Televisio-ostoksilla

Juuri ennen joulua pimahti olohuoneen televisio, vuodesta 1992 palvellu Salora 25-tuumainen stereo. No joulunpyhät tulossa, äkkiä siis saatava uusi kone.

Paljon en kerinnyt muuta kuin TM:n 32-tuumaisten testin lukemaan ja kavereilta kysymään, mikä kannattaisi ostaa. Toinen sanoi että HD Ready riittää, toisen mielestä siinä pitää olla FullHD teräväpiirtovirittimellä. Kolmas sanoi parhaan neuvon: kato vertaa.fi :stä hinnat.

JimmysPC Store sattui olemaan kotikaupungissanikin ( Turku), joten menin sinne ja pyysin Sony 40W4000:n. Siis sen FullHD -laitteen ja se maksoi kainaloon laitettuna 999 euroa.
Sikäli pöhköä, ettei meillä ole kanavapaketteja eikä Blue Ray-soitinta ja lasten Playstationkin on 2-mallia. Teräväpiirtokuvaa ei siis vielä ole edes nähty. Mutta jos sen kanavapaketin ehkä myöhemmin ottais...

Samaisesta 40-tuumaisesta Sonysta muuten Musta Pörssi halusi 1 199 euroa, joten kiitokset vaan sille kolmannelle kaverilleni.

No Sony on ollut kaikin puolin ihan hyvä, vaikka ääni on jostain syystä aika vaatimaton. Ja tällä Sonylla kuulemma vastaa huollossakin ihmisääni eikä joku nauhoite.

No viikko sitten vaikeni perheen kakkostelkku, rouvan taloon myötäjäisinä tuoma JVC noin vuodelta 1991.

Nyt oli vähän paremmin aikaa miettiä tuota uudenn ostamista kuin joulukuussa oli.
32-tuumaiset tuntuvat kovin pieniltä, kun on jo 40-tuumaiseen tottunut. Toisaalta 40-tuumainen on kakkostelevisioksi turhan iso. Siispä kompromissina kooksi joku 37-tuumainen.

Sonya en toista viitsinyt ostaa, kun täälläkin sitä on moitittu ominaisuuksiinsa nähden kalliiksi. Kovalevynauhoitin meillä taas on LG, eikä sen laatu ole minua vakuuttanut. Samsungilta on joskus ollut lainassa kehnoksi havaittu videokamera.
Mutta Toshiban sylimikrosta on hyvää kuullut.

Pixmaniasta löysin sitten oikein edullisen Toshiba 37XV515DG:n. FullHD -laite ja hinta kotiin toimitettuna 641 euroa. Eikä Mikrobitti testissään Toshiban televisiota ainakaan kovasti haukkunut.

Eilen sen sitten Pixmaniasta tilasin ja odottelen mielenkiinnolla, kuinka pitkä luvattu toimitusaika lopulta on.

Jos jollakin on Toshiban televisio, kuulen mielelläni kokemuksia. Omistani koetan muistaa kertoa, kunhan laite saapuu makkariimme.
131454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Älkää ihmeessä ostako noita Salora toosia kun ei kestä tuon pidempään, vain 16 vuotta. Meillä on ITT-Schaup-Lorenzs vuodelta 1986 28 tuumainen 1 scart ja stereo kaiuttimet, ja ainavain pelaa. Kun kone oli 3kk vanha se hajosi ja korjattiin ja senjälkeen ei mitään vikaa. Taitaa olla 22 vuotta ikää.

Äänestä

Et osta Samsungia koska oli huono kokemus videokamerasta(huom ei ole sama asia kuin televisio), mutta ostat mielummin Toshiban rutkun? Samsung on kuitenkin maailman suurin lcd-paneelien valmistaja, jolla Suomessa 100% pikselitakuu. Sitten tilaat vielä pisteenä i:n päälle sen Pixmaniasta, että homma menisi mahdollisimman hankalaksi jos jotain vikaa(kuolleita pikseleitä tai mitä tahansa) telkkariin tulee. Ei muuta kun onnea hankintasi kanssa..

Äänestä
  • Saattaapa tosiaan niinkin käydä, että Toshiba XV565 osoittautuu kehnoksi hankinnaksi.

    Painoi siinä vaakakupissa toki tuo 643 euron hintakin, kun vajaata kuukautta aiemmin jo ostin tonnin Sonyn.

    Mutta tuleepa nyt testatuksi. Kerron kyllä, jos kaduttaa.

    Samsung on varmaankin parantanut laatuaan viime vuosina, ihan harkittava vaihtoehto taitaisi sekin olla.

    Äänestä

"Sonya en toista viitsinyt ostaa, kun täälläkin sitä on moitittu ominaisuuksiinsa nähden kalliiksi. Kovalevynauhoitin meillä taas on LG, eikä sen laatu ole minua vakuuttanut. Samsungilta on joskus ollut lainassa kehnoksi havaittu videokamera.
Mutta Toshiban sylimikrosta on hyvää kuullut."

Philips tekee ihan hyviä partakoneita, mutta ei niiden televisioissa juuri kehumista ole.. Eli tuo sinun logiikkasi kusee aika lailla.

Mutta onnea vaan hankintasi johdosta. Et ainakaan enää paljon huonompaan merkkiin olisi voinut sotkeutua puhumattakaan nyt kaupasta mistä sen tilasit..

Äänestä
  • Ihan oikeastiko nimesi on Jussi? No ei olisi paljon huonompaa nimeä voinut osua, mutta kuvaa sinua erittäin hyvin.

    Joopa joo, ihan sama minkä värinen auto on kunhan se on musta.

    Hieno homma. Ja sitten matkalle kohti jonninmoista henkistä kasvua.

    Äänestä

Usealla valmistajalla on sekä huippuhyviä, että aivan surkeita malleja. Mallinumero on oikeastaan ainoa asia, johon kannattaa kiinnittää huomiota, ei merkki. Ja se, että joskus on saanut käsiinsä huonon X-merkkisen videokameran tai hyvän Y-merkkisen läppärin, ei ole juuri arpomista parempi tapa valita televisio.

Kannattaa siis ennen tilaamista selvittää juuri kyseisestä mallista, millaisia testejä/vertailuja/käyttäjäkokemuksia siitä on (googleen esim. mallinumero review ja asia selviää muutamassa minuutissa), ellei sitten itse halua käydä liikkeessä koekatselemassa.

Äänestä

Kiitos näkemyksistänne!

Otti hauskana yksityiskohtana silmään, että Toshiban ostoa arvioitiin, sanoisin, hyvinkin kriittisesti.

Sen sijaan kukaan ei onnitellut Sonyn hankinnasta?!
Itse asiassa sitä ei tuntunut kukaan edes huomioivan mitenkään. Onko Sony niin varma valinta? Vaiko risuja hauskempi jakaa kuin ruusuja?

Äänestä
  • ...kannata tulla tänne itkemään kun se hajoaa.

    Äänestä

etten olis mitään toshipaa ostanu,

Äänestä
  • Tuolla Sharpilla on hintaa noin 2 000 euroa.
    Tuleeko sillä riittävästi parannusta tekniikkaan verrattuna tuhannen euron Sony 40W4000:een?

    Äänestä

Pixmaniasta tilatessa on riskinä se jos Suomen maahantuoja ei ota laitetta takuuhuoltoon niin joudut lähettämään sen Ranskaan ja maksat pahimmassa tapauksessa postikulut molempiin suuntiin. Miten lie Toshiban maahantuojan kanssa, Samsungia ja Sonya tietääkseni saa takuuhuoltoon Suomessakin ostopaikasta riippumatta.

Äänestä

Kattele nyt vaan sitä LG:täkin! Laatu on parantunut muutamassa vuodessa selvästi ja liitäntöjä ja ominaisuuksia löytyy. Lisäksi merkki antaa yleensä 2 vuoden takuun ja pikselitakuun (ei yhtään kuollutta pikseliä). Samat kuin Samsungillakin. Ei ole pahaa sanottavaa kahdesta perheeseemme viime vuoden lopulle ostetusta LG:stä! Ja saat sen oikeasta paikasta halvemmalla kuin ulkomailta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ertyuj kirjoitti:

Juuri ennen joulua pimahti olohuoneen televisio, vuodesta 1992 palvellu Salora 25-tuumainen stereo. No joulunpyhät tulossa, äkkiä siis saatava uusi kone.

Paljon en kerinnyt muuta kuin TM:n 32-tuumaisten testin lukemaan ja kavereilta kysymään, mikä kannattaisi ostaa. Toinen sanoi että HD Ready riittää, toisen mielestä siinä pitää olla FullHD teräväpiirtovirittimellä. Kolmas sanoi parhaan neuvon: kato vertaa.fi :stä hinnat.

JimmysPC Store sattui olemaan kotikaupungissanikin ( Turku), joten menin sinne ja pyysin Sony 40W4000:n. Siis sen FullHD -laitteen ja se maksoi kainaloon laitettuna 999 euroa.
Sikäli pöhköä, ettei meillä ole kanavapaketteja eikä Blue Ray-soitinta ja lasten Playstationkin on 2-mallia. Teräväpiirtokuvaa ei siis vielä ole edes nähty. Mutta jos sen kanavapaketin ehkä myöhemmin ottais...

Samaisesta 40-tuumaisesta Sonysta muuten Musta Pörssi halusi 1 199 euroa, joten kiitokset vaan sille kolmannelle kaverilleni.

No Sony on ollut kaikin puolin ihan hyvä, vaikka ääni on jostain syystä aika vaatimaton. Ja tällä Sonylla kuulemma vastaa huollossakin ihmisääni eikä joku nauhoite.

No viikko sitten vaikeni perheen kakkostelkku, rouvan taloon myötäjäisinä tuoma JVC noin vuodelta 1991.

Nyt oli vähän paremmin aikaa miettiä tuota uudenn ostamista kuin joulukuussa oli.
32-tuumaiset tuntuvat kovin pieniltä, kun on jo 40-tuumaiseen tottunut. Toisaalta 40-tuumainen on kakkostelevisioksi turhan iso. Siispä kompromissina kooksi joku 37-tuumainen.

Sonya en toista viitsinyt ostaa, kun täälläkin sitä on moitittu ominaisuuksiinsa nähden kalliiksi. Kovalevynauhoitin meillä taas on LG, eikä sen laatu ole minua vakuuttanut. Samsungilta on joskus ollut lainassa kehnoksi havaittu videokamera.
Mutta Toshiban sylimikrosta on hyvää kuullut.

Pixmaniasta löysin sitten oikein edullisen Toshiba 37XV515DG:n. FullHD -laite ja hinta kotiin toimitettuna 641 euroa. Eikä Mikrobitti testissään Toshiban televisiota ainakaan kovasti haukkunut.

Eilen sen sitten Pixmaniasta tilasin ja odottelen mielenkiinnolla, kuinka pitkä luvattu toimitusaika lopulta on.

Jos jollakin on Toshiban televisio, kuulen mielelläni kokemuksia. Omistani koetan muistaa kertoa, kunhan laite saapuu makkariimme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu