Sitä vain etten oikein ymmärrä teitä, ex-kiusattuja jotka kirjoittelette tällä palstalla. Tämä ei ehkä koske kaikkia, mutta suurin osa teidän viesteistä on sellaisia, joissa te sanotte että kiusaaminen on pahapaha, kamalat seuraukset lapselle, kiusaamisen on loputtava, hehkutatte myötätuntoa kiusattuja kohtaan, ettekä toki unohda mainita että kiusaajat ovat heikkoja.
Joskus perustelette tällaisia mielipiteenilmauksia sillä, että olette itse olleet kiusattuja ja tiedätte miltä se tuntuu, mutta SE juuri tekeekin mielipiteistänne outoja, minulle ainakin. Luulisi että tehän nimenomaan tiedätte millaista on olla kiusattu. Jos olette eläneet lapsuudesta lähtien kärsimyksessä, ettekös te totu siihen, siitä tulee teille luonnollinen tila ja te alatte pitää siitä? Eikö tällaisessa tilanteessa ahdistusta aiheuta juuri se että joku riistää teiltä kärsimyksenne, "normaalin elämänne"? (tosin tämä valkenee teille vasta hieman myöhässä)
Ja miten te voitte paheksua kiusaamisen seurauksia? - seurauksethan olette te. Olette varmasti suht tottuneita itseenne, varmasti pidätte itsestänne edes jonkun verran (jopa jos teillä on mielestänne huono itsetunto, tosin ihmettelen miten ex-kiusatulla voi olla sellainen, selittäkää jos tiedätte). Teidän asemassa säälin tunteminen kiusattuja kohtaan näyttää jotenkin vähiten loogiselta reaktiolta. Ettekö sitten nauti siitä kun kiusaaja muokkaa kiusattua samankaltaiseksi kuin itse olet, tämä alistuu samalle tunteelle jonka itse olet kokenut jonka nyt näet miellyttävässä valossa. Toisaalta on ihan yhtä totta että kiusaamisen hetkellä kiusatulle se on epämiyttävää. Voit siis olla tuplasti iloinen hänen puolestaan: Altruistisesti iloinen siitä että hän kokee jotain mitä hän jää muistelemaan hyvällä; ja nauttia hänen tämänhetkisitä kärsimyksistä. Kysymys teille ex-kiusatuille: Muistellessanne menneisyyttänne, säälittekö menneisyyden itseänne (kiusaamisen suhteen) vai oletteko iloisia hänen puolestaan? Oletteko kiitollisia vai katkeria kiusaajillenne? Jos olette katkeria, olette luultavasti jämähtäneet menneisyyden itsenne mielentilaan, mutta olisi mielenkiintoista kuulla kunnollinen selitys... Onkohan vika teidän käsityksessänne omasta suhtautumisesta asioihin vai käsityksessä omasta roolistanne kiusattuna? Vai minussa? Itse ainakin olen vilpittömästi kiitollinen kiusaajilleni. Ja muistelen mielelläni niitä ihania hetkiä jolloin joku kiusasi minua. Ehken vain osaa samaistua entiseen itseeni, vaan koen meidät kahtena ihan eri henkilönä.
Oli miten oli, Kiusaajat: en pyydä teitä lopettamaan, en "saa" pyytää teitä jatkamaan, mutta pääasia että tiedostatte mahdollisimman aikaisin kaikki alitajiuset tunteenne. Sama kyllä kaikille muille ihmisille.
Joskus perustelette tällaisia mielipiteenilmauksia sillä, että olette itse olleet kiusattuja ja tiedätte miltä se tuntuu, mutta SE juuri tekeekin mielipiteistänne outoja, minulle ainakin. Luulisi että tehän nimenomaan tiedätte millaista on olla kiusattu. Jos olette eläneet lapsuudesta lähtien kärsimyksessä, ettekös te totu siihen, siitä tulee teille luonnollinen tila ja te alatte pitää siitä? Eikö tällaisessa tilanteessa ahdistusta aiheuta juuri se että joku riistää teiltä kärsimyksenne, "normaalin elämänne"? (tosin tämä valkenee teille vasta hieman myöhässä)
Ja miten te voitte paheksua kiusaamisen seurauksia? - seurauksethan olette te. Olette varmasti suht tottuneita itseenne, varmasti pidätte itsestänne edes jonkun verran (jopa jos teillä on mielestänne huono itsetunto, tosin ihmettelen miten ex-kiusatulla voi olla sellainen, selittäkää jos tiedätte). Teidän asemassa säälin tunteminen kiusattuja kohtaan näyttää jotenkin vähiten loogiselta reaktiolta. Ettekö sitten nauti siitä kun kiusaaja muokkaa kiusattua samankaltaiseksi kuin itse olet, tämä alistuu samalle tunteelle jonka itse olet kokenut jonka nyt näet miellyttävässä valossa. Toisaalta on ihan yhtä totta että kiusaamisen hetkellä kiusatulle se on epämiyttävää. Voit siis olla tuplasti iloinen hänen puolestaan: Altruistisesti iloinen siitä että hän kokee jotain mitä hän jää muistelemaan hyvällä; ja nauttia hänen tämänhetkisitä kärsimyksistä. Kysymys teille ex-kiusatuille: Muistellessanne menneisyyttänne, säälittekö menneisyyden itseänne (kiusaamisen suhteen) vai oletteko iloisia hänen puolestaan? Oletteko kiitollisia vai katkeria kiusaajillenne? Jos olette katkeria, olette luultavasti jämähtäneet menneisyyden itsenne mielentilaan, mutta olisi mielenkiintoista kuulla kunnollinen selitys... Onkohan vika teidän käsityksessänne omasta suhtautumisesta asioihin vai käsityksessä omasta roolistanne kiusattuna? Vai minussa? Itse ainakin olen vilpittömästi kiitollinen kiusaajilleni. Ja muistelen mielelläni niitä ihania hetkiä jolloin joku kiusasi minua. Ehken vain osaa samaistua entiseen itseeni, vaan koen meidät kahtena ihan eri henkilönä.
Oli miten oli, Kiusaajat: en pyydä teitä lopettamaan, en "saa" pyytää teitä jatkamaan, mutta pääasia että tiedostatte mahdollisimman aikaisin kaikki alitajiuset tunteenne. Sama kyllä kaikille muille ihmisille.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Jos erot kiusaamisen seurausten välillä ylipäätään voivat olla niin suuria kuin alkup.viestissä pohdiskelin, niin johtuvatkohan enemmän * yksilöiden temperamentista ja tavasta käsitellä maailmaa vai * kiusaamisen määrästä ja siitä kuinka aikasin on alkanut? Jälkimmäisessä tapauksessa: Voisin vielä ymmärtää jos erot olisivat lievyys-vahvuus-eroja samassa seurauksessa, mutta onko se muka mahdollista että tulee täysin päinvastaisia seurauksia. Tyyliin 7 v. lähtien paljon kiusattu oppii nauttimaan kiusaamisesta ja 10 v. lähtien lievästi kiusattu on hyvin vihainen kiusaajilleen vielä 20 v iässä -onko tällaiset erot mahdollisia? Ehkä se on sittenkin persoonallisuus ja äly joka ratkaisee... Ja puolustusmekanismivalmiudet.
typerä. Saanko tulla kavereideni kanssa kiusaamaan, pahoinpitelemään, hyljeksimään ja alistamaan sinua vaikka sanotaan että 12 vuodeksi joka päivä 8-10 tunnin ajan? Eiköhän sullakin tuu kusi sukkaan siinä vaiheessa ja ehkä ymmärtäisit muutakin kuin "OMG kiusaaminen tekee hyvää"..
se kiusaaja itse, kun kirjoitat tuollaista tekstiä.
En ole enkä ole koskaan ollut. Kiusaaja ei kirjoittaisi tollaista, yleensä, tai muuten hän olisi todella hyvä manipuloija mutta jos hän olisi hyvä manipuloija hän olisi myös hyvin tietoinen kaikesta, samoin itsestään, eikä sellaiset yleensä päädy kiusailemaan muita ymmärtämättä miksi. Oikeasti olen kiusattu, kiusaamisen seuraus aidoimmillani...
Olen pahoillani, mutta en kyllä ymmärrä tuota ajatusmaailmaasi alkuunkaan.
Jokainen reagoi kiusaamiseen omalla tavallaan. Kyllä tuo sinunkin reaktio on eräänlainen kiusaamisen seuraus: olet oppinut kovettamaan mielesi eikä mikään tunnu enää miltään. Hyväksyt jokaisen pahan sanan ja iskun. Kaltaisiasi on paljon myös perheväkivaltatapauksissa, jossa puoliso hyväksyy jokaisen iskun ja kestää tilannettaan vuosia, pahimmassa tapauksessa hautaan (väkivällan seurauksena kenties) saakka.
En ymmärrä ollenkaan, miksi kiusaaminen pitäisi hyväksyä. En myöskään mitenkään pysty käsittämään, miksi minun pitäisi alkaa ikään kuin palvoa kiusaajia ja kiusaamista.
Tietysti jokainen reagoi kiusaamiseen omana yksilönään. Sinä eikä kukaan muu ei ole niin mahtava ja suuri ihminen, että voisi määritellä, kuka saa tuntea ja mitä. Ei voi sanoa, että jos on ollut kiusattu 7-vuotiaasta asti, niin 10-vuotiaasta asti kiusattu ei ole oikeutettu tunteisiinsa. Se 7-vuotiaastakin asti kiusattu on joskus ollut kiusattuna kolme vuotta. Kiusaamista ei määrittele mikään muu kuin kiusatun oma kokemus.
Vaikutat hyvin katkeralta ihmiseltä. Olet kenties meille vihainen, kun itse olet tehnyt väärin ja hyväksynyt kiusaamisen. Näet itsesi useana persoonana etkä osaa ajatella itseäsi yhtenä yksilönä, jolla on vauvasta asti saadut elämänkokemukset. Ei ole ihme, ettet pääse eteenpäin. Sinä olet kovettanut tunteesi ja tullut kylmäksi maailmaa kohtaan. Tunnet vihaa kiusattuja kohtaan, koska olet kateellinen heille heidän saamastaan huomiosta. Haluaisit itsekin jotain, mistä olet jäänyt paitsi. Et osaa käsitellä menneisyytesi traumoja vaan siirrät ne tunteet pois. Haluat hyväksyä kiusaamisen ja jopa palvot sitä, koska alitajuisesti tunnet edelleen olevasi se 7-vuotias koulukiusattu lapsi.
Toinen vaihtoehto on, että olet provo. Veikkaan tätä jälkimmäistä.
Ei ei noin, sinä puolestaan et erota mitä voit tietää minusta tekstini perusteella ja mitä voit vain arvailla - ja sitten esität minulle arvauksesi totuutena. "Sinä teet sitä, sinä ajattelet näin.." monessa kohtia osut väärään.
Minä en esimerkiksi palvo kiusaajia. Minulla ei ole mitään kovin vahvoja tunteita heitä kohtaan, vain ehkä lievästi positiivisen puolelle, ja sillain ulkopuolelta tarkastellen, en nyt osaa selittää lyhyesti.
Sitten, karsi nuo tyhjät OIKEUTTAA ja HYVÄKSYÄ sanat tekstistäsi, tai älä ainakaan kuvittele että kaikki sortuvat käyttämään noita. Ei ole mitään mikä olisi itsessään hyvää tai "oikein", mitenpä voisin "oikeuttaa" kiusaamista, ajatella että niin pitää tai ei pidä tehdä. Kiusaaminen vain on tai sitä ei ole, ja siitä voi korkeintaan tykätä tai ei tykätä syystä tai toisesta.
"Ei voi sanoa, että jos on ollut kiusattu 7-vuotiaasta asti, niin 10-vuotiaasta asti kiusattu ei ole oikeutettu tunteisiinsa." - En kysynyt miten "pitää" tuntea tai ei, vaan halusin vain saada tietää miten se käytännössä on ihmisten keskuudessa?
Vikassa kappaleessa oli niin paljon väärin tulkittua etten jaksa edes korjata kaikkea, mutta se on ainakin täysin väärin että vihaisin kiusattuja. Miten voisin vihata kiusattuja? Onko minulla sinun mielestä mitään syytä tai mahdollisuutta siihen? Olen itse ollut sellainen, tiedän mitä se on enkä tunne heitä kohtaan muuta kuin sellaista tietynlaista... "ymmärtävää sympatiaa" tai mitä lienee, ja siihen sympatiaan kuuluu se että pidän myös heidän kohtalostaan, siitä että heitä kiusataan. Siinä ei ole mitään vihamielistä, vaan se on sellaista lempeätä myötätunnon ja sadismin sekaista tunnetta..
"Et osaa käsitellä menneisyytesi traumoja vaan siirrät ne tunteet pois." - On totta etten menneisyydeSSÄ osannut käsitellä traumojani ja torjuin tunteet, mutta nyt minulla ei ole enää niitä tunteita käsiteltävänä, mutta järjellisesti osaan kyllä käsitellä menneisyyden traumojani oikein hyvin ja ymmärrän/tiedostan silloisen itseni tunteet. Viimeinen asia mitä itselle nykyään enää sallin on itsepetos, torjunta, ja ajatusten valikoiminen. Kahdessa asiassa olet kuitenkin suht oikeassa: siinä että olen paatunut ja mitä katkeruuteen tulee: Minä olin sellainen, mutta olen päässyt siitä yli. Olen liian paatunut ollakseni katkera, sitä paitsi kun tietää että mikään teko ei ole väärin, ja ymmärtää miksi joku toimii niin kuin toimii, nämä kaksi asiaa vähentävä selvästi vihaa heidän tekojaan kohtaan. Oikeasti olen nykyään varsin avokätinen kaikkia kohtaan, niin kiusaajia kuin kiusattuja. Katson heitä sivusta asettumatta varsinaisesti kummankaan puolelle. Miksi pitäisikään olla aina jotain "mieltä" jostain, eli tykätä tai ei? He vain ovat ja siinä kaikki.
Hyvä on, ajatukseni ovat liian mutkikkaat selitettäväksi kenellekään. Ainoa mahdollisuus tajuta ne on tulkita sananmukaisesti mitä sanon,
ja ottaa huomioon vain se mikä on varmaa tekstini perusteella. Olen huomannut että enemmistö tulkitsee ihan liikaa vaikutelmien kautta eikä se mun kohdalla johda mihinkään.
Itse lopetin koulut kiusaamisen takia, mutta nyt alan kiusaamaan kiusaajiani, jokainen niistä joutuu helvettiin kun päästään kaksistaan johkin syrjäseen paikkaan. Ootan innolla kesää lalalaa..
Heh, miksi juuri Ted, miksei Dahmeri tai kuka tahansa muu? Nyt kyllä leikin todella lapsellista ja tyhmää, miksihän...? /:)
Muuten: sille yhdelle vastaisin vielä tässä samalla, sille jolle jo vastasin yhden pitkän viestin: Sovitaanko ettet yritä liiemmin ymmärtää jos et ole tähän asti ymmärtänyt. En ole niin taitava kirjoittaa että voisit. Sen sijaan jos ymmärrät niitä ex-kiusattuja jotka vielä kauan kiusaamisen jälkeen paheksuvat kiusaajia, jos ymmärrät heidät ajatuksenjuoksua, niin voisit ehkä vähän kuvailla? Onko se tosiaan niin yksinkertaista että "Minä kärsin silloin, en nauti sen muistelemisesta enkä toivo sitä kenellekään" - eikä se enempää selittämistä vaadi? Tavallaan melkeinpä ymmärrän tuota, mutten omana kokemuksenani. Ja nyt en kirjoittele tänne enää. Ei ole suurta tarvetta siihen...
Joo en jaksanu lukee loppuun, mut siis kaikki vaan thaiboxing kurssille ja kiusaajia turpaan ;)
olen iloinen että niitten kiusaajien takia olen saanut vahvan kuoren =)
mutta ei se minusta ainakaan ole mukava muistaa tuota hyväksikäyttötapausta =(
ja ei se kiva ole että ne asiat vielä näin 10 vuoden perästä saattavat tulla pilaamaan iltani ja siinä sitten unet karkaavat..
Vaikka kuoreni onkin vahvaksi tullut, niin ei sitä tuollaisia unohda ikinä, ikuinen arpi siitä jää... :(