Olkaa hyvä!
"Kun hän oli päättänyt työntyä takaistuimelle ja riisua hupun, hän ei halunnut ajatella päätöstään sen kauemmin. Hän kurotti kätensä kuljettajan puolen väli-ikkunan kautta sisään, avasi takaoven lukon ja siirteli muutamia laatikoita saadakseen oven auki. Siihen tuntui menevän kauan. Takaosasta lehahti paljon voimakkaampi haju nyt kun hän aukaisi oven. Hän työntyi sisään ja tarttuen varovasti albumin nurkkiin nosti sen todistepussiin auton katolle. Hän levitti toisen todistepussin takaistuimelle.
Auton jouset kitisivät, kun hän meni sisään, ja hahmo liikahti hieman hänen istuessaan sen viereen. Valkoiseen hansikkaaseen puettu käsi liukui pois reiden päältä ja lepäsi istuimella. Hän koski hansikasta sormellaan. Sen sisällä oleva käsi oli kova. Hän työnsi varovasti hansikasta alaspäin. Ranne oli jotakin valkoista synteettistä materiaalia. Housuissa oli möykky joka yhden tyhmän hetken ajan herätti hänessä muistoja kouluajoilta.
Istuimen alta kuului pientä kipitystä.
Kuin hellästi hyväillen hänen kätensä kosketti huppua. Vaate liikkui vaivattomasti jonkun kovan ja sileän yli. Kun hän tunsi pyöreän nupin esineen päällä, hän tiesi. Hän tiesi että se olisi iso laboratorion näytepurkki ja hän tiesi mitä sen sisältä löytyisi. Peloissaan mutta vailla epäilyksen häivää hän kiskaisi hupun pois..."
Mitäs tästä pidätte?

Vastaukset 4
Vanhimmat
- The Silence of the Lambs -
Ja autotallikohtaus.
(hassu hymiö:)
Näitähän täällä on aina ollut.
Minusta vitsi oli liian kulunut naurattaakseen.
piti olla vuorenvarma ansa, lähinnä Sherska-rematchille, vai mikä se nyt oli. Olin vakuuttunut siitä, että Thomas Harrisia sättiviä vastauksia tulee muitakin, ainakin kymmenkunta, ennen kuin kukaan muistaa / huomaa, mistä on kyse.
Ja mitä helvettiä tapahtuu? Flaika menee ja vetää maton altani ensimmäisellä vastauksella kuin apteekin hyllyltä!
Tämä oli todennäköisesti ensimmäinen ja viimeinen vedätysyritykseni täällä.
Ja kyllä, nolottaakin. You got me.
Musta toi oli hauska!
En varmaan olisi muistanut tuota, mutta kun saa 'stereolähetyksen' osakseen, niin sitä näkee kirjan herättämät mielikuvat ja kuuntelee Staran - vai miten tuon nyt sanoisi - ähkinät alittaessaan juuttunutta (miksi sellaista ovea sanotaan) ovea, niin mulla ainakin joka ikinen synapsi napsuu ja rekisteröi kaiken - myös sen penkin alta kuuluvan rapinan.
(raikas hymiö)