Hämeenlinnassa

Humalajuomista pyritään Hämeenlinnassa hillitsemään yrittäjien ja viranomaisten yhteiskampanjalla. Alueen taksiyhdistys on sopinut noudattavansa lakia eli kieltävänsä alkoholin nauttimisen kyydin aikana. Kaupungin keskustan ravintolat estävät jonottajia naukkaamasta omasta pullostaan.

Kaksi yökerhoa kokeilee kepin ohella porkkanaa ensi viikonvaihteessa. Jos asiakas puhaltaa tullessaan vapaaehtoisesti alle puoli promillea, hän välttyy sisäänpääsymaksulta.

Hämeenlinnassa järjestettiin samankaltainen kampanja joitakin vuosi sitten, mutta sen hyvät tulokset ovat osoittautuneet väliaikaisiksi. Tehostettujen toimien loputtua ravintola- ja katuväkivalta työllistää poliisia entiseen malliin, ja läänin alkoholitarkastajat tapaavat anniskeluliikkeistä sammuneita.

Osapuolet toivovat ravintola-asiakkaitten tulevan ja lähtevän nykyistä selvempinä. Hämeenlinnassa tehdyn tutkimuksen mukaan nuoret juovat keskimäärin kuusi alkoholiannosta jo ennen ravintolailtaa.
3633
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

miksi suomenmaassa asiakkaat SAMMUVAT ravintoloihin ja sitten heitetään satamaaltaisiin tai soitetaan poliisit siivoomaan jäljet

Äänestä

ravintolassa enemmän,yökerhon etu.siksi ilman sisäänpääsy maksua. ne 0n kieroja..

Äänestä
  • eli, jos Hauholtakin tulee taksilla pikkusen katsoon sivistystä, niin kyllä siinä taskumattia tarvitaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


porkkanaa ja keppi kirjoitti:

Humalajuomista pyritään Hämeenlinnassa hillitsemään yrittäjien ja viranomaisten yhteiskampanjalla. Alueen taksiyhdistys on sopinut noudattavansa lakia eli kieltävänsä alkoholin nauttimisen kyydin aikana. Kaupungin keskustan ravintolat estävät jonottajia naukkaamasta omasta pullostaan.

Kaksi yökerhoa kokeilee kepin ohella porkkanaa ensi viikonvaihteessa. Jos asiakas puhaltaa tullessaan vapaaehtoisesti alle puoli promillea, hän välttyy sisäänpääsymaksulta.

Hämeenlinnassa järjestettiin samankaltainen kampanja joitakin vuosi sitten, mutta sen hyvät tulokset ovat osoittautuneet väliaikaisiksi. Tehostettujen toimien loputtua ravintola- ja katuväkivalta työllistää poliisia entiseen malliin, ja läänin alkoholitarkastajat tapaavat anniskeluliikkeistä sammuneita.

Osapuolet toivovat ravintola-asiakkaitten tulevan ja lähtevän nykyistä selvempinä. Hämeenlinnassa tehdyn tutkimuksen mukaan nuoret juovat keskimäärin kuusi alkoholiannosta jo ennen ravintolailtaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu