Pyydän sinua joka tämän tekstin jaksat lukea antamaan vinkkejä ja opastusta kirjoittamiseen.
Kaipaan kritiikkiä kannattaako tätä lähtä työstämään eteenpäin. Olen jo useita sivuja kirjoittanut ja tekstiä tulisi vielä paljon lisääkin. Jaksaako tämän tyylistä tekstiä lukea. Onko se jouhevaa luettavaa?? Kirjako tulossa? Teksti saattaa sisältää kirjoitusvirheitä. Kritiikkiä kaipaava.
1
Mustanharmaat kiuaskivet höyrysivät kosteassa höyryssä, kun niille vanhasta puukoussikasta heitettiin vettä. Heikko mentolin tuoksu levisi pieneen kosteaan saunaan. Pimeässä nurkassa kyyristyneenä istui harmaantunut mies. Hikipisarat valuivat kuivaa parkkiintunutta selkää pitkin tehden omia kauniita mutkia valuessaan alaspäin kehoa. Mies heilautti kousikkaa ja kuuma höyry painoi miestä syvemmälle kyyryyn. Hikipisarat valuivat harmaita kulmakarvoja pitkin nenää ja tipahtivat lattialle tehden pienen lammikon jalkojen väliin. Kalju otsa kiilsi saunan heikossa valossa. Löyly alkoi tuntua tuskaiselta. Mies nousi lauteilta ylös ja siirtyi pesuhuoneeseen.
Pesuhuone oli harmaa, kylmä ja kostea tila, missä oli vain kaksi muovista saavia pitkän tuolin päällä. Mies huuhteli nopeasti itsensä ja kietoi nuhruisen vaaleankeltaisen pyyhkeen päälleen. Tämän jälkeen hän istahti vanhalle ja osittain jo homeiselle, puiselle jakkaralle. Hän kääri savukkeen ja sytytti sen. Kuului syvä huokaus. Hikikarpalot valuivat vielä otsasta ja kalju päälaki höyrysi lähes yhtä paljon kuin savuke. Mies rapsutteli kehoaan, hieroi sinisen harmaita silmiään. Ilma oli raikkaan kesäinen. Pieni tuulen vire hieroi hikistä kehoa viilentäen sitä.
Kuului vaimea röhäys kun mies yskäisi tupakan savua suustaan. Hän nautti savukkeesta. Miehen uurteisilta kasvoilta huomasi, että mies oli monessa sopassa ollut ja monia asioita kokenut. Kädet olivat työmiehen kädet, vahvat ja paksut. Käsivarret olivat voimakkaat ja lihaksikkaat kuin nuorella miehellä. Mies oli kananmuna farmari Kaarlo Juhani Eräkunnas.
Kaarlo lempinimeltään Kale oli pihi ja hirvittävän ujo mies. Oli nuorempana miehenä ollut rohkeakin ja hyvin sosiaalinen, oikea joka paikan höylä mutta vaipunut omaan kuoreensa kun oli rakkaudessa kerran kunnolla siipeensä saanut. Oli sulkeutunut ja erakoitunut omiin oloihinsa pienelle kananmuna tilalleen Virojoen kuntaan lähelle Venäjän rajaa. Kerran kuussa hän kävi Haminan kaupungissa asioitaan hoitamassa ja Haminan torilla torielämää katsomassa. Joi aina samassa paikassa kupposen kahvia munkkipossulla ja sitten palasi takaisin omalle tilalleen. Siinä oli se kuukauden kohokohta, muuten oli Kaarlon elämä kovaa arkea tilallaan. Yksin hän oli kanojaan ja tilaansa hoitanut jo kohta viisi vuosikymmentä.
Aikoinaan muutamalla kanalla aloittanut ja siitä sitten tilaansa kasvattanut. Muisteli Kaarlo alkuaikojaan. Kaksi kanaa oli Haminan markkinoilta ostanut ja yhden komian kukon. Kukko olikin ollut tosi kukko. Komia oli ryhti ja heltta oikein iso ja kauniin kirkkaan punainen. Oli niin kova kukko ollut että kun kukko kuoli niin oli Kaarlolla jo lähes tuhat kanaa. No auttoivathan siinä kanatkin mutta kyllä kukolle suurin kiitos kuului kun oli kanoja jaksanut siittää. Kukon jälkeläiset olivatkin olleet haluttua tavaraa. Oli jopa joitakin kukkoja myyty Filippiineille asti taistelukukoiksi. Kaarlo muisteli kun kymmenkunta vuotta sitten oli oikein iso aasialais- ryhmä tullut oikein katsomaan ja tutustumaan Kaarlon kukkoihin ja kanoihin. Isolla komilla bussilla olivat tulleet Kiinan ja Venäjän läpi ja siitä sitten Kaarlon tilalle. Olivat aasialaiset olleet oikein ihmeissään ja kummissaan Kaarlon opeista ja oikein videoineet Kaarloa kanoineen. Kyllä siinä oli kylänväkikin ihmetellyt ja kummastellut kun yhtäkkiä oli kylille ilmestynyt 50 turistia Aasiasta asti. Oli ollut Japanilaisia, Kiinalaisia ja Filippiiniläisiä. Olivat Kaarlon tilalle majoittuneet pieniin telttoihin ja viikon seurailleet tarkasti Kaarloa ja hänen kanankasvatus metodejaan. Mutta oli se Kaarlokin hyvän bisneksen tehnyt kun oli kalliisti muniaan aasialaisille myynyt. Oli pidetty yhteisiä kananhoito palavereja, mielipiteitä jaettu ja oppeja vaihdettu. No siitä oli jo kymmenkunta vuotta, tuumaili Kaarlo ja muisteli vielä että olihan sieltä tullut jopa kuvia Kaarlon kanoista ja kukoista miten ne lämpöisessä aasiassa viihtyvät. Ja oikein kanatohtorinlakin olivat lähettäneet Kaarlolle ja pyytäneet Kaarloa usein Aasiaan munakonferensseihin puhujaksi jopa palkkiota vastaan. Mutta näistä kauniista tarjouksista oli Kaarlo kauniisti kieltäytynyt vedoten kiireisiin maatilallaan.
Arki maatilalla, se oli kovaa arkea, piti kanat hoitaa, munat kerätä. Oli Kaarlolla yli tuhat kanaa ja kukot siihen päälle. Munia tuli paljon ja yksin oli kaikki asiat hoidettava. Kuului tilalta kotkotusta ja kieuntaa aamusta iltaan. Jotain helpotusta antoi naapuri Gustav Antero Jäkälä, pieni pyylevä tummahiuksinen mies, joka hoiti munien toimitukset ja rahojen tilitykset Kaarlolle. Aikoinaan oli Kaarlo itse hoitanut asiat kun kanoja oli vähän. Hän oli antanut kananmunansa naapurin Saaralle, Gustavin vaimolle, joka taas oli oikea ns. Justiina iso ja roteva nainen joka piti miestään tossun alla. Saara oli aikoinaan munat korissa vienyt torille myytäväksi paikallisessa bussissa. Silloin kaikki oli ollut vielä niin ruusuista aikaa Kaarlollekin. Se oli ollut sitä viisikymmenluvun loppua Kaarlon nuoruusaikaa. Oli tansseissa käyty ja riiulla juostu tyttöjä polkupyörän tangolla kuskattu kovalla vauhdilla että oli siinä vauhdissa tyttöjen helmat oikein paukkuneet.
Oli Kaarlo oikein rakastunutkin nättiin naapurikylän Hilmaan, Penttilän Hilmaan ja tuntui se silloin niin täydelliseltä ajalta. Mutta siinä oli sitten käynyt niin että uusi paikallislinjan Bussinkuljettaja Topias Rymättylä Ummeljoelta oli vienyt lopulta Hilman sydämen.
Oli Kaarlo silloin ajatellut että kuinka hän oikea kanatilallinen hyvin toimeentulevakin oli nyt jollekin pahaselle Bussikuskille, perkulen kravatti köyhälle, nyt Hilmansa menettänyt. Oli Hilma silloin muuttanut Kotkaan jonnekin kioskin takahuoneeseen alivuokralaiseksi Topiaksen kanssa asumaan ja naimisiin menneetkin. Olivat häälahjaksi yhden ison halon ja leipäveitten saaneet. No ei Kaarlo siitä ottanut kuin hirveästi itseensä mutta kuitenkin oli elämäänsä koittanut jatkaa ja munakauppaansa laajentaa. Hän olikin yhtenä viikonloppuna Kotkan torille muniaan Saaran yllyttämänä lähtenyt kauppaamaan ja siitä reissusta se Kaarlon syrjäytyminen olikin alkanut. Jos ei tuota reissua olisi oltu tehty niin ei Kaarlo olisi ikineitsyeksi jäänyt mitä nyt joskus oli heinäladossa salaa vanhan Jallu lehden kanssa vempulla käynyt, mutta naisen kanssa ei Kaarlo ollut koskaan yötä viettänyt. Tällainen oli siis Kaarlon elämäntarina lyhykäisyydessään monia mutkia kohdannut että tähän pisteeseen oli tultu, yksinäiseksi harmaantuneeksi ehkä jopa hieman katkeraksi mieheksi omalle kanatilalleen.
Siinä tuumatessaan savukekin oli jo poltettu ja Kaarlo alkoi kuivata kosteaa ihoaan. Kukot kiekuivat taustalla kovaäänisesti tuoden oman tuskaisen huudon lisää tuskaisen miehen olotilaa. ”Voi voi kun joskus saisi olla vaan ihan rauhassa ”, tuumasi Kaarlo. Hän kuivasi vähäiset hiuksensa ja alkoi pukea vaatteita ylleen. Aurinko paistoi kauniisti tehden Kaarlon silmät sinisemmiksi. Hän pisti pyyhkeen kuivumaan vanhalle narulle puisella pyykkinappulalla joka narahti avattaessa. Tuuli kävi tuivertamaan pyyhettä kohti pehmeitä lämpöisiä henkäyksiään ”se olisi pian kuiva”, tuumasi Kaarlo hiljaa itsekseen. Vielä kerran hän kääräisi savukkeen ja alkoi polttaa pitkiä henkosia samalla ajatellen huomenna olisi kuukauden kohokohta torireissu Haminaan
Kaipaan kritiikkiä kannattaako tätä lähtä työstämään eteenpäin. Olen jo useita sivuja kirjoittanut ja tekstiä tulisi vielä paljon lisääkin. Jaksaako tämän tyylistä tekstiä lukea. Onko se jouhevaa luettavaa?? Kirjako tulossa? Teksti saattaa sisältää kirjoitusvirheitä. Kritiikkiä kaipaava.
1
Mustanharmaat kiuaskivet höyrysivät kosteassa höyryssä, kun niille vanhasta puukoussikasta heitettiin vettä. Heikko mentolin tuoksu levisi pieneen kosteaan saunaan. Pimeässä nurkassa kyyristyneenä istui harmaantunut mies. Hikipisarat valuivat kuivaa parkkiintunutta selkää pitkin tehden omia kauniita mutkia valuessaan alaspäin kehoa. Mies heilautti kousikkaa ja kuuma höyry painoi miestä syvemmälle kyyryyn. Hikipisarat valuivat harmaita kulmakarvoja pitkin nenää ja tipahtivat lattialle tehden pienen lammikon jalkojen väliin. Kalju otsa kiilsi saunan heikossa valossa. Löyly alkoi tuntua tuskaiselta. Mies nousi lauteilta ylös ja siirtyi pesuhuoneeseen.
Pesuhuone oli harmaa, kylmä ja kostea tila, missä oli vain kaksi muovista saavia pitkän tuolin päällä. Mies huuhteli nopeasti itsensä ja kietoi nuhruisen vaaleankeltaisen pyyhkeen päälleen. Tämän jälkeen hän istahti vanhalle ja osittain jo homeiselle, puiselle jakkaralle. Hän kääri savukkeen ja sytytti sen. Kuului syvä huokaus. Hikikarpalot valuivat vielä otsasta ja kalju päälaki höyrysi lähes yhtä paljon kuin savuke. Mies rapsutteli kehoaan, hieroi sinisen harmaita silmiään. Ilma oli raikkaan kesäinen. Pieni tuulen vire hieroi hikistä kehoa viilentäen sitä.
Kuului vaimea röhäys kun mies yskäisi tupakan savua suustaan. Hän nautti savukkeesta. Miehen uurteisilta kasvoilta huomasi, että mies oli monessa sopassa ollut ja monia asioita kokenut. Kädet olivat työmiehen kädet, vahvat ja paksut. Käsivarret olivat voimakkaat ja lihaksikkaat kuin nuorella miehellä. Mies oli kananmuna farmari Kaarlo Juhani Eräkunnas.
Kaarlo lempinimeltään Kale oli pihi ja hirvittävän ujo mies. Oli nuorempana miehenä ollut rohkeakin ja hyvin sosiaalinen, oikea joka paikan höylä mutta vaipunut omaan kuoreensa kun oli rakkaudessa kerran kunnolla siipeensä saanut. Oli sulkeutunut ja erakoitunut omiin oloihinsa pienelle kananmuna tilalleen Virojoen kuntaan lähelle Venäjän rajaa. Kerran kuussa hän kävi Haminan kaupungissa asioitaan hoitamassa ja Haminan torilla torielämää katsomassa. Joi aina samassa paikassa kupposen kahvia munkkipossulla ja sitten palasi takaisin omalle tilalleen. Siinä oli se kuukauden kohokohta, muuten oli Kaarlon elämä kovaa arkea tilallaan. Yksin hän oli kanojaan ja tilaansa hoitanut jo kohta viisi vuosikymmentä.
Aikoinaan muutamalla kanalla aloittanut ja siitä sitten tilaansa kasvattanut. Muisteli Kaarlo alkuaikojaan. Kaksi kanaa oli Haminan markkinoilta ostanut ja yhden komian kukon. Kukko olikin ollut tosi kukko. Komia oli ryhti ja heltta oikein iso ja kauniin kirkkaan punainen. Oli niin kova kukko ollut että kun kukko kuoli niin oli Kaarlolla jo lähes tuhat kanaa. No auttoivathan siinä kanatkin mutta kyllä kukolle suurin kiitos kuului kun oli kanoja jaksanut siittää. Kukon jälkeläiset olivatkin olleet haluttua tavaraa. Oli jopa joitakin kukkoja myyty Filippiineille asti taistelukukoiksi. Kaarlo muisteli kun kymmenkunta vuotta sitten oli oikein iso aasialais- ryhmä tullut oikein katsomaan ja tutustumaan Kaarlon kukkoihin ja kanoihin. Isolla komilla bussilla olivat tulleet Kiinan ja Venäjän läpi ja siitä sitten Kaarlon tilalle. Olivat aasialaiset olleet oikein ihmeissään ja kummissaan Kaarlon opeista ja oikein videoineet Kaarloa kanoineen. Kyllä siinä oli kylänväkikin ihmetellyt ja kummastellut kun yhtäkkiä oli kylille ilmestynyt 50 turistia Aasiasta asti. Oli ollut Japanilaisia, Kiinalaisia ja Filippiiniläisiä. Olivat Kaarlon tilalle majoittuneet pieniin telttoihin ja viikon seurailleet tarkasti Kaarloa ja hänen kanankasvatus metodejaan. Mutta oli se Kaarlokin hyvän bisneksen tehnyt kun oli kalliisti muniaan aasialaisille myynyt. Oli pidetty yhteisiä kananhoito palavereja, mielipiteitä jaettu ja oppeja vaihdettu. No siitä oli jo kymmenkunta vuotta, tuumaili Kaarlo ja muisteli vielä että olihan sieltä tullut jopa kuvia Kaarlon kanoista ja kukoista miten ne lämpöisessä aasiassa viihtyvät. Ja oikein kanatohtorinlakin olivat lähettäneet Kaarlolle ja pyytäneet Kaarloa usein Aasiaan munakonferensseihin puhujaksi jopa palkkiota vastaan. Mutta näistä kauniista tarjouksista oli Kaarlo kauniisti kieltäytynyt vedoten kiireisiin maatilallaan.
Arki maatilalla, se oli kovaa arkea, piti kanat hoitaa, munat kerätä. Oli Kaarlolla yli tuhat kanaa ja kukot siihen päälle. Munia tuli paljon ja yksin oli kaikki asiat hoidettava. Kuului tilalta kotkotusta ja kieuntaa aamusta iltaan. Jotain helpotusta antoi naapuri Gustav Antero Jäkälä, pieni pyylevä tummahiuksinen mies, joka hoiti munien toimitukset ja rahojen tilitykset Kaarlolle. Aikoinaan oli Kaarlo itse hoitanut asiat kun kanoja oli vähän. Hän oli antanut kananmunansa naapurin Saaralle, Gustavin vaimolle, joka taas oli oikea ns. Justiina iso ja roteva nainen joka piti miestään tossun alla. Saara oli aikoinaan munat korissa vienyt torille myytäväksi paikallisessa bussissa. Silloin kaikki oli ollut vielä niin ruusuista aikaa Kaarlollekin. Se oli ollut sitä viisikymmenluvun loppua Kaarlon nuoruusaikaa. Oli tansseissa käyty ja riiulla juostu tyttöjä polkupyörän tangolla kuskattu kovalla vauhdilla että oli siinä vauhdissa tyttöjen helmat oikein paukkuneet.
Oli Kaarlo oikein rakastunutkin nättiin naapurikylän Hilmaan, Penttilän Hilmaan ja tuntui se silloin niin täydelliseltä ajalta. Mutta siinä oli sitten käynyt niin että uusi paikallislinjan Bussinkuljettaja Topias Rymättylä Ummeljoelta oli vienyt lopulta Hilman sydämen.
Oli Kaarlo silloin ajatellut että kuinka hän oikea kanatilallinen hyvin toimeentulevakin oli nyt jollekin pahaselle Bussikuskille, perkulen kravatti köyhälle, nyt Hilmansa menettänyt. Oli Hilma silloin muuttanut Kotkaan jonnekin kioskin takahuoneeseen alivuokralaiseksi Topiaksen kanssa asumaan ja naimisiin menneetkin. Olivat häälahjaksi yhden ison halon ja leipäveitten saaneet. No ei Kaarlo siitä ottanut kuin hirveästi itseensä mutta kuitenkin oli elämäänsä koittanut jatkaa ja munakauppaansa laajentaa. Hän olikin yhtenä viikonloppuna Kotkan torille muniaan Saaran yllyttämänä lähtenyt kauppaamaan ja siitä reissusta se Kaarlon syrjäytyminen olikin alkanut. Jos ei tuota reissua olisi oltu tehty niin ei Kaarlo olisi ikineitsyeksi jäänyt mitä nyt joskus oli heinäladossa salaa vanhan Jallu lehden kanssa vempulla käynyt, mutta naisen kanssa ei Kaarlo ollut koskaan yötä viettänyt. Tällainen oli siis Kaarlon elämäntarina lyhykäisyydessään monia mutkia kohdannut että tähän pisteeseen oli tultu, yksinäiseksi harmaantuneeksi ehkä jopa hieman katkeraksi mieheksi omalle kanatilalleen.
Siinä tuumatessaan savukekin oli jo poltettu ja Kaarlo alkoi kuivata kosteaa ihoaan. Kukot kiekuivat taustalla kovaäänisesti tuoden oman tuskaisen huudon lisää tuskaisen miehen olotilaa. ”Voi voi kun joskus saisi olla vaan ihan rauhassa ”, tuumasi Kaarlo. Hän kuivasi vähäiset hiuksensa ja alkoi pukea vaatteita ylleen. Aurinko paistoi kauniisti tehden Kaarlon silmät sinisemmiksi. Hän pisti pyyhkeen kuivumaan vanhalle narulle puisella pyykkinappulalla joka narahti avattaessa. Tuuli kävi tuivertamaan pyyhettä kohti pehmeitä lämpöisiä henkäyksiään ”se olisi pian kuiva”, tuumasi Kaarlo hiljaa itsekseen. Vielä kerran hän kääräisi savukkeen ja alkoi polttaa pitkiä henkosia samalla ajatellen huomenna olisi kuukauden kohokohta torireissu Haminaan
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ainut ohje jonka voin antaa, on "Lue paljon ja kirjoita" se mikä tästä tekstistäsi tulee, jää nähtäväksi. Ensin sinun pitää löytää tarina joka jaksaa kiinnostaa itseäsi niin että jaksat kirjoittaa sen raapaleeksi (100 sanaa) novelliksi (1000-5000 sanaa) tai kirjaksi (100 000 -> sanaa)
Jos tarina ei jaksa kiinnostaa itseäsi, sillä ei ole lukijoita. Eli kukaan meistä ei voi vielä sanoa onko tämä hyvä vai huono teksti. Keskeneräinen se ainakin on, eikä tarkoituskaan ole, että se kerralla valmistuisi.
Kirjoita teksti kuin kirjoittaisit sen luettavaksi sille ihmiselle jota ihailet, kadehdit tai vihaat. Kirjoita sydänverellä, täynnä tarkoitusta, polte veressäsi.
Tiedät kyllä milloin olet perillä.
Jos tunnet epävarmuutta, etkä oikein tiedä kannattaako tarinaa kirjoittaa, jätä se sivuun. Huonoja kirjoja ei tarvitse lukea loppuun, eikä huonoja tarinoita tarvitse koskaan kirjoittaa valmiiksi. Mutta älä hävitä huonoja alkuja, niillä on tapana kasvaa salaa itseään suuremmiksi ja syntyä uudelleen ihan toisen näköisinä tarinoina toisessa ajassa.
Rakasta ja vihaa kirjoittamista ja sinusta tulee hyvä.
Ihan pikaiset ensivaikutelmat:
- Teksti kuhisee adjektiiveja, niitä on minun makuuni aivan liikaa.
- Yhdyssanavirheitä on myös paljon - jouduin lukemaan 3 kertaa lauseen "mies on kananmuna farmari" ennen kuin sain kiinni siitä, että mies on kananmunafarmari eikä kananmuna. Mutta toki yhdyssanavirheet ehtii korjata ihan viimeiseksi.
- Alku oli mukavan arkista, sitten juttu meni minulle liian korkealentoiseksi.
Kunnon daraamaa (siis draamaa) ja sitten se jutun pihvi? Missäs ne oikein luurailee?
heti ensimmäisestä lauseesta lähtien. Tiivistä!
Epäloogisuuksia. Miten miehen selkä voi olla kuiva kosteissa löylyissä? Jne. Jne.
Itse tarina on kiva, mutta tyylissä on paljon parantamisen varaa.
No nyt ehdin lukemaan tämän.
Laitan ihan vain mielipiteeni tekstistä puuttumatta mitenkään oikeinkirjoitusjuttuihin tms.
Kyllähän näissä ihmisissä on aineksia jo vaikka mihin.
Tästä pääjehusta vähän kyllä tuossa lukiessa ajattelin, että viisikymmentä vuotta hoidellut kanoja... että ainakin kuusissakymmenissä huitelee iältään. Sitä vaan funtsailin luettuani loppuun, että jos lähtisi sitten sinne kaukoitään reissulle ... sillä siitähän saisi kyllä kaikenlaista jutunjuurta kertymään kyllä. Varmaankin hyvinkin mielenkiintoista... jospa vaikka tekee sitten ”saulit” ja sitä rataa... tai sitten tämä Haminan torireissukin, kyllähän siihenkin saa vaikka mitä koukeroa ja ihmissuhdesoppaa. Suomalaista elämänmenoa.
Kun vauhtiin kirjoittamisessa pääset, niin ties vaikka tv-sarjaa alkaisi pukkaamaan sitten tulevaisuudessa!
Ei yhtään hassumpaa.
Draaman aineksia vahvasti siis on, aivan kuten tuossa edellä ovat jo muutkin todenneet.
Kannattaa jatkaa kirjoittamista kyllä.
Hei,
tykkäsin ja huumori upposi minuun. Hassua kun joku kutsui korkealentoiseksi ja minä taas pidin hyvinkin maanläheisenä tarinana.
Itse jaksaisin lukea koko kirjankin jos näin mukavasti lähtee alkuun.
Toki pitää korjata kielioppivirheitä ym mutta jatka ihmeessä!