olla nykyisin aina isovanhempien lapsenlapsien lähellä ja tukena tarvittaessa?
Muutos voi tulla mummillekkin ja ukille,eli haluavat muuttaa vaikka uudelle paikkakunnalle,syitä esm.asuntojen kalleus.
Onko se lapsenlapsien hylkäämistä,vai voiko sitä tehdä päätöksiä,tuntematta syyllisyyttä.
Kaikesta huolimatta lapsenlapset on tärkeitä,mutta?
Muutos voi tulla mummillekkin ja ukille,eli haluavat muuttaa vaikka uudelle paikkakunnalle,syitä esm.asuntojen kalleus.
Onko se lapsenlapsien hylkäämistä,vai voiko sitä tehdä päätöksiä,tuntematta syyllisyyttä.
Kaikesta huolimatta lapsenlapset on tärkeitä,mutta?
Vastaukset 10
Vanhimmat
äläkä tunne syyllisyyttä ajatuksistasi tai suunnitelmistasi. Lapsenlapset ovat tärkeitä, mutta ei tarkoitus ole että sinä uhraat elämäsi heille.
Mikäli sinulla on jotain mielessä toteuta se mikäli vielä voit! Elä elämäsi loppuaika täysillä.
Jos lapsesi saisivat hyvän työtarjouksen jonnekin muualle, he lähtisivät varmasti, vaikkakin on isovanhemmat olemassa. Samoin lapsenlapsesi lähtisivät vaikka Austraaliaan opiskelemaan, kun tilaisuus tulisi.
On internetit, skypet, autot ja lentsikat, joten yhteydenpito on täysin mahdollista, vaikka ulkomailekin.
60 ihmiseltä.Ei kai me 60 olla mitään lapsenlapsi-,eikä tietysti aikuisten lastemme lastenhoitajia.
En voi itsekään ymmärtää miksi jotkut meistä uhraavat elämänsä voi sanoa parhaimman ajan lastemme ja lasstenlaps...jne huolehtimiseen ja hoitamiseen.Niin kuin kirjoittaja toteaa,eivät ne meidän lapset,eivätkä lapsenlapsetkaan elä meidän vuoksi,he elävät omaa elämäänsä.
Terve välittäminen ja kanssakäyminen ilman mitään syvempää lapsiimme ja heidän jälkeläisiin on ihan ok.
Ruvetkaa elämään papat ja mummot, (jos 60 noin voi sanoa),omaa elämää,niin ne lapsenne ja lapsenlapsennekin tekevät.
omaa elämää. Ole oman elämäsi herra äläkä koko ajan kysele saanko elää näin tai noin. Jo kuusikymppisen kuuluu tietää, että jos haluat olla onnellinen elä tässä ja nyt. Siihen kuuluu monia asoita, mutta peilaa ne itsesi kautta. Näin voit halutessasi tuoda myös hyvän läheisyyden lapsille ja lapsenlapsille, he voivat luottaa sinuun, koska osaat jo elää ja tehdä tarvittavia ratkaisuja. Joskus ne kirpaisee myös näitä läheisiä, mutta voivat antaa uuden lähtökohdan monelle muulle tärkeämmelle.
Paljon mukavampaa ja jännittävämpää lastenlapsille on, jos/kun pääsevät kauemmas kotoa isovanhempien luo kylään - ja vähän isompina jopa ilman vanhempiaan. Heidänkin maailmansa siitä avartuu, kun aivan uudet kylät ja kaupungit (tai jopa maat!) tulevat "sisältäpäin" tutuiksi mummon ja vaarin kautta.
Siitä vaan kuuskymppiset jatkamaan OMAA elämää. Se on kaikkea muuta kuin omien jälkeläisten hylkäämistä! Heilläkin on omat elämät.
ja innostusta lisää,mielessäni on todellakin muutos.
Ja todellakin,mukavaa varmasti lapsille on tulla kauemmaksi mummolaan :)
Minä tempaisin juuri eläkkeele jäätyäni lasteni ja ystävieni mielestä hurjan muutoksen. Tutustuin laivalla itämerellä aivan hurmaavaan älykköön.
Parin viikon soittelemisen jälkeen pakkasin matkalaukun ja lähdin Pohjois-Pohjanmaalle. Sisareni ja ystävätäreni olivät äimänkäkenä. Muutos oli rankka Hesasta aakeelle,laakeelle. Mökki oli kesällä rakastuneen silmissä hurmaava.Talvenviimat tuntuivat nurkissa. Oli uunilämmitys. Kaveri laiskansorttinen. Piti noutaa puut ulkovarastosta ja lämmittää uunit.
Onneksi asuntoni odotti Hesassa. Parin vuoden oleskelun jälkeen totesin sekä miehen jotta ympäristön sopimattomaksi varrelleni.
Kuitenkin mielenkiintoinen kokeilu! Mikä ei tapa se vahvistaa.
Nyt olen lähellä lapsiani ja heidän lapsiaan. Luultavasti tekisin saman uudellen jos rakkaus kutsuisi. Olenkohan hiukan huikentelevainen?
jos ei ole sitä ns. omaa elämää, kun se toinen osapuoli, vaikka nyt sitten ukki jos eläisi, onkin kuollut ja yksin tässä sitten vanhenee, vielä ei ole hätää mutta entäs kymmenen vuoden päästä kun seitsemänkymmenen.
Taitaa olla niin että kuolee pystyyn ennen sitä, vaikka niitä lapsenlapsiakin näkee kerran kaksi viikossa.
ei tässä iässä kannata ajatella, että loppuikä sitten ollaan yhdessä. Tällaiset tempaukset ovat paikallaan. Luulen, etten kokonaan irtautuisi minäkään nykyisestä kodistani, päivä kerrallaan.
on se ihan ikioma elämäkin, se pitää luoda. Totuus on, että jompikumpi lähtee rajan toiselle puolen ensin. Ja onhan jonkun oltava yksin koko ikänsä. Tsemppiä kaikille. Minulla ei ollut mies eikä sukulaiset lähelläkään ja olen selvinnyt.Tosin mieheni oli parin tunnin sisällä paikalla, jos kutsu kävi.
Hyvä, että sait myötätuntoa ja kannustusta, etkä murskaavaa arvostelua kysymykseesi.
Itse (65) en ole saanut isovanhempiini tutustua, koska he olivat jo kuolleet.
Omat lapseni reissailivat 500 km vanhempieni kotiin aina jouluisin meidän kanssa, mutta aika pieninä myös itsekseen äitini "karjatilalle".
Siellä heitä hoivasi mummi ja pappa lukemattomien eläinten hoitajana, kuten myös kalastusta, ensin ongella ja sitten verkoilla.
Lukemattomat ovat ne kuvat, joita siskoni on siellä vierailullaan ottanut.
Omat lapsenlapseni ovat vielä pieniä(2-4), mutta heidän äitinsä, siis lapseni muistelee kaiholla/kauhistuksella, että hänen lapsensa ei koskaan voi enää kokea sitä maalaistalon ilmapiiriä kalastuksineen.
Koskaan se ei ole sama asia, kun käyt vain jossain eläintarhassa, sillä koko kesän hoitaminen eläimille on niin ihanaa kokemusta.
Mutta itse tein ratkaisun, kun toinen lapsenlapsi syntyi, niin muutin tyttäreni lähelle auttamaan häntä. Mieheni kyllä oli omatoiminen ja pärjäsi yksin, mutta lapseni kahden pienen kanssa oli enenmmä pulassa.
Onnistuin saamaan halvan asunnon, jossa tarvittaessa toimii myös vanhuspalvelu.
Pakkohan on nyt käydä valitsemaan tavaroita, mitä todella tarvitsen ja varautua siihen, että nuo lapsukaiset "itsenäistyvät" viimeistään silloin, kun aloittavat koulun. Siis todellakin sen ekaluokan. Ainakin minun lapseni muuttuivat.
Uskoisin, että paras murrosiän kriisejen hoitaja olisi hyvä usko lapsen valintoihin. Omat vanhempani ainakin luottivat meihin lapsiin täysin ja se oli hyvä. Koskaan ei ollut tunnetta, etteikö kotiin voisi mennä, jos huonosti käy, mutta kaikki asiat, ainakin äidille voi aina kertoa ja isä kuuli sitten äidiltä.
He olivat jo kuollet, paist