Ylen uutiset 20.01.09
Karstulan kunta ei puolla uusien turvetuotantoalueiden avaamista kunnan alueelle. Karstulan kunnanhallitus päätti eilisiltana, että se ei puolla uusille turvealueille ympäristölain mukaista aloituslupaa.
Vapo ja kaksi yksityistä turvetuottajaa ovat hakeneet turvetuotantolupia neljälle karstulalaiselle suolle. Anottujen alueiden pinta-ala on yhteensä kaksi ja puoli sataa hehtaaria.
Karstulan kunnanhallitus päätti eilisiltana, että se ei puolla kyseisille turvealueille ympäristölain mukaista aloituslupaa. Kunnanhallitus perustelee kantaansa pääasiassa vesistönsuojelullisilla syillä.
Lupalausuntoa valmisteli kunnanhallituksen asettama työryhmä, jonka linjaukset uusien turvetuotantoalueiden käyttöönottoon ovat varsin tiukat.
Hienoa päättäjät.
Karstulan kunta ei puolla uusien turvetuotantoalueiden avaamista kunnan alueelle. Karstulan kunnanhallitus päätti eilisiltana, että se ei puolla uusille turvealueille ympäristölain mukaista aloituslupaa.
Vapo ja kaksi yksityistä turvetuottajaa ovat hakeneet turvetuotantolupia neljälle karstulalaiselle suolle. Anottujen alueiden pinta-ala on yhteensä kaksi ja puoli sataa hehtaaria.
Karstulan kunnanhallitus päätti eilisiltana, että se ei puolla kyseisille turvealueille ympäristölain mukaista aloituslupaa. Kunnanhallitus perustelee kantaansa pääasiassa vesistönsuojelullisilla syillä.
Lupalausuntoa valmisteli kunnanhallituksen asettama työryhmä, jonka linjaukset uusien turvetuotantoalueiden käyttöönottoon ovat varsin tiukat.
Hienoa päättäjät.
Vastaukset 11
Vanhimmat
oikea päätös.
vae tyytykö turvemiehet työryhmän kantaan?
Turvemiesten kanta on selevä, sitä ei tartte ees kysyä. Turpeen nostossa ei ole onnistuttu ehkäsemää ympäristöhaettoja, se on vakta.
Vapo selevittää ite tekemisiäsä ja viranommaiset on ihan kuutamolla. Lupa-anomuksissa hakijan selevittämät kiintoainepitosuuvet on aika naurettavia. Muutama sata killoa ussealta kymmeneltä hehtaarilta ei kuulosta oikei uskottavalta.
Näije vesonkelmie takia koko turveteollisuus on mänettämässä uskottavuutesa.
Verotulot. Asialla on aina kaksi puolta. Estämällä turvetuotannon laajentumisen kunnan alueella viedään myös verotuloja. Tiettävästi ainakin yksi suuri veronmaksaja on muuttoaikeissa. Jo pelkkä yrityksen siirto kunnan rajan yli tekee melkoisen loven, vaikka työntekijöiden vertuskunnaksi Karstula jäisikin.
Nyt vaan on sellainen tilanne, että turvetuotannon haitat ovat liian suuret hyötyihin nähden.
Turvetuotanto on itse ajanut homman tähän malliin, eikä syy ole yksin paikallisten tuottajien, vaan Vapo on myös ollut asialla.
Jonkun tuottajan toiminnan kunnan rajojen yli siirtyminen ei ole mikään ratkaisu oikeastaan mihinkään ongelmaan. Se osoittaa oikeastaan vaan sitä, että, miten vähän yhteisistä asioista välitetään.
Kermaa ollaan mielellään kuorimassa, mutta kun tulee vastuun aika luikitaan karkuun.
Ikävää, jos kunta joutuu nyt vastuullisen toimintansa vuoksi kiristyksen uhriksi.
Jälkikäteen voi tietysti olla viisas ja sanoa, että tiukempi ote aikaisemmin olisi pitänyt paketin kasassa. Mutta fakta on se, että vanhaan malliinkaan ei nyt voida jatkaa.
Ilmaston muutos, joka on aiheuttanut runsaita sateita, laittaa turvetuotannon ylipäätään ja vielä vesiensuojelun erikseen aivan uusien haasteiden eteen. Sadevesivalumien mukana tulevat huuhtoutumat avatuista soista ovat olleet meidän kaikkien nähtävissä viime vuosina.
kuulu laskea eri tuotannoissamme tarvitsemamme vetemme vesistöön takaisin, mutta aiheuttamatta kuitenkaan SUUREMPIA rasitteita järvien ja vesistöjen tilaan. Ainakin sääntöjä ja määräyksiä kyllä löytyy, meille, mutta ei turvetuottajille.
Olisiko ratkaisu asiaan mahdollinen suovesien puhdistaminen. Vai onko suovesien laskeminen raakana Pääjärveen, ainoa turveteollisuuta, pystyssä pitävä, toimenpidemalli.
Lukijoiden kirjeitä ja mielipiteitä siitä, mikä on pahin ympäristöuhka.
Suurinpana uhkana ympäristölle pidettiin ilmaston muutosta ja turvetuotantoa.
On liian lyhytnäköistä toimintaa, jos tuotannon ympäristövaikutukset unohdetaan ja päällimmäiseksi nousee huoli verotuloista.
Ellei turvetuotannon haittoja kertakaikkiaan saada pikaisesti hallintaan voi tulla aika, jolloin haitat mitataan rahassa.
Silloin jäävät kunnan saamat verotulot pikkukillingeiksi, jos vahinkoja joudutaan rahalla korvaamaan.
Eipä ole "Mullikka"
söhinyt turvekeisareita
ennen.On ollut kytkökset,
puoluetoverit,Metsäliitto Oy,
Vapo ja muut liian tärkeitä
intressejä.Rupesko "Mullin"
tilaukset vähenee.
Oottelen milloin uskaltaa
puuttua seur.suurimpaan
paskan laskijaan
eli "TEHOMAATALOUTEEN".
Turvenevalla nykyisin. Katso myös, kuinka valumavedet hoidetaan. Jos joku viisas olisi 1980 määrännyt näin tehtväksi, oltasiin vallan eri tilanteessa.
eivät riitä, koska uutta lietettä suolta tulee koko ajan.
Näin varsinkin sateiden aikaan. Ja ilmaston muutos senkun kiihdyttää sateita.
Turvetta nostetaan käytännössä n. 30-70 päivää vuodessa keleistä riippuen.
Valumat jatkuvat kuitenkin koko vuoden.
Kun kovat sateet tulevat kiintoainetta lähtee kuivatusvesien mukaan ja sitä ei takaisin saa.
Luonnontilaisessa tai metsää ja pintakasvillisuutta kasvavassa suossa turve sitoutuu karvien juuristojen ja sammaleen avulla, eikä lähde vesien mukaan.
Tumma väri suoveteen tulee luonnontilaisesssa tai metsittyneessä suoluonnossa suokasveista.
Mutta hiukkasia ja kiintoainetta veteen liukenee pääasiassa vasta , kun kasvusto poistetaan ja turve karhennetaan irti.
On olemassa uusilla puhdistusmenetelmillä varustettuja turvesoita, mutta vanhat turvesuot jopa aivan päävesikanavan kupeessa ovat vieläkin turpeennostokäytössä.
Karstula kirkasti
maineensa kertaheitolla.
Ahneella on aina pas.. loppu,
kun kiskotaan turvetta
välittämättä seurauksista.
Tyhmänä on rantojen asukkaita
pidetty.Jos kouraiset turve-
velliä laituriltasi olet
ASIANTUNTIJA monin verroin
kuin Jyväskylässä kyyläilevät
tohtori/maisterit.