Ennätystehdas

Bullhitter

Satuin katselemaan kyseisen ohjelman uusintaa, jossa heitti Sari Nikula uutta Suomen ennätystä. Ideana oli siis heittää mahdollisimman nopeasti 500 pistettä, käyttäen ainoastaan keskustaa. Mitattiin siis aikaa, eikä tikkojen määrää. Ainoastaan keskustaosumat laskettiin (25 50). Sarin tulos oli 2.37, mikä on siis kai virallinen Suomen ennätys. Olisipa mielenkiintoista kuulla teidän ennätyksiä. Viesteistä päätellen tätä palstaa lukee aika kovia tekijöitä. Itse kokeilin tuota samaa ja toisella yrityksellä meni kotioloissa aikaan 2.31.

13

4378

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • The Powerless

      Tokalla meni 2.27 ja tänään kokeilin kolmannen kerran, tasan 2 min. Meni vielä 25 pistettä yli :) Pienellä yrityksellä paranee helposti. Nyt oli sarja ettei tullu keskustaosumaa, viimeiseen sitten 125.

      • Bullhitter

        Tuo 2 minuuttia kuulostaa kyllä ihan kovalta rajalta. Tietenki sitten kun aletaan ihan hiuksia halkomaan, niin esimerkiksi se että käynnistää itse kellon ennen ensimmäistä heittoa syö jo aikaa jotain murusia.

      • The Powerless
        Bullhitter kirjoitti:

        Ennen olin nopearytmisempi heittäjä, mutta nyt varmaan muuten osun paremmin, ainakin ajoittain. Ei kannata liian nopeasti heittää vaan omalla rytmillä.

        Joskus muinoin tuli teeveestä skaba missä Keith Deller ja olikohan Peter Evison? heittivät kolme kpl 301 peliä ja aika ratkaisi. Evison heitti maailman nopeimman ajan, muistaakseni reilu 2 ja puol min. Lopetus meni T20-T20-D11. Yritin tuosta löytää dokumenttia netistä. Dellerin omilla sivuilla joskus puhuttiin vain yhdestä 301 pelistä, joka sekin oli ajaltaan liian pitkä. Kuusi tikkaa heittää kyllä puoleen minuuttiin...

      • The Powerless
        The Powerless kirjoitti:

        Ritchie Gardner oli mies joka heitti 3 x 301 peliä tuplalopetuksella 1 min 38 sek. Tuo on jo vähän sinnepäin. Tapahtuma oli Guinnessin ennätysyritys syksyllä 1989. Dellerin sivulla edelleen maininta yksi 301 peli 97 sek Guinness ennätys...

        Onhan se tavallaan ihan eri pelistä kyse, kun mitataan aikaa. Pakostakin keskittyminen on erilaista, eikä heittoliike pysy samanlaisena. Mietiskelin eilen miten esim. Phil Taylor suoriutuisi tuosta Nikulan keskustapelistä. Todennäköisesti tässä löytyisi Taylorille voittaja, koska ei hän niitä nopeimpia kuitenkaan ole.

        Itse heitin joskus ajasta tuplia. Eli osuma tuplaan järjestyksessä 1-20 ja viimeinen tikka häränsilmään. Aika oli päälle 11 minuutin, eli ei todellakaan kova, mutta tuossa kun heitetään vähän useammasta osumasta, niin heittorytmin nopeuden merkitys vähenee.

      • Limestone Cowboy

        Hollannin vauhtihirmut Van der voort, Klaasen ja van Gerwen olisi varmasti kovia tässä pelissä.

        Erittäin hieno juttu muuten Nikulalta käydä telkkarissa heittämässä. Darts sai enemmän julkisuutta kun koko 2000-luvulla yhteensä tähän mennessä. Varmasti monessa paikassa innostuttiin kokeilemaan omaa ennätystä.

        Itsekkin kaverin kanssa kokeilin kaksi kierrosta. Parempi tulos mulla vähän yli 3 minuuttia. Kaverilla muutaman sekunnin yli 2 minuuttia.

      • Bullhitter
        Limestone Cowboy kirjoitti:

        Ois kyllä kiva nähdä dartsia enemmänkin tv:stä. Kiitokset Eurosportille noista Lakesiden kisoista, mutta lisääkin kelpaisi.

        Tänään heitin vielä tuota keskustaa ja meni jo aikaan 1 min 45 sek. Siihen mahtui vielä kaksi sarjaa ilman yhtään keskustaosumaa ja yksi 125 pisteen sarja.

      • The Powerless
        Bullhitter kirjoitti:

        Onhan se tavallaan ihan eri pelistä kyse, kun mitataan aikaa. Pakostakin keskittyminen on erilaista, eikä heittoliike pysy samanlaisena. Mietiskelin eilen miten esim. Phil Taylor suoriutuisi tuosta Nikulan keskustapelistä. Todennäköisesti tässä löytyisi Taylorille voittaja, koska ei hän niitä nopeimpia kuitenkaan ole.

        Itse heitin joskus ajasta tuplia. Eli osuma tuplaan järjestyksessä 1-20 ja viimeinen tikka häränsilmään. Aika oli päälle 11 minuutin, eli ei todellakaan kova, mutta tuossa kun heitetään vähän useammasta osumasta, niin heittorytmin nopeuden merkitys vähenee.

        Kerran kokeilin tuplat taulun ympäri, mutta niin että kaksi vähintään samaan ja vasta sitten seuraavaan. Aika oli puolen tunnin huonommalla puolella. Tämäkin on vielä kevyt versio mitä Kexi Heinäharju heitti, kolme osumaa joka tuplaan. Tuplan heittely ei minulle ole paras tapa harjoitella tuplaa, menee helposti junnaamiseksi ja keskittymiskyky on lujilla. Lyhyet katkopelit toimii paremmin.

        Olen samaa mieltä että hollantilaiset on vahvoilla nopeuspeleissä. Taylor antaisi liian monta tikkaa etumatkaa, ei pelkkä osuminen riittäisi. YouTubesta löytyy Bullseye Mayhem missä Lowe ja Bristow heittävät molemmat peräkkäin 150, siis keskustaa.

        Jos heittää tuplia läpi kolmella osumalla, niin mulla ainakin pitää unohtaa kello ja siirtyä mittamaan aika kalenterilla.

      • 501
        The Powerless kirjoitti:

        Ennen olin nopearytmisempi heittäjä, mutta nyt varmaan muuten osun paremmin, ainakin ajoittain. Ei kannata liian nopeasti heittää vaan omalla rytmillä.

        Joskus muinoin tuli teeveestä skaba missä Keith Deller ja olikohan Peter Evison? heittivät kolme kpl 301 peliä ja aika ratkaisi. Evison heitti maailman nopeimman ajan, muistaakseni reilu 2 ja puol min. Lopetus meni T20-T20-D11. Yritin tuosta löytää dokumenttia netistä. Dellerin omilla sivuilla joskus puhuttiin vain yhdestä 301 pelistä, joka sekin oli ajaltaan liian pitkä. Kuusi tikkaa heittää kyllä puoleen minuuttiin...

        meikä heitti joskus Peter Evison vastaan ruottissa :)yllätys hävisin 3-0 haitti kaikki erät 15 tikkaa 100 100 100 100 101.

        Voitin sen aikaiselta mm ykköseltä( Bop Andersson) 10 kruunua heh....

      • The Powerless
        501 kirjoitti:

        meikä heitti joskus Peter Evison vastaan ruottissa :)yllätys hävisin 3-0 haitti kaikki erät 15 tikkaa 100 100 100 100 101.

        Voitin sen aikaiselta mm ykköseltä( Bop Andersson) 10 kruunua heh....

        Evison voitti Taylorin vuonna -96 World Matchplayssa 8-1. Ei ollut ollenkaan huono pelimies..

    • liikamies <<ka22.ja r...

      kokeilin kans eklla 1.45 ja tokalla 1.30
      menis varmaan johonki 1 minuuttiin jos oikein yrittäis

      • jsdhgigbsjkbnsdg

        alotin ja heitän vieläki.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      229
      3259
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      355
      2923
    3. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      14
      1939
    4. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      78
      1836
    5. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      60
      1748
    6. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      59
      1632
    7. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      12
      1473
    8. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      122
      1436
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      459
      1344
    10. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      17
      1330
    Aihe