Miten olette toimineet tilanteissa kun isä ei halua tavata lastaan ?
Meidän lapsemme oli jo seitsämän vuotias eron tullessa, ja suhde isään oli ihan ok ennen eroa. katkeran miehenä isä kuitenkin ilmoitti ettei halua lastaan luokseen ollenkaan. No välillä sitten tilanne rauhoittui ja isä otti lastaan luokseen satunnaisesti viikonloppuisin, mutta käyttää edelleen tuota tapaamishommaa kiristyskeinona minua kohtaan. Kun näki että minulla on uusi miesystävä ei halunnut ottaa lasta, ettei "me päästä kuherteleen" jne.
neuvoja tarvitsis. En haluaisi nöyristelläkään ex-ukon edessä ja elää siten kun hänelle sopii.
Kun isä ei halua tavata lastaan
14
6506
Vastaukset
- äiti 79
me erottiin pojan ollessa 2v (nyt 9v) voin sanoa että hän oli loistava isä ennen kuin uusi nainen tuli kuvioihin n. 3v sitten. alussa pidin tiukasti kiinni että näkevät sen joka toisen vkolopun mutta sitten isä saattoi jättää hakematta eikä edes ilmoittanut mitään.opin sitten siihen että en pojalle puhunut mitään että isä hakee jos sattuikin isällään olevan muita menoja ettei "päässyt/halunnut" hakea. 3v katsoin sitä värkkäämistä sitten sanoin isälle että viimeinen mahd hakea poika. jos ei hae niin ei tarvi enään hakea ollenkaan.no sitten haki sovitusti mutta sitä ennen oli että haen/en hae/ haen. huh. lastenvalvojan luona ollaan monta krt käyty ja siellä hän esittää olevansa loistava isä että mulla sieppaa!!! mutta isä tietää jos ei tapaamiset tästä eteenpäin suju sovitusti niin ei tarvi enään hakea ollenkaan. silloin saan yksinhuoltajuuden! vaihdan myös pojan numeron niin saa hoitaa asiat minun kautta eikä pojalle soittele parin vkon välein ja aiheuta sillä pahaa mieltä ja ikävää. onneksi uusi mieheni on tosi hyvä isäpuoli ja miehen malli pojalleni. ja viihtyvät tosi yvin yhdessä kuten minäkin mieheni lapsien kanssa :)
- kuulostaa..
Kuin minä olisin tuon kirjoittanut=) harmillistahan se on että ketään ei voi pakottaa isäksi. itse erosin esikoiseni isästä lapsemme ollessa vasta 7kk mutta hän tasan tietää kuka isä on,kohta siitä tulee vuosi kun viimeksi tapasivat(tunnin verran) ja kaikki loppui kuin seinään ku uusi nainen tuli kuvioon ja olenhan mä kuullut ex-anopilta sellasta et tämä uusikko ei kestä kun lapsestamme puhutaan tai sanotaan yhtään mitään!!! Mitäs nyt onkaan käynnyt..koko helvetin suku on lapseni hylännyt,onneksi hänellä on minut,mieheni sisarpuolet=)ja tietty mummo ja ukki miehen puolelta ja tietysti minun sukuni....Lapseni ja isän tapaamiset ovat olleet aina kerran vuodessa ja nyt se vaan riitti..ne ainaiset paskapuheet että joo nähään silloin ja silloin..ei kiitos tota paskaa enääää!!!! Toivottavasti paskakasa joskus herää todellisuuteen että mitä on menettänyt jota ei takasin saa
- mitään tunteita
lastaan kohtaan koskaan ollutkaan jos tuollaista peliä pystyy pitämään oman lapsensa kustannuksella. Kyllä sinä omaa aikaa pystyt järjestämään ilman sitä isääkin, ja vielä sellaista mikä on lapsellekin hyväksi.
- ???
Miten sitä järjestät kun koko sukun asuu muualla. Ja toisaalta toivoisin lapselleni isäsuhteen. Toivottomalta tämä vain tuntuu.
Olen itsekin miettinyt että jos tuo poikaa rakastaisi ei tekisi tuollaista.
pahalle tuntuu...
- äidit äiteinä
ja isät tietysti isinä, toisinaan huonoina.
Lähden siitä oletuksesta, että teillä on jonkinlainen tapaamissopimus. Jos ei ole, tai jos se on ympäripyöreä tyyliin isä tapaa lasta silloin tällöin, se pitänee kirjoittaa lastenvalvojan luona uusiksi.
Toivon, että pystyt tässä kohtaa nyt sivuuttamaan omat itsekkäät vaikka sinänsä terveet toiveet kahdenkeskisen ajan suhteen uudessa suhteessasi samoin kuin kiukkusi lapsen isää kohtaan, ja keskittymään siihen, että lapsella on isä, jota hän toivoo tapaavansa.
Voit lähestyä tietysti ensin exää, jos välinne sen sallivat. Muutoin voit lähestyä suoraan lastenvalvojaa, joka järjestää sinun ja isän välisen neuvottelun. Lapselle on suotavaa tavata isäänsä, mutta ei ole suotavaa, että hän joutuu toistuvasti pettymään isän tapaamisen suhteen. Sinun ja lastenvalvojan tehtävä on kysyä isältä psytyykö hän näihin tapaamisiin, ja jos ei pysty, on kavennettava isän tapaamisoikeuksia. Tulee koska tulee, kunhan tulee silloin kun on sovittu.
Lapsen edustahan tässä nyt viime kädessä kai pitäisi olla kyse.- tässä...
lasta ajatellaan, ja lapsen suhdetta isään.
Tapaamissopimuksella voi pyyhkiä sanonko minkä, sillä tuo sopimus tuntuu olevan sikäli vain yksipuolinen että isä saa siitä luistaa mutta jos minä en toimi sopimuksen mukaan voi isä vetää minut vaikka käräjille.
isien paapominen on mennyt kyllä liian pitkälle. Kyseessähän on Lapsen oikeus tavata isäänsä ei isän oikeus tavata lastaan. Ja tätä sopimusta isä saa rikkoa kerta toisensa jälkeen. - äidit äiteinä
tässä... kirjoitti:
lasta ajatellaan, ja lapsen suhdetta isään.
Tapaamissopimuksella voi pyyhkiä sanonko minkä, sillä tuo sopimus tuntuu olevan sikäli vain yksipuolinen että isä saa siitä luistaa mutta jos minä en toimi sopimuksen mukaan voi isä vetää minut vaikka käräjille.
isien paapominen on mennyt kyllä liian pitkälle. Kyseessähän on Lapsen oikeus tavata isäänsä ei isän oikeus tavata lastaan. Ja tätä sopimusta isä saa rikkoa kerta toisensa jälkeen.Ei kaikista ole isiksi eikä kaikista senpuoleen äideiksikään.
Jos ei isä kykene pitämään sopimuksesta kiinni so. toimimaan luotettavana isänä, niin usko vaan huviksesi ihan saman tien, että sinä et sitä asiaa voi muuttaa sen kummemmin suostuttelulla ja järkipuheella kuin kiukuttelullakaan. Eikä se ole lapsenkaan vika. Aikaa ja energiaa siinä vaan palaa ihan hukkaan kun kuvittelee lapsen isästä liikoja (sekä äiti että lapsi) ja odottaa ihmettä tapahtuvaksi.
Omaa äitiyttään vain voi varjella, ja omaa suhdetta lapseen. Eron jälkeen voi olla vanhempi vain omasta puolestaan, ei enää toisen. Voi hyväksyä sen, että asia on nyt näköjään elämässämme näin, että näin paljon yksinhuoltajaksi päädyin, ja näin isättömäksi tämä lapsi, ja sen kanssa eletään ja yritetään järjestellä asiat.
Pompotteluun suostumiseksi asia menee silloin, jos isä saa jatkuvasti määrätä kuinka hän mukamas tapaa, ja kaikki häntä sitten odottelevat. Mutta jos hän kuvaamallasi tavalla uhkaa viedä asioita käräjille, niin ehkä hän sitten voi vielä selviytyä kiukustaan ja teidänvälisen suhteen haavoista kunnon isäksi, ja ruveta pitämään sopimuksista kiinni, kun lähdetään pohtimaan johtaako oharit tapaamisessa sitten isäsuhteen etäännyttämiseen.
Minun eksäni ei kyennyt olemaan isä enää eron jälkeen... suhde lapsiin liukeni, ja turha sitä asiaa vastaan oli tapella. Hänen pompotteluunsa en lähtenyt, käytin lastenvahtipalveluja ja ystäviä kun lapsenhoitoa tarvitsin.
- ...
Sama juttu meillä.
Pari päivää sitten yritin sovitella taas asioita eikä se johtanut muuhun kuin siihen, että sain kuulla hervotonta huutoa ja haukkumista.
Olen tullut siihen johtopäätökseen ettei tuo isä ihan oikeasti poikaansa rakasta. Poikakin sanoi, että isä sanoo et se rakastaa häntä mutta teot puhuvat muuta, kun ei suostu poikaansa useammin ottamaan vaikka lapsi niin haluaisikin.
Onneksi minä pääsin moisesta tunnevammaisesta eroon, ja luulen ettei poikakaan halua isänsä kanssa olla missään tekemisissä kunhan vanhemmaksi tulee. - tavata mutta
lapsen äiti mustamaalaa meitä (uutta perhettä) koko ajan. Pyytänyt lasta jopa urkkimaan meillä meidän asiapapereita jne.
On varmasti hankalaa miehelle olla tapaamatta lasta.
Mutta kun eksä tekee kaikkensa että pilaisi suhteen, ei siitä mitään hyvää voi syntyä.- tällaisessa
tilanteessa auttaa, että jotain hyvää syntyisi? Tapaamisista luopuminen tuskin on hyvä ratkaisu. Eikö ulkopuolista apua ole mahdollista saada kuvaan mukaan? Älkää hylätkö lasta.
- Anonyymi
olen 11 vuotias eikä oma isäni halua nähdä minua. En ollut edes syntynyt kun isäni lähti. Omistan myös minua pari vuotta vanhemman isoveljen jota en myöskään ole nähnyt.
- Anonyymi
Monesti lähivanhempi vieraannuttaa lapset etävanhemmasta..yksipuolista pahan puhumista...etävanhemman on vaikea puolustautua kun lapsia aivopestään ja saadaan liian ahdistuneisuus tapaamaan enää mm isää...lapsen muistot muuttuvat vieraannuttajan puheiden mukaisiksi
- Anonyymi
Raision perhepalvelut vierasnnuttajana- perätön lausuma lasten olosuhteista annettu 27.5.2008
- Anonyymi
Nää on niitä juttuja kun uusi suttura estää isää ja lapsia tapaamasta. Surullista että miehet antaa sutturoiden määrätä heidän elämäänsä. Onneksi ei ole tarvinnut kärsiä moisista sutturoista koskaan, koskaan emme ole heitä nähneet eikä suttura meille tullut, jos olisi yritänyt olisin tehnyt ilmoituksen kotirauhan häirinnästä, sen ne kyllä osaa.
Ollaan ihan rauahsssa saatu elää kun ei arvinnu koskaan pelätä sutturoiden mellastamista ja haukkumisia. Mieskin on ollut sitä mieltä että sutturat pilaisivat meidän elämän ja kielsi olemasta missään tekemisissä meidän kanssa, sellainen on isä joka välittää. vaikka sutturasta laastarin ottikin, mutta takasin ei ole tulemista, itse saa kärsiä kun lapsensa hylksäi sutturoiden takia.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k17610705Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t907525Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t307383Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht37376Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa885753Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus525228Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset314976Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk124801Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k32142Ei muuta kun kylärinkiä ajamaan!!!
Huomenta! Tuossa ku kylän pinnassa asunu koko iän, nii viime vuosina nii harmittanu ku viikonloppusin niin hiljasta, sil361593