Filosofointia

Kennon koko - mihin menossa -keskustelussa oli kommentti, jonka otsikko oli SUUNTA ja kirjoittaja Nikoni. Tässä hänen kommenttinsa:

"Kehitys yleensä menee kaikissa muodoissa eteenpäin,esm: Olen vuosia seurannut mm autojen kehitystä,ja aina on ollut valittajia meidän joukoissa, automaatti oli suorastaan vanhan miehen apuväline, mutta nykyaikainen "juppi" mestyvä haluaa sen, ja kaikki muutkin herkut autoonsa. no meni vähän kauaksi kameroista, saatte huomata, että kamerittenkin osalta tekniikka menee valtavasti eteenpäin, itse ainakin odotan, kun digitekniikka kameroissa tulee vielä kehittymään tästä, tulevaisuudessa näemme super kameran, joka on kaikkien saatavilla?. Siis kennot tulevat kasvamaan yli kinokoon, ja pikseleitä tulee olemaan 10 kertaisesti nykykameroihin verrattuna, myös nähdään uuden sukupolven Zoomeja, koskaan ei tule filmi enään pärjäämään uudelle digitekniikalle. Kaikki tämä riippuu siitä onko maailmassa vielä rauha. minä en enään usko siihen. Ennustus !!!!!! tulossa taloudellinen sekasorto. 2 rajuja säänmuutoksia ja maanjäristyksiä 3 Saastan tulva mieletön vainoaminen 4 Maailman suuri valtioliitto Kasvava työtömyys, Tulee myös uusi maailman johtaja joka pelastaa maailman vääräoppisuudella, myös tulee (merkit ja "microsirut" yleismaailmallinen luottokortti). En tiedä miksi minun piti kirjoitta tällaisesta asiasta, mutta uskon 100% käyvän juuri näin, mutta silti nautin valokuvauksesta, Ja paljosta muustakin mutta huom: Valokuvaus se ei ole tärkein asia tässä elämässä."

Kennon koko -ketjun aloittajana luin mielenkiinnolla tätä kirjoitusta.

Digikuvauksessa ja valokuvauksessa tosiaan on puolia, joiden vuoksi siihen olisi syytä suhtautua vähemmän riippuvaisesti. Tässä omia, samantapaisia ajatuksiani:

1. Täytyy olla tarjolla verkkovirtaa, jotta pystyy kameraa käyttämään. Saattaapi loppua jossain vaiheessa sekin.

2. Koko tuotantoketjun miljoonien palasten täytyy loksahtaa kohdalleen, jotta kameroita edes pystytään valmistamaan.

3. Jotta pystyy harrastamaan digikuvausta, täytyy olla tosiaankin mielellään rauhassa kotiympyröissä, eikä missään taistelutantereella.

4. Jos maailmassa on kohta 100 miljardia ihmistä ja kaikilla kanoni tai nikoni tai pentaksi tai mikälie auto iso talo muuta, niin aika utopiaa sekin. Ja kaikille vielä verkkovirtaa. Ja kun kaikki vielä latailevat huippukameralla ottamiansa kuvia nettiin, niin kyllä siinä lievä inflaatio voi tulla valokuvalle eteen. Ja kun nuo 100 miljardia rupeavat sotimaan keskenään, niin kyllä siinä on kennot pirstaleina...

Maailmassa tosiaan on tärkeämpiä asioita kuin kennon koko, olet enemmän kuin oikeassa. :-)

Mitäpä mieltä olette ihmiset näistä asioista?
5396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

.... " Kuule istuta vielä se omenapuu, vaikka tuli jo tukkaasi nuolee/ vaikka huomenna saaste jo laskeutuu/ vaikka huomenna aurinko kuolee" - J Leskinen

Olet aivan oikeassa. Meidän pitäisi kiireesti keskittyä luomaan jotakin piitaten hiukan vähemmän siitä onko välineemme muodikkaita, koska aika voi olla vähissä. Muuten voi käydä niin, että kuolemme yksin ja unohdettuina lelujemme keskellä.

Tosiasiassa koko tämä markkinahypetys tähtää siihen, että ihmiset pitää saada pois valokuvauksen parista kameroiden pariin. Ei ole tarkoitus ottaa kuvia vaan ostaa kameroita. Hupaisaa on ollut myös havaita, että monilla foorumeilla, missä yritetään puhua valokuvauksesta, ne kaikkein arvostetuimmat kuvat liittyvät mainoskuvastoon. Mainoskuvastosta tuttu ylisaturoitunut, yli-imelä, ylipuleerattu kuvatyyppi kasvattaa räjähdysmäisesti suosiotaan harrastajien keskuudessa. Valokuva sinällään alkaa olemaan monille jo liian vaikeatajuinen (vaikka hukumme niihin) ja ainoa kuvatyyppi, minkä edessä ei tarvitse olla ymmällään on suoraan tunteisiin vetoava kiiltelevä värikäs mainoskuva, jonka viesti ei todellakaan ole liian vaikeaselkoinen (sen tajuaa tyhmäkin, vaikka ei aina tiedäkään tajuavansa). Ja sellaisia kuvia haluamme itsekin ottaa ("miten tehdään punaiset huulet mustavalkoiseen kuvaan?", "miten saadaan tämä tai tuo magee efekti?") -with canon you can- .

Äänestä
  • ...ja kommenttisi oli aika hupaisa, kuten varmaan oli tarkoituskin. :-)

    Tuolta Maailman menoa -osastolta vain tuskin löytyy innokkaita, kameratekniikkaan addiktoituneita friikkejä, jotka haluaisivat keskustella kameramanian suhteesta maailmankaikkeuteen.

    Valokuvauksen filosofiastahan sinänsä voisi keskustella pitkät pätkät. Ja mitä koko touhulla on tarkoitus saada aikaan. Siitä vain nykyään ei keskustella.

    Äänestä

  • Oletko usein lukenut kyseiset sivut, kun läysit niin nopeasti, anteeksi ei ole tarkoitus peloitella sinua, tuntuu vain että oli pakko kirjoittaa, näinä turhuuden aikoina, kun tuppaa meidän napa pyöriä pienien asioitten ympärillä. Tämä minun aihe liittyy myös valokuvaukseen, jatkuvasti kamerat tallentavat järkyttäviä kuvia, joita olemme nähnyt lehdissä ja medioissa, jotka tulevat aina vaan raaemmiksi. Eli kuva puhu enemmän kuin tuhat sanaa.

    Äänestä

Tästäkin samasta aiheesta, tehdä uusi keskustelu, eikä mitään muuta enään keksitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uusi aihe kirjoitti:

Kennon koko - mihin menossa -keskustelussa oli kommentti, jonka otsikko oli SUUNTA ja kirjoittaja Nikoni. Tässä hänen kommenttinsa:

"Kehitys yleensä menee kaikissa muodoissa eteenpäin,esm: Olen vuosia seurannut mm autojen kehitystä,ja aina on ollut valittajia meidän joukoissa, automaatti oli suorastaan vanhan miehen apuväline, mutta nykyaikainen "juppi" mestyvä haluaa sen, ja kaikki muutkin herkut autoonsa. no meni vähän kauaksi kameroista, saatte huomata, että kamerittenkin osalta tekniikka menee valtavasti eteenpäin, itse ainakin odotan, kun digitekniikka kameroissa tulee vielä kehittymään tästä, tulevaisuudessa näemme super kameran, joka on kaikkien saatavilla?. Siis kennot tulevat kasvamaan yli kinokoon, ja pikseleitä tulee olemaan 10 kertaisesti nykykameroihin verrattuna, myös nähdään uuden sukupolven Zoomeja, koskaan ei tule filmi enään pärjäämään uudelle digitekniikalle. Kaikki tämä riippuu siitä onko maailmassa vielä rauha. minä en enään usko siihen. Ennustus !!!!!! tulossa taloudellinen sekasorto. 2 rajuja säänmuutoksia ja maanjäristyksiä 3 Saastan tulva mieletön vainoaminen 4 Maailman suuri valtioliitto Kasvava työtömyys, Tulee myös uusi maailman johtaja joka pelastaa maailman vääräoppisuudella, myös tulee (merkit ja "microsirut" yleismaailmallinen luottokortti). En tiedä miksi minun piti kirjoitta tällaisesta asiasta, mutta uskon 100% käyvän juuri näin, mutta silti nautin valokuvauksesta, Ja paljosta muustakin mutta huom: Valokuvaus se ei ole tärkein asia tässä elämässä."

Kennon koko -ketjun aloittajana luin mielenkiinnolla tätä kirjoitusta.

Digikuvauksessa ja valokuvauksessa tosiaan on puolia, joiden vuoksi siihen olisi syytä suhtautua vähemmän riippuvaisesti. Tässä omia, samantapaisia ajatuksiani:

1. Täytyy olla tarjolla verkkovirtaa, jotta pystyy kameraa käyttämään. Saattaapi loppua jossain vaiheessa sekin.

2. Koko tuotantoketjun miljoonien palasten täytyy loksahtaa kohdalleen, jotta kameroita edes pystytään valmistamaan.

3. Jotta pystyy harrastamaan digikuvausta, täytyy olla tosiaankin mielellään rauhassa kotiympyröissä, eikä missään taistelutantereella.

4. Jos maailmassa on kohta 100 miljardia ihmistä ja kaikilla kanoni tai nikoni tai pentaksi tai mikälie auto iso talo muuta, niin aika utopiaa sekin. Ja kaikille vielä verkkovirtaa. Ja kun kaikki vielä latailevat huippukameralla ottamiansa kuvia nettiin, niin kyllä siinä lievä inflaatio voi tulla valokuvalle eteen. Ja kun nuo 100 miljardia rupeavat sotimaan keskenään, niin kyllä siinä on kennot pirstaleina...

Maailmassa tosiaan on tärkeämpiä asioita kuin kennon koko, olet enemmän kuin oikeassa. :-)

Mitäpä mieltä olette ihmiset näistä asioista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu