revolverimies

autsiideri

Oli lämmin kesäilta,ilmassa oli vain hienoinen häivähdys "soomannin" piipuista ja eemeli tunsi itsensä lähes onnelliseksi.Hän oli vihdoinkin saanut ostettua itselleen auton,vanhan toyotan,mutta kuitenkin auto jolla pääsi liikenteeseen ja hänkin voisi alkaa ajella legendaarista pillurallia..
Siinä torin laidassa autossa istuessaan eemelillä oli tilaisuus tehdä huomioita torilla liikkujista
paljon oli hyvän näköistä naista liikkeellä mutta ei vielä kukaan ollut tullut kyselemään kyytiä
Muutama tuttu näkyi hoippuvan ohitse-onneksi eivät vielä tiedä että mulla on auto,sit sais kuskailla kännikaloja pitkin maakuntaa tuli eemelillä mieleen autonomistajan ikävämpi puoli.
Elettiin heinäkuuta ja ilma oli vielä näin illallakin hautovan kuuma joten eemelin auton avoimista ikkunasta kantautui muodissa oleva hempeä "tahdon olla sulle hellä" biisi
herkkänä miehenä eemeli uppoutui kuuntelemaan kappaletta niin ettei huomannut pitää varaansa kun tuttu massiivinen hahmo lähestyi autoa hiukkasen horjuen.
Auton kohdalla hahmo pysähtyi ja tuijotti hetken eemeliä ennekuin karjaisi kovalla äänellä-Eemeli perkeles,ohan se eemeli jumalauta!
Eemeli hätkähti hereille romanttisista tunnelmistaan ja jonkin verran säikähtäen hän tunnisti hahmon Raikuksi .Raikku oli legenda jo eläessään isokokoinen n 140 kiloinen parrakas tumma miehenköriläs.Ammatiltaan hän oli liikemies ja eemelikin oli silloin tällöin käyttänyt hyväkseen miehen palveluksia,viimeksi pari vikkoa sitten jolloin hän oli hakenut skatan kortteerista pullon koskenkorvaa..
-ookko sä hommannu auton ,helevetin hyvä juttu,raikku mesosi.
-kuin niin ?eemeli kysyi varovaisesti
-no katos mäja mun pari kaveria haluttas tehdä pieni sait siiinki täällä jeppiksen ympäristös.
vasta silloin eemeli huomasi raikun takana kaksi miestä,pitkätukkaisia nuoria miehiä molemmat.toinen oli kaukaisesti tutun näköinen mutta vasta kun raikku esitteli herraskaiseen tyyliinsä molemmat miehet selvisi eemelille että kysessä oli maankuulu laulaja,kaikkien naisten märkä uni, itse kuuluisa grigori.Toinen mies oli hänen kitaristinsa,loput bändistä olivat kulemma bussissa vetämässä sikeitä.Pojat olivat tutustuneet raikkuun "liikeasioissa" eli olivat käyneet hakemassa muutaman pullon miestä väkevämpää tutusta paikasta-no joo,ku pojilla on tänään vapaailta niin aattelin lähtee vähän näyttämään maisemia täälläpäin .saat sä eemeli hyvän maksun,rahaa on kuule!
Ajatus kännisen kolmikon kuskina olemisesta ei suuremmin eemeliä houkutellut,mutta kun raikku pisti satasen käteen etumaksuksi ,katosi eemelin vastahakoisuusja hän viittais vain miehiä istumaan kyytiin
-missä teil on keikka täällä kyseli eemeli,vois ttulla vaikka kattoon.
-joo,tuu vaan pääset ilmaseksi ,se on kuulemma tuolla teidän urheilutalolla,grigori vastasi ja korkkasi takaistuimella kirkkaan kossupullon.
Rauíkku istui edessä ja veti jo siivuja omasta pullostaan .
-Kato eemeli kun ostin hienon reikun yheltä mannelta.Raikku veti vaivalloisesti povestaan esiin ison vanhanaikaisen Colt revolverin ja alkoi heilutella huolettomasti sitä liipasinkaaresta paksulla etusormellaan.
Tiesihän eemlei että Raikulla oli aseita ,mutta revolverin äkillinen esiintulo ja raikun humalatila yhdessä saivat hänet lähestulkoon laskemaan alleen.
-saatana ,älä leiki sillä pyssyllä,se voi laueta .
no no eemeli,ei täs oo kutejakaan.Mulla on vaan yks aski niitä ja täytyy säästellä.Tää on katos aito Coltti vuodelta 1890,antiikkii melkeen siisTästä saa hyvän hinnan keräilijöiltä.
mä osaan käsitellä aseita,älä huolehi turhii
-jo,joo,mut et viittis sihtailla sillä ikkunoista,tulee vielä jeparit kyselee eemeli sanoi
-hei raikku,eiks me voitas mennä kokeilee tota pysyy jonnekin?mä oon aina halunnu ampuu oikeella coltilla,kysäis Grigori jo,mä kans ,sössötti kitaristikin
-Joo,voishan sitä koittaa,on tää niin siisti pyssy,en mäkään oo ennen coltilla räiskiny,ainakaan näin vanhalla.Kyl tää ihan ampumakunnos on,raikku tutki revolverin piippua ja sylinteriä,kokeili liipasinta ja iskuria,hyväs öljyssäkin täytyy vähän vaan piippua rassata ensi
Raikun unohti hetkeksi ottaa siivuja innostuessaan puuhailemaan coltin kanssa ja eemeli ajoi puhumatta pitkin pikkukaupungin katuja.Takapenkkiläiset ottivat tasaiseen tahtiin pulloistaan pitkiä siivuja
-osaa ne musikantit ryypätä,moni jätkä olis jo sammunu tuohon tahtiin ,mietti eemeli katsellessaan peilistä takapenkille,makeet kutee on jätkillä,noin leveitä farkkuja ei oo kellään täs kaupungis ja tyylikkäät buutsit molemmilla.noi hippipaidat on kyllä vähä liikaa,tuumiskeli eemeli siinä ajellessaan.
-aja eemeli Fäbodaan rannalle,siellä on hyvä pikkasen ammuskella tähän aikaan,juodaan pullot tyhjiksi,niin saadaan maalejaki,raikku touhusi ja latasi samalla revolveria jostain esiin ottamastaan vanhasta pahvikotelosta.
-ok,mutta ookko varma ettei toi räjähdä silmille,eemeli kysyi hieman huolestuneena
hänen mielestään ampuminen ja ryyppääminen ei oikein sopinut yhteen..
kello oli jo yli kymmenen illalla kun eemeli vihdoin käänsi autonsa fäbodan kahvilan parkkipaikalle,Matka kaupungista tänne hiekkarannalle ei ollut kuin viitisentoista kilometriä,mutta kyytiläiset olivat halunneet useaan otteesen pysähdellä ja pari kertaa oli käyty grillilläkin
Eemelin laskujen mukaan kolmikko oli tyhjentänyt yhteensä kuutisen kossupulloa muutamassa tunnissa,silti kaikki tuntuivat vielä olevan kohtalaisen hyvässä kunnossa.Raikun möreä basso sekoittui grigorin pehmeämpään ääneen kun he lauloivat täysin rinnoin isontalon anttia ja rannanjärveä.
-ei saatana satanen oo paljon kun joutuu kuuntelemaan noitten mölinää,ajatteli eemeli jo ties kuinka monetta kertaa.-kunhan saadaan tää ammuskelu homma ohitte
,niin vien ne kämpileen joka iikan
eemeli tunsi rauskin itsepäisen ja tulisenkin luonteen;ei kannattanut yrittää saada häntä luopumaan tuosta ammuskelusta.-Paras vaan olla kaukana kun ne alottaa,eemeli mietti ärtyneenä
Kolmikko lähti rauskin johdolla kävelemään kohti rantakalloita muutaman sadan metrin päähän kahvilasta Eemeli seurasi varovaisemmin perästä
Rannalla kallioiden alapuolella oli satojen metrien pituinen hiekkaranta
-mee grigori viemään ne tyhjät pullot tuonne kymmenen metrin päähän ja laita ne silleen parin metrin välein pystyyn,kaikki saa ampua pari kertaa,enempään ei oo varaa
ja mä ammun sitte ensin.grigori totteli rauskin määräilyjä yllättävän kiltisti,kitaristi taasen oli vaipunut istumaan ja tuijotteli tylsästi merelle, oli vielä hämärää ja pullot näkyivät selvästi grigori oli laitellut ne pystyyn pohja ylöspäin.Eemeli katseli erään kallion takaa kuinka rauski otti revolverin vasempaan käteensä,hieman horjahdellen mies haki ampumaasentoa ja puristi sitten oikeaoppisesti liipasimesta.Valtava rajähdys kaikui kalloiden välissä ja eemelinkin korvat menivät lukkoon,hän näki kuinka liekki ampaisi revolverin piipusta ja myös valtavan savupilven joka sai rauskin ja grigorin yskimään.yksikään pullo ei särkynyt mutta hiekka pölläshti kaukana niiden takana..
-saatana mikä täräys,kiroili rauski
täytyy koittaa uudestan vähä alemmas,nosta tota piippua toi rekyyli,
ja mies otti taas ampumasennon ,tähtäsi kauan ja grigori hänen takanaan pisti sormet korviinsa ja virnisteli poikamaisesti kitaristille joka oli hypähtänyt pystyyn ja katseli vauhkona ympärilleen.
-aika paukku reiska vai mitä? grigori nauroi
Hän tuntui olevan todella innoissaan
Rauski laukaisi taas revolveri samoin seurauksin kuin aikaisemmin paitsi että nyt hiekka pöllähti hiukan kauempana.
-ei perkele,liikaa tärisee toi käsi,kokeile sää grigori ny
-joo,sopii hyvin grigori sanoi ja otti varovasti vanhan revolverin käteensä katseli sitä ja nosti sitten aseen tähtäysasentoon ja laukaisi samantien.Hiekka pöllähti taas mutta pullot seisoivat paikallaan ehjinä ja kiiltävinä..
-ha ha,et sää taida ollakaan ihan niin hyvä kun se hurja billi mistä sää laulat,rauski hekotti kun grigorikin oli ampunut ohi kaksi kertaa,,
Kitaristille ei enää asetta annettu,mutta eemeli sai kerran koittaa.Suuri Colt täräytti hänen kättään rajusti mutta ensimmäinen pullo rikkoontui ja eemeli tunsi hienoista tyydytystä ampuessaan paremmin kuin vanhemmat miehet ja varsinkin paremmin kuin itse grigori,tosin hän oli ainut selvä mies ,mutta silti..
-hei ,sä voit tulla koska vaan mun henkivartijaksi,grigori naureskeli ja puristeli onnitellen eemelin kättä.
-"hiekka hehkui päivä poltti kun hän saapui kaupunkiin.." hyräili eemeli sitten itsekseen ajaessaan väsynyttä kolmikkoa takaisin kaupunkiin
-kuule eemeli ,et viittis vaihtaa levyy,kuului takapenkiltä grigorin väsynyt ja hieman ärtynyt ääni

0

3237

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mitä ihmettä

        Kaipaat hänessä
        Ikävä
        103
        1565
      2. Välillä käy mielessä

        olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
        Ikävä
        78
        1204
      3. Mitä oikein

        Näet minussa? Kerro.
        Ikävä
        88
        1127
      4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

        Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
        Ikävä
        139
        1036
      5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

        Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
        Raamattu
        580
        985
      6. Mika Muranen juttu tänään

        Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
        Sananvapaus
        1
        967
      7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

        Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
        Tv-sarjat
        8
        892
      8. Kotipissa loppuu

        Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
        Kuhmo
        20
        870
      9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

        Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
        Tv-sarjat
        9
        714
      10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

        On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
        Kokkola
        8
        670
      Aihe