani hetero. Ihastuin ja rakastuin ja se tuntui oikealta ja hyvältä. Myöhemmin vasta tajusin ettei miehet enää kiinnosta ollenkaan. Mulla ei myöskään ole asiasta minkäänlaista kriisiä vaan olen todella todella iloinen tästä itseni löytämisestä, ja ylpeä!

    kaiken ylösalaisin, mutta hyvää se vain teki minullekin. Onnellisempi olen nyt.

    Äänestä

  • Hämmentynyt ap. kirjoitti:

    Kiitos vastauksestasi!

    Motiivini: Olin yllättynyt ja taisin olla hiukan innostunut ja imarreltu. En osannut pitää asiaa sisälläni... Varmasti halusin myös nähdä miten mies reagoi. Taisin vähän näpäyttääkin, koska hän luuli, että neito hymyili hänelle;D.

    Olen tähän asti (37v.) elellyt suht tyytyväisenä heterona ja siksi tämä tunne on aika rysäys. Minulla on lapsiakin...

    Mietin, että onko tämä joku ohimenevä vaihe, mutta jokatapauksessa, katselen nyt maailmaa uusin silmin.

    Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, tämän tapahtuneen seurauksena. Voisin hyvin kuvitella miten erilainen parisuhde voisi olla naisen kanssa, tämä nykyinen suhde mieheen näyttää kariutuvan kovaa vauhtia- tosin muusta syystä. Suhde oli muutenkin ihan alussa.

    Kerroin ystävilleni ja äidilleni, että minusta oli vähän kilpailua miehen ja naisen kesken, mutten tietysti uskaltanut kertoa omista tunteistani mitään. Tekisi mieli puhua jollekkin asiasta, mutta pelkään reaktiota.

    sait jo varmasti jotain näkökulmia heiltä aiheeseen. Tiedät itse kenelle pystyt puhumaan, rohkeutta vain. Kun itse kerroin ensimmäistä kertaa jollekin, se oli tunteideni kohde. Muille en uskaltanut. Kun sydämeni särkyi myöhemmin en voinut enää sulkeutua ja vuodatin kaiken parhaimmille ja pitkäaikaisimmille ystävilleni. Eivätkä he edes järkyttyneet.

    Luota siis itseesi ja ystäviisi. Ei sinun tarvitse tehdä mitään elämänmullistusta tämän asian takia heti - jos koskaan. Anna vain asioiden tapahtua ja nauti tulevasta keväästä ja uusista ihmeellisistä vaihtoehdoista!

    Äänestä

  • Sadie-77 kirjoitti:

    täällä myös eräs jonka maailma on mullin mallin naisen takia. olen perheellinen, onnellisetsi heterosuhteessa elävä. sitten tuli hän joka pisti kaiken sekaisin! jonkin aikaa jo mennyt vain ihmetellessä, mitä tapahtuu... tunne on hyvä ja luonnollinen, mutta tällä hetkellä en voi tehdä mitään.. en tiedä ollenkaan mihin tulevaisuus vei, mutta kuten joku aimmin sanoi, MIKÄÄN ei enää ole ennallaan :)

    Äänestä

  • Biiiin kirjoitti:

    Minulla tilanne on tosi tuore, ja asia mietityttää paljon. Mutta sainpas yhdelle ystävälle kakaistua asian ulos.

    Mielessä on käynyt kaikkea mahdollista: millaista olisi seurustella naisen kanssa, miten puolitutut reagoisivat, muuttuuko elämä kauheasti... Mitä tämä tarkoittaa lasten kannalta. Tarkoittaako yhtään mitään.

    Selvää on, että maailma näyttää nyt ihan erilaiselta. Pahalta ei tunnu, ja annan asian mennä omalla painollaan eteenpäin.

    Nämä tunteet ovat ihastumista ihmiseen, jota en ehkä koskaan enää tapaa. Enkä välttämättä tapaa toista naista joka liikuttaa sisältä tällä tavalla (vai mitä luulette, onko tämä vasta alkua...)

    Olisi kiva kuulla mitä kaikkea te muut olette käyneet läpi?

    mutta omalla kohdallani kaikkea muuta... minäkin luulin kohdanneeni vain yhden poikkeusyksilön, joka nyt vain sattui olemaan nainen. Mutta niin vain kävi, ettei yksikään mies ole onnistunut enää päätäni kääntämmään.

    Miten ystäväsi suhtautui? Toivottavasti hyvin!

    Ja huomaan toki katselevani ympärilleni ihan eri tavalla kuin ennen:), joten aika näyttää miten tässä käy.

    Ystäväni oli hiukan ennakkoluuloinen. Mutta ihmeen hyvin mielestäni suhtautui. Hänelläkin on siinä vähän sulateltavaa, kuten myös itselläni. Hänellä on ollut ystävätär, joka on ollut häneen ihastunut, joten ihan täysin uusi asia ei ole.

    Itselläni myös ystäviltä tuli vaihtelevia reaktioita, jopa yllättäviä. Kerroin muutamalle parhaalle ystävälle ja ei käynyt ihan niin kuin luulin; toinen ystävä ei ymmärtänyt lainkaan ja jopa **ttuili asiasta.. Tuli Tosi paha mieli.

    Itse olen tämän ihastumiseni, tai voisin sanoa rakastumiseni kanssa täysin hukassa. Kaikki on saanut uuden merkityksen ja kaikki mitä olen tähän mennenssä rakentanut on tullut jotenkin kyseenalaiseksi.. Miehistä en enää ajattele ollenkaan samalla tavalla kuin ennen, ennemminkin koen usein olevani "yksi äijistä"... Ainakaan samanalsita tunnetta miehet eivät enää minussa saa aikaa kuin naiset.

    Voin vain haukkoa henkeä kun ajattelen kuinka henkisesti rikasta naisen kanssa eläminen olisi. Voiko miehen kanssa päästä IKINÄ sille tasolle?? Nyt tuntuu että ei.. Varsin sielukkaita miehiä itsellä on ollut, elämää nähneitä ja syvyyttä omaavia. Mutta se miten nainen näkee maailman, miten elää elämäänsä, on jotain aivan muuta.. Ja SE kolahtaa. Puhumattakaan mitä naisen kosketus ja läheisyys saa aikaan ;)

    Niin, itse leijun aika "tiedottomassa" tilassa tällä hetkellä. Sen tiedän että paluuta entiseen ei ole, paljon sisällä on muuttunut. Mutta elämäni on tällä hetkellä tilanteessa jossa en voi, enkä haluakkaan tehdä nopeita päätöksiä suuntaan tai toiseen. Pitää antaa ensin ajatusten selvitä.. Varovasti kuitenkin joskus ajattelen että taisi taivas aueta.. ;)

    Itse tiedostin pitäväni naisista enemmän jo lapsena. Todella harvat naiset kuitenkin ovat kolahtaneet, ehkä 2-3. Olen samaa mieltä siitä, että naisen kanssa tunne on todella syvempi...
    Itselläni tunne miehiä kohtaan jää tasolle pitää-välittää. Ei kannata kiirehtiä asioilla, mutta tosiaan jos jonkun kanssa kokee tosi suuren rakkauden...siitä ihmisestä kannattaisi ottaa selkoa. Sitä tapahtuu todella harvoin, useimmat eivät taida kokea tunnetta koskaan.

    Äänestä

on se hieno ja vapauttava tunne.
Ihastuin tyttöön ensimmäisen kerran 14-vuotiaana. Lukio ikäisestä päälle 20-v asti tuli vaihe jolloin inhosin kaikkia lesboja. Korostin puheillani olevani 100% hetero. Kunnes 26- vuotiaana tajusin tunteiden olevan täysin naisiin päin. Hassua, mutta se ei tullut itselleni yllätyksenä, eikä kaikille ystävillenikään.
Nyt olen 30-vuotias ja elän ensimmäisessä suhteessa naiseen. En ole koskaan ennen ollut näin tasapainoinen ja onnellinen.
Eli älä piilota itseltäsi niitä tunteita. Täällä eletään kerran. Ja se kerta on tärkeää elää omana itsenään.
Tottakai pettymyksiäkin tulee. Eivät kaikki naiset ole "ihania". Naisissakin on pelurit ja hyväksikäyttäjät. Eivätkä kaikki naisten väliset suhteet ole tasa-arvoisia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ja ihastunut... kirjoitti:

Ensimmäistä kertaa elämässäni ihastuin naiseen. Ihmettelen miten se voi olla mahdollista- onko kaikki vain mielikuvitusta... Täysin heterona elellyt tähän asti.

Tosin koskaan ennen ei ole tullut eteen "tilaisuutta" enkä ole ymmärtänyt asiaa edes
ajatella.

Näin kauniin nuoren naisen baaritiskillä vastapäätä ja hymyiltiin toisillemme. Tanssittiin ja hän esitteli itsensä.

Minä en oikein tiennyt miten suhtautua kun sanoit suoraan ja näytit ihastumisesi. Olin tuoreen miesystäväni kanssa siellä ja kerroin hänelle myöhemmin mitä tapahtui. Hän tuijotteli törkeästi sinua ja minua otti päähän, kadutti että kerroin. Tyhmä minä. Käskin miehen lopettaa sen tuijottelunsa heti.

Olen ajatellut sinua paljon, vaikka tuskin koskaan toisiamme näemme.

Miehen kanssa juttu tulee tuskin onnistumaan muutenkaan. On hämmentynyt olo, koska mulla ei ole ollut koskaan aiemmin tämmöistä fiilistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu