Huumekaupunki Lissabon

antinarkomaani

Olin järkyttynyt, kun kävelin keskustassa turistien suosimalla katuosuudella. Viiden minuutin aikana minulle yritettiin myydä eri henkilöiden taholta seitsemän kertaa hassista. He ottivat hassispötkön esiin taskustaan ja esittelivät sitä julkisesti, monilla oli myös marihuanaa tarjota.

Kun pysähdyin kahvilan eteen katselemaan ikkunassa esillä olleita maukkaita leivonnaisia, tultiin minulle taas myymään hassista. Tämä hassiskauppias tuntui mukavalta ja jäi juttelemaan kanssani, hän kyseli mistä olen ym. Hän kertoi, että hänestä on ihan all right, että en käytä huumeita ja pyysi kahta euroa ruokaa varten. Valittelin, ettei minulla ollut kolikoita ja hän alkoi tekoitkemään. Hetken kuluttua hän palasi toisen miehen kanssa ja hän uhkasi tappaa minut, jos en anna heille kahtakymmentä euroa.

Metroissa varoteltiin englanniksikin taskuvarkaista ja jopa valotaululle ilmestyi teksti, jossa kehotettiin pitämään huoli tavaroistaan.
Ihmiset olivat äärimmäisen nuivia esimerkiksi, kun yritin ostoskeskuksessa ottaa valokuvan, niin vartia tuli heti paikalle ja piti pitkän puheen, josta en ymmärtänyt mitään. Joku nainen ilmoitti tylyyn sävyyn englanniksi minulle, että täällä ei saa ottaa valokuvia ja katsoi minua kuin halpaa makkaraa.
Portugalissa onkin laillista käyttää huumeita, eikä niiden myymiseen turisteille puututa.Sen sijaan valokuvaaminen on näköjään kiellettyä jopa ostoskeskuksissa.
Metroasemia oli vaikea löytää ja ratikoista oli vaikea poistua haluamallaan asemalla, koska minkäänlaisia viitteitä turistirysiin ei ollut. Ruoka oli mitäänsanomatonta ja usein kärähtänyttä, mutta annokset olivat suuria. Mitään ostettavaa leivonnaisten lisäksi ei oikeastaan ollut, Suomessa on paljon paremmat ostospaikat.
Hyvänä puolena voin sanoa Lissabonista arkkitehtuurin sekä kahviot. Kahviloissa ihmiset eivät pälättäneet, vaan olivat asiallisia ja palvelu oli hyvää. Leivonnaiset olivat erinomaisia ja halpoja sekä kahvi oli myöskin erittäin hyvää. Leivonnaiset olivatkin mielestäni siellä maailman parhaita ja aina tuoreita.

56

11556

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jokaisen maan pääkaupungissa - ja jokaisessa maassa - on omat sosiaaliset ongelmansa. Aivan puhtoinen ei Helsinkikään ole, sen tiedän kolmenkymmenen vuoden kokemuksesta. Mitähän kirjoitaja pitäisi otsikosta Juoppokaupunki Helsinki? Mielestäni se on varsin oikeaan osunut. Vai onkohan tyyli muuttunut viime vuosina?

      Olen käynyt Lissabonissa 15 vuoden aikana keskimäärin pari kertaa vuodessa ja sinä aikana on ehkä sattunut kerran pari, että joku on tarjonnut minulle huumeita. Ehkä en kauppiaiden mielestä ole näyttänyt potentiaaliselta asiakkaalta. Kauppausyritys ei minua mitenkään hämmentänyt. Jota kuinkin jokaiselle, joka liikkuu suurkaupungeissa, yritetään silloin tällöin kaupata huumeita.

      Kerjäläisiä Lissabonissa on joku siellä täällä, mutta mikään maan vaiva ne eivät ole.

      Toisin kuin Helsingissäö Lissabonissa liikkuu jalkautettuja poliiseja.

      Lissabonissa on paljon turistien suosimia alueita. Missähän päin kirjoittaja liikkui?

      Varoitukset taskuvarkaista tuskin ovat pahasta. Kuuleehan esim.lentokentillä varoituksia tämän tästä ja niistä huolimatta vaaratapauksia on harvoin. Myös varoittaminen on kulttuurikysymys. Kirjoittaja ei ole ehkä käynyt Yhdysvalloissa, varooituskilpien luvatussa maassa.

      En ole koskaan joutunut taskuvarkaiden uhriksi Lissabonissa ja eivätkä varoitukset ole minua peloittaneet. Tavaroistaan kannattaa pitä huolta eikä koko varallisuutta ole syytä kantaa mukanaan kaupungilla missä hyvänsä liikkuisi. Matkailija on aina haavoittuvaisempi rikoksen sattuessa kuin paikallinen asukas.

      Jokaisella yksityisellä yrityksellä on oikeus päättää valokuvaamisen kieltämisestä tai sallimisesta toimitiloissaaa. On tietysti valitettavaa, että kieltoa ei esitetty ystävällisesti. Mitenkähän ystävällisesti suomalainen toimisi vastaavassa tilanteessa? Oman kokemukseni mukaan ainakaan helsinkiläinen ei ole mitenkään erityisen ystävällinen.

      Metroaemat merkitään isolla M-kirjaimella. Uudessa paikassa moni asia poikkeaa hieman totutusta. Lissabonissa on nähtävyyksiä, mutta turistirysiksi en niitä suostu kutsumaan. Joka matkakohteessa kaikki ei ole ihan valmista, ei mahda mitään. Kaikesta huolimatta Lissabon on varsin suosittu matkaohde ympäri vuoden ja matkailijat löytävät perille määränpäähänsä, vaikka tietä ei ihan perille saakka olisikaan viitoitettu.

      Lissabonista löytyy ruokaa moneen makuun. On ikävää, että kirjoittajan kohdalla valinnat eivät olleet onnistuneita. Lissabonin kulinaarinen anti ei suinkaan ole niin yksipuolinen kuin miksi viestin kirjoittaja sen kuvaa.

      Lissabonista löytyvät useimmat kansainväliset merkkitavarat. Niiden lisäksi myydään runsaasti Portugalin oman tekstiili- ym teollisuuden tuotteita sekä isoissa liikkeissä että pienissä putiikeissa. Hintahaitari on iso. Ehkä ei osoite taaskaan ollut oikea?

      On hankala löytää matkakohdetta, jossa ei jotakin olisi vialla. Satunnaisen matkailijan johtopäätökset eivät päde yleistyksinä.

      Portugali on monessa suhteessa varsin epätäydellinen maa ja melkein joka tilastossa EU:n häntäpäässä. Silti täällä on varsin kiva asua ja monet asiat ovat hyvässä järjestyksessä, jotkut jopa paremmassakin kuin EU:n huippumaassa Suomessa.

      Portugalissa käy vajaa 14 miljoonaa ulkomaista matkailijaa vuodessa ja vaikka Algarve onkin suosituin kohde, varsin moni pistäytyy myös Lissabonissa.

      • antinarkomaani

        "Jokaisen maan pääkaupungissa - ja jokaisessa maassa - on omat sosiaaliset ongelmansa. "

        Huumeitten käytön vapaa hyväksyminen!!!

        " Kauppausyritys ei minua mitenkään hämmentänyt. Jota kuinkin jokaiselle, joka liikkuu suurkaupungeissa, yritetään silloin tällöin kaupata huumeita. "

        7 kertaa viiden minuutin aikana: HERÄÄ. Tappouhkaus kahdenkympin takia! Ei se varmaan sinuakaan olisi hätkähdyttänyt?

        "Jokaisella yksityisellä yrityksellä on oikeus päättää valokuvaamisen kieltämisestä tai sallimisesta toimitiloissaaa."

        Siis kauppakeskuksessa - ei kaupassa.

        "Metroaemat merkitään isolla M-kirjaimella. Uudessa paikassa moni asia poikkeaa hieman totutusta"

        Jee, enpä tuota nimittäin tienytkään´´´´´dfsfkd.
        Totta kai ne merkitään sillä tavalla, olinhan minä siellä!! Se merkki on vain sangen mitätön ja metroasema näkyy kadulle vain tuona merkkinä. Siis se on oikeasti vain rappuset alas.

        "Portugali on monessa suhteessa varsin epätäydellinen maa ja melkein joka tilastossa EU:n häntäpäässä. Silti täällä on varsin kiva asua ja monet asiat ovat hyvässä järjestyksessä, jotkut jopa paremmassakin kuin EU:n huippumaassa Suomessa. "

        Todella epätäydellinen, olet siinä asiassa oikeassa!! Mitkä asiat siellä olivat järjestyksessä? En voisi kuvitella asuvani moisessa maassa.

      • antinarkomaani kirjoitti:

        Jonkun verran Portugalia tuntevana tämän sanailut eivät minua hätkäytä.

        Ainut paikka maailmassa, jossa olen ehkä hieman pelännyt huumeenkäyttäjää, on Helsinki. Lissu T:n mainitsemalla Rua Augustalla olen kävellyt monasti, onhan se jos mikään Lissabonin sydäntä mutta minua eivät ole kauppiaat muistaakseni siellä lähestyneet. Olisiko sattunut Avenida Liberdadella joskus?

        Onkohan kirjoittajan koskaan liikkunut Helsingissä 2. linjalla ja kävellyt huumeklinikan ohi? Kehotan tutustumaan ja tarkkailemaan ulkona odottavia asiakkaita. Huumeongelma ei ole minkään kansan yksinoikeus.

        Myös kauppakeskus on yksityinen yritys, joka voi päättää kuvaamisesta tiloissaan. Itse en ole vielä löytynyt kauppakeskuksissa kovin mielenkiintoista kuvattavaa.

        Onkohan antinarkomaani asunut muualla kuin Suomessa?

        Matkailijan mahdollisuus vaikuttaa ympäristöönsä on olematon. Emme voi muuttaa tapaa, millä metro merkitään tai mitä huumausaineiden laillisuudesta tai laittomuudesta säädetään. Matkailijan on vain mukauduttava tilanteeseen. Jos muutama asia kohdemaassa ei ole matkailijan makuun, ei niiden vuoksi kannata mieltään pahoittaa ja koko matkaansa pilata.

        Portugali on epätäydellisydestään huolimatta järjestäytynyt yhteiskunta, jossa asiat toimivat pitkälle samoin periaattein kuin Suomessakin. Portugali on yksi Euroopan vanhimpia valtioita.

        Aikaisemmassa viestissäni kerroin, että Portugalissa käy vuosittain vajaa 14 miljoonaa ulkomaalaista matkailijaa ja monet heistä lomailevat vuosi toisensa jälkeen Portugalissa.

        Luvut puhuvat puolestaan. Minulla ei siten ole mitään tarvetta puolustaa Portugalia. Ainoa tarkoituksení on antaa maasta mahdollisimman oikea kuva ja oikaista alkuperäisen kirjoittajan viestin kieroutunutta kuvaa Lissabonista ja Portugalista.

        Onko todellakin niin, että vahingonilo on suomalaisen paras ilo?

        Monelta tämän päivän itsevarmalta suomalaiselta puuttuu muiden kulttuurien ymmärtämys. Niinpä kaikki asiat ovat heti pielessä, jos en eivät toimi tasan samoin kuin Suomessa. Jos ruoka ei miellytä, ei ole ruokakulttuuria. Onko Suomen ruokakulttuuri korkeassa kurssissa maailmalla?

        Tyytymättömällä matkailijalla on ainakin yksi ilo: palata sinne puhtoisaan koti-Suomeen, jossa kaikki asiat ovat aina parhain päin.

      • lissabonilainen
        masseur kirjoitti:

        Rua Augustan päässä tosiaan "kaupitellaan", mutta en olisi niin varma että kyseessä on aito tavara. Kauppaa käydään niin näkyvästi kaikille turistinnäköisille. Paikallisen näköisille ei tavaraa edes tarjota.
        Liberdadella en ole törmännyt vastaavaan kaupusteluun. Aikanaan narkkarit kävivät siellä päivisin "töissä", auttoivat autoilijoita parkkeerauksessa ja vartioivat autoja, saaden tästä muutaman lantin. Mutta nykyisin tämäkin liiketoiminta näyttää lopahtaneen.

        Suomessa huumeongelma on vastaavilla paikoilla paljon näkyvämpi ja käytös agressiivisempaa, oli se sitten laillista tai laitonta.

        Tämä antinarkkari tällä palstalla ei todellakaan kaipaa asiantuntevia selityksiä. Hänellä tuntuu olevan aivan toisenlaisia tarpeita.

      • Mollaajia riittää
        masseur kirjoitti:

        Jonkun verran Portugalia tuntevana tämän sanailut eivät minua hätkäytä.

        Ainut paikka maailmassa, jossa olen ehkä hieman pelännyt huumeenkäyttäjää, on Helsinki. Lissu T:n mainitsemalla Rua Augustalla olen kävellyt monasti, onhan se jos mikään Lissabonin sydäntä mutta minua eivät ole kauppiaat muistaakseni siellä lähestyneet. Olisiko sattunut Avenida Liberdadella joskus?

        Onkohan kirjoittajan koskaan liikkunut Helsingissä 2. linjalla ja kävellyt huumeklinikan ohi? Kehotan tutustumaan ja tarkkailemaan ulkona odottavia asiakkaita. Huumeongelma ei ole minkään kansan yksinoikeus.

        Myös kauppakeskus on yksityinen yritys, joka voi päättää kuvaamisesta tiloissaan. Itse en ole vielä löytynyt kauppakeskuksissa kovin mielenkiintoista kuvattavaa.

        Onkohan antinarkomaani asunut muualla kuin Suomessa?

        Matkailijan mahdollisuus vaikuttaa ympäristöönsä on olematon. Emme voi muuttaa tapaa, millä metro merkitään tai mitä huumausaineiden laillisuudesta tai laittomuudesta säädetään. Matkailijan on vain mukauduttava tilanteeseen. Jos muutama asia kohdemaassa ei ole matkailijan makuun, ei niiden vuoksi kannata mieltään pahoittaa ja koko matkaansa pilata.

        Portugali on epätäydellisydestään huolimatta järjestäytynyt yhteiskunta, jossa asiat toimivat pitkälle samoin periaattein kuin Suomessakin. Portugali on yksi Euroopan vanhimpia valtioita.

        Aikaisemmassa viestissäni kerroin, että Portugalissa käy vuosittain vajaa 14 miljoonaa ulkomaalaista matkailijaa ja monet heistä lomailevat vuosi toisensa jälkeen Portugalissa.

        Luvut puhuvat puolestaan. Minulla ei siten ole mitään tarvetta puolustaa Portugalia. Ainoa tarkoituksení on antaa maasta mahdollisimman oikea kuva ja oikaista alkuperäisen kirjoittajan viestin kieroutunutta kuvaa Lissabonista ja Portugalista.

        Onko todellakin niin, että vahingonilo on suomalaisen paras ilo?

        Monelta tämän päivän itsevarmalta suomalaiselta puuttuu muiden kulttuurien ymmärtämys. Niinpä kaikki asiat ovat heti pielessä, jos en eivät toimi tasan samoin kuin Suomessa. Jos ruoka ei miellytä, ei ole ruokakulttuuria. Onko Suomen ruokakulttuuri korkeassa kurssissa maailmalla?

        Tyytymättömällä matkailijalla on ainakin yksi ilo: palata sinne puhtoisaan koti-Suomeen, jossa kaikki asiat ovat aina parhain päin.

        Loistava vastaus Masseur!!! Hyvä!
        Olen paljon lukenut eri Euroopan kaupunkien keskustelupalstoja ja näitä "mollaajia" tulee tämän tästä provosoimaan muita. Ehkä jollekkin tulee hyvä olo kun saa negatiiviset fiilikset tekstin muodossa ulos. Jonkinmoista terapiaa varmaan sekin.

      • Iloinen joulumieli

        Jäin pois M-asemalla, jolla myytiin pöydällä kirjoja. Oli myynnisstä Ali Baba ja kolme tai kahdeksan iloista rosvoa. Kerroin läsnäoleville sen toden tarinani, että kohtasin juuri äsken metrossa yhden iloisen rosvon. Portugueesit nauroivat oikein hereästi. Nyt en enää muista oliko se tapaus, jota muksaisin carteiristaa kylkeen, vai oliko se joku toinen yhtä iloinen rosvo. Kaksi tai kolme kertaa rosvousksessa on iloisesti onnistuttu. Helsingin metroa en ole käyttänyt, enkä pelkurina Nykinkään.

    • troijat

      Hyviä leivonnaisia saa myös Suomesta!

      • Barbeito

        "Hyviä leivonnaisia saa myös Suomesta!"

        Mikähän tuon heittosi perimmäinen tarkoitus on? Toki Suomesta saa hyviä leivonnaisia, mutta kyllä tuo kulttuuri on Portugalissa aivan toisella tasolla kuin Suomessa. Et ole mitä ilmeisimmin käynyt koskaan Portugalissa. Kannattaisi vierailla.

      • troijat
        Barbeito kirjoitti:

        Halusin viestittää antinarkomanille että pysyköön kotona jos ei löydä Lissabonista juuri muuta hyvää kun leivonnaiset ja hysteeriseksi parista pilvenpolttajasta.

      • LissuT
        troijat kirjoitti:

        Halusin viestittää antinarkomanille että pysyköön kotona jos ei löydä Lissabonista juuri muuta hyvää kun leivonnaiset ja hysteeriseksi parista pilvenpolttajasta.

        Antinarkomaanin kirjoitus on hyvin provosoiva, luultavasti tarkoituksella.

        Ilmeisesti hän tarkoittaa ”keskustan turistien suosimalla katuosuudella” Rua Augustaa. Vierailleni (varsinkin miespuolisille n 40-vuotiaille hlöille) on juuri tuolla kadulla koetettu myydä huumeita (hasista tai marihuanaa), naispuolisista vieraistani vain yhdelle. Mutta tuo tekoitku ja tappouhkaus… pakko sanoa, että kuulostaa epäuskottavalta. Toisaalta kukaan tuttavistani ei ole jäänyt näiden kauppiaiden kanssa juttusille.

        Taskuvarkaita on ja varoitusten tarkoituksena lienee muistuttaa ihmisiä siitä, että lompakko takataskussa tai avoin käsilaukku ovat oivia kohteita voroille – eli tarkoituksena on saada huolettomat matkustajat kiinnittämään huomiota arvoesineisiinsä ja näin välttämään mahdollisen varkauden aiheuttaman mielipahan ja poliisiasemalla juoksentelun.

        Portugalilaiset ovat äärimmäisen kohteliaita, mutta jos heille näyttää nyrpeää nenää niin ”sitä saa mitä tilaa”.

        Ymmärtääkseni valokuvaamisen kieltäminen kaupoissa ja kauppakeskuksissa on yleistä ympäri Euroopan (maailman?), olen nähnyt valokuvaamisen kieltäviä kylttejä suomalaistenkin kauppojen ovienpielissä.

        Metroasemiin Masseur jo kommentoi. Siihen, että Antinarkomaani ei osaa poistua oikealla pysäkillä ratikasta ei voi sanoa muuta kuin tämän: jos ei viitsi etukäteen kartasta katsoa minne on menossa ja toisinaan tarkastaa kartalta missä ratikka/bussi sillä hetkellä on, niin suositan että menet seuraavalla kerralla seuramatkalle ja varaat matkatoimistosi kautta kaupunkikierroksen oppaan kera.

        Shoppailu ja ruoka ovat sitten taas makuasioita, niitä en viitsi kommentoida.

        Lause ”Kahviloissa ihmiset eivät pälättäneet, vaan olivat asiallisia…” on huvittavuudessaan pökerryttävä!

      • Barbeito
        troijat kirjoitti:

        Halusin viestittää antinarkomanille että pysyköön kotona jos ei löydä Lissabonista juuri muuta hyvää kun leivonnaiset ja hysteeriseksi parista pilvenpolttajasta.

        Tässä huomataan, miten viestejä - erityisesti kirjoitettuja - voi ymmärtää väärin. Olen samaa mieltä että antinarkomaanin kannattaa syödä vaan rusinapullaa Koto-Suomessa.

      • antinarkomaani
        LissuT kirjoitti:

        Antinarkomaanin kirjoitus on hyvin provosoiva, luultavasti tarkoituksella.

        Ilmeisesti hän tarkoittaa ”keskustan turistien suosimalla katuosuudella” Rua Augustaa. Vierailleni (varsinkin miespuolisille n 40-vuotiaille hlöille) on juuri tuolla kadulla koetettu myydä huumeita (hasista tai marihuanaa), naispuolisista vieraistani vain yhdelle. Mutta tuo tekoitku ja tappouhkaus… pakko sanoa, että kuulostaa epäuskottavalta. Toisaalta kukaan tuttavistani ei ole jäänyt näiden kauppiaiden kanssa juttusille.

        Taskuvarkaita on ja varoitusten tarkoituksena lienee muistuttaa ihmisiä siitä, että lompakko takataskussa tai avoin käsilaukku ovat oivia kohteita voroille – eli tarkoituksena on saada huolettomat matkustajat kiinnittämään huomiota arvoesineisiinsä ja näin välttämään mahdollisen varkauden aiheuttaman mielipahan ja poliisiasemalla juoksentelun.

        Portugalilaiset ovat äärimmäisen kohteliaita, mutta jos heille näyttää nyrpeää nenää niin ”sitä saa mitä tilaa”.

        Ymmärtääkseni valokuvaamisen kieltäminen kaupoissa ja kauppakeskuksissa on yleistä ympäri Euroopan (maailman?), olen nähnyt valokuvaamisen kieltäviä kylttejä suomalaistenkin kauppojen ovienpielissä.

        Metroasemiin Masseur jo kommentoi. Siihen, että Antinarkomaani ei osaa poistua oikealla pysäkillä ratikasta ei voi sanoa muuta kuin tämän: jos ei viitsi etukäteen kartasta katsoa minne on menossa ja toisinaan tarkastaa kartalta missä ratikka/bussi sillä hetkellä on, niin suositan että menet seuraavalla kerralla seuramatkalle ja varaat matkatoimistosi kautta kaupunkikierroksen oppaan kera.

        Shoppailu ja ruoka ovat sitten taas makuasioita, niitä en viitsi kommentoida.

        Lause ”Kahviloissa ihmiset eivät pälättäneet, vaan olivat asiallisia…” on huvittavuudessaan pökerryttävä!

        "Mutta tuo tekoitku ja tappouhkaus… pakko sanoa, että kuulostaa epäuskottavalta. Toisaalta kukaan tuttavistani ei ole jäänyt näiden kauppiaiden kanssa juttusille. "

        Rikollisille se on sangen yleinen tapa, olen jopa Suomessa tekoitkeviin rikollisiin törmännyt. Eihän sitä kännissä heti tajua, että Suomikoruja kantavat rokkitukat voisivat olla rikollisia. Luulin heitä kunnialliseksi Suomen sisuksi, mikä oli virhe.

    • sanon kokemuksesta

      Portugalin huumelinjaus: kannabikseen suhtaudutaan suomalaisiin verrattuna puolisuvaitsevaisesti pakosta - kovien aineiden käyttöä pyritään hillitsemään. Maantieteellisten seikkojen vuoksi niiden tuloa on hyvin vaikeaa estää.
      Jos olet yhtään matkustellut: tiedät, että harvassa paikassa kauppakeskuksissa saa kuvata.
      Lissabonin metrossa on helppo liikkua - jopa minulle. Ruoka on ollut hyvää arkiruokaa: ihania keittoja ja maukasta kalaa.
      Portugali elää turismista ja sen vuoksi siellä kannetaan huolta turistien turvallisuudesta. Eli poliisit partioivat hyvin turistikohteissa ja taskuvarkaista varoitellaan.
      Ehdotan, että kannattaa pysyä kotona - jos mitään uutta ja erilaista et halua kokea.
      p.s.joskus vaatetuksella voi viestiä huumetrokareille

      • antinarkomaani

        "Portugalin huumelinjaus: kannabikseen suhtaudutaan suomalaisiin verrattuna puolisuvaitsevaisesti pakosta - kovien aineiden käyttöä pyritään hillitsemään. "
        Tuo ei ole totta, huumeidenkäyttäjiä ei portugalissa laiteta vankilaan. Se lienee ainoa/ainoita EU maita, jossa näin toimitaan!!

        "Jos olet yhtään matkustellut: tiedät, että harvassa paikassa kauppakeskuksissa saa kuvata. "

        Ihan jokaisessa on saanut kuvata tähän astisista maista ja olen käynyt reilussa 20 eri maassa.

        "Ruoka on ollut hyvää arkiruokaa: ihania keittoja ja maukasta kalaa. "

        En ikinä ole tykännyt kalasta harmi, etten tilannut alkuruokakeittoja.

        "Portugali elää turismista ja sen vuoksi siellä kannetaan huolta turistien turvallisuudesta. Eli poliisit partioivat hyvin turistikohteissa ja taskuvarkaista varoitellaan. "

        Tuon voisi ilmaista sanalla hevon vitun paskaa!! Matkaoppaissa kerrotaan, että turisteille huumeita myyvien kauppiaitten toimintaan ei puututa.Taskuvarkaista varoiteltiin, koska ne ovat erittäin yleisiä Lissabonissa.

        "Ehdotan, että kannattaa pysyä kotona - jos mitään uutta ja erilaista et halua kokea.
        p.s.joskus vaatetuksella voi viestiä huumetrokareille "

        En vain halua huonoa lomaa, uusi ja erilainen kelpaa tosiaan.
        Mistä ihmeen vaatteista sinä hölötät??

    • lissabonilainen

      Joo, huumeita kaupataan kaikkialla jos näyttää potentiaaliselta asiakkaalta. Tietysti myös Lissabonissa.
      Käytyäni Lissabonissa ties kuinka monta kertaa viimeisen 20 vuoden aikana olen toki nähnyt niitä kaupiteltavan ja narkkareita liikkuu siellä niin kuin missä tahansa muualla.

      Metroasematkin löytyvät ihan kohtuullisen helposti jo vuosien kokemuksella ja täydestäkin ratikasta pääsee ulos kun tietää minne on menossa ja koska jää pois. Turistirysien merkintätavoista en tiedä eivätkä ne minua erityisemmin kiinnostakaan. Taskuvarkaiden kanssa ei ole ollut koskaan ongelmia, mutta asia on tietysti hyvä ottaa huomioon. Jos varautuu ongelmaan ei ongelmia tule.

      Valokuvia olen aina saanut ottaa sieltä mistä olen halunnutkin. Tietysti ihmisten yksityisyyttä tulee kunnioittaa siinä missä missä tahansa muualla.

      Ruoka on syötävää ja erittäin hyvää ruokaa saa kun tietää mihin menee ja mitä kysyy. Kaikki ruoka ei kaikkialla ole hyvää, luonnollisestikaan. Kantaravintolassa saan pyytämättäkin sen menun jota olen siellä vuosien saatossa kehunut.

      Mitä shoppailuun tulee, olen viimevuodet ostanut lähes kaikki vaatteet ja kengät Lissabonista. Suomesta tulee harvemmin mitään löytöjä tehtyä, mutta Lissbonissa rahat loppuvat kesken ja visaraja täytyy ...

      Tylyyn vastaanottoon törmää Portugalissa harvemmin, Suomessa kyllä aina silloin tällöin.

      • EMCDDA

        Mikäli kiinnostaa, niin voi tutustua vaikkapa tähän julkaisuun ennen kuin muodostaa mielipiteen Portugalin huumetilanteesta

        http://www.emcdda.europa.eu/attachements.cfm/att_64227_FI_EMCDDA_AR08_fi.pdf

        Esim sivu 85, "Kaavio 11. Kaikkien aikuisten (15–64-vuotiaiden) kuolleisuus, joka liittyy huumekuolemiin"
        Suomessa huumeisiin kuolee miljoonaa asukasta kohti enemmän ihmisiä kuin Portugalissa, Euroopan suurin lukema on Virossa

      • kärsii koko kroppa...
        EMCDDA kirjoitti:

        "Eihän sitä kännissä heti tajua, että Suomikoruja kantavat rokkitukat voisivat olla rikollisia. Luulin heitä kunnialliseksi Suomen sisuksi, mikä oli virhe."

        Tämän on pakko olla joku provo... Ei kai nyt kukaan ole näin ääliö?

        Jos tämä oli tosi, niin haloo! Onko se nyt ihme, jos kännäävää suomituristia, joka on näin pökkelö, joku narkki yrittääkin kusettaa... Jos itse erehtyy luulemaan tuollaisia tyyppejä joksikin muuksi kuin ovat, onko se koko kaupungin vika?

        Olimme Lissabonissa viime syksynä ja jäi kyllä todella viihtyisä kuva kaupungista. Emme ole helsinkiläisiä, joten emme käytä ratikkaa/metroa kotimaassa kuin muutaman kerran vuodessa, mutta mitään vaikeuksia ei ollut niiden käytössä Lissabonissa. Varsinkin metro oli todella selkeä ja puolen yön aikaankin tuntui paljon turvallisemmalta kuin Suomessa, missä sitten nähtiinkin välikohtaus metrossa, kun juopot/narkkarit ahdistelivat LAPSIA. Ilta-aikaan oltiin liikkeellä esim. Alfamassa eikä kukaan kaupustellut meille huumeita, kuten ei muutenkaan koko matkan aikana.

        Jos tämä antinarkomaani olisi joutunut taskuvarkaiden uhriksi, hän olisi varmaan täällä porannut, että miksei missään varoitettu varkaista.. Nyt kun niitä varoituksia on, niin HUI kamala!

        Kaikenlaisia sitä onkin...

    • Nimetön

      Olen aivan yhtä järkyttynyt Lissabonin raadollisuudesta kuin sinäkin. Tulimme 14.3.09 iltalennolla Lissaboniin ja taksilla kentältä hotellille, joka sijaitsi keskeisellä paikalla linnakukkulan juurella. Taksi jätti jostakin syystä meidät jo ennen hotellin sisäänkäyntiä kadunvarteen ja kun kysyimme hotellin sijaintia, taksi viittasi vain aivan väärään suuntaan. Vedimme karavaanina laukkuja koko korttelin ympäri enenkuin oikea paikka löytyi. Hotelli oli aivan siisti 3* hotelli, jonka respa oli toisessa kerroksessa jyrkkien rappujen päässä. Kaksi herrahenkilöä ryntäsi heti auttamaan daamien laukkuja ylös ja siinä huomasin että mieheni selkämys, pikkutakki ja farkut oli sotattu runsaalla ketsupilla. Hänellä oli olalla pieni lentolaukku jossa oli koko hänen irtain omaisuutensa: matkakassa, puhelin ja kortit ym. Koska laukun sankakin oli sotattu, hän oli laskenut sen matkalaukkujemme päälle ja siitä se otti ja lähti uudestaan heti lentoon..
      Virkailija vain levitteli käsiään eikä tiennyt keitä hotellin henkilökunnaksi luulemamme henkilöt olivat. Kiroilu ja nyrkin pöytään lyönti saivat hänet vihdoin soittamaan poliisit paikalle ja siitä menimme vielä poliisiasemalle lisäkuulusteluihin. Saimme asiallista kohtelua ja raportit kahdella kielellä mukaan.
      Meitä oli todennäköisesti seurattu heti taksista lähtien, koska uusilla turisteilla on tullessaan yleensä runsaammin rahaa mukanaan.
      Seuraavana päivänä yksi meistä löysi olkalaukustaan vieraan käden, lukot jo avattuna ja hän tarrasi kiinni siihen huutaen.. Koskaan emme olisi uskoneet, että niin fiksu vanha herra harmaine hiuksineen, suorine mustine housuineen, takki käsivarrella, olisi ollut varas. Hänellä oli mukanaan nuori mies joka ei ollut niin siisti. Yhdistimme heidän kyllä sitten myöhemmin. Onneksi ei sillä kertaa mitään ehditty viedä.
      Kaiken tämän lisäksi meille tarjottiin kaksi kertaa jotain huumetta ja näimme myös selvää sujuvaa kaupankäyntiäkin kadulla.
      Ihmettelyämme lisää sekin, että olemme aika iäkkäitä eläkeläisiä. Olemme paljon matkannee, emmekä ole turhan leväperäisiä tavaroittemme suhteen.
      Pelottaa mitä tämä lama, työttömyys ja kurjuus tuokaan tullessaan. Ainahan varkaita on ollut, mutta röyhkeys lisääntyvän puutteen myötä kasvattaa turvattomuutta. Kerjäävien ja muutoin surkeassa tilassa olevia ihmisiä näkee jo hirvittäviä määriä euroopan suurkaupungeissa. Olkaa ihmiset todella tarkkoja. Meille olisi riittänyt 5 minuttia lisäaikaa, niin olisimme ehtineet saada huoneet ja laittaa tavaramme turvalokeroon.
      Tuula

      • hyväonninen

        No jopas teillä kurja matkan alku. Mutta tuollaista voi sattua missä vaan. Äitini ryöstettiin erittäin hienon golfhotellin edessä Espanjassa ja silloin ei ollut lama.
        Huumeita kaupustellaan myös suomessa, mm koulujen pihoilla.
        Mutta onhan se aina järkytys kun omalle kohdalle sattuu. Itse kävelen kovaa vauhtia kauppiaan ohi mikäli yrittää myydä jotain.

      • ellu lähdössä
        hyväonninen kirjoitti:

        No jopas teillä kurja matkan alku. Mutta tuollaista voi sattua missä vaan. Äitini ryöstettiin erittäin hienon golfhotellin edessä Espanjassa ja silloin ei ollut lama.
        Huumeita kaupustellaan myös suomessa, mm koulujen pihoilla.
        Mutta onhan se aina järkytys kun omalle kohdalle sattuu. Itse kävelen kovaa vauhtia kauppiaan ohi mikäli yrittää myydä jotain.

        kyllä valokuvaus on kielletty lähes kaikissa suom. kaupoissa, kyltti kertoo sen. Huumeita tarjotaan sille, jonka ulkonäkö viittaa huumekäyttöön.

      • monta mieltä
        ellu lähdössä kirjoitti:

        kyllä valokuvaus on kielletty lähes kaikissa suom. kaupoissa, kyltti kertoo sen. Huumeita tarjotaan sille, jonka ulkonäkö viittaa huumekäyttöön.

        Lissabon on minulle yksi ihan suosikeista Euroopan kaupunkien joukossa. Todella nautimme pitkästä viikonlopustamme siellä, meitä vain harmitti, että se loppui liian lyhyeen. Olisimme viihtyneet pidempäänkin.

        Kuitenkin täytyy myöntää, että en ole missään kaupungissa nähnyt yhtä AVOINTA huumeiden käyttöä ja kaupittelua. En nyt tarkoita, että siellä käytettäisiin huumeita sen enempää kuin muuallakaan, mutta kyllä se näkyvämpää tuolla oli. Enkä ymmärrä miksi sitä nyt niin kauheasti täällä puolustella tai peitellä. Se nyt vaan on fakta ja sillä hyvä.
        Olen asunut Hollannissa eikä sielläkään kukaan mitään minulle tyrkyttänyt, enkä nähnyt avointa kovien aineiden käyttöä siellä. Enkä missään muuallakaa ole sitä nähnyt, ennen kuin täällä.

        Mutta ei se tarkoita, että sen takia pitäisi jättää matkustamatta Lissaboniin. Meillekin tarjottiin Rua Augustalla hasista, kun emme sitä halunneet olisi löytyneet kokaiinia. Jatkoimme koko ajan kävelyä eteenpäin, sanoimme vain kohteliaasti "ei kiitos". Ja heppu jäi sinne jälkeemme metsästämään seuraavaa asiakasta. Kyllähän heiltä jotkut turistit varmasti ostavat, eivät varmaan muuten siellä jaksaisi seisoa tyrkyttämässä. Me tuskin ulkonäkömme perusteella ihan mitään ilmiselviä narkkareita olemme. Kaksi ihan tavallista keski-ikäistä suomalaista. Mutta ulkomaalaisilta varmaan näytämme.

        Avenida Liberdadin varressa oli todella paljon kodittomia yöpymässä hienojen liikkeiden ikkunoiden edessä. Ilmeisesti sekin on kaupungin isien mielestä ihan ok, kun kukaan ei ollut heitä sieltä hätistämässä. Eivät he meitä mitenkään häirinneet, kun kävelimme katua illalla alas ravintoloihin. Mutta täytyy myöntää, että oudolta näytti kun piikittivät siinä aivan avoimesti. Siis useampi tälläinen näkyi niiden parin illan aikana mitä siitä kuljimme. Kaikkihan tietävät että narkkarit voivat aineista johtuen käyttäytyä arvaamattomasti, siksi en olisi kyllä yksin siitä illalla kulkenut. Mutta seurassa ei pelottanut.

        Metro oli meidän mielestä selkeästi merkitty. Ratikka helppo käyttää, ja aivan ihana vanhassa kaupungissa. Ajelimme pariinkiin kertaan ihan vaan huviksemme. Nähtävyydet löysimme ihan ok ja niitä oli monia meitä kiinnostavia. Ruokaa oli sekä hyvää että huonoa, niin kuin muuallakin. Tuurista kiinni jos ei tunne paikkoja. Viini oli hyvää ja todella edullista, siis valkoinen. Ostoksia emme edes katselleet, joten ei mitään käsitystä.

        Kaiken kaikkiaan aivan upea paikka, todella mukava fiilis. Nautimme todella. Kukaan ei yrittänyt ryöstää, eikä mitään muutakaan. Huumehemmot kun vielä siivoisivat pois niin olisi paratiisi.

    • damuss

      Hahaha, piti aivan ääneen nauraa kun luin ketjun aloitusviestiä :D Ei todellakaan jäänyt epäselväksi että kyseessä oli ylikeski-ikäisen, elämänhalunsa menettäneen kotirouvan epätoivoinen lomamtaka, joka johti pettymykseen kuin maa ei ollutkaan Suomi ja kulttuurikin oli varsin poikkeava! Aika junttia menoa. Hei, sun elämäsi on jo ohi, yritä ymmärtää. Parempi pysyä varmaan jatkossa ihan siellä kotisuomessa... Ei ne kannabispiikittäjätkään tule silmille hyppimään. Vaikka kahviloissa tosin jotkut saattavatkin täällä pälättää.

      Voimia, ja ennenkaikkea muista: pessimisti ei pety!

    • Junde2

      Mikähän antinarkomaania nyt nyppii. Kuvaaminen kauppakeskuksissa on usein kiellettyä, mm. lähes kaikissa pääkaupunkiseudulla sijaitsevissa. Itse kuvasin Vasco da Caman kauppakeskuksessa ilman mitään ongelmia. Syksyllä kun olin isommalla porukalla liikkeellä, ei hashista tarjottu kertaakaan, Nyt keväällä kävin uudestaan yksin jolloin kauppiaat olivat huomattavan innokkaita tarjoamaan ko. ainetta. Lissabonilaiset ovat ystävällistä ja rentoa porukkaa verrattuna moniin muihin kaupunkeihin. Olis aina hyvä ymmärtää kunkin maan ja kaupungin yhteiskunnallinen, poliittinen, taloudellinen jne. tilanne. On aika selvää että köyhässä maassa pitää yrittää monenlaista henkensä pitimiksi. Vegetaristina minun ei välttämättä ole helppoa löytää ravintoloiden listoilta sopivaa syötävää. En anna sen kuitenkaan häiritä kun kaupunki ja sen ihmiset on muuten niin mukavia. Portugalia pitää vielä ruveta opiskelemaan ettei tarvitse ihan olla tuppisuuna paikalliste.

    • ongelmiavaanon

      Itse en ole vielä Lissaboniin tutustunut, mutta menen sinne toukokuussa, joten sitten voin henkilökohtaisella tasolla ottaa kantaa kirjoitukseen. Mutta se mihin nyt otan kantaa on tapa, jolla näissä keskustelupalstoissa teilataan jokainen joka esittää jotakin kritiikkiä jotain maata/kaupunkia/lentoyhtiötä tms. kohtaan. Jos Masseurille ei ole tultu kauppaamaan huumeita kuin kerran, se voi hyvinkin johtua herran iästä (ymmärtääkseni eläkeläinen). Ketjun aloittaja saattaa olla nuorempaa polvea ja heille huumeita tarjotaan hanakammin. Kävin viime kesänä Ateenassa tai oikeastaan oleskelin siellä useamman viikon ja täytyy sanoa, että kyllä pahaa teki, kun keskustassa vilkasliikenteisen kadun porttikongissa oli keskellä kirkasta päivää joukko narkomaaneja piikittämässä itseään. Seuraavana päivänä heidät oli häädetty ja ongelma siirtynyt jonnekin muualle. Ei se mukavalta näyttänyt, onneksi ei ollut lapsia mukana. Sanokaa vain, että kannattaa pysyä kotona jos on noin herkkä. En aio pysyä jatkossakaan, matkustan tosi paljon. Mutta näiden keskustelujen parasta antia olisi, jos kaikki mielipiteet otettaisiin vakavasti. Tokihan provoja on, mutta mielestäni ne kyllä erottaa eikä aloitta kuulunut niihin. Ja jos on ollut päihdeongelma, niin ymmärtää vielä paremmin, miksi tuputtaminen tuntui pahalta. Asiallista kommentointia, please, ei ongelmat poistu kieltämällä!

    • Satunnainen matkailija näyttää tietävän asiat aina parhaiten. Laajaan asiantuntemukseen (tämän ketjun aloittaja) riittää yksi käynti LIssabonissa. Kaikkien ei edes tarvitse käydä paikan päällä voidakseen muodostaa mielipiteen.

      Jokaisella on oikeus ilmaista mielipiteensä, niin myös minulla, vaikka olenkin eläkeläinen. Luojan kiitos en asu Suomessa, jossa näyttää olevan pakko olla aina samaa mieltä.

      Huumeet ovat ongelma monessa paikassa. Pahin päihdyttävä aine on kutenkin alkoholi, ainakin Portugalissa, vaikka sitä matkailija ei kenties huomaakaan. Miten on suomalaiset, hyväksyttekö prostestoimatta, jos joku ulkomaalainen yhden lyhyen vierailun jälkeen kutsuu netissä Helsinkiä juoppojen kaupungiksi?

      Kävin ensi kertaa Lissabonissa vuonna 1994 enkä silloin ollut eläkeläinen. Sen jälkeen olen käynyt siellä kerran pari vuodessa. Portugalissa olen asunut runsaat neljä vuotta.

      En hyväksy sitä, että muutaman päivän kokemuksen perusteella Lissabonia kutsutaan huumekaupungiksi. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö aineita siellä lainkaan olisi. Joissakin muissa ketjuissa Lissabonista on yritetty tehdä varkaiden kaupunkia. Sitäkään se ei ole, tuskin sen enempää tai vähempää kuin Helsinkikään.

      Portugali on yksi Euroopan turvallisimmista matkailumaista.

    • 5-kymppinen ukko

      Huonoimmat kokemukset taitaa syntyä ns. viattomille turisteille, jotka antautuvat keskusteluun kauppiaiden kanssa. Toinen ryhmä on ns. bisibodit jotka eivät malta olla "valistamatta" vastaantulijaa. Kokeneempi matkaaja torjuu kaupusteluyritykset kylmän kohteliaasti jäämättä paikalle, alkamatta keskustelemaan tai käymättä aggressiiviseksi. Itse sain tuon neuvon jo aikanaan Amsterdamiin matkustaessa. Tätä neuvoa olen noudattanut muissakin kaupungeissa. Kohtelias "ei" ja reippaasti eteenpäin. Ei turisti huumeongelmaa ratkaise eikä mikään kaupunki itsessään ole ongelmaan syynä.

    • joopajoo.

      Ok, eli satunnaiset matkailijat, suut suppuun. Ette te mitään ymmärrä. Kenellehän nämä palstat oikein on tarkoitettu???!!

      • Turha hieroa enempää

        Näinpä. Portugalin asiantuntija yksinoikeudella vaientaa aina kaiken kriittisyyden, hänen kokemuksensa kun on aina se oikea. Positiivisetkin keskustelut Portugalista aina loppuvat kun tämä palstan yksinvaltias tulee ja selostaa kaiken kuoliaaksi. Muitten MATKAILIJOITTEN mielipiteitä ja vinkkejä ei saa ollenkaan kun Portugalissa neljä vuotta asunut eläkeläinen lataa miten asiat ovat.

      • Turha hieroa enempää kirjoitti:

        Vaatimus yksimielisyydestä näyttää Suomessa menneen varsin pitkälle, kun poikkeavia mielipiteitä sallita lainkaan. Minun elämänkokemukseni ei rajoitu Suomen ja Portugaliin eikä ensivisiittini maahan tapahtunut suinkaan vasta neljä vuotta vaan 17 taaksepäin. Sen jälken olen oleskellut maassa pidempiä jaksoja useasti ja asunut vakituisesti runsaat neljä vuotta.

        Suomi näyttää olevan kaikin puolin rasistinen. Eläkeläisestäkin on tullut haukkumanimi. Minua ei vielä vaivaa Alzheimer ei muukaan muistinmenetys.

        Maassa asuvan ja kieltä osaavan huomiokyky on toista luokkaa kuin satunnaisen matkailijan. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö matkailijan kokemuksilla olisi lainkaan arvoa, vaan sitä, että niiden perusteella ei voi tehdä pitkälle meneviä objektiivisiä johtopäätöksiä.

        Elämme maailmassa, jossa vastuu on lukijalla, ei tiedon julkaisijalla. Tämä on jokaisen lukijan syytä muistaa.

    • jasse1975

      Täytyy ottaa osaa tähän keskusteluun, kun tälle sivulle eksyin.
      Olen ikuinen matkustaja, useamman kerran vuodessa matkustelen eri puolilla maailmaa tutustuen eri maihin ja kulttuureihin ja toki väestöönkin.
      Lissabonissa olen käynyt muutaman kerran ja se on ehdottomasti kaupunki,joka on jättänyt minuun kylmimmän vaikutuksen.
      Kaupunki on kaunis, mutta en ole kokenut siellä samanlaista "vieraanvaraisuutta" kuin muualla. Itse olen avoin ihminen, mielestäni ymmärrän oikein hyvin eri kulttuureita ja tiedän, että josissakin maissa kulttuuriin kuuluu olla hieman etäisempiä ja toisissa taas tullaan iholle.
      Tämä on vain oma tuntemukseni.
      Huumeita on kaupattu joka käynnilläni päivittäin keskellä päivääkin eikä se todellakaan liity ihmisen ulkonäköön tms. Näyttivät kauppailevan vauvasta vaariin kaikille, kun vähänkään asiaa seurasi.
      Olen käynyt kaupungissa muutaman kerran sen vuoksi, että joskus ensimmäinen kerta voi antaa "väärän kuvan" ja ajattelin, että kokeilen uudelleen, että sisäistäisin paremmin kaupungin menon.
      Mutta valitettavasti kuvani ei muuttunut siitä.
      Mutta eikö se ole niin, että erilaisia maita, kulttuureja ja ihmisiä on koko maailma pullollaan. Makuasiahan se on, missä tuntuu olo kotoisalta ja missä tuntee olevansa todella vieras. Minusta siitä on turha väitellä.
      Lissabon on kaunis kaupunki, kuten jo sen aikaisemminkin sanoin ja ehdottomasti käynnin arvoinen paikka ja jokainen muodostaa siitä oman kuvan kokemuksensa perusteella.

    • Junde2

      Jostain syystä Lissabon jätti minuun "lämpimän" vaikutuksen ensivierailulla. Muutamalle matkatoverilleni syntyi sama positivinen fiilis. Lissabonilaiset ovat minun mielestä ystävällistä porukkaa. Eivät teeskentele yliystävällistä vaan ovat ihan normaaleja, päinvastoin kuin pari viikkoa myöhemmin Barcelonassa kohtaamani espanjalaiset (katalonialaiset), jotka ovat todella tylyä sakkia. Toisella käynnillä minulla oli ilo jutella lentokoneessa eläkkeellä olevan portugalilaispariskunnan kanssa. Portugalia en puhu mutta yhteisenä kielenä toimi saksa (minulla auttava). He olivat olleet Saksassa siirtotyöläisinä lähes 40 vuotta ja nyt eläkkeellä kotimaassa. Saatoin ulkoisista seikoista päätellä että suuria säästöjä ei Saksasta ollut kertynyt mutta erittäin positiiviselta vaikutti heidän elämänasenteensa. Lissabonissa eivät kertomansa mukaan kovin viihtyneet. Portugalilaiset ovat aitoja ihmisiä.

      • just ignore

        Minullekin jäi aikanaan mukava ja ystävällinen kuva portugalilaisista Lissabonissa ja muualla. Muutenkin kaikki oli yllättävänkin siistiä ja toimivaa, tosin varmasti olisi joku rähjäisempikin nurkka löytynyt jos oikein olisi etsinyt. Kokaiinia kyllä tyrkytettiin Docasin ja Bairro Alton bailausalueilla useaankin kertaan, mutta se toimi lähinnä niin että joku sanoi "Wanna coke" ja näytti pientä pussia kourassaan, ja kun ei esittänyt kiinnostusta jätti rauhaan. Minulle tulee parikin paikkaa maailmassa mieleen jossa huumeiden ja/tai huorien tarjonta on tungettelevampaa.

      • pienet pussit nim
        just ignore kirjoitti:

        Ignore, kuule: tiedät oikein hyvin ja riittävästi tuosta kaupungista. Sitä saa, mitä hakee, ja joka lajilla on oma ominainen biotooppinsa myös luonnossa! Minä olen monen vierailun mittaan oppinut tekeytymään lissabonilaiseksi keräsalaatiksi alfacinhaksi, kun menen syömään tai kun seuraan jalkapalloa, ja joskus se onnistuu tuntikausia. Siistiä ja toimivaa, -- ja kun oikein onnistaa, maailmanomistajat möykkäävät ihan muualla.

    • a.maria.n

      Vietimme Lissabonissa neljävuotiaan lapsemme kanssa viikon syyskuussa 2010. Kuljimme busseilla, raitiovaunuilla ja paikallisjunilla. Puhumme auttavasti portugalia. Olimme vähän säikkyjä tämän palstan kertomusten jäljiltä, mutta meille ei tapahtunut mitään ikävää. Ihmiset olivat asiallisia ja ystävällisiä. Mitään laitonta ei tultu tarjoamaan. Kauppiaatkin olivat rehtejä. Julkinen liikenne toimi hyvin ja huoneistohotelli (Altis Suites) oli toimiva ja viihtyisä. On kuitenkin sanottava, että humalassa emme kulkeneet, lähiöissä emme käyneet ja illalla olimme hotellissa nukuttamassa lasta. Me pärjäsimme siellä samanlaisella varovaisuudella, kuin Helsingissä. Matka oli oikein onnistunut ja menemme Lissaboniin vielä uudelleen.

    • Järkytyn Suomesta

      Suomessa jos lähdet illalla ulos, olipa kaupunki mikä tahansa, kohtaat umpikännisiä mölyäviä ihmisiä joka kulmalla. Pulloja ja lasinsiruja ja muuta roskaa ympäriisä. Huutamamista ja järjetöntä mölinää. Jos kuljet vaikka koiran kanssa niin aikuiset miehet haukkuvat kilpaa koiran kanssa. Baareissa ihmiset ovat ympäripäissään ja meteli sietämätön. Jengi jonottaa baaritiskillä epätoivoisesti uutta annosta, kukaa ei ruokaile pöydissä. Väistämättä todista ainakin yhtä tappelunnujakkaa illan aikana.

      Jos eksyt vaikka Helsingin kallioon, törmäät humalaisiin ja narkomaaneihin (lasittunut katse) joka askeleella. Olen todella järkyttynyt!

      Mieluummin Lissabonin kuin Helsingin yöelämään!

    • reino-petteri_saari

      Pitäs lähtiä kai kesäkuun vika viikko lentsikalla Lissaboniin. Näillä näkymin mulla ois kaikkinensa viikko aikaa reissata ja haluisin ehkä käyä vähän muuallakin Portugalissa. Kaupungissa tulee oltua ihan tarpeeks Helsingin päässäkin. onko jotain paikkoja mihin kannattas mennä rentoutuu?
      Tykkää pössytellä ja syödä joten tarttisin ehkä vinkkejä missä käydä ja missä ei. Kalaruoasta tykkään mut en oo kovin nirso ruoan suhteen. Jotain aamupala/lounas/illallis paikkoja joissa voi istua rauhassa. Ei mitään biletysmestoja mutta . Yöpaikankin tarviin. Joku edullinen tai ainakin viihtyisä hostelli olis varmaan aika jees ni ei tarvi ihan yksinään olla kun varmaan itekseni kuitenkin matkaan lähen. Tietty jos joku ois menossa kans niin ainahan sitä matkaseura kelpaa :)
      Eli siis mistä ensinnäkin sitä kukkaa? joku rento pikku paikkakunta jossain hiukan kauempana esim meren rannalla jossa sitten lepuuttaa hermojaan :) ja sitten sitä syömistä ja yöpaikka sekä Lissabonissa (koska sinne nyt tulee kuitenkin lennettyä eikä heti jaksa jatkaa matkaa) että siellä landella?
      Elkäähän kukaan loukkaantuko vilpittömästä kysymyksestäni ja Kiitos vastauksista jo etukäteen!

    • Cascais

      En neuvois ketään pössyttelemään. Viestiketjusta voi päätellä että tötsää on tarjolla vähän liikaakin. Ei ole tullut käytyä mutta helpon junamatkan päässä on pikkukaupunki Cascais.
      http://en.wikipedia.org/wiki/Cascais

    • Ihmettelen noita huumekauppaamisia. En lukenut kaikkia vastauksia, mutta minusta "vain" kahdella Lissabon-reissulla (välilaskuja ei lasketa), ei ole kummallakaan tullut kukaan tarjoamaan huumeita. Ruokapuoli on ollut lähes loistavaa. Voittaa jopa Madeiran. Ainakin niissä paikoissa, joissa me vierailimme (mm. 100 Maneiras ja Assinatura). Oli siellä hyviä/halvempiakin.

      Ja monen muun kanssa samaa mieltä: mieluummin Lissaboniin kuin Helsinkiin, vaikka siellä päinkin on tullut asuttua ja opiskeltua lähes puolet elämästä. Ei minua Helsingissäkään pelota (eikä muuten pelotellussa San Franciscon illassakaan).

    • Muuten (alkuperäiseen kertomukseen liittyen). Minuakin taidettiin kieltää kuvaamasta pienessä ostoskeskuksessa. Ihan ystävällisesti. Taisi siellä olla kylttikin, mutta en ollut huomannut. Taisi vartija kertoa jotain turvallisuusuhasta. Pistin kameran laukkuun. Kielto ei minua häirinnyt.

    • TAP okei

      Perhana! Ylimainostettu tämä huumekaupunki Lissabon. Viikon oleskelun aikana ei yhtään hasamyyjää näkyvillä, vasta lähtöpäivänä tultiin tarjoamaan pilveä. Myyjä oli sen oloinen, että luultavasti myi hevosenpaskaa eikä ei aitoa tavaraa, sen verran surkean oloinen ukko oli.

      Epäilen muutenkin ettei Anti-narkomaani ole ollut samassa kaupungissa kuin minä. Ehkä Euroopassa onkin kaksi Lissabonia?

    • Obrigado.

      No nyt on käyty Lissabonissa. Mukava, rauhallinen kaupunki. Pidin kyllä varani taskuvarkaiden varalle, kuten aina suurissa kaupungeissa ja vähän pienemmissäkin. Pössyä ei tarjottu koko aikana. Myönteinen kokemus, kaunis, vähän rosoinen, elämänmakuinen kaupunki. Nyt olin vain muutaman päivän, voisinpa joskus mennä vielä uudelleenkin.

    • junde2

      Käväisin Varsovassa viikonloppuna. Siellä oli myös erittäin ystävällisiä ihmisiä, Kauppakeskus Arkadiassa nostin kameran kuvatakseni aulassa. Vartija näytti kieltoa. Laskin kameran vyötärön tasolle ja napsautin muutaman otoksen, ei siinä sen kummempaa. Puistossa siemailtiin piknikillä olutta. Poliisi oli tullut eväitä syömään puistoonja viittoili että oluen juonti ei ole sallittua. Kippasin pohjat naamariin ja se oli siinä. Ystävällisiä ja mukavia ihmisiä siis Puolassa ja Portugalissa.

    • Obrigado.

      Hauskaa kuulla, että kävit nyt Varsovassa. Minäkin olen nimittäin menossa sinne kesäkuussa. Lissabon oli kiva kokemus ja Puola taas uusi ilmeisesti aika erilainen kokemus. Tarkoituksena on Varsovan lisäksi tutustua Krakovaan (junalla). Miten kulkeminen Varsovassa sujuu, onko suurin osa näkemisen arvoisesta suht pienellä keskustan alueella, vai onko tarve käyttää julkista liikennettä? Kaikista vinkeistä kiitollisena!

      • Junde2

        Jottei sotketa Varsovan asioita Lissanonin palstalle, niin kirjoittelin Puolan puolelle "Vinkkejä Varsovaan" keskustelun alle. :-)

    • Obrigado.

      Joo näin onkin parempi!

    • Johannes

      Portugali on monelta osin jäänyt EU maiden heikompaan kastiin mm. talouden ja sosiaaliturvan osalta. Suhteessa kuitenkin ovat pärjänneet varmasti paremmin kuin esim. Espanja, Kreikka tai vaikkapa Kypros. Työttömyys ja siitä johtuvat sosiaaliset ongelmat koskettavat nyt lähes kaikkia EU maita. Huumeet, varkaudet, väkivalta ja yleinen turvattomuus on ihan yleinen ilmiö kaikkialla Euroopassa, ei vain Portugalissa. Lissabon on erittäin viehättävä kaupunki ja tavalliset ihmiset siellä ovat avuliaita ja ystävällisiä. Turvallisimpia kaupunkeja tuskin löytyy samoilta leveysasteilta. Talvella Lissabon on lämmin paikka moneen muuhun etelä-Euroopan cityyn verrattuna. Hintataso on edullinen ja muualta tulleille eläkeläisille annetaan 10 vuoden verovapaus. Suomalaiseen ilmastoon ja himoverotukseen verrattuna Portugali ja Lissabon alkavat vaikuttaa suorastaan paratiisilta.

    • matkailija1

      Muutama viikko sitten Lissabonista tulleena, voin yhtyä tuohon huumeongelmaan - ensimmäisenä päivänä miehelleni tarjottiin 8 kertaa hashista tai kokaa... Noh, napakasti kieltäytymällähän se asia ratkesi, ja loppuloman saimmekin olla suhteellisen rauhassa. Poliiseja turistialueella pyörii jatkuvasti, joten jos joku tilanne olisi tullut, varmasti olisi myös apua saanut.

      Metrossa/junassa matkustaminen sujui jouhevasti ilman pelkoa taskuvarkaista. Tai sitten emme vaan näyttäneet potentiaalisilta kohteilta...

      Hinnat ruokakaupoissa ovat naurettavan alhaiset verrattuna Suomeen, samoin syöminen ja juominen ravintoloissa. Annokset olivat suuria ja ruoka hyvää. Täytyy kyllä todeta ketjun aloittajalla käyneen todella p....a tuuri, jos joka ikisessä heidän käymässään ravintolassa oli huono ruoka.

      Etenkin kenkiä ja laukkuja löytyy ainakin naisten makuun runsaasti, ja niitä kannattaa ostaa. Hinnat eivät päätä huimaa ja samanlaisia tuskin ihan heti tulee Suomen kaduilla vastaan.

      Lopuksi vielä pakko kehaista meidän tuuria - sää oli aivan mainio!! Joka päivä aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämpötilat olivat reilusti yli 20. Avasimme jopa rantakauden päiväretkellä Cascaisiin. :)

    • Myyjillä liene hyvä vaisto, kuka on potentiaalinen asiakas. Minä ja vaimoni käymme Lissabonissa vuosittain 1-2 kertaa. Liikumme jonkun verran vanhan keskustan (Baixa) alueella jalan. Meidän kohdalla tarjoajia ei ole ollut lainkaan. Kokemuksemme on pitkältä ajalta, kohta 20 vuodelta. Emme kanna reppua emmekä muutenkaan pukeudu tyypillisen turistin tapaan. Emme kyllä myöskään näytä tyypillisiltä portugalilaisilta. Mikä lienee syynä, että meille ei aineita tarjota?

    • nou hätä

      olen 50 plösö ukko ja tötsyä on kaupattu kun olen ollut yksin liikkeellä. en nyt siitä jaksa palkokasvia sieraimeen vetää koska mitään aggressiivista kaupustelua en ole kohdannut. lisäksi kaupustelu tapahtuu vasta illan pimemetessä, nosta käden nou noou asntoon ja jatkan menoani.

    • Menina.portuguesa

      Keskustelu taitaa olla jo menneen talven lumia, mutta kirjoitan kuitenkin oman mielipiteeni, jos joku Lissaboniin matkaava sattuu tänne eksymään.

      Olen puoliksi portugalilainen, puoliksi suomalainen nuori, ja asunut kummassakin maassa, pääkaupungissa. Lissabon on mielestäni äärimmäisen turvallinen kaupunki, eikä siellä ole sen enemmän pelättävää turistilla kuin missään muuallakaan. Itselleni ei ole ikinä huumeita kaupattu Lissabonin kaduilla, olen tosin muutaman kerran tätä valitettavasti nähnyt tapahtuvan. Trokarit etsivät potentiaalisia asiakkaita ja pukeutuminen todella siihen vaikuttaa. He eivät kuitenkaan jää roikkumaan perääsi, ellet todella itse jää rupattelemaan??!?!

      Mielestäni Lissabon on hyvin selkeä kaupunki liikkua, ja paikalliset neuvovat mielellään, jos vain turisti osaa suunsa avata. Valitettavasti maassa edelleenkin on varsinkin vanhemmalla väestöllä puutteita englannin kielen taidoissa, sekä esimerkiksi junissa kuulutukset ovat vain Portugaliksi. Mutta kyllä kielitaidotonkin pärjää, jos asenne on kohdillaan. Julkisista pääsee pois niin kuin Suomessakin, päin vastoin itse olen kokenut enemmän ongelmia Suomen päässä. Eritoten Metro Lissabonissa on turvallinen yöaikaankin runsaan valvonnan takia, mutta junaliikenteen kanssa kannattaa olla varovaisempi, ei silloinkaan hysteerinen.
      Lissabonissa turisteista välitetään, ja poliiseita on jokapuolella, ja he auttavat mielellään!!! Vaarallisempaa Helsingin yössä on!

      Mitä ruokaan tulee, Lissabonin alueella yhdistyy niin etelä Portugalin kalaruuat kuin pohjoisen liharuuat, ja syötävää riittää varmasti vaativammankin kulinaristin makuun. Olen huomannut itse, että huonoimmat ruuat saa keskustan "turistikaduilta" eli niiltä alueilta, missä eniten turisteja liikkuu. Kun kapuaa korkeammalle Lissabonin katuja, löytää pieniä paikallisten pitämiä paikkoja, joissa sekä ruoka että palvelu on erinomaista. Turistioppaisiin ei todellakaan kannata luottaa!!!

      Suuressa osassa Eurooppaa kuvaaminen on kielletty, niin myös Lissabonissa monissa paikoissa. Mutta pitääkö sitä joka paikasta kuvia räpsiä, eikö kokemus ole tärkeintä. Toisaalta, en ihmettele että ryöstetään ja tylytetään, jos härmäläinen perusjuntti kulkee järjestelmäkamera kaulassa ilman paitaa ja nilkkasukat sandaaleissa. Jos välttämättä ostoksilla täytyy kuvata, eikö se iPhone tai vastaava kelpaa.

      Lissabon on upea historiallinen kaupunki, missä uusi kohtaa vanhan. Fado kulkeutuu pienillä kaduilla, kahvi on erinomaista ja leivokset suussa sulavia. Ihmiset ovat ystävällisiä ja liikkuminen turvallista. Toivottavasti mahdollisimman moni löytää tämän "Atlantin helmen".

      • Matkalle123

        Kiitos kirjoituksestasi!

    • MikaPalomäki

      Voi voi sua Suomesta repäistyy, mut ei kuitenkaan muuta ku hasista. Se kertoo, että kaikki on mennyt kuten pitikin. Olisitpa kävellyt siellä muutama vuosi aikaisemmin tai esim. -92. Kaverit nuokkui pitkin kujia, eikä tullut mieleenkään lähtee minnee. No tottakai menin, mut oli epätoivoista jengii ja kujaa.

      Voi sua tisuposki, että ihan hasista myyty :) siitäkin sain kieltäytyä. Älä hei noilla taidoillasi mee turistiksi ainakaan Panamaan, Brasiliaan, Marokkoon jne. Sä olisit pelostasi kuristanut itsesi.

      Pelko ajaa ongelmiin.

      Portugalin kadut muuttuneet niin paljon paremmiksi, tarkoittaa samaa kuin turvallisiksi!!!!

    • perigo

      Kyllä varmaan pelko ja arkuus näkyy ulospäin ja tällainen houkuttelee kerjääjiä yms.

    • jokinimimerkki

      Täytyy kyllä kompata nimikerkki Järkytyn Suomesta erinomaisia kommentteja. Eihän missään ole sellaista sikailua kuin Suomessa! Tokihan Lissabonin kaltaisessa metropolissa on myös huumeita, mutta ei sellaista aggressiivista, ilotonta juopunutta räyhäämistä kuin Suomessa. Ulos ei mennä syömään, vaan juopottelemaan. Portugalilaiset ovat sivistyskansa, minkä näkee muuten pukeutumisessa. Suomessa ei ole muuta kuin räkälöitä.

    • Anonyymi

      Vitun idiootti suomituristi joka ei osaa edes löytää hyviä ruokia lissabonista. Mee sinne mäkkiin syömään läski. Ja hasis ei ole huume, eikä marihuana. Huhu näitä landeja..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3840
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      78
      2027
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      546
      1626
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      85
      1298
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1097
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1018
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      873
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      854
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      808
    Aihe