En tiedä minkä otsakkeen alla tätä kannattaa kysyä kysyisin. Tuntui, että tästä kohtaa saattaisi löytyä tietoa tällaisesta asiasta.
Susihavainnoista kyselisin. Onko eteläisen Pirkanmaan alueelta tullut viimeaikoina havaintoja tai vahinkoja (erit. Viiala-Toijala-Kylmäkoski alue)? Petonetti ei näytä tänne meille asti. Onko olemassa mitään sivustoa, josta noita voisi seurata?
Syy miksi kyselen on kun omat koirani ovat viimeaikoina käyttäytyneet varsin kummallisella tavalla. En lähde nyt tarkemmin selostamaan, mutta kyse on selkeästä pelosta tilanteissa, joissa en itse ole havainnut mitään pelkoa aiheuttavaa. Varmasti kukaan ei tietenkään voi kertoa onko kyse vaikkapa susista vai jostakin muusta. Eikä asialla sinällään ole edes niin valtavaa merkitystä, koirat kun eivät kuitenkaan koskaan ulkoile valvomatta. Olisi vaan jotenkin rauhoittavaa kun olisi edes jonkinasteinen tieto, vaikka sitten siitä, että susia on alueella.

Vastaukset 2
Vanhimmat
suurpeto yhdysmiestä, riistawebistä pitäisi löytyä yhteystiedot. Soita ja kysy onko ollut havaintoja.
...ympäri Pirkanmaata. Tiedän siitä, koska muutama minun tuntemani koirakin on kuollut viimesyksyn aikana suden kitaan. Ja paljon vastaavia tapauksia täältä Pirkanmaalta päin olen kuullut. Kun ihmiset metsästelevät hirvet ja muun riistan hyvin vähiin, sudet joutuvat hyödyntämään kotieläimiä. Siksi susivahinkoja sattuu eniten syksyn ja syystalven aikana.
T: Hukka-Musti