Osunko täysin väärään, jos väitän, että 95% tälle palstalle kirjoittavista ei ole koskaan julkaissut mitään oikean kustantajan kautta? En sivua nyt omakustanteita.
Kirjoitin tänne ensimmäisen kerran ehkä 2005, nykyisin kovin satunnaisesti. Olin itsekin kokematon, täysi aloittelija. Sen jälkeen olen julkaissut useita teoksia ja tuhansia sivuja proosaa. Se on vaatinut alistumista koelukijoiden, kustantajan, lukijoiden ja kriitikoiden arvostelulle.
Kirjoittaminen on raadollista työtä. Kirjoittajan pitää olla nöyrä tullakseen kirjailijaksi. Kaikki tuo vaatii itsekuria, sitkeyttä, yrittämistä ja erehtymistä, lujaa uskoa omaan tekemiseen. Ellet halua tekstiisi kajottavan, unohda koko juttu. Kun työ lähtee koneeltasi maailmalle, mikään siinä ei ole sen jälkeen suojeltua, koskematonta ja pyhää.
Rakentavan kritiikin antaminen ja ottaminen kuuluu asiaan. Ne, jotka haluavat kehittyä, ottavat onkeensa - tai ainakin yrittävät. Loput suuttuvat ja sättivät toinen toisiaan loputtomiin menettämällä samalla otteensa itse asiaan: kuinka kehittyä kirjoittajana tai tulla kirjailijaksi.
Siitähän tässä kai lopulta on kyse.
Kirjoitin tänne ensimmäisen kerran ehkä 2005, nykyisin kovin satunnaisesti. Olin itsekin kokematon, täysi aloittelija. Sen jälkeen olen julkaissut useita teoksia ja tuhansia sivuja proosaa. Se on vaatinut alistumista koelukijoiden, kustantajan, lukijoiden ja kriitikoiden arvostelulle.
Kirjoittaminen on raadollista työtä. Kirjoittajan pitää olla nöyrä tullakseen kirjailijaksi. Kaikki tuo vaatii itsekuria, sitkeyttä, yrittämistä ja erehtymistä, lujaa uskoa omaan tekemiseen. Ellet halua tekstiisi kajottavan, unohda koko juttu. Kun työ lähtee koneeltasi maailmalle, mikään siinä ei ole sen jälkeen suojeltua, koskematonta ja pyhää.
Rakentavan kritiikin antaminen ja ottaminen kuuluu asiaan. Ne, jotka haluavat kehittyä, ottavat onkeensa - tai ainakin yrittävät. Loput suuttuvat ja sättivät toinen toisiaan loputtomiin menettämällä samalla otteensa itse asiaan: kuinka kehittyä kirjoittajana tai tulla kirjailijaksi.
Siitähän tässä kai lopulta on kyse.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Oho! ... oliko tuo Hiipivä hulluus oma kirjoituksesi?
... so sorry..........................
Scara, ehkä muistat, että kirjoitin tänne muutaman oman tekstin useita vuosia sitten, ehkä et. Sinä olit silloin yksi kehujista, sen muistan. Olet jäänyt aktiivisena kommentoijana mieleen.
"Hiipivä hulluus" ei ole minun tekstiäni, en enää laita niitä tänne.
Kommentointi lähti, tälläkin kertaa, ajan tappamisesta sekä siitä, että luin sherska-rebornin viime tekstin ja hiippailevan hulluuden peräjälkeen. Koska kontrasti oli niin suuri, halusin kommentoida kumpaakin ikään kuin esimerkin valossa - toinen oli raakile, toisessa taas oli paljon hyvää.
Olen periaatteessa samaa mieltä kanssasi, F. Enzo. Mutta toisaalta; makuja on monia. En ole ollenkaan samaa mieltä kanssasi noista kommentoimistasi kirjoituksista, ja minusta et kommentoi kovin rakentavasti.
En näe syytä, miksi sinun totuutesi olisi se oikea, josta kirjoittajan tulee ottaa opikseen. En myöskään löydä kirjoituksistasi nöyrää asennetta, jota peräänkuulutat. Käytät ilmaisuja tyyliin "Se huokuu läpi tekstiä lukiessa, jos vähänkään kirjoittamisesta ymmärtää."
kritiikki saattaa vaikuttaa tylyltä. Suoran palautteen kanssa on pakko oppia elämään, jos aikoo alalla menestyä, se on kylmä fakta.
Yritin myös perustella palautettani molemmille kirjoittajille, mutta saatoin epäonnistua. Kritiikki on täällä usein täysin perustelematonta nälvintää, yritin poiketa valtalinjasta.
En edusta absoluuttista oikeaa totuutta, se on totta, ja kaikki kirjoittamani voidaan ohittaa olankohautuksella.
Korostan, ettei palautteeni koskenut tekstiraapaisujen sisältöä, itse tarinoita, juonia tai teemoja. Hertta-sarjaakin voidaan kirjoittaa vetävästi, jos tekniikka on kunnossa, se kai oli sanomani.
Kuule se on hei sillai että "kirjailijanalku" on niiku uhanalaine kukka, se meinaan on kauheen herkkä kaikelle. Suorastaan hei allerkinen. Ei sille saa sanoo mitään, kaikki on niin arkaa niin arkaa vaikka muuta väittäis.
Älä sää kuule yhtään ala siinä sohiin!
Sanoit julkaisseesi ;) kuten minäkin. Miksi jäimme tänne sen jälkeen, kun meistä tuli kirjailijoita? Onhan noita fiksumpiakin piirejä missä jutella, mutta jostain syystä lapsuuden kotiin kaipaa aina...
Itse en juuri enää arvostele, tai edes auta alkuja "Voi minua, ilkeää" Tulen tähän kuin kotiini, käymään, muistelemaan menneitä, katsomaan onko kukaan vanhoista parroista paikalla.
Eräänä aamuna istuin lumisateessa ja tuijotin bussipysäkin katoksen alle tällättyä suurta mainosta. Nainen lepäsi valkeissa pitseissä sinisellä lakanalla ja minun oli kylmä.
Seurasin kuinka hengitys nosti höyryä ilmaan kasvojeni eteen ja hetken aikaa näin maailman pehmennetyin linssein. Bussin viimein poimiessa kyytiinsä tunnelma oli jo kadonnut. Tie kiemurteli maiseman halki, kuin taulussa. Yritin päätellä kuljettajan niskasta oliko tämä kotimainen vai ulkolainen.
Mökki nökötti mäellä, punaisena ihan kuin mielipiteemme olisivat saaneet sen loistamaan ikuista vihaa ja me rakastimme toisiamme. Pihamaalla en enää muistanut mitä tulin etsimään, mutta tiesin oveen tarttuessani että saisin korvilleni ennen kuin ehdin kolmeen laskea. Niin meillä kävi aina, siksi että tuli kotiin. Ehkei kukaan kaivannut minua, sinua tai häntä, mutta me tulimme, jäimme ja nautimme kirvelevistä korvista, hymy huulillamme. Sen nimi oli lapsuus. Kamala ihana aika, josta kasvoimme vääjäämättä irti. Silti palaamme sitä etsimään, vaikka tiedämme sen menneen, mäenharjan taakse lähelle taivasta, sinne missä pilvi ja viimeinen puunlatva yhtyvät epämääräiseen syleilyyn.
En koskaan palaa kaupunkiin, en vieraiden ihmisten pariin, joka kerta päätän jäädä aloilleni, kotiin, rakkaideni luo. Teidän luoksenne.
Mutta herätessäni olen taas yksin, huoneen valjut verhot heiluvat aamunkosteassa tuulessa, hyvästellen ja tervetulleeksi toivottaen.
vastata. Välillä menee kuukausia, etten käy, etten hairahdu, palaa vanhaan. Tänään oli muutenkin kummallinen päivä - ilkeä poikkeus, joka vahvistaa käymättömyyden kultaisen säännön, niin toivon.
Älä uhoa lähteväsi iäksi ;) se on pahin kirous, noin sanoessaan kukaan ei ole päässyt porrasetua pidemmälle.