Nero

Tämä näyte on kirjoitelmastani Nero, joka tulee kokonaisuudessaan valmiiksi tässä parin kuukauden sisällä.

Nero

Prologi

Ensimmäisten viidentoista vuoden aikana hän ei ymmärtänyt mitään. Kaiken järjestelmällisyyden huomaaminen oli tuolloin vain käytäntöä. Hänen kävellessä kadulla tai nyökkäillessä muualla hän ei asettanut toiminnalleen muita kuin käytännön rajoja, mikä myöhemmin tutkittaessa on osoittautunut kuitenkin suotuisaksi ratkaisuksi. Kahden päivän sisällä muutoksen syvät voimat kuitenkin veivät hänet mukanaan. Hänen mielensä alkoi toimia. Virran tavoin keskeytymättä hän sinkoutui eteenpäin ja kolmannella viikolla hänestä tuli se, aikakautemme suurin vaikuttaja, historian lehtien heiluttaja, ainoa todellinen ajattelija. Vaikka niin saattaisi ymmärtää, tuo muutos ei käynyt itsestään. Sivuutamme tuon prosessin tarkan kulkukuvauksen (se on oma tarinansa) ja jatkamme.
Luotuaan ensimmäisen kokoelmansa, jota myöhemmin alettiin kutsua Totuudeksi, hän vetäytyi hetkeksi pois pelistä, mutta vain harva arvasi hänen vasta aloittelevan. Tähdenlentoa pidemmäksi ei moni uskonut, kävivät sanat kaupungeilla kovemmiksi, huhut synkemmiksi. Paineet, jotka hän pystyi vaivatta sulkemaan, olivat muiden murheena. Kirjaa ylistettiin, mutta sen vaikutuksia pelättiin. Ja minne mies oli kadonnut?
On nyt hetki, jolloin mestari on hiomassa toista teostaan. Ja vasta sitten näyttämässä todelliset taitonsa.
--- 1.luku
Kirpeän hajuinen huone oli täytetty vaikka millaisilla rojuilla. Niitä tuntui olevan paljon enemmän kuin viimeksi. Rekan osat olivat muodostaneet nyt kauniin sisääntuloaulan, mutta sen läpi kävelemiseen ei tarvittu montaa askelta. Hyllyt olisivat vajonneet alas kellariin, ellei niiden reunuksista olisi vedetty paksuja nauhoja, jotka kiinnittivät ne kattotasoon. Se oli oikeastaan minun ideani. Ainakin hän sai sen tuntumaan siltä ja siksi olin hänelle kiitollinen. Kirjojen paino ei muodostunut ainoastaan niiden massasta, vaan sisällön jäykkyys luultavasti myös vaikutti. Hyllyt olivat täytetty järjettömän ahtaan näköisiksi, huoneessa, jota varjosti jokin raskas totuudenmukaisuus.
Jossain kulmapöydän ja istuimen välissä, siinä keskivertoihmisen katseen korkeudella, oli hänen päänsä. Miten se näyttikään niin miettiväiseltä. Kateuteni syöksähti heti esiin, vaikka olin päättänyt etten ajattelisi hänestä niin. Kaikki hänen ilmeensä ja pään asentonsa saivat minut tuntemaan oloni merkityksettömäksi. Huonoa oloani ei helpottanut hänen välinpitämätön suhtautumisensa kaikkea ympärillä liikkuvaa elollista kohtaan. Tutkimusmielessä hän olisi varmaan voinut vaikka syöttää minut koirille. No ehkä niin tunteeton hän ei kuitenkaan ollut. Astuin metrin lähemmäksi yltääkseni hänen olkapäälleen, mutta jollain tavalla sain itseni osumaan maassa lojuneeseen peltiastiaan ja kaaduin kovaäänisesti itseäni syytellen. Nousin ja koottuani itseni aloitin keskustelun.
-   Etkö tiedä, että ihmiset ovat kovin huolissaan sinusta? Ne odottavat innolla sinun saapumistasi, kaikki ovat lukeneet sen. Jopa pääministeri piti siitä.
Hetken vaikutti, ettei vastausta kuuluisi, mutta juuri kun olin…
-   Kyllä mä niiden keskustelut tiedän. Ne puhuu paskaa. Enkä mä oo mitenkään velvollinen latomaan niille uutta teosta käteen heti kun vanha ei enää kiinnosta.
-   Mutta sinä kirjoitat kuitenkin jotain uutta, vai?
-   Se on mun oma bisnes. Sä voisit sanoo niille että painuu helvettiin. Ei ne tajuu kuitenkaan mitään. Älä puhu niille. Ne on kaikki kusipäitä.
-   Minä niin haluaisin, että tulisit ulos, edes kerran. Se voisi auttaa minuakin, tiedäthän.
-   Pah…
-   Muuten minultakin alkaa uskottavuus mennä. Ne eivät kohta kuuntele minua, kun luulevat, että sinusta on tullut vain syrjäytynyt mielipuoli.
-   Mitä väliä on sillä, mitä ne ajattelee? Sä et tajuu että ne vaan rypee omassa paskassaan.
-   Minä kuitenkin elän juuri heidän ansiosta. Minun on tehtävä, mitä minun on tehtävä. Pitäähän perhekin elättää, vai onko parempi että annan lapseni kärsiä nälässä? Sitäkö sinä tahdot?
-   Ei kai sillä oo väliä mitä mä tahdon. Sä teet sun omat valintas, mutta sun ei tarvi tulla mulle mussuttamaan.
-   Sinä olet niin tärkeä, etkö ymmärrä?
-   Ymmärrän kyllä, mutta mä en ymmärrä miksette te muut voi hankkia omaa elämäänne. Mä haluun nyt keskittyä. Mulla on töitä.
-   Kävisikö maanantai?
-   Eiku lähe nyt pois, ihan oikeesti. Äläkä enää häiritse.
Olin valinnut väärät sanat, mutta tuntui että niin oli aina. Minä olin aina se, joka sai maksaa seuraukset hänen oikutteluistaan. Olin jo ulkona. Menin nopeasti kotini, enkä voi väittää, ettenkö olisi tuntenut suurta tuskaa ja surua samaan aikaan. Menin sängylleni ja heitin tavarani olohuoneeseen niin että maljakko särkyi. Makasin siinä ja itkin vuolaasti omaa surkeuttani.
---
2218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kirjoja lukeneena sanoisin että vähän sisäänlämpiävää tekstiä.
Ehkäpä näyte oli vähän lyhyt ja aukeaa vasta luettuani koko kirjoitelman.
Lykkyä pyttyyn...

Äänestä

Minä melkeinpä pidän tekstinäytettäsi hyvänä, vähintään verrattuna tämän foorumin yleiseen tasoon. Dialogiosuutta en näe yhtä korkeatasoiseni kuin muuta tekstiä, mutta kuten tiedät, se yleistyy yleistymistään nykykirjallisuudessakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Essentialist kirjoitti:

Tämä näyte on kirjoitelmastani Nero, joka tulee kokonaisuudessaan valmiiksi tässä parin kuukauden sisällä.

Nero

Prologi

Ensimmäisten viidentoista vuoden aikana hän ei ymmärtänyt mitään. Kaiken järjestelmällisyyden huomaaminen oli tuolloin vain käytäntöä. Hänen kävellessä kadulla tai nyökkäillessä muualla hän ei asettanut toiminnalleen muita kuin käytännön rajoja, mikä myöhemmin tutkittaessa on osoittautunut kuitenkin suotuisaksi ratkaisuksi. Kahden päivän sisällä muutoksen syvät voimat kuitenkin veivät hänet mukanaan. Hänen mielensä alkoi toimia. Virran tavoin keskeytymättä hän sinkoutui eteenpäin ja kolmannella viikolla hänestä tuli se, aikakautemme suurin vaikuttaja, historian lehtien heiluttaja, ainoa todellinen ajattelija. Vaikka niin saattaisi ymmärtää, tuo muutos ei käynyt itsestään. Sivuutamme tuon prosessin tarkan kulkukuvauksen (se on oma tarinansa) ja jatkamme.
Luotuaan ensimmäisen kokoelmansa, jota myöhemmin alettiin kutsua Totuudeksi, hän vetäytyi hetkeksi pois pelistä, mutta vain harva arvasi hänen vasta aloittelevan. Tähdenlentoa pidemmäksi ei moni uskonut, kävivät sanat kaupungeilla kovemmiksi, huhut synkemmiksi. Paineet, jotka hän pystyi vaivatta sulkemaan, olivat muiden murheena. Kirjaa ylistettiin, mutta sen vaikutuksia pelättiin. Ja minne mies oli kadonnut?
On nyt hetki, jolloin mestari on hiomassa toista teostaan. Ja vasta sitten näyttämässä todelliset taitonsa.
--- 1.luku
Kirpeän hajuinen huone oli täytetty vaikka millaisilla rojuilla. Niitä tuntui olevan paljon enemmän kuin viimeksi. Rekan osat olivat muodostaneet nyt kauniin sisääntuloaulan, mutta sen läpi kävelemiseen ei tarvittu montaa askelta. Hyllyt olisivat vajonneet alas kellariin, ellei niiden reunuksista olisi vedetty paksuja nauhoja, jotka kiinnittivät ne kattotasoon. Se oli oikeastaan minun ideani. Ainakin hän sai sen tuntumaan siltä ja siksi olin hänelle kiitollinen. Kirjojen paino ei muodostunut ainoastaan niiden massasta, vaan sisällön jäykkyys luultavasti myös vaikutti. Hyllyt olivat täytetty järjettömän ahtaan näköisiksi, huoneessa, jota varjosti jokin raskas totuudenmukaisuus.
Jossain kulmapöydän ja istuimen välissä, siinä keskivertoihmisen katseen korkeudella, oli hänen päänsä. Miten se näyttikään niin miettiväiseltä. Kateuteni syöksähti heti esiin, vaikka olin päättänyt etten ajattelisi hänestä niin. Kaikki hänen ilmeensä ja pään asentonsa saivat minut tuntemaan oloni merkityksettömäksi. Huonoa oloani ei helpottanut hänen välinpitämätön suhtautumisensa kaikkea ympärillä liikkuvaa elollista kohtaan. Tutkimusmielessä hän olisi varmaan voinut vaikka syöttää minut koirille. No ehkä niin tunteeton hän ei kuitenkaan ollut. Astuin metrin lähemmäksi yltääkseni hänen olkapäälleen, mutta jollain tavalla sain itseni osumaan maassa lojuneeseen peltiastiaan ja kaaduin kovaäänisesti itseäni syytellen. Nousin ja koottuani itseni aloitin keskustelun.
-   Etkö tiedä, että ihmiset ovat kovin huolissaan sinusta? Ne odottavat innolla sinun saapumistasi, kaikki ovat lukeneet sen. Jopa pääministeri piti siitä.
Hetken vaikutti, ettei vastausta kuuluisi, mutta juuri kun olin…
-   Kyllä mä niiden keskustelut tiedän. Ne puhuu paskaa. Enkä mä oo mitenkään velvollinen latomaan niille uutta teosta käteen heti kun vanha ei enää kiinnosta.
-   Mutta sinä kirjoitat kuitenkin jotain uutta, vai?
-   Se on mun oma bisnes. Sä voisit sanoo niille että painuu helvettiin. Ei ne tajuu kuitenkaan mitään. Älä puhu niille. Ne on kaikki kusipäitä.
-   Minä niin haluaisin, että tulisit ulos, edes kerran. Se voisi auttaa minuakin, tiedäthän.
-   Pah…
-   Muuten minultakin alkaa uskottavuus mennä. Ne eivät kohta kuuntele minua, kun luulevat, että sinusta on tullut vain syrjäytynyt mielipuoli.
-   Mitä väliä on sillä, mitä ne ajattelee? Sä et tajuu että ne vaan rypee omassa paskassaan.
-   Minä kuitenkin elän juuri heidän ansiosta. Minun on tehtävä, mitä minun on tehtävä. Pitäähän perhekin elättää, vai onko parempi että annan lapseni kärsiä nälässä? Sitäkö sinä tahdot?
-   Ei kai sillä oo väliä mitä mä tahdon. Sä teet sun omat valintas, mutta sun ei tarvi tulla mulle mussuttamaan.
-   Sinä olet niin tärkeä, etkö ymmärrä?
-   Ymmärrän kyllä, mutta mä en ymmärrä miksette te muut voi hankkia omaa elämäänne. Mä haluun nyt keskittyä. Mulla on töitä.
-   Kävisikö maanantai?
-   Eiku lähe nyt pois, ihan oikeesti. Äläkä enää häiritse.
Olin valinnut väärät sanat, mutta tuntui että niin oli aina. Minä olin aina se, joka sai maksaa seuraukset hänen oikutteluistaan. Olin jo ulkona. Menin nopeasti kotini, enkä voi väittää, ettenkö olisi tuntenut suurta tuskaa ja surua samaan aikaan. Menin sängylleni ja heitin tavarani olohuoneeseen niin että maljakko särkyi. Makasin siinä ja itkin vuolaasti omaa surkeuttani.
---

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu