minkä ikäisenä

Ihan vain ajattelin kysäistä muiden mielipidettä siitä, minkä ikäisenä mielestänne nainen on tarpeeksi kypsä hankkimaan lapsia..? Tietenkin riippuu paljonkin henkilöstä, mutta näin yleisesti..

Itse olen 20, haluaisin jo kovasti omia lapsia.. mutta mieheni mielestä olen liian nuori.
4354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kun KUMMATKIN ovat valmiita.

Mutta siis siinä vaiheessa kuin elämän suunta on selkeämpi, ei pelkästään että tietää mitä haluaa van kulkee sinne päin oikeasti.
On tasapainoittunut itse, eli löytänyt sitä aikuisiän tuomaa rauhaa. Ilman sitä se lapsen hoito on PIRUN raskasta. Ei enää kiinnosta juosta iltariennoissa ja baareissa täydellä kympillä ja kykenee olemaan kotona itsensä kanssa ihan kahdestaan.
Osaa rahankäytön tarvittaessa, eli elämään jää jotain ruokaankin eikä kaikki katoa savuna ilmaan.

_On töissä_, ja kykeneväinen ottamaan työstään vastuuta. Eli en tarkoita pelkästään että on rahaa hankkia lapsi, vaan tuosta työssä pysymisestä näkee myös onko pitkäjänteisyyttä ja vastuunottokykyä, jota lapsen teossa vaaditaan.

Se on vähän sama kuin, että ei voi muuttaa heti toisen kanssa yleensä yhteen. ensin pitää katsoa miten suhde kehittyy ja onko tämä henkilö minulle se juttu. Lapsen hankinta on vähän sama, ensin pitää vauvakuumeilla ja katsoa vaikka vuosi pari jatkuuko se lapsen saanti halu. Se kun on nuorella monesti osana kasvua, se ei edes aina ole aitoa vauvakuumetta, vaan sellaista tarvetta kasvaa ja se voi hieman vääristää ajatusta.

Äänestä

Täytyy vielä tuohon itse ikään lisätä, en olisi ollut valmis itse alle 30v..
Aika tärkeää oli itselle että sain kasvaa ja vahvistua ihmisenä, tasapainoittua ja oikeasti oppia ottamaan vastuuta isommista kuvioista. Olen ns. levoton sielu eli hieman kahlitsematon, ja vaadin toki ehkä normaalia pidemmän kasvuajan.

Jos olisin lapsen hankkinut aikaisemmin, olisi sen kasvu siitä ehkä kärsinyt ja minä ollut kärttyisä omaa elämää hamuava nuori. Nyt olen täysin valmis ja minusta moni havaitsee sen tasapainoisuuden joka iän kanssa tulee, toisille ei ehkä koska jos eivät anna itsensä ensin kasvaa.

Äänestä

itse olin 19v kun aloin odottamaan, kerkesin juuri täyttämään 20, ennekuin vauva syntyi...ja sen valmiimmaksi en olisi voinut tullakkaan! Mieheni oli 23v.

En ole tosin ikinä ollut kova hyppäämään kylällä tai muuten ollut kova menemään.. Tälläinen vauva elämä sopii minulle kuin nenä päähän. Ensi kuussa täytän 21 ja toinen suunnitteilla.

Itse tiedät koska olet valmis äidiksi!! :)

Äänestä

olin 21-v. kun esikoiseni sain. Raskaus oli harkittu ja haluttu. Toki sitä aika nuori silloin oli, mutta lapsi ja elämä kasvattaa. Ja kuitenkin vastuuntuntoa oli. Jäin sitten parin vuoden päästä yksinhuoltajaksi ja luin itselleni kaksi ammattia. Pärjättiinhän kaikesta, kun hyvä tukiverkosto oli. Ei parikymppinen liian nuori ole, se on yksilöllistä..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


?!??? kirjoitti:

Ihan vain ajattelin kysäistä muiden mielipidettä siitä, minkä ikäisenä mielestänne nainen on tarpeeksi kypsä hankkimaan lapsia..? Tietenkin riippuu paljonkin henkilöstä, mutta näin yleisesti..

Itse olen 20, haluaisin jo kovasti omia lapsia.. mutta mieheni mielestä olen liian nuori.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu