Jälleen ylöspäin
nurkan nostin näin.
Talvi kauneimmillaan
kutsuu kulkemaan.
Luonnosta nauttimaan
ja siitä kirjoittamaan.
Runoihin aiheita
elon vaiheita
nurkka niistä kiittää
lukemista riittää.
Tään toivomuksen heitän
jonkinlaisen runon keitän.
Jokainen runo omanlainen
ilo niistä suuremmoinen.
Runoratsu vauhtiin tönäise
ilo palstaan hönkäise.
Mukava on tätä jatkaa
kulkemassa yhtämatkaa...
nurkan nostin näin.
Talvi kauneimmillaan
kutsuu kulkemaan.
Luonnosta nauttimaan
ja siitä kirjoittamaan.
Runoihin aiheita
elon vaiheita
nurkka niistä kiittää
lukemista riittää.
Tään toivomuksen heitän
jonkinlaisen runon keitän.
Jokainen runo omanlainen
ilo niistä suuremmoinen.
Runoratsu vauhtiin tönäise
ilo palstaan hönkäise.
Mukava on tätä jatkaa
kulkemassa yhtämatkaa...
Vastaukset 26
Vanhimmat
Heräsin nyt aamuun uuteen
riitänyt ei uni edes aamukuuteen
nyt lumituisku onkin hyvin sankka
onko talvi tulossa nyt vankka?
luukulta jo lehden noudin
sitä lukemaankin hieman ehdin
aikaa odotetaan uutta parempaa
luotetaanhan Barack Hussein Obamaan
nyt lopetankin tämän runoilun
kun uudestaan nukkumaan paneudun.
Mä unen siivin lennän
Yli Atlanninkin ennän.
Suunnistan kohti Valkoista taloa,
tahdon nähdä miestä jaloa.
Kas,siellähän tuo perhe soma,
nukkuu-- kun on koti oma.
Heidät jätän omaan rauhaan,
että saavat soppaa kauhaan.
Työttömille niin monille,
ettei ottais niin koville.
Viimeiseks vielä vilkutan.
onnen kelloja kilkutan. Lennän jo kotihin tästä.
Yön pimeys haihtumassa,
puhdas lumi peittona
hiljaisen maan.
Lumipilvet väistymässä,
siiven jälki merkkinä
hangella vaan.
Auringon nousu väreissä,
musta valkoinen seutu
lumen valoon herää,
Uusi päivä mielessä
arkeen paneutuu
voimia valosta kerää.
Valkoinen lumi
puhdas maa.
Pian pois sulaa
kevättä rinnassa.
Purot vaeltaa
piantareelta ojiin.
Muistoksi jää
kaunis
puhdas valkoinen
lumi metsän suojassa.
Kevään odotus jo mielen täyttää,
mustarastas viheltää,
antaa uskoa, saa jälleen käyttää
iltaa tyyntä sinervää.
Tähdet taivaan korkeudesta,
valosäteen lähettää,
talvisen yön pimeydestä
muuta valoa en nää.
Katu lyhtypylvään luona
valon saa vain kelmeän
Tuolla jossain nyt jo huomaan,
lumisateen lempeän.
Uutta lunta, tuulen myötä
hiljalleen nyt sataa taas
nythän on jo iltamyöhä,
pian ollaan unenmaas.
Valo----sininen välähdys,
jään ritinä---
tuuli poskellani,havupuun tuoksu
Painava lumi nilkoissa----silmät ahmivat valoa
nään vielä aamun otsikot:
Obama----Helsinki--Vantaa kuntaliitokset
kahvin lohtu vielä huulillani
tiilenpunainen seinä,joka saumassa somasti lunta
lumilapion tuttu kahva
en halua olla yksin----mihin menit Sinä--
asuisitko sittenkin minussa?
savun vieno tuoksu----hurmaavaa ohikiitävä auto
kuin harmaa kyyhkynen
omenapuun oksa pudotti lumensa kasvoilleni----nauran ja iloitsen kuin lapsi
puhtaan vaatteen tuoksu,suihkun suloisuus-
-----kahvimukin korva kädessäni----
Näkysi kauneutta huokuu
sen silmissäni näin.
Päivissäs raikkaus tuoksuu
kuvia miettimään jäin.
Kuvaat herkkiä hetkiä
tunteiden rintamalla.
Tuulen, lumen retkiä
savun elon kantamalla.
Kaunis on tunne näyssäsi
se utuisen hetken luo
Ihanasti loit kuvaamasi
tunteet tuoksut nuo.
Tuuli raivoaa
ujeltaa vonkuu
lumi lentää ja
tasoittaa notkelmat
Piilottaa
peltohiiren pesäaukon
peittää hankeen
pupujussin jätökset
Pienistä hiutaleista
kasvaa hiljalleen
suuri nietos
— tuiskuttaa
Hän kävelysauvoin taapersi
lumista kylätietä
reppukin selässä painoi niin
onko tässä mitään mieltä
on askel niin raskas
ei sauvatkaan auta
mutta jalkaa vain eteen toisen
ja pian jo kulkukin maittaa
ei repun painokaan haittaa
tämä kuntoa nostaa vain
sitähän täältä hain.
monta tuolla näen
kävelevät sauvoin
jonkun rytmi nopeaa
toisen vähän harvempaa
määränpäähän pääsee varmaan
rytmillänsä tyylillänsä molemmilla
harvemmalla varmemmalla
itselleni nastat laitan kenkiin
ollen aikomassa mennä pikku lenkkiin
etten aivan juurru kiinni tähän penkkiin.
Zxac ääntä ihmettelen tovin,
puussa käpytikka tähyilee.
Piiloon verhon taa sovin,
tikka puuta pitkin kiipeilee.
Talipötkön viereen kiiruhtaa
pyrstönsä sen alle asettaa.
Aamupalalla syöntiään korostaa
Zxac nokkaääni raksuttaa.
Kääntyy kovin pää
se talia kun vähentää.
Tuulen lailla rientää pois
taas pikkulinnut tulla vois.
Zxac,zxac huutaa mennessään
kupu täynnä tiedetään.
Komea lintu, virtaviivainen
itsekin kai tietää sen.
Opiskelua ikä kaikki
Pappa pohti, päätä särki
sottailusta loppui järki;
muistot työssä;metsän, turpeen
tietokone täyttää tarpeen
uuteen aikaan sillä käännyn
kehityksen kelkkaan myönnyn.
Pyörinyt on separaattor
senhän sanoo kommentaattor.
Horisee nyt ukko paha
sinne hukkuu sekin raha
Yhden kerran pikanäyttö
siitä lähtee koneen käyttö.
Pappa raplaa, sorkkii sormet
sekavat on käskyn toimet.
Jo hymyyn vääntyy Papan suu
riemuretki jo...JUMITTUU!
Parin päivän alakulo
kirkastuipa ulos tulo!
Ossi tuli,räpläs kuntoon
vielä otti Papan tuntoon
"Ethän ukki paljon tiedä
aikaa voi se vielä viedä.
Katso tarkkaan, minkä käsken
ethän möhli kuten äsken."
Mestari ei sano suotta
onhan ikää kuusi vuotta!
Ukin viereen poika painuu
jo unten maille antautuu:
"Kerro ukki yksi juttu
olkoon uusi taikka tuttu."
Krööm..kerran kuusikon reunas..
ynnämuu
Miksi menit,
mihin menit,
missä oli määrätty?
Kapinoin - en tahtonut
yksin jäädä.
Kauan kyselin, miksi?
Hyväksynyt nyt jo lienen,
vuoroani ootan.
Tapaammeko - missä, millon?
Tuota olen pohtinut.
Sopeudu ja ymmärrä,
näin kuuluu olla.
Muistoissa niin lukuisissa,
kansasi mä kuljen.
Mökillä niin rakkahassa
kielii joka kivi,
polun askellukset tunnen,
kättes jäljet - kertoo että olit.
Sanomatta paljon jäi,
kaunista ja hyvää.
Silti elo yhteinen,
kantoi kulta jyvää.
Joskus sitten silmät suljen,
luokses tulen - näin luulen?
Jatkuuko taival taivahissa,
syliinkö minut suljet?
Pöydälläni arvokkaana
egyptiläinen kissa
ylväänä katselee
maalaisserkkujaan
patsaita vain kaikki on
ero kuitenkin suunnaton
ilmeissään ja hahmoissaan
jokainen on omissaan.
Muistojani jokainen säilyttää.
löysi tiensä luokseni-
istui katsellen ja surren---
kirjain rivejä tään purren.
Kuiskasikin korvaan mun:
Koneko on löytös sun?
Missä lämpö ihmisen,
voitko löytää sieltä sen?
Työnsin ulos illansuuhun,
jos et mitään ymmärrä,
painu vaikka puuhun!
Löytänyt oon mitä hain,ystäviä täällä sain.
Vielä katsoo läpi lasin, pieni hento alakulo
ootko varma,-- kuiskuttaa,pilke silmäkulmassaan:
että josko vähin erin,riippuvaiseks tulet perin?
Vastasin mä ikkunasta,alkanut kun olen vasta---
lakkaisit jo mekastamasta!
Mun on tähän tyytyminen,jottei seuraa hyytyminen.
Lapset,parit--- ystävätkin,elämänsä heillä on.
Oisko silloin multa laitaa,olla vallan onneton?
Näin on hyvä,ja jos ma kulloin yöllä itken,
se kaipuuta on edesmenneen,mi sanoi siirtyvänsä ilmavoimiin.
Nyt taidan ryhtyä mä iltatoimiin ja päivä päivältä kai voimaa saan.
Ja jos en saa,niin heikkona mä sitten kuljen,mut kiitollisna silmät suljen.
Niin lenkutit ystävä
ystävän luokse,
vaikk et vielä
sillä koivella juokse.
On kierukka polvessa
arkana vielä,
ei istua kauan polvesi siedä.
Annoinkin jakkaran
jalan alle,
niin tuntui varmasti mukavalle.
Vieri aika mukavasti
kahdesta aina kuuteen asti.
Kahvi maistui korvapuusti,
siksi juttu meiltä luisti.
Lähdin häntä saattamaan
ja hiukan happea haukkaamaan.
Virkistyimme molemmat
siis pian otamme uusinnat.
Anteeksi,ensimmäiseksi sanoi
juttunsa hän aloittaa aina,"anteeksi"
joskus sanon, pyydä vähemmän anteeksi
ethän ole tehnyt mitään virheeksi
hymynsä on vilpitön
vastaus aivan välitön
"Anteeksi".
Runokonini ei voi hyvin
se apeana naukkaa kaurajyvii
kengitin sen kuitenkin
ja laukkaan sitä usutin
runokoni vaivainen
kaviotkin kopisten
laahustaen etenee
runosuonta hapuilee
vihdoin viimein onnistaa
runokoni voimaa saa
pieni laukka onnistaa
runonpätkän aikaan saa
Vanha koni pieni runoponi
näykkii täällä
ei oo ruokaa
liukkaalla jäällä
yksin huokaa
lämmitystä
piristystä
hellää kättä
odottaa taluttajaa mukavaa
allapäin ja mieli kallellaan
kallenpäivä nääs.
Laitanpa saunan tyttärelle.
Puhtoiset on laudeliinat,sauna siistiksi silottu.
Harjat,sienet---pesuaineet pikkukoriin pinottu.
Äidin tyttö,isän kukka,siellä kylpysi odottaa.
Heitä löylyä kotona,anna kaiken huolen mennä,
lomautuksetkin unohda.
Anna äidin pestä selkä,kyyneleetkin huuhdella.
Nyt on tyttö kallis oma
puhtoisena oikein soma!
Voi minua poloa
kylläpä olikin noloa,
tulppaaneja kimpun ostin
värivalintaankin panostin.
Papereihin käärittiin
kunnialla pihaan saatiin.
Siinä kaatua pyllähdin
- puketin päälle tietenkin.
Tulppaanit tuusannuuskana
minä suu mutrussa.
Voi Sinua poloista
eipä paljon naurata.
Itse sentään selvisit,
vaikka kukat menetit.
Minulla oli parempi tuuri,
telkkaria katselin juuri.
Ovikellon soitto herätti
ja niinpä oven avasin.
Tumma poika oven takana,
komea ja fiksu, vakava.
Korttinsa esitti empien,
varauksella tietenkin.
Reppuansa alkoi purkaa,
töitänsä alkoi esittää.
Toinen toistaan kauniimpia,
töitä puusta tehtyjä.
Auringonkukan keltaisen,
40 sm korkean.
Siihen minä lankesin,
ja keittiön pöydälle asetin.
Hyvä mieli ompi mulla,
kuin myös varmaan hänellä.
Kauniin hymyn palkaksi sain,
sanoin, " tule toistekin".
Runoratsun, vanhan kaakin,
kastui kaviot ne taaskin.
Flunssa kova seurausna.
tulevaisuus ihan musta.
Hunajainen lämmin vesis
pois kohta flunssan pesis.
Luonnon villaiset sukat
väriltään kuin sinikukat
mustan tulevan poistaa.
Pian runoratsu loistaa
vauhtiin kummaan laukkaa
ilossaan ideoista haukkaa.
Kuivuu kaviot omat
runot hyvät somat.
Runoratsun tuon kaakin
menoon hyvään saakin.
Miehet, ikuiset poika viikarit
on löytäneet runokiikarit.
Kun lukemista riittää,
nurkka käyvät kiittää.
Lunta tupruaa
kasvoja pesee.
Hiihtäjä ylämäessä
haarahyppyä harjottaa.
Lapset pulkkamäessä
kirkuen mäkeä laskee.
Koira räksyttää
nietoksessa kissa
sihisee.
Talvi saapui...
kaunis valkoinen.
ne kukkaset jotka me poimimme,
vaan heräävät keralla kevään,
kun kevät-tuulet leikkivät ja houkuttelevat.
Se heräämään taas meidät saa,
kun luonto suo taas antimiaan.
Ja ihmismieli juhlaan käy,
kun luonnon kauneuden näy.
Vaan vielä ne nukkuvat siellä,
ja unta kai keväästä kerran,nuo
kukkamme kaipuuta tuntee,
de blommor som vi skall plocka,
men de skall vakna med våren,
då solvinden leka ock locka!