Onko tietoa milloin Souvarit nähdään menopaikoilla ?
Lähinnä tuli mieleen Sepon Järvenpää ja Satulinna.
Souvarit paikalle ja tupa täyteen foksaajia.
Lähinnä tuli mieleen Sepon Järvenpää ja Satulinna.
Souvarit paikalle ja tupa täyteen foksaajia.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kyllähän nuo joskus syykaudella kerran taisivat Satulinnassa käydä kassan täyttämässä, mutta jatkossa ei sielläkään ole pelkoa uusinnasta kovin pian. Järvenpäähän ei heitä ole koskaan kuviteltukaan tuotavan.
Tästä selviävät keikkapaikat (eivät siis todellakaan ihan niitä kaikkein aktiivisimpien harrastajien suosimia):
http://tanssi.net/fi/o/2.html
Ai, onko sinut otettu jo mukaan päättämään tanssilavojen tulevaa ohjelmistoa? Pitkällekin tulevaisuuteen?
Esille laittamani Souvareiden keikkalista kertoo, että ainakaan tämän vuoden marraskuuhun mennessä ei heitä Järvenpäässä nähdä. Ei ole ennenkään nähty.
Aktiiviset tanssin harrastajat tietävät hyvin miksi.
Tänä vuonna en ole Järvenpäässä vielä käynytkään kuin kerran, mutta tiedän silti varsin paljon siitäkin tanssipaikasta kuten niin monesta muustakin.
Yritä vain kestää se, että useimmat ihmiset tietävät kaikenlaisista asioista enemmän kuin sinä!
Puhu vaan omasta puolestasi. Itse mielestäni kuuluun aktiivisiin tanssin harrastajiin ja minun suosiossani ovat myös Souvarit.
...nimenomaan juuri puhunkin.
Siis näin kirjoitin: "Tästä selviävät keikkapaikat (eivät siis todellakaan ihan niitä kaikkein aktiivisimpien harrastajien suosimia)"
Ensinnäkin kaikkein aktiivisimmat on aktiivinen sanan monikollinen superlatiivimuoto -peräti vahvennettu sellainen.
Tietääkseni ei aktiivisen tanssin harrastajan määritelmää ole missään vakioitu. Mikäli kuitenkin tiedät jossakin sellaisen standardin olevan poimittavissa, kertonet sen minulle.
Minä siis kirjoitan todellakin vain omasta puolestani, ja minun asteikollani esimerkiksi sellainen henkilö, joka käy kautta vuoden keskimäärin harvemmin kuin kerran viikossa tanssimassa, ei ole aktiivinen harrastaja. Missään tapauksessa ei mielestäni tuollaista voi kutsua kaikkein aktiivisimpiin kuuluvaksi.
Lisäksi edellytän kaikkein aktiivisimpiin kuuluvien ominaisuuksiin sisältyvän itsensä kehittämisen harrastuksessaan kouluttautumalla kursseilla ja leireillä.
Sitten vielä huomautan, että tuossa omasta viestistäni lainaamassani maininnassa tarkoitan nimenomaan tanssipaikkoja, joissa listan mukaan Souvarit näkyvät olevan keikoilla.
Mistään Souvareista pitämisestä en siinä sano mitään.
Lukemalla tekstit selviävät.
Sinä saatat hyvinkin olla aktiivinen tanssija. Siitä en voi tietää mitään enkä siis siitä myöskään väitä mitään.
Samoin voit ihan rauhassa pitää Souvareista, enkä näe aiheelliseksi kommentoida sitä mitenkään.
Jo alkoi taas herran siivoustalkoot, kun eivät sattuneet mielipiteet miellyttämään.
Kyllä siinä menetti Stasi varsinaisen luonnonlahjakkuuden.
Minä en tästä säikeestä ole poistattanut yhtään mitään. Kaksi omaakin viestiäni näkyi hävinneen.
Opettele kirjoittamaan asiallisia viestejä, niin saattavat jäädä näkyviin.
Tämä tosin on tanssin harrastajille tarkoitettu palsta, joten vaikeatahan sinun olisi asiaa aikaan saada.
Juuri äskettäin tuli fuskuilta Satulinnassa Souvarien tahtiin tanssittua. Muissakin etelän paikoissa taisivat käydä soittamassa, joten ei ehkä aivan pian näissä maisemissa heitä näy. Tekevät kyllä myös yksittäisiäkin keikkoja... Kesällä taas toinen etelän kierros. Ovat olleet vakiosoittajia Elovalkeilla, mutta nyt en siitä varmasti tiedä.
13.2. ovat Tampereen Hämeensillassa.. Tanssimaan tuskin mahtuu, mutta Souvarit ovatkin niitä harvoja joiden pelkästä kuuntelustakin saa jo NIIN paljon.. :)
28.3. Valtatiellä sit varmaan jo mahtuu jotenkin tanssimaankin..
Loppu vuodesta olivat tosiaan paljon täällä päin ja nyt on taas vuorossa pohjonen.. Joten talviloma suuntaa tietenkin sinne.. :)
"Souvarit ovatkin niitä harvoja joiden pelkästä kuuntelustakin saa jo NIIN paljon.. :) "
Mitä siitä muka saa? Kamalaa musiikkia.
Meitä on moneen junaan, ONNEKS.. ;D
Mielestäni laulajalla pitää olla ikää ja sen myötä kokemusta elämästä, jotta kappaleen pystyy laulamaan TUNTEELLA ja se jos mikä on tärkeää..!!
Useimmat Souvareiden biisithän kertoo lapista/pohjosesta, joten kyllä se rakkaus lappiin pitää olla, jotta jotakin ymmärtää.. :)
Mutta kukin tavallaan...
Souvarit on suomen ykkös bändi tansi paikoila ja vetää taatusti paikan täyteen .soitaa kansalle hyvää tanssi musiikia .itsestään tykkäävät ja oma hyväiset ei tietenkää tykkä koska kaikki muutki tansii kun musiiki on hyvää ja kansalle mieleistä tanssi musiikia .