Hiljainen mies harmaassa ruosteisessa haarniskassa vaeltaa,
vain hiekan hankaavan kaihertava ääni tieltä kantautuu.
Kuin aallot rannan hiekkaa hieroisivat hellästi vasten toisiaan,
vaikka se vain miehen askel on.
Haarniska ennen niin kiiltävä ja jylhä nyt risaisena ja resuisena ankeasti miestä pukee,
taiston jäljet ne merkkinsä lopullisesti ovat mieheen ja haarniskaan jättäneet.
Ei kävele enää selkä suorassa ylpeänä kohtaloaan etsien, taistosta taistoon matkaten,
vaan nöyränä kumarassa hetkiään muistellen.
On ollut taistoja syviä ja monia,
on ollut ystäviä hyviä ja huonoja.
Mutta kaikki ovat miehen jättäneet, unohtaneet.
Yksin hän tiensä on joutunut raivaamaan ja taistonsa loppuun taistelemaan.
Ei koskaan hän periksi antanut, vaikka altavastaajana lähti, aina oli sorrettuja valmis auttamaan.
Kuuluu metsästä huuto, avunhuuto.
Mies oikaisee selkänsä ottaa miekkansa ja on heti valmis kohtaloaan uhmaamaan.
Haarniska ruosteinen ja risainen auringonvalossa valkoisena loistaa,
hän on ritari, tulesta liekehtivä sydän puhdasta kultaa, aina pyyteettömästi urhoollisena valmis auttamaan.
vain hiekan hankaavan kaihertava ääni tieltä kantautuu.
Kuin aallot rannan hiekkaa hieroisivat hellästi vasten toisiaan,
vaikka se vain miehen askel on.
Haarniska ennen niin kiiltävä ja jylhä nyt risaisena ja resuisena ankeasti miestä pukee,
taiston jäljet ne merkkinsä lopullisesti ovat mieheen ja haarniskaan jättäneet.
Ei kävele enää selkä suorassa ylpeänä kohtaloaan etsien, taistosta taistoon matkaten,
vaan nöyränä kumarassa hetkiään muistellen.
On ollut taistoja syviä ja monia,
on ollut ystäviä hyviä ja huonoja.
Mutta kaikki ovat miehen jättäneet, unohtaneet.
Yksin hän tiensä on joutunut raivaamaan ja taistonsa loppuun taistelemaan.
Ei koskaan hän periksi antanut, vaikka altavastaajana lähti, aina oli sorrettuja valmis auttamaan.
Kuuluu metsästä huuto, avunhuuto.
Mies oikaisee selkänsä ottaa miekkansa ja on heti valmis kohtaloaan uhmaamaan.
Haarniska ruosteinen ja risainen auringonvalossa valkoisena loistaa,
hän on ritari, tulesta liekehtivä sydän puhdasta kultaa, aina pyyteettömästi urhoollisena valmis auttamaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
yksinäistä elämää
taistoja ja taukoja
loppuhuipentumassa kuvaat hyvin miten ritari
herää
silmin nähden nuortuu
selkä ryhdikkääksi suortuu
taistoon käy
vaikka ystäviä ei näy
halu auttaa
järjestys palauttaa
terveisin Into
tämä runosi.
Niin vaikuttava tämä on, etten oikeasti löydä tä-
hän sanoja. Mikä lienee sitten ollutkaan
inspiraation lähde, niin jälki on ainakin
todella upeaa ja koskettavaa.